Rennyn syrjintä

taisin ymmärtää

Aika varmasti Renny Harlinin lyttääminen Suomessa johtuu pitkälti kriitikoiden vasemmistolaisuudesta ja siitä, että ilmeisesti Renny H. ei ole vasemmistolainen, mitään muuta selitystä asialle ei tunnu olevan juuri tv:ssäkin esitetyn Kurkunleikkaajinen saaren perusteella.

Upeaa maisemakuvausta.

Voisiko kaksien tähtien selitys olla näin yksinkertainen.

21

1383

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • parhaimpia ohjaajiam

      Mitenkään kantaa ottamatta poliittisiin näkökohtiin,
      on mielipiteeni se että Renny Harlin on suomalaisessa mittapuussa tiukka ohjaaja, hänestä tulisi olla ylpeä.
      Esimerkiksi Deep Blue Sea on loistava.
      Amerikkaliset nostavat omiaan estotta kehuskellen vaikka miten pienestä saavutuksesta, siitä suomalaisilla olisi opittavaa. Merkillinen kateus ja lyttääminen on täällä kansanhuvia. Vähätellään omia tekijöitä, vaikka pitäisi puolustaa ja kannustaa.
      Renny Harlin on parhaimpia ohjaajiamme.

      • panee epäilemään

        olevansa Suomessa arvostettu sitten pätkääkään

        Hyvä, jos rahoitus kuitenkin järjestyisi, läpsyt Markus Helinille, joka näyttäisi olevan puuhamiehenä
        http://www.sinebrychoff.fi/tiedostot/Mannerheim-3-ikaa.gif

        Kyllä sillä, että et ole vasemmistoradikaali varmasti on negatiivista merkitystä Suomessa, syrjintää rahoituksissa ym.

      • Hyvä Renny!
        panee epäilemään kirjoitti:

        olevansa Suomessa arvostettu sitten pätkääkään

        Hyvä, jos rahoitus kuitenkin järjestyisi, läpsyt Markus Helinille, joka näyttäisi olevan puuhamiehenä
        http://www.sinebrychoff.fi/tiedostot/Mannerheim-3-ikaa.gif

        Kyllä sillä, että et ole vasemmistoradikaali varmasti on negatiivista merkitystä Suomessa, syrjintää rahoituksissa ym.

        Jos Renny Harkin olis jääny tänne suomeen kituuttaan kuten useimmat kollegansa, niin varmaan olis menny hermot ja työkyky pelkän turhautumisen takia näis pienissä piireissä. Hänellä oli rahkeita häipyä ja pärjätä. Kuinka monella suomiohjaajalla on resursseja ohjata aamerikassa uskottavasti ees yhtä lyhäriä?
        Ei ihme että kateus on ympäröiny Rennyä kuin sankka sumu. Suomalaiset on niin syvältä kun ne painaa omiaan alas ja silloin unohtuu ne hyvätkin leffat jos tulee yks ei kassamagneetti.
        Toivottavasti se tekee Mannerheimin. Tulis varmaan upea leffa. Ainakin jotain uutta ja freesiä ennalta-lämmitetyn Täällä pohjantähden alla-leffan sijaan.

      • Kalle Koo
        Hyvä Renny! kirjoitti:

        Ne joiden lahjakkuus ei riitä todelliseen taiteelliseen toimintaan arvostamallaan alalla, päätyvät aika usein eri alojen "kriitikoiksi". Saapa edes arvostella, kun ei itellä kyvyt riitä mihinkään tavanomaisesta poikkeavaan.
        Kuinka moni leffakriitikko mahtaakaan olla se surullinen ressukka wanna-be-stara jonka ainut meriitti jäi nuoruusvuosina pikkurooliin leffakoulun lyhytelokuvien opiskelijatuotannossa. Tsekatkaa piruuttanne muutamien "asiantuntevasti kirjoittavien leffakriitikoiden" taustoja, saattatte yllättyä....

        Renny Harlin on elokuvaohjaaja. Hyvä sellainen. Jokainen järkevä kriitikko tunnustaa tämän. Siis sellainen jolla ei oo tarvetta kostaa omia turhautumiaan taidealan armottomalla saralla.

    • Max T W

      Kurkunleikkajien Saari lytättiin varsinkin jenkeissä-

      Kuten kaikki muutkin Rennyn filmit lukuunottamatta Elm Street nelosta, Dia Hard kakosta (vaikka on aivan paska) ja Cliffhangeria (karmeeta sontaa).

      Ainoat Harlin-leffat, jotka menettelevät ovat Ford Fairlane,jolla on hetkensä jos heittää ns. aivot narikkaan ja sietää Dice-mania ja Long Kiss Goodbye,joka lytättiin täysin jenkeissä, mutta eihän se nyt niin huono ole, jos löydät oman sisäisen 16-vuotiaan itsesi.

      • ja näin....

        Max voiki tsiikailla suomalaisia laatuleffoja kuten "Minä ja Morrison", "Levottomat"-trilogia sekä "Pihalla"-ja "Haarautuvan rakkauden talo" äksönleffoja. Ei tarvi heittää aivoja narikkaan.Kato niisson ihan oikeesti sanoma. Ja jättää suosiolla Harlinin Die Hardit ja Long Kiss Goodnightit hyllyyn.

      • Mx T W
        ja näin.... kirjoitti:

        Max voiki tsiikailla suomalaisia laatuleffoja kuten "Minä ja Morrison", "Levottomat"-trilogia sekä "Pihalla"-ja "Haarautuvan rakkauden talo" äksönleffoja. Ei tarvi heittää aivoja narikkaan.Kato niisson ihan oikeesti sanoma. Ja jättää suosiolla Harlinin Die Hardit ja Long Kiss Goodnightit hyllyyn.

        Suomalaisen ´modernin elokuvan "valioista" ei oikein mene kun Akin tuotteet.

        Renny Harlin suunnittelee kuulemma näytelmäelokuvan tekemistä, ilmeisesti uusi versio Kissasta Kuumalla Katolla on tulossa. Saas nähdä mitä tuo "suuri taiteilja" saa irti vanhasta näytelmästä-

        Heh...ei sais olla ilkeä...

      • ja valiot
        Mx T W kirjoitti:

        Joo kyllä ihan asiaa kirjottaa tuo edellinen. Huomaa että oot perehtyny.
        Mun mielestä Pekko-leffat on kans kivoja.
        Ja Koivusalo sai tosi paljon irti uutta taiteilijan näkökulmaa Täällä pohjan tähden alla- siitä vanhasta uusintaversiosta.
        Akin leffat on (voi anteeksi-anteeksi-anteeksi kaikki kuldurellit jotka oikeesti tietää leffoista) aika pitkäpiimäisiä, kun niis ei niin ku puhuta mitään.Niinku töllätään ja sillee vaa. Mutta ne on suomen parasta valioo. Kaikki sanoo et ne on parasta. Siks mäkin sanon, että Akin tuotteet on "modernin elokuvan" valiota.On ne.

      • asenteet narikkaan

        Kurkunleikkaajien saari puri televiossa juuri esitettyjä aika moneen matkailukärpäsen puraisemaan ihmiseen, ei voi mitään. Ei se ihan surkea ja pelkkää räiskintää voi olla.

      • aivopesty psykologi
        Mx T W kirjoitti:

        Suomalaisen ´modernin elokuvan "valioista" ei oikein mene kun Akin tuotteet.

        Renny Harlin suunnittelee kuulemma näytelmäelokuvan tekemistä, ilmeisesti uusi versio Kissasta Kuumalla Katolla on tulossa. Saas nähdä mitä tuo "suuri taiteilja" saa irti vanhasta näytelmästä-

        Heh...ei sais olla ilkeä...

        viestihän on selvä: sehän on presidentin pakitsema ja - juuri vasemmintolainen, eikö vaan?

        Ei muutokseen, yhteiskuntakritiikkiin tarvitse olla vasemmistolainen. Maailmaa voi parantaa muutkin. Stalinistit ei lisäksi taida ihan ymmärtää, että siinä yhteiskunnassa ei ollut minkäänlaista vapautta, vaikka Staliniä pidettiinkin jumalana ja venäläistä tekstiä on suoraan käännetty suomeksi ja opetettu Tampereen yliopistossa esimerkiksi psykologian opinnoissa pakollisena.

      • 0ree

        koko touhu. Miljoonia palanut, mutta ei ole mitään tapahtunut. Jossain vaiheessa sitten sutastaan elokuva: Marsalkka Turhapuro! Mannerheim oli senverran moniulotteinen persoona, etteivät Harlinin kyvyt riitä siitä kertomaan. Mannerheim on ikoni, josta ei edes voisi tehdä elokuvaa -ihminen nimeltään Mannerheim-

      • Max T W
        aivopesty psykologi kirjoitti:

        viestihän on selvä: sehän on presidentin pakitsema ja - juuri vasemmintolainen, eikö vaan?

        Ei muutokseen, yhteiskuntakritiikkiin tarvitse olla vasemmistolainen. Maailmaa voi parantaa muutkin. Stalinistit ei lisäksi taida ihan ymmärtää, että siinä yhteiskunnassa ei ollut minkäänlaista vapautta, vaikka Staliniä pidettiinkin jumalana ja venäläistä tekstiä on suoraan käännetty suomeksi ja opetettu Tampereen yliopistossa esimerkiksi psykologian opinnoissa pakollisena.

        olen lähes äärioikeistolainen,mutta sille ei voi mitään, että viimeinen suomalaisen tekemä elokuva josta pidin oli kauas Pilvet Karkaavat.

        Ei Vareksia jne voi katsoa kun näyttelijätyökin on niin epäuskottavaa että pahaa tekee...

    • zxxzxc

      Kateeelliset vasemmistolaisethan saivat Rennyn esikosfilmin aikoinaan täyskieltoon elokuvateatterissa, vai muistankohan nyt oikein? Elokuva ei kummoinen ole, mutta tuskinpa niin rankkaan sensuuriin mitään todellista syytä oli ja tuo elokuva on televiossakin pyörinyt myöhemmin ilman minkäänlaista kohua.

      • jäähdytettiin

        Renny Harlinin elokuvasta "Jäätävä polte" syntynyt naurettava kohu oli aikoinaan lapsellisuudessaan vertaansa vailla. Oliko siinä joku kohtaus joka muka aivan hirvittävästi järkytti mukamas...?
        Verratkaa nykyaikaan kun esim elokuva "Antichrist" pidetään (täällä suomessakin) kriitikoiden parissa puhuttelevana ja visuaalisesti mahtavana taideteoksena. Voi itku.
        Suomalainen taidepiiri näin eri aloilla laajemminkin on maailmankuulu kateudestaan ja siitä kuinka omia vähätellään. Talvisotaan tais jäädä "kaveria ei jätetä" suomimeininki. Sääli.

      • 0ree
        jäähdytettiin kirjoitti:

        oli taide-elokuva, jota yleisö ei ymmärtänyt. Ei edes sensurointi herättänyt kiinnostusta.

        Jäätävä polte sai kuitenkin, (nimestään huolimatta) polttavan jäisen vastaanoton kriitikoilta sekä kotimaassa että ulkomailla. Yhdysvaltalainen TV-Guide piti "naurettavan typerän juonen" sisältänyttä elokuvaa "yhtenä vuoden typerimmistä toimintaelokuvista" ja ihmetteli, että "on ällistyttävää, kuinka kukaan on voinut rahoittaa tällaisen tuotannon". Elokuvan ympärillä pyörinyttä kohua pidettiinkin itse teosta mielenkiintoisempana.[5] Myös yleisömenestys oli huono. Tuottaja Selin ajautuikin sekä sensuurin että huonon menestyksen vuoksi huomattaviin taloudellisiin ongelmiin

      • vaivannäöstäsi
        0ree kirjoitti:

        ".....Jäätävä polte sai kuitenkin, (nimestään huolimatta) polttavan jäisen vastaanoton kriitikoilta sekä kotimaassa että ulkomailla. Yhdysvaltalainen TV-Guide piti "naurettavan typerän juonen" sisältänyttä elokuvaa "yhtenä vuoden typerimmistä toimintaelokuvista" ja ihmetteli, että "on ällistyttävää, kuinka kukaan on voinut rahoittaa tällaisen tuotannon". ...

        Niinpä.

        Ja referoisitko yhtä tarkkaan ne kriitikko-arviot elokuvista, joissa Harlin onnistui.
        Varmasti yhtä tarkasti mielessäsi, oletan.

    • TV

      Kurkunleikkajien saari on yksi parhaimmista piraattielokuvista kautta aikojen. Hakkaa mennen tullen Pirates of the Caribbean digiefektihömpät.

      • Jaana.

        Kun Renny Harlin ohjaa VIHDOINKIN hulppean Mannerheim-elokuvansa,joka on tasavarmasti tehty vimpan päälle-- meikä menee juosten leffateatteriin katsomaan.
        Ja niin menee takuulla moni muukin.

      • KyleKatarn(1987)

        Kurkunleikkaajien Saari on todella hyvin aliarvostettu ja enimmäkseen täysin syyttä lytätty elokuva ja merirosvoelokuvana paljon vaikuttavampi ja todellisempi kuin Pirates of the Caribbean tai sen lukuisat jatko-osat, joihin on kaikkiin tungettu mitä ihmeellisimpiä fantasiamörköjä teini-ikäisiä katsojia houkuttelemaan.

        Elokuva on myös sisällöltään ja kuvaukseltaan siitä kauneimmasta päästä Rennyn elokuvia ja en todellakaan pysty ymmärtämään miksi se on niin läpeensä inhottu ja mollattu.

        Loistava filmi minusta!

    • deckardkain

      'Jäätävä polte' on yksi lempielokuvistani. Upeaa kuvausta ja tunnelma on todella läsnä. Toimii aina.

      'Deep Blue Sea' on ihan klassikko. Jännittävä hyvät näyttelijät. Paljon parempi kuin joku Tappajahai.

      'Cliffhanger' on ihan perus tuubaa mutta silläkin on hetkensä.

      'Manaaja: Alku' on ihan HELVETIN hyvin tehty.

      Kyllä Renny on tasaisen kova ohjaaja ollut. Osaa luoda erittäin tiivistä tunnelmaa ja pitää jännityksessä.

      • Max T W

        Huumorimiehiä ei ole koskaan liikaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      70
      17803
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      45
      5571
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      304
      2980
    4. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      45
      2766
    5. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      181
      2533
    6. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      9
      2120
    7. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      25
      1985
    8. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      12
      1832
    9. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      141
      1752
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      411
      1658
    Aihe