Helsingin

eläinsuojeluyhdistys otti viime vuonna hoitoonsa 455 lemmikkieläintä.
Yhä useamman hylätyn lemmikin taustalta löytyy taloudellisen taantuman aiheuttamaa hätää ja omistajien päihdeongelmia.
Hesylle päätyi viime vuonna 370 kissaa, 22 koiraa, 26 kania, 2 kilpikonnaa ja 35 jyrsijää.
Melkein kolmannes lemmikeistä oli joutunut kodittomaksi eläinsuojelullisista tai sosiaalisista syistä. Loput olivat hylättyjä eläimiä.
Hesyn puheenjohtaja toivookin, että ihmiset oppisivat laskusuhdanteenkin aikana elämään ihmisiksi, eivät menettäisi otettaan kunnollisista elämäntavoista ja pitäisivät hyvää huolta myös lemmikeistään.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihmiset voivat kohdella kaltoin lemmikkieläimiään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesyn... kirjoitti:

eläinsuojeluyhdistys otti viime vuonna hoitoonsa 455 lemmikkieläintä.
Yhä useamman hylätyn lemmikin taustalta löytyy taloudellisen taantuman aiheuttamaa hätää ja omistajien päihdeongelmia.
Hesylle päätyi viime vuonna 370 kissaa, 22 koiraa, 26 kania, 2 kilpikonnaa ja 35 jyrsijää.
Melkein kolmannes lemmikeistä oli joutunut kodittomaksi eläinsuojelullisista tai sosiaalisista syistä. Loput olivat hylättyjä eläimiä.
Hesyn puheenjohtaja toivookin, että ihmiset oppisivat laskusuhdanteenkin aikana elämään ihmisiksi, eivät menettäisi otettaan kunnollisista elämäntavoista ja pitäisivät hyvää huolta myös lemmikeistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu