Olen jatkuvasti uupunut, enkä jaksa keskittyä mihinkään. Miltei jatkuvasti on kuumeinen olo, vaikkei kuumetta olekkaan (mittaan sen melkein kerran päivässä ihan vain varmistaakseni). Ihmisten seura väsyttää ja ärsyttää.
Hermot ovat jatkuvasti kireällä ja pienikin ärsyke (esimerkiksi vaikka henkilö, joka syö bussissa purukumia liian äänekkäästi) ajaa minut raivokohtauksen partaalle.
En kykene näkemään toisissa ihmisissä mitään hyvää, ja tunnen jatkuvasti olevani idioottien ympäröimänä. Katson lähes kaikkia alaspäin jonkunlaisina kehittymättöminä ali-ihmisinä.
Jos tunnen jonkun tekevän saman minulle, käyn agressiiviseksi, toisinaan fyysisestikkin käsiksi.
Kaikki tuntuu olevan olemassa vain ärsyttääkseen minua.
Ja se, mikä suututtaa varsinkin on se, kun ihmiset uskovat tietävänsä minusta jotakin. Jos joku rupeaa selittämään mielialani johtuvan jonkin mineraalin tai vitamiinin puutoksesta, alhaisesta verenpaineesta tai aivokemioiden viturallaan olemisesta, muutun raivosta sokeaksi.
En mä jaksa itteänikään. Tai mäkään en kestä itteeni, miten päin vaan.
Mikä vittu mussakin on vikana. Narsismia?
Asperger kyseessä ei ole. Testattu on. Niinku kilpirauhasten toimintaki.
Hermot ovat jatkuvasti kireällä ja pienikin ärsyke (esimerkiksi vaikka henkilö, joka syö bussissa purukumia liian äänekkäästi) ajaa minut raivokohtauksen partaalle.
En kykene näkemään toisissa ihmisissä mitään hyvää, ja tunnen jatkuvasti olevani idioottien ympäröimänä. Katson lähes kaikkia alaspäin jonkunlaisina kehittymättöminä ali-ihmisinä.
Jos tunnen jonkun tekevän saman minulle, käyn agressiiviseksi, toisinaan fyysisestikkin käsiksi.
Kaikki tuntuu olevan olemassa vain ärsyttääkseen minua.
Ja se, mikä suututtaa varsinkin on se, kun ihmiset uskovat tietävänsä minusta jotakin. Jos joku rupeaa selittämään mielialani johtuvan jonkin mineraalin tai vitamiinin puutoksesta, alhaisesta verenpaineesta tai aivokemioiden viturallaan olemisesta, muutun raivosta sokeaksi.
En mä jaksa itteänikään. Tai mäkään en kestä itteeni, miten päin vaan.
Mikä vittu mussakin on vikana. Narsismia?
Asperger kyseessä ei ole. Testattu on. Niinku kilpirauhasten toimintaki.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tässä on selitys, veressäsi on liikaa virtsahappoja. Tila paranee parhaassa tapauksessa parissa päivässä kun seuraat ohjeita.
http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/
Ongelmasi on se että 99% ympärilläsi olevista ihmisistä todellakin ovat ali-ihmisiä. Asiaa ei voi korjata.
Vihantunteita... Niihin voi auttaa käsitteleminen, keskustellen. Ei tuossa sen kummemmasta tarvitse olla kyse. Ehkä auttaisi, jos pääsisit selville tunteiden sisällöstä ja alkuperästä paremmin niitä tutkimalla ja käsittelemällä.
Minulla masennus oireilee usein (etenkin alussa) raivona. Jotenkin minusta tuntuu, että hormoneilla olisi jotain tekemistä asian kanssa omalla kohdallani, mutta mene ja tiedä...
Pääsetkö sitten jotenkin yli niistä raivoista, tai mitä tapahtuu? Menevät vaan ohi, vai löydätkö jonkun tavan käsitellä niitä?
Itselläni niin helvetinmoinen vitutus tällä hetkellä kaikkeen, ettei huvittaisi enää osallistua tähän elämään mitenkään. Olen sairastanut masennusta kuusi vuotta. Tällä hetkellä "akuuttia" tuntuu olevan raivo, toki myös monet muut jutut. Suurin vihan lähde (ihmisten lisäksi ja vielä enemmän) on elämä itsessään, joka on epäoikeudenmukaista ja julmaa paskaa. Vaikea löytää jotain kokonaista mieltä ja luottamusta elämän suhteen, kun on nähnyt varmaan liikaa eikä halua enää silmiäänkään sulkea. Tekisi mieli lopettaa tämä kaikki. Tehdä se vielä oikein "h*tinmoisella elämällä" mieluiten.
Millaisia kokemuksia muilla täällä masennukseen liittyvistä vihakierteistä / -häkeistä?
Ei voi oikein niin sanoa. Lähinnä yritän vältellä niitä. Minulla on sellaista pms-oireiden aikana, mutta masentuneena myös muuten. Nyt ei ole ollut ollenkaan ongelmia, kun olen syönyt keltarauhashormonia, mutta saa nähdä miten kauan pysyy tyynenä. Nyt meinaan on vähän ärtynyt olo :( (Toisaalta pms-aika on käsillä...) Ennen pidin sitä vitutusta jopa hauskana (koska en ole yhtään sen tyyppinen, enkä purkanut sitä muihin ihmisiin muuten kuin mielessäni), mutta nykyään se pelottaa, koska olo vain saattaa pahentua koko ajan, raivo kasvaa ja kasvaa mitä enemmän sitä purkaa ja lopulta se raivo muuttuu itsetuhoiseksi... Tuntuu, että se olisi ainakin osittain jotenkin kemiallinen/hormonaalinen juttu, mutta mene ja tiedä. Luulen, että sille vihantunteelle antautuminen ei ainakaan auta. Se viha tuntuu meinaan vaan lisääntyvän, kun sille antaa valtaa. Ehkä joku itsehillintäharjoittelu toimisi ainakin vähän paremmin, mutta on sekin vähän vaikeaa jos koko kroppa kiehuu raivosta.
Tässä ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/node/8812874 on käsitelty vihaa. Itsevihaa kylläkin, mutta hallitsematonta vihaa yhtä kaikki...
Fyysinen hikitreeni ainakin voisi auttaa, minulla tosin on kokemusta sellaisestakin raivosta, johon ei auta vaikka miten piippuun itsensä urheilisi...
Toinen juttu on sosiaalisuus. Mukavien tuttujen tapaaminen auttaa minua unohtamaan raivoni, kun taas omissa oloissani tai "yksin seurassa" (esim kaupassa, kaupungilla jne) raivolla on tilaa. Ehkä tuo vaikuttaa minulla paljon siksi, että olen sellainen herkästi muita miellyttämään pyrkivä persoona, ja siksi jossain määrin "unohdan itseni" seurassa. Unohdan samalla oman vitutukseni, kun keskityn muihin ja en halua pilata tilannetta olemalla ärtynyt. (Ehkä tuo tukahduttaminen juuri on raivon takana :P)
Kiitokset vastauksesta. Joo, luin ja kirjoittelinkin tuolla toisaalla myös.
Kaipa vihaa vain on hyvä tuntea läpi ja ilmaista. Availla vaikka vähän kerrassaan teitä tähän. Omalla kohdallani ainakin näin siksikin, että miellän lähteet ja syytkin aika selvästi muiksi kuin fyysisperäisiksi. Hyvä olisi voida maltin vähyydestä huolimatta onnistua ajattelemaan asioita monipuolisesti vihassakin, sellainen voi viedä eteenpäin, uskon. Mainitsemasi tavat purkaa vihaa on varmasti myös hyviä. Ei näihin juttuihin taida olla patenttiratkaisuja; mikä milloinkin toimii ja tuntuu oikealta...
Äskenkin kun äiti käski vaihtaa kissanhiekat räjähdin täysin ja kirosin että eikö täällä saa V*ttu hetkeäkään olla rauhassa. Joskus taas olo on niin alamaissa kun vaan voi.
useimmat ihmiset, varsinkin nuoret ja nuoret aikuiset ajavat minutkin raivon partaalle lapsellisella käytöksellään. Ryhmistä kuuluu aina vittu sitä, vittu tätä ja ilkeän oloisia naurunremahduksia, muiden haukkumista. Jos joku nuori kulkee yksinään ja kerrankin pitää sen turpamoottorinsa ummessa, niin eikös vaan, PAKKO ON VÄHINTÄÄN SYLKEÄ SE ILJETTÄVÄ LIMANULJASKA HAISEVASTA SUUSTAAN JA ÄÄNITEHOSTEIDEN KERA. En vaan voi sietää rumaa ja omahyväistä käytöstä. Pidän paljon enemmän pienistä lapsista, keski-ikäisistä ja vanhuksista.
Itse en ole lapsi, keski-ikäinen enkä vanhus ja täytyy myöntää, että ainakaan silloin, kun oikein vituttaa, en varo ihan niin tarkkaan, milloin ja mihin räin, ja kielikin voi olla vähän vähemmän kaunista. ;))