Mediakonsensus jakaa hyvinvointipestejä ja luo "viisaitten" istuntoja lausumaan, ettei millekään tarvitse tehdä mitään, että kaikki on hyvin, että korruptoituneitten päättäjien kuuluukin päästä vastuusta, heidän kuuluukin saada rikkoa Suomen Perustuslakia ilman, että joutuvat vastuuseen ainakin miljoonan suomalaisen ahdingosta.
Valtionoikeuden ovet pysyvät kiinni, vaikka köyhien määrä jatkaa kasvuaan, ihmisten kärsimys ja hätä on käsin kosketeltavaa.
Edelleenkin ehkä juuri sen miehen jälkeläinen, joka pelasti isäsi/isoisäsi hengen rintamalla, palelee nyt pakkasessa vailla kotia, mitä sinä nyt teet vuorostasi ? Miten sinä autat ja/tai olet pelastamassa ihmishenkiä?
Oman maamme kansalaisten hyvinvointi on viety väkivallalla, suuresta osasta Suomen kansaa on tehty kerjäläisiä omassa maassaan. Jokainen joka nyt vaikenee, hyssyttelee ja päästää vastuulliset jatkamaan kansan kurjistamista ja veropakolaisten etujen ajamista, syyllistyy rikokseen Suomen kansaa kohtaan. Ja ne rikokset tullaan muistamaan.
On sinunkin etusi mukaista, että asemastasi nähden, mikä se sitten onkin, otat vastuuta vähän muistakin, kuin itsestäsi ja vaadit päättäjiltä pikaisia toimia kansalaisten perusturvan parempaan kuntoon laittamisesta välittömästi. Jokainen voi tehdä jotain, mutta tee se, äläkä sulje silmiäsi ihmisten kärsimyksiltä. Auta vielä kun voit.

Vastaukset 12
Vanhimmat
tavoittelijoita ei lähimmäiset kiinnosta.
että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtykööt tai vaikka kuolkoot pois. Nyt tuodaan halpatyövoimaa romaniasta että saadaan tapettua nälkään tai kurjuuteen tavalliset duunarit. Katainen lupasi 2007 vaaleissa hoitsuille 500:n euron palkankorotukset mutta mites kävi kun Kokoomus pääsi hallitukseen?
muistakaa ketä äänestitte viime vaaleissa jatkakaa samaan tyyliin.
On syynä ja eliitin siipeilijöitten käskyt, siihen, että omaa kansaa poljetaan ja vaaliääniä, sekä eriarvoistamisen kiiloja tuodaan valtion verorahoilla velaksi maahan.
Muistelkaa Kataisen lupausta.Eli Kokoomus pois sulkekaa .Terv. Sivusta seurannut yrittjä.
Ovat ne, jotka nyt ymmärtävät pitää oman kansan puolia ja kääntää selän eliitin etuja ajavalle politiikalle. Ihmiset kyllä muistavat ketkä heitä ovat tukeneet vaikeina aikoina, todellinen voima jokaisesta kansasta lähtee heikompien ja puolustuskyvyttömien puolella olemisesta.
Suomalaisten olisi nyt korkea aika herätä pitämään omien puolia, oman kansan, kulttuurin ja maan puolta monikansallisen tuhokapitalismin (en ole kommunisti, tai poliittisesti sitoutunut mitenkään) sijaan, siipeilijäeliitti ei maksa veroja tähän maahan, hoitaa vain käskyttämiset ja kerää potin viedäkseen sen Sveitsiin pankkitileille. Niiden etuja nykyvaltionjohto on ajanut ja ajaa edelleen, niiden takia valtiolla on nyt jättivelat, suurtyöttömyys, miljoona kansalaista painettu kerjäläisen asemaan ym.
Ja ns. tiedonvälitys Suomesta puuttuu. ylestä on tullut naurettava pellekanava, jonka elitistinen rasva vyörytetään kansan niskaan lopullisesti tukehduttavana massana, siihen ei mahdu kritiikki järjetöntä maahanmuuttopolitiikkaa kohtaan, ei ulkomaisten etujen menemisen oman kansan etujen edelle kritisoimista, vaan päin vastoin, se pelaa eliitin peliä kansan kustannuksella.
että ylen johdossakin on hienohelma hempsankeikka, jolle miljoonan suomalaisen köyhyys on yksi hailee. Mikä tahansa maailman kolkka ja sen kansa, tai ulkomailta tuodut vaaliäänet ja eliitin eriarvoistamiskampanjan palikat kelpaavat aiheeksi, muttei oman pienen kansan ja kulttuurin katoaminen , tuhoutuminen ja köyhien kärsimys.
rkptä ja vihreitä, näkee nykymenosta, mitä siitä on ollut seurauksena: Suomalaisten veronmaksajien pitäisi pakosti raataa lähes satavuotiaiksi, että elätettäviä voitaisiin näiden puolueiden toimesta rahdata maahan bisnestä näiden tuomisilla tekevien rahantulon takaamiseksi. Työttömyyskortistossa on satoja tuhansia suomalaisia ammatti-ihmisiä, joista suuri osa on todella hyvin koulutettu, mutta "työvoimapulien" nimissä raahataan tänne uutta porukkaa "kelan töihin"! Puolueet näköjään hyväksyvät ihmissalakuljetusrahastukset tänne, koska eivät tee mitään sen kitkemiseksi. Jos lainalaatijat olisivat todella halunneet sulkea pois porsaanreijät "pakolaispolitiikasta", se olisi taatusti onnistunut. Ketkä kaikki lyövät rahoiksi nykyisellä "lainkäytöllä"? Lipponenkos se jo aikanaan sanoi jotain, että vihreät myisivät vaikka isoäitinsä...?
Ei rikkaan käsityskykyyn tai kokemukseen liity kansa millään tavalla.
ei taida kekään olla kotona tälläkään avaajalla, vaikka valot yläkerrassa palaisivatkin.
Älkää uskoko mitään muuta. Suomi on maanpäällinen paratiisi. Vielä kun saada Väyrynen puikkoihin ja Niinistö presidentiksi. Niin köyhillä alkaa kissanpäivät.
Kissanpäiviä kukaan ole hakemassa, vaan kunnollista perusturvaa ja toimeentuloa.
Valtionjohtoon sellaiset päättäjät, jotka noudattavat Suomen Perustuslakia, johon on säädetty maan itsenäisyyden lisäksi myös se arvokas elämä jokaiselle kansalaiselle. Ja se on myös suoja väkivaltaa vastaan.