Presidentti Halonen haastattelu ja oma toiminta ihmetyttää

Kokoomuslaiset eivät hyväksy presidentti Halosen tulkinta, että hänen toinen kautensa olisi tuonut
kaunan kokoomukselle. Kokoomus ei ole halunnut lähteä pesemään HS:n haastattelun perusteella likapyykkiä julkisuudessa. Ei kokoomuksen ole jäänyt traumaa vuoden 2006 vaalituloksesta, pikemmin Haloselle itselleen on jäänyt trauma voiton niukkuudesta ja, ettei valintaa tullut heti vaalien 1. kierroksella.

Tunnettua on yksi tosiasia eli kahden lautasen kiista tai näkemys EU-huippukokouksissa. Kokoomus on lähtenyt asiassa puhtaasti perustuslain ja Lissabonin sopimuksen tulkinnasta, että Suomea edustaa kokouksissa pääministeri. Tämä on ollut liikaa kiukkupussimaineestaan tunnetulle Tarja Haloselle.

Halonen ei ole itse onnistunut toimimaan arvojohtajana, vaan on selvästi usein ottanut kantaa edustamansa poliittisen aatesuunnan mukaisesti. Monta kertaa presidentti on jäänyt pois sellaisista kansankunnan historiaan kuuluvista merkittävistä tilaisuuksista, joka on tulkittu Halosen omaksi poliittiseksi kannanotoksi asiasta, eikä aiheetta. Myös eräissä nimityksissä hän on toiminut tavalla, jotka on tulkittu Halosen omiksi poliittisiksi kannanotoiksi. Aiemmat presidentit Koivisto ja Ahtisaari eivät joutuneet nimityksissä vastakkain hallituksen kanssa.

Perustuslain uudistusta pohtivan nk. Taxellin komitean ehdotukset eivät edes ehdi vaikuttaa Halosen aikana. Siitäkin hän on – näin tulkitaan – kiukkuillut kokoomukselle .

Viime kesänä syntynyt tietokatko Afganistanin joukkojen palvelusajasta oli viime kädessä presidentin kanslian oma vika. Siellä ei luettu saapunutta postia. Kaikilla asiaa tuntevilla piti olla tiedossa, että rauhanturvajoukot ovat määräaikaisilla sopimuksilla Tässäkin Halonen kiukutteli aiheetta puolustusministeri Häkämiehelle.

Miksiköhän Halonen ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon. Sekään ei liene kokoomuksen vika.

Kokoomus ei halua provosoitua asiassa, presidentti Koiviston tunnettua sanontaa käyttääkseni.
Halonen vaikeutti asemaansa HS:n haastattelulla, jotta ehtisi ennen virkakautensa loppua tulla koko kansan presidentiksi. Ehkäpä valtiopäivien avajaisissa kuullaan Haloselta jotain.
16181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nyt alkoi sitten kokoomuksella itku ja parku.

Maa tarvitsee hallituksen.

Äänestä
  • enää se tarvitsisi hallituksen.

    Äänestä

Ei se haittaa jos kokoomuslaiset ei hyväksy Halosen väittettä. Antaa kokoomuslaisten parkua.
Kaikki muut tietävät, että asia on juuri niin, kuten Halonen sanoo. Kokoomuslaisten kiukuttelu Halosta kohtaan on huomattu tälläkin palstalla vuosien varrella.

Äänestä

Kyösti Kallion 92 vuotta sitten pitämän sovintopuheen merkeissä sopisi Halosenkin toimia.

Äänestä
  • Tietoinen valinta kirjoitti:

    Pohjalainen talonpoika senaattori Kyösti Kallio piti merkittävän puheen Nivalan kirkossa 5, toukokuuta 1918 : "Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia vaan isänmaataan rakastavia suomalaisia, Suomen tasavallan kansalaisia, jotka tuntevat olevansa tämän yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä".

    Kallion sovintoajatus ohjasi nuoren tasavallan alkuaskelia. Sovinto voitti koston. Tasavalta voitti kuningaskunnan. Suomi lähti poliittisilla päätöksillä sovinnon, tasavallan ja näitä tukevien oikeudenmukaisten uudistusten tielle. Maareformi oli yksi sellainen. Maan omistamisen tuli olla kaikkien oikeus, ei joidenkin etuoikeus, oli Kallion keskeinen teesi.

    Itsenäistyneet torpparit - joukossa paljon entisiä punavankeja - raivasivat tähän maahan kahden vuosikymmenen aikana 600 000 hehtaaria uutta peltoa, joka oli ratkaisevaan tarpeeseen pitkien sotavuosien aikana kun viljely pakon edessä laajaperästyi, ja kun siitä huolehtivat naiset, vanhukset ja lapset.

    Nuo punavangit, ja varsinkin heidän lapsensa osallistuivat urhoollisella ja uhrautuvalla tavalla Suomen puolustustaisteluihin.

    Kyllä he ovat meidän kaikkien kiitollisuutemme ja kunnioituksemme ansainneet.

    Äänestä

  • Hattu päästä! kirjoitti:

    Tuossahan halosen nimenomaan pyydettiin kallion puheenhengessä toimimaan.
    Olette melko önkyrä ja lietsotte itse vastakkainasettelua.
    SITÄ JUURI !

    p.S. PRESDENTTINÄ HALOSEN OLISI PITÄNYT OSALLISTUA MOLEMPIIN MUISTOTILAISUUKSIIN.

    MENIKÖ KALLOON !

    Äänestä

  • Suomi Finland kirjoitti:

    Tuossahan halosen nimenomaan pyydettiin kallion puheenhengessä toimimaan.
    Olette melko önkyrä ja lietsotte itse vastakkainasettelua.
    SITÄ JUURI !

    p.S. PRESDENTTINÄ HALOSEN OLISI PITÄNYT OSALLISTUA MOLEMPIIN MUISTOTILAISUUKSIIN.

    MENIKÖ KALLOON !

    kohdalleen eli lyöntivirheitä rtuli, mutta asia on tärkein.

    Äänestä

Ei ehkä olisi sittenkään kannattanut viestittää valkoiseen taloon että Halonen on lesbo. Olisi varmaan raukka sitten päässyt käymään siellä.

Äänestä
  • Kyllä lesbo sinne vielä pääsee kuin oikein muistaisi miten nuollaan joka ilman suuntaan eikä vain tiikeri-Putinin rintakarvat suussa sökeltäisi.

    Äänestä

  • Mustafa tekee sen kirjoitti:

    Kyllä lesbo sinne vielä pääsee kuin oikein muistaisi miten nuollaan joka ilman suuntaan eikä vain tiikeri-Putinin rintakarvat suussa sökeltäisi.

    sasittaako kovasti? otappa kourallinen diapamia, se helpottaa :D kauhee tuo halonen ku se kiusaa.

    Äänestä

...sir_arikaharan vuodatuksia, paskaako niistä.....

Äänestä

Halonen osoitti olevansa hyvin kevyen sarjan poliitikko HS:n haastattelussa, kun hän paljasti kitkeryytensä kokoomuksen asiallista ja perusteltua politiikkaa kohtaan esittämällä hyvin lapsellisia väitteitä siitä, että kokoomus politikoisi häntä vastaan, koska hän on nainen ja demari.

Haastattelu paljasti aika selvällä tavalla, ettei halosella ole mitään edellytyksiä arvojohtajuuteen eikä edes arvokeskustelun osallistujaksi, kun hän ottaa asialliset ja perustellut kannanotot henkilöönsä kohdistyvina loukkauksina.

Toisaalta voi sanoa, että kokoomus on saanut mitä on tilannutkin, koska kokoomushan viime kädessä Halosen nosti ohi Esko Ahon vuonna 2000.

Minäkin äänestin halosta, mutta kadun sitä kovasti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sir_Alfred kirjoitti:

Kokoomuslaiset eivät hyväksy presidentti Halosen tulkinta, että hänen toinen kautensa olisi tuonut
kaunan kokoomukselle. Kokoomus ei ole halunnut lähteä pesemään HS:n haastattelun perusteella likapyykkiä julkisuudessa. Ei kokoomuksen ole jäänyt traumaa vuoden 2006 vaalituloksesta, pikemmin Haloselle itselleen on jäänyt trauma voiton niukkuudesta ja, ettei valintaa tullut heti vaalien 1. kierroksella.

Tunnettua on yksi tosiasia eli kahden lautasen kiista tai näkemys EU-huippukokouksissa. Kokoomus on lähtenyt asiassa puhtaasti perustuslain ja Lissabonin sopimuksen tulkinnasta, että Suomea edustaa kokouksissa pääministeri. Tämä on ollut liikaa kiukkupussimaineestaan tunnetulle Tarja Haloselle.

Halonen ei ole itse onnistunut toimimaan arvojohtajana, vaan on selvästi usein ottanut kantaa edustamansa poliittisen aatesuunnan mukaisesti. Monta kertaa presidentti on jäänyt pois sellaisista kansankunnan historiaan kuuluvista merkittävistä tilaisuuksista, joka on tulkittu Halosen omaksi poliittiseksi kannanotoksi asiasta, eikä aiheetta. Myös eräissä nimityksissä hän on toiminut tavalla, jotka on tulkittu Halosen omiksi poliittisiksi kannanotoiksi. Aiemmat presidentit Koivisto ja Ahtisaari eivät joutuneet nimityksissä vastakkain hallituksen kanssa.

Perustuslain uudistusta pohtivan nk. Taxellin komitean ehdotukset eivät edes ehdi vaikuttaa Halosen aikana. Siitäkin hän on – näin tulkitaan – kiukkuillut kokoomukselle .

Viime kesänä syntynyt tietokatko Afganistanin joukkojen palvelusajasta oli viime kädessä presidentin kanslian oma vika. Siellä ei luettu saapunutta postia. Kaikilla asiaa tuntevilla piti olla tiedossa, että rauhanturvajoukot ovat määräaikaisilla sopimuksilla Tässäkin Halonen kiukutteli aiheetta puolustusministeri Häkämiehelle.

Miksiköhän Halonen ei ole saanut kutsua Valkoiseen taloon. Sekään ei liene kokoomuksen vika.

Kokoomus ei halua provosoitua asiassa, presidentti Koiviston tunnettua sanontaa käyttääkseni.
Halonen vaikeutti asemaansa HS:n haastattelulla, jotta ehtisi ennen virkakautensa loppua tulla koko kansan presidentiksi. Ehkäpä valtiopäivien avajaisissa kuullaan Haloselta jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu