Yleisön pyynnöstä

Uskovaisia pidetään keskivertoa parempina ihmisinä, jotka rakastavat lähimmäisiään ja toivovat kaikille hyvää. Heidän oletetaan edustavan pehmeitä arvoja. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Esim. Suomen Gallupin 1973 tekemä tutkimus osoitti, että ateistit ovat selvästi helläluonteisimpia kuin uskovaiset.

Olettaisi uskovaisten myös selvästi erottuvan esim. käytöksellään tavallisista kadun tallaajista. Minkälainen uskovaisen ihmisen pitäisi sitten olla Raamatun perusteella? Tässä muutama esimerkki uskovaisen ominaispiirteistä, joiden pitäisi olla selvästi kaikkien havaittavissa.

 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Markus 16:17
 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Lk 10:19
 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Jeesuksen ohjeet seuraajilleen) Mt 10:8
 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Mk 11:23
 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. Jh 8:51
 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua. Markus 10:21
 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. Lk 6:30
 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Gal 5:24
 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… 1 Ts 4:3-5
 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? 1 Kor 11:14-15
 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Luukas 6:27-28
 Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Lk 14:26
 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Johannes 12:25
 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Tim2:11-12
 Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Jeremia 10:2-4
 Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

Uskovaisten pitäisi siis olla kykeneviä parantamaan kaikki sairaudet, he eivät omista mitään, eikä heillä ole seksuaalisia tarpeita. Ja jos vähän sattuisi olemaankin , niin uskovainen mies pystyy samaan erektion ja orgasmin pyhyyden ja kunnian avulla ilman kiihkoa. Todennäköisesti he olisivat vapaat kaikista mahdollisista taudeista, koska uskova sisar tai veli olisi heidät parantanut. Edes allergiaa ei heillä olisi.

Lisäksi kuolleista herättämisiä pitäisi tapahtua jatkuvasti. Ilmeisesti nämä herätettävät olisivat syntisinä kuolleita, koska uskovaiset eivät ikinä näe kuolemaa, ei edes tässä maailmassa. Uskovaisella miehellä on oltava lyhyet ja naisella pitkät hiukset. Poikkeuksena oli Jeesus, jolla oli pitkät hiukset. Mutta hänhän ei ollutkaan kristitty. Lisäksi heidän kuuluu rakastaa vihamiehiään, mikä on absurdi ajatus. Eihän vihamies ole enää vihamies, jos häntä rakastaa. Se kuulostaa samalta kuin; ”Vihatkaa rakastamianne ihmisiä”. Koska edellinen ei ole ihmiselle mahdollista, ei se ole sitä myöskään käännettynä.

Kaikkein uskomattominta on, että vihamiestään tulee siis rakastaa, mutta vanhempiaan, lapsiaan ja sisaruksiaan pitää vihata. Uskovaiset myös vihaavat elämäänsä tässä maailmassa. Tämä viha välittyy varmasti myös lähimmäisiin vihana. Heidän on oltava täydellisiä. Voiko ihminen, olla koskaan täydellinen missään mielessä? Uskovaiset naiset eivät voi toimia opettajina, eivätkä he muutoinkaan saa osallistua aktiivisesti mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan. Naispapit ovat varmasti Jumalalle suuri kauhistus.

He eivät saa käyttää sanaa ”isä”, puhuessaan jonkun ihmisen biologisesta- tai kasvatti-isästä. Sehän on Raamatussa jyrkästi kielletty, aivan kuten Jumalan nimen turhaan lausuminenkin (vrt. Matteus 23:9: Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa). Jos joku on uskossaan täydellinen, eikö se juuri tarkoita sitä, että hän täyttää ainakin kaikki edellä mainitut kriteerit?

Uskovaiset ei voi myöskään viettää Joulua, sillä sehän täynnä pakanoilta perittyjä tapoja, joista Raamatussa varotetaan.

Ei ole varmasti montakaan uskovaista, joka täyttäisi kaikki edellä mainitut luonnottomat vaatimukset. Ainakaan kukaan heistä ei ole täydellinen ja siten vapaudu sielunvaelluksesta. Tämähän oli muinoin täydellisyyden tavoite.

Jääneekö taivas siis tyhjäksi?
21571
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

**** Aloitat pitkästi perustellen monilla "hankalilla" Raamatunpaikoilla. Hyvän merkki. Olet lukenut Raamattua ja ajatellut tuota mahdotonta yhtälöä, mikä Raamatun eettisiin periaatteisiin kätkeytyy. Siellä sanotaan vieläkin suurempi haaste itse Jeesuksen sanoin:" Olkaa täydelliset niinkuin minun Isäni on täydellinen. " Ei siis vähempää vaadita kuin täydellisyyttä!!! On hirmuinen taakka ihmisen kannettavaksi.

Vanhan liiton aikaan tätä epätasapainoa ihanteen ja syntisen ihmisen vajaamittaisuuden välillä sovitettiin pappien uhrieläimillä. Jonkun piti kuolla, että rangaistusta ei tarvinnut sälyttää käskyjen rikkojien päälle. Paha piti kuitenkin poistaa "leiristä" ja säilyttää ainakin rituaalinen puhtaus.

Nyt pääsemme rakkaimpaan aiheeseeni - Armoon! Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen poikeansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Ei ole suurempaa rakkautta kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Jeesus sanoi omiaan ystävikseen kaikesta tästä vajavaisuudesta ja syntisyydestä huolimatta. Kuten veren merkki Egyptin vitsauksissa talon pihtipielissä suojasi kuolemalta, samoin Jeesuksen veri sovittaa täydellisesti meidät tänä aikana niin ettei ole kadotustuomiota niille, jotka rakastavat Jeesusta.

Ei ole keskivertoa parempia ihmisiä. On vain syntisiä ihmisiä, armahdettuja tai tuon armahduksen torjuneita ihmisiä. Vain rakkaus peittää syntien paljouden. Jumala on rakkaus.

Äänestä
  • Jumala on rakkaus?
    No eipä se juuri noista uuden testamentin poiminnoista minulle välittynyt; tuosta skitsofreenisestä machopaskasta.
    Aikalailla on kaverilla taitoo lukea rivien välistä, jos "totuuden torven" raamatun lainateksteistä tuollaiseen tulkintaan päätyy.
    Ei keskiverto ihminen ole niin paha, että ajattelisi niin julmasti ja ahdasmielisesti, kuin raamattu monelta kohdin. Uskon, että ihminen on luonnoltaan hyvä, niinkuin Aristoteles aikoinaan.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Jumala on rakkaus?

    Kukaan ihminen ei voi täyttää Lakia. Muista kymmene käskyä, jotka löydät Mooseksen kirjasta. Kukaan ei ole täydellinen.

    Elämä on aikaa löytää tie Jumalan yhteyteen ja se tie käy Jeesuksen kautta.

    Kirjojen Kirja Raamattu on kokonaisuus, josta voi poimia erilaisia jakeita sieltä täältä ja tehdä sitten tulkinnan. Tulkintoihin vaikuttaa kunkin ihmisen oma sisin, jonka läpi hän maailmaa suodattaa. Jos hän on itselleen armoton ja kova, Raamattukin avautuu sellaisena. Ei tämä tarkoita etteivätkö sismimmältää rikkinäiset saisi tai voisi uskoa ja siinä vähitellen eheytyä kokemaan olmaan rakatettu ja hyväksytty.

    Näen tämän kovuuden kirjoittajan tekstissä olevan suojaa haavoittuneen sisimmän peitoksi. Jeesus oli haavoitettu meidän rikkomustemme tähden ja ymmärtää ihmisenä eläneenä ihmisenä olemisen kivut.

    Raamatun kokonaisuutta voi oppia ymmärtämään sitä opiskelemalla yksin, rukoillen, raamattukoulussa, yhdessä muiden kanssa avoimen yliopiston teologian peruskursseilla, yliopistoissa, raamattuopistoissa, raamattupiireissä, sanajumalanpalveluksissa, Jukka Norvanno Raamattu kannesta kanteen -ohjelmien kautta ja vielä monella muulla tavalla. Pyhä Henki avaa Raamatun sanoman ja kirkastaa Kristusta. Parhaiten Raamattua ymmärtää kun on uudestisyntynyt. Toki sitä tutkivat ja ymmärtävät historioitsijat, arkeologit, kulttuurintutkijat, sosiologit, matemaatikot, kielitieteilijät...ja monet muut ammattilaiset oman alansa tutkimuksen puitteissa.

    Filosofeista. Pohtivat tärkeitä asoita. Ei ole tilaa vertailla eri koulukuntia, mutta sama sävy jää vaikkapa Kanttilaisessa tai hyve- ja velvollisuuseettisessä ajattelussa. Filosofian ansoksi luen sen, että niissä on ajateltu ihmisen toimintaa. Miksi toimin, mikä on vastuuni tästä toiminnasta itseäni, läheisiäni ja tätä maapalloa kohtaan? Utilitaristi valitsisi mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman monen kannalta. Tästä valtavin esimerkki on Jeesuksen ristinkuolema. Hän teki pyytettömän epäitsekkään teon (supererogatoriset teot, sankarilliset) jolla sovitti ihmiskunnan synnit ja valmisti taivaan niille, jotka ottavat tämän vastaan. Etsivää, avointa mieltä!

    Äänestä

  • Ajattelija kirjoitti:

    Zippendaalia. Humanismi on parempi laki, kuin mooseksen.
    Mooseksen laki on pönkkiä!
    Lue muitakin uskontoja ja opettele suvaitsevaisuutta, "äläkä saata meitä jeesusteluun"!

    Ihmisille ei ole Raamatun ilmoituksen mukaan annettu muuta nimeä kuin Jeesus Kristus (=Yeshua), jossa hänen tulisi PELASTUA!

    Mitä hyötyä ihmiselle on loppujen lopuksi eri uskonnoista ja niiden tuntemuksesta, jos sielu on matkalla kadotukseen, ilman Jeesuksen Kristuksen sisällistä tuntemusta?

    Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Tämä sama Jumalan rakkaus kun valtaa sinut, alat rakastaa lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi! Jumala on rakkaus.

    Jeesus Kristus on Herra!

    Siunausta Jeesuksen nimessä!

    on yhä Kirjojen Kirja.

    Yleissivistykseen lukiotasosta lähtien kuuluu vieraiden uskontojen tunteminen. Se lienee Suomessa kaikille peruspullaa peruskoulutuksessa.

    Itse tutkin erään työn puitteissa kiinalasia uskontoja ja niiden vaikutuksia ihmiseen hänen vaihtaessaan kulttuuria. Ei tämäntapainen tietäminen ole pelastusasian ydin. Juutalaiskristillisen historian ja kirjoitusten tutkiminen vaatii valtavan laajojen asiayhteyksien, kielien, kulttuurien, kansojen ja menetelmien hallintaa monitieteisissä tiimeissä. Ei minusta Raamatun tutkimus ole mitään "suppeaa" kuten annat ymmärtää. Oletko lähtenyt raapaisemaan pintaa. Tekemällä oppii ja kokenut tietää. Todellinen kiinnostus tietysti vaaditaan.

    Äänestä

  • nimi kirjoitti:

    Hölön pölöt sulle!
    Tuleppa itte uskossas autuaaks, ja suosittelen sulle, että luet ensin vaikka vanhan painoksen bhagavad gitasta(mm. kirkegaardin kommenteilla höystettynä), ja mieti mitä eroa on, kun asiat edes yritetään kertoa niinkuin ne on, eikä vain jotain sinne päin ja köyhät kyykkyyn-mentaliteetillä.

    Äänestä

  • Ajattelija kirjoitti:

    on yhä Kirjojen Kirja.

    Yleissivistykseen lukiotasosta lähtien kuuluu vieraiden uskontojen tunteminen. Se lienee Suomessa kaikille peruspullaa peruskoulutuksessa.

    Itse tutkin erään työn puitteissa kiinalasia uskontoja ja niiden vaikutuksia ihmiseen hänen vaihtaessaan kulttuuria. Ei tämäntapainen tietäminen ole pelastusasian ydin. Juutalaiskristillisen historian ja kirjoitusten tutkiminen vaatii valtavan laajojen asiayhteyksien, kielien, kulttuurien, kansojen ja menetelmien hallintaa monitieteisissä tiimeissä. Ei minusta Raamatun tutkimus ole mitään "suppeaa" kuten annat ymmärtää. Oletko lähtenyt raapaisemaan pintaa. Tekemällä oppii ja kokenut tietää. Todellinen kiinnostus tietysti vaaditaan.

    Jos tykkää juutalaisten tampioiden sotaisasta historiasta, niin mikä ettei...
    Kääntele siinä sitten poskias, kun mä ainakin olisin jo ajat sitten juossut karkuun.

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    Jos tykkää juutalaisten tampioiden sotaisasta historiasta, niin mikä ettei...
    Kääntele siinä sitten poskias, kun mä ainakin olisin jo ajat sitten juossut karkuun.

    joita maailmassa on käyty, eivät ole ainoastaan juutalaisten. Aina jossakin taistellaan ihmiset toisiaan vastaan.

    En kannata sotaa missään muodossa, mutta en kyllä pakenekaan. Olen päättänyt ottaa vastaan Jumalan kädestä niin hyvän kuin pahankin.

    Äänestä

lainkaan."Kirjain kuolettaa Henki tekee eläväksi."

Kun syntinen ihminen kääntyy ja uudestisyntyy, hän yhdistyy Jeesukseen Golgatan työn kautta, ja Hänessä olemme täydellisiä, omasta vajavaisuudesta huolimatta, Jumala nimittäin ei näe minua, vaan Jeesuksen, ja Hänessä olen täydellinen.
Et sinä sitä ymmrrä, mutta kun tulet uskoon se valkenee sinullekin.

Eikä Jeesus käske "vihaamaan" ketään, asian ydin on siinä, että tunnustat Jeesuksen, vaikka sitä ei ehkä äitisi, veljesi, siskosi, vaimosi tahi kuka hyvänsä hyväksyisi uskoasi Jeesukseen, olet uskollinen Jeesukselle heidän mielipiteistänsä piittaamatta, tässä tule se, että "vihaa", se tulee vihaksi siinä, että ehkä menetät ystäväsi, tai koko sukusi, näin sinä joudut valitsemaan, Jeesuksen ja heidän välillä, jos valitset Jeesuksen, niin silloin, "vihaat" heitä. Ymmärsitkö ? Vaikka rakastat heitä niin, että menist vaikka kuolemaan heidän tähtensä, mutta tässä sinä joudut "vihaajan" paikalle. Ymmärsitkö nyt ?

Ja helluntailaiset "parantavat" tai he eivät itse paranna ketään, vaan Jeesus heidän kauttaan, eikä meidän ole "pakko" parantaa ketään, mutta me paranamme, jos Herra suo ?

Me herätämme jopa kuolleita, niinkuin Jeesus sanoi, ja voimme tehdä vielä suurempiakin tekoja, mutta ei meidän ole "pakko" herättää kuolleita, mutta herätetään, jos Herra suo?
Meidän usko ei ole teoissa, vaan lahjavanhurskaudessa saamamme armon omistamisessa, elämme uskossamme armosta, emme teoissa, mutta teemme mitä vaan, jos Herra suo ?

Jeesus kiteyttää uskon tekomme muutamaan sanaan, "Se on se uskon teko, että uskotte että Hän, Jeesus Kristus on Jumalan Poika." Ei meidän tarvitse tehdä mitään, että olisimme uskossa.

Nyt minulla on "surullinen" tiedote kaikille jotka olette osallistuneet kanssani keskusteluihin tällä foorumilla, katoan nimittäin täältä pariksi viikoksi, mutta älkää nyt ihmeessä vallan alkako itkeskelemään ,sitä en kyllä kestäisi, vaikka tiedän, että te minua rakastattekin.
koittakaa nyt tulla toimeen ilman "Olevaista" pariviikkoa!

Lähden ansaitulle pikku lomalle, ansiot on siitä, kun olen keittänyt aamupuuron vaimolleni joka aamu, kun hän on lähtenyt töihin ja minä olen jäänyt kotiin, en laiskuuttani, vaan kun olen eläkkeellä.;D
Veljet ja sisaret, älkää riidelkö tällä välin kun en ole täällä teitä vartioimassa !

Äänestä

Matt.7
22. "MONI sanoo minulle sinä päivänä; Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?

23. Ja silloin minä lausun heille julki; Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.

15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten vaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevia susia.

Äänestä

Sinä olet hyvä esimerkki siitä että raamattua ei voi ymmärtää omalla järjellä vaan Pyhällä Hengellä.

Annan sinulle muutamasata kohdasta oikean tulkinnan ihan esimerkiksi niin huomaat ettei raamattu niin "pöljä" kirja olekkaan.

Sanoi yhdessä kohdassa että meidän pitää rakastaa vihollisia ja vihata siskoja ja veljiä.

Alku meni oikein meidän todella tulee siunata ja rakastaa niitä jotka meitä vihaavat, koska rakkaus on ainut joka voi sulattaa vihan.
Se loppukin on oikein jos sen vain lukee ajattelematta. Siinähän Jeesus tarkoittaa sitä että jos oma perhe esim pyrkii estämään Jumalan tahdonmukaisen elämän ja laittaa uhkavaatimuksen että joko Jumala tai he niin silloin uskovan tulee "vihata" heitä, eli totella Jumalaa ja jättää heidät. Tämä ei tietenkään tarkoita sellaista viha mikä pyrkisi tekemään heille jotain pahaa.

Toinen hyvä esimerkki on tuo älkää ketään kutsuko isäksi maan päällä.

Ensin pieni neuvo raamatun lukemisesta.
Ota aina huomioon se kohta missä ko asia on ja katso mitä siinä puhutaan ja aseta se siihen kontekstiin.
Tässä ko. kohdassa Jeesus moittii fariseuksia siitä että he haluavat ihmisiltä kunniaa ja haluavat että heistä käytetään arvostettuja uskonnollisia nimityksiä rabbi, isä mestari.

Tätä taustaa vasten Jeesuksen sanoma on helpompi ymmärtää, hänhän puhuu uskonnollisista "arvonimistä". Hän ei siis kiellä kutsumasta maallista isää isäksi vaan kielto koskee vain uskonnollista opettajaa.

Näiden kahden esimerkin luulisi kertovan sinulle että muutkin (ei toki kaikki) tulkintasi oli hiukan väärin.

Äänestä

Lue aina laajemmin, eli edeltä ja jälkeen:
 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Markus 16:17

Luvun lopusta näemme että näimä merkit seurasivat heitä.

 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Lk 10:19

Edeltä voimme lukea opetuslasten olevan iloisia koska myös riivaajatkin oli heille alamaisia Jeesuksen nimen tähden.

 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Jeesuksen ohjeet seuraajilleen) Mt 10:8

Apostolit tekivät näitä tekoja, ja olen myös itse nähnyt näin tapahtuvan vielä tänäkin päivänä lähipiirissäni.

 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Mk 11:23

Niin jospa meillä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran, mutta olemme vajavaisia ihmisiä.

 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. Jh 8:51

Aadamin lankeemuksen takia meidän kuoltava, jotta voisimme saada ikuisen elämän ja tulla kirkastetuksi ristin ja ylösnousemuksen kautta, jonka Jeesus suoritti. Immateriaalinen osamme (henki,sielu) on ikuinen joka päätyy taivaaseen tai kadotukseen.

 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua. Markus 10:21

Tutkitään jälleen asiayhteyttä. Rikkaalla miehellä oli paljon omaisuutta, jonka hän asetti Jumalan rakkauden edelle. Jumala voi siunata myös uskovia rikkauksilla, jos he eivät aseta rikkauksiaan Jumalan edelle.

 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. Lk 6:30

Terve järki pitää olla, jos doku anoo "ruokaan". Ruoka on tarpeeseen, mutta eipä onnistunut laittamaan ruokaa viinan edelle, ja käytti rahansa viinaan. Jos anojalla on vilpittömät aikeet, niin miksi emme antaisi, sillä iloista antajaa Jumala siunaa.

 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Gal 5:24

Emme ole täydellisiä, olemme vajavaisia ihmisiä jotka voivat langeta. Vain ihmisiä. Mutta meidän tulisi kuolettua synnille ja sanoutua siitä irti.

 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… 1 Ts 4:3-5

Jos avioitusin vain himosta vaimoani kohtaan, kuinka kävisi kun alkuviehätys katoaa? Todennäköisesti haikailisin muiden perään, ja olisin altis haureuteen. Mutta kun vaimon ottamisessa on muitakin kriteerejä, kuin halu ruveta paneskelemaan kyseisen ihmisen kanssa. Niin eikä silloin avioliitto rakennu vankemmalle pohjalle joka kestäisi kuolemaan asti.

 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? 1 Kor 11:14-15

Koska paavali sanoo "Eikö itse luontokin opeta...", niin todennäköisesti vastaus löytyy silloisen hellenistisen kulttuurin parista. En tunne silloista kulttuuria hyvin, mutta ehkä miehin pitkiä hiuksia pidettiin "akkamaisina". Joka tapauksessa ne eivät olleet silloin luonnolliset.

 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Luukas 6:27-28

Meillä tulisi olla lähimmäisenrakkautta myös vihollisiamme kohtaan, sillä myös he ovat Jumalan luomia ja Jumalalle rakkaita ihmisiä.

 Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Lk 14:26

Jälleen asetammeko jotain tärkeämmäksi, kuin Jumala, perhe, rikkaudet? Ei meidän tarvi perheitämme vihata, mutta ne tulevat vasta Jumalan jälkeen.

 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Johannes 12:25

Meidän tulisi kuolla tälle maailmalle, eli synnille, jotta voisimme ottaa vastaan uuden elämän joka tuottaa hyvää hedelmää. jae 24 vertaus nisun jyvästä. Haluammeko kuolla synnistä, jos rakastamme syntistä elämää?

 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Tim2:11-12

Paavali asetti tehtäväjaon seurakuntaan miesten ja naisten kesken. Eteenpäin luettaessa selviää Paavalin perustelut, jotka juontavat paratiisiin.

 Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Jeremia 10:2-4

Meidän ei tarvitse viettää kiitosjuhlia hyvästä marjasadosta "metsän jumalille", tai lapsista "hedelmällisyyden jumalalle". Koska kaikki on saatu yhdeltä ainoalta Jumalalta, maan ja taivaan luojalta. Niin kuin "pakanoilla" oli tapana.

 Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

Meidän tulisi pitää käskyt, joita edellä olevissa jakeissa selitettiin. Mutta koska olemme vain ihmisiä, emmekä jumalia, niin se on meille mahdotonta. Siksi meille riittää, että me todella yritämme parhaamme.

Äänestä
  •  Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Markus 16:17

    Luulosi:” Luvun lopusta näemme että näimä merkit seurasivat heitä.”
    Totuus:
    - Ei olemassa riivaajia
    - Kielilläpuhumista ei ole olemassakaan
    - Kaikki myrkkyä juoneet ovat kuolleet
    - Ihmeparantumisia ei tapahdu

     Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Jeesuksen ohjeet seuraajilleen) Mt 10:8

    Luulosi: ”Apostolit tekivät näitä tekoja, ja olen myös itse nähnyt näin tapahtuvan vielä tänäkin päivänä lähipiirissäni.”
    Totuus: Ihmeparantumisia ei tapahdu

     Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Mk 11:23

    Luulosi: ”Niin jospa meillä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran, mutta olemme vajavaisia ihmisiä.”
    - Eikö uskovaisella olekaan edes sinapin siemen verran uskoa?

     Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. Jh 8:51

    Luulosi: ”Aadamin lankeemuksen takia meidän kuoltava, jotta voisimme saada ikuisen elämän ja tulla kirkastetuksi ristin ja ylösnousemuksen kautta, jonka Jeesus suoritti. Immateriaalinen osamme (henki,sielu) on ikuinen joka päätyy taivaaseen tai kadotukseen. ”
    Totuus: Opetuslapset ovat kuolleet ; he näkivät siis kuoleman.

     Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua. Markus 10:21

    Luulosi: ”Tutkitään jälleen asiayhteyttä. Rikkaalla miehellä oli paljon omaisuutta, jonka hän asetti Jumalan rakkauden edelle. Jumala voi siunata myös uskovia rikkauksilla, jos he eivät aseta rikkauksiaan Jumalan edelle. ”

    Totuus: Voi lapsi raukka: Jos rikas mies antaa pois kaiken omaisuutensa, on hän yhtä köyhä kuin köyhä, joka antaa pois kaiken omaisuutensa.

     Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… 1 Ts 4:3-5

    Luulosi: ”Jos avioitusin vain himosta vaimoani kohtaan, kuinka kävisi kun alkuviehätys katoaa? Todennäköisesti haikailisin muiden perään, ja olisin altis haureuteen. Mutta kun vaimon ottamisessa on muitakin kriteerejä, kuin halu ruveta paneskelemaan kyseisen ihmisen kanssa. Niin eikä silloin avioliitto rakennu vankemmalle pohjalle joka kestäisi kuolemaan asti. ”

    Totuus: Olet taasen surkeasti väärässä: Rakastuneen ihmisen aivotoiminnassa on havaittu n. 2,5 vuotta kestävä voimakkaamman rakkauden tunteen vaihe, jonka aiheuttavat tiettyjen hormonien erittyminen aivoissa (mm. oksitosiini, vasopressiini). Tämän jakson on katsottu pitäneen esivanhempamme yhdessä, kunnes jälkeläinen oli pystynyt liikkumaan omin jaloin ja naaras saattoi jälleen helpommin keräillä ja metsästää syötävää. Luonnonmukaisesti elävä ihminen pyrkii kaikin keinoin saamaan niin monta jälkeläistä kuin mahdollista.

     Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? 1 Kor 11:14-15

    Luulosi; ”Koska paavali sanoo "Eikö itse luontokin opeta...", niin todennäköisesti vastaus löytyy silloisen hellenistisen kulttuurin parista. En tunne silloista kulttuuria hyvin, mutta ehkä miehin pitkiä hiuksia pidettiin "akkamaisina". Joka tapauksessa ne eivät olleet silloin luonnolliset.”

    - Luonto ei missään tapauksessa tarkoita samaa kuin kulttuuri; ne ovat lähes toistensa vastakohtia.

     Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Luukas 6:27-28

    Luulosi; ”Meillä tulisi olla lähimmäisenrakkautta myös vihollisiamme kohtaan, sillä myös he ovat Jumalan luomia ja Jumalalle rakkaita ihmisiä.”

    Totuus: Ihmisen tunne-elämä on miljoonien vuosien evoluution tulos. Ne kädellisten kehityshaarat, jotka eivät tunteneet riittävän voimakasta vihaa kilpailevaa haaraa vastaan tulivat tapetuiksi. Ne, joilla oli laimeampi rakkauden tunne lapsiaan kohtaan, saattoivat menettää liian usein jälkeläisensä ja ovat kuolleet sukupuuttoon.

     Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Lk 14:26

    Luulosi; ”Jälleen asetammeko jotain tärkeämmäksi, kuin Jumala, perhe, rikkaudet? Ei meidän tarvi perheitämme vihata, mutta ne tulevat vasta Jumalan jälkeen.”

    - ”Ei tarvi vihata” Miksi Raamattu siihen kuitenkin kehottaa?

     Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Jeremia 10:2-4

    Luulosi: ”Meidän ei tarvitse viettää kiitosjuhlia hyvästä marjasadosta "metsän jumalille", tai lapsista "hedelmällisyyden jumalalle". Koska kaikki on saatu yhdeltä ainoalta Jumalalta, maan ja taivaan luojalta. Niin kuin "pakanoilla" oli tapana.”

    Totuus: Esim. ikivihreät puut ovat olleet ikuisen elämän symboleita myös egyptiläisten, kiinalaisten ja juutalaisten muinaisissa perinteissä. Puunpalvonta, joka oli yleistä eurooppalaisten pakanoiden keskuudessa, säilyi kristinuskon valloituksen jälkeenkin esimerkiksi Skandinaviassa, jossa talo ja lato koristeltiin uutena vuotena ikivihreillä paholaisen poispelottamiseksi. Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana Joulukinkku, joka alunperin oli luultavimmin Odinin porsas (Odin oli viikinkien kuoleman, sodan ja soturien jumala), joka syötiin hänen kuolleille sankareille järjestämissään pidoissa.
    Odinin pyhän juoman, siman, juominen on nykyään tavallista ainoastaan Vappuna, mutta ruotsalaisperäinen glögi kyllä korvaa sen talven kylmyydessä hyvin. Monet joulutavoistamme ovat peräisin roomalaisten saturnaliajuhlista, joita vietettiin 17.-24.12. Sieltä ovat peräisin niin leivonnaiset, kynttilöiden käyttö kuin myös lahjojen antaminen. Kinkku kuului myös roomalaisten herkkuihin. Kristityiltä meni melko pitkään asettaa Jeesuksen syntymäpäiväksi juuri Joulu. Heillä oli ollut perinne, jonka mukaan Maria synnytti lapsen 25. päivänä, mutta kuukaudesta ei päästy yksimielisyyteen ennen, kuin vasta vuonna 320 jaa. Katoliset kirkkoisät valitsivat tuolloin kuukaudeksi joulukuun, mitä ilmeisimmin korvatakseen roomalaisten pakanallisen ``voittamattoman auringon syntymäpäivän'' (dies natalis solis invicti) ja kelttien ja saksien joulun. Katolisen kirkon valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi oli vähintään yhtä tuulesta temmattu kuin hänen syntymävuotensakin, jonka historiallisten lähteiden mukaan oli pakko ajoittua vuosille 4-8 eaa. ollakseen edes jotenkin yhdenpitävä Raamatun kanssa. Yleensä Jeesuksen syntymäpäiväksi arvioidaan loppukesä tai syksy. Pääsyynä joulukuun 25. päivän valitsemiselle oli kuitenkin vanhojen pakanallisten juhlien korvaaminen "oikeaoppisella" juhlalla. Kristilliset siis muokkasivat vanhasta valon jumalan jälleensyntymäjuhlasta oman valon jumalansa syntymäjuhlan.

     Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

    Luulosi: ”Meidän tulisi pitää käskyt, joita edellä olevissa jakeissa selitettiin. Mutta koska olemme vain ihmisiä, emmekä jumalia, niin se on meille mahdotonta. Siksi meille riittää, että me todella yritämme parhaamme. ”

    - Miksi Raamattu siihen kuitenkin kehottaa olemaan täydellinen, jos se kerran on mahdotonta?

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    jonka veri on puhdistanut. Jumala näkee hänet vastaanotetun sovituksen läpi. Tämä ei merkitse armon halveksimista niin, että saisi toimia vastuuttomasti itseä, muita, maata ja toisia uskovaisia kohtaan.

    Pyrikimys on kasvaa kohti täydellisyyttä, kasvaa armon alla vajavaisena ja erehtyvänä ihmisenä, keskeneräisenä loppuun asti kunnes vajavaisuus lakkaa. Olisi kummallista ellei ihmisessä olisi tätä halua. Se olisi jotenkin taantumuksellista.

    Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

    Luulosi: ”Meidän tulisi pitää käskyt, joita edellä olevissa jakeissa selitettiin. Mutta koska olemme vain ihmisiä, emmekä jumalia, niin se on meille mahdotonta. Siksi meille riittää, että me todella yritämme parhaamme. ”

    - Miksi Raamattu siihen kuitenkin kehottaa olemaan täydellinen, jos se kerran on mahdotonta?

    Ehkä ihminen on luonnostaan laiska ja tarvitsee kannustusta. Olisiko lopputulos hyvä, jos ihminen ei pyrkisi mihinkään, ettei olisi päämääriä ja tavoitteita. Tuntuisi että koko ihmiskunta taantuisi, jos kaikki jäisivät tasan siihen missä tällä hetkellä ovat. Sinullakin on tavoite, johon pyrit runsaasti vaivaa nähden ja pohtien. Väittelet kipinät sinkoillen näistä uskon kysymyksistä sinulle ”Olemattomasta”. Kyllä sekin vaikuttaa ruudin tuhlaamiselta näin sivusta katsoen. Kaiketi kuitenkin opit jotakin ihmisistä, ihmisyydestä, itsestäsi, koska joudut reflektoimaan kommentteja ja tekemään tulkintoja, tarkistelemaan mihin pyrit nostaessasi jotkut asiat esiin ennen muita. Jollet olisi eteenpäin pyrkivä ihminen et näkisi vaivaa asian puolesta. Voin kuvitella mikä työmyyrä olet sellaisessa asiassa, johon sydämesi palaa. Ihan kateeksi käy.

    Totuus: Olet taasen surkeasti väärässä: Rakastuneen ihmisen aivotoiminnassa on havaittu n. 2,5 vuotta kestävä voimakkaamman rakkauden tunteen vaihe, jonka aiheuttavat tiettyjen hormonien erittyminen aivoissa (mm. oksitosiini, vasopressiini). Tämän jakson on katsottu pitäneen esivanhempamme yhdessä, kunnes jälkeläinen oli pystynyt liikkumaan omin jaloin ja naaras saattoi jälleen helpommin keräillä ja metsästää syötävää. Luonnonmukaisesti elävä ihminen pyrkii kaikin keinoin saamaan niin monta jälkeläistä kuin mahdollista.

    Olen kanssasi osittain samaa mieltä. On totta että tuo ns. alkuhuuma kestää tuon ajan. Monet jäävät tuon vaiheen koukkuun ja hakevat parinvuoden välein uuden kumppanin ”huumeekseen”. Tuo aika on mielestäni raskasta ja kuluttavaa. Olen sen elänyt ja kiitollinen kun se loppui. Pariksi sattui puolisko, joka rakasti rakastumista, sen alkuhuumaa. Huumattuja riitti vuosikaudet.

    Itse kaipaan elämänkumppanilta, jos sellaisen koskaan /löydän….henkisyyttä. Kosketus on tärkeää, mutta pelkälle lisääntymisvietille perustuva suhde on köyhä, heppoinen ja pinnallinen. Olenkin sanonut, että seuraavan puolisoni tulisi olla psykiatri, taiteilija ja mystikko samassa paketissa. Koska sellaista ei ole olemassa ( tuo se vasta satuolento onkin! ) tyydyn realiteetteihin ja vanhenen modernisti yksin. Se on ihan käypä vaihtoehto, jolloin on aikaa itselle, Jumalalle, ystäville ja sukulaisille.

    Onko ihmislaji muuttumassa niin että lisääntyminen voidaan hoitaa koeputkessa irrallisena juttuna ja ihmissuhteet kulkevat omia outoja latujaan? Kun ei ole pakko sitoutua edes pariksi vuodeksi jälkeläisten hoivaamiseen, kiitos eriomaisen sosiaalipolitiikan.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

     Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Markus 16:17

    Luulosi:” Luvun lopusta näemme että näimä merkit seurasivat heitä.”
    Totuus:
    - Ei olemassa riivaajia
    - Kielilläpuhumista ei ole olemassakaan
    - Kaikki myrkkyä juoneet ovat kuolleet
    - Ihmeparantumisia ei tapahdu

     Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Jeesuksen ohjeet seuraajilleen) Mt 10:8

    Luulosi: ”Apostolit tekivät näitä tekoja, ja olen myös itse nähnyt näin tapahtuvan vielä tänäkin päivänä lähipiirissäni.”
    Totuus: Ihmeparantumisia ei tapahdu

     Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Mk 11:23

    Luulosi: ”Niin jospa meillä olisi uskoa edes sinapin siemenen verran, mutta olemme vajavaisia ihmisiä.”
    - Eikö uskovaisella olekaan edes sinapin siemen verran uskoa?

     Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. Jh 8:51

    Luulosi: ”Aadamin lankeemuksen takia meidän kuoltava, jotta voisimme saada ikuisen elämän ja tulla kirkastetuksi ristin ja ylösnousemuksen kautta, jonka Jeesus suoritti. Immateriaalinen osamme (henki,sielu) on ikuinen joka päätyy taivaaseen tai kadotukseen. ”
    Totuus: Opetuslapset ovat kuolleet ; he näkivät siis kuoleman.

     Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua. Markus 10:21

    Luulosi: ”Tutkitään jälleen asiayhteyttä. Rikkaalla miehellä oli paljon omaisuutta, jonka hän asetti Jumalan rakkauden edelle. Jumala voi siunata myös uskovia rikkauksilla, jos he eivät aseta rikkauksiaan Jumalan edelle. ”

    Totuus: Voi lapsi raukka: Jos rikas mies antaa pois kaiken omaisuutensa, on hän yhtä köyhä kuin köyhä, joka antaa pois kaiken omaisuutensa.

     Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… 1 Ts 4:3-5

    Luulosi: ”Jos avioitusin vain himosta vaimoani kohtaan, kuinka kävisi kun alkuviehätys katoaa? Todennäköisesti haikailisin muiden perään, ja olisin altis haureuteen. Mutta kun vaimon ottamisessa on muitakin kriteerejä, kuin halu ruveta paneskelemaan kyseisen ihmisen kanssa. Niin eikä silloin avioliitto rakennu vankemmalle pohjalle joka kestäisi kuolemaan asti. ”

    Totuus: Olet taasen surkeasti väärässä: Rakastuneen ihmisen aivotoiminnassa on havaittu n. 2,5 vuotta kestävä voimakkaamman rakkauden tunteen vaihe, jonka aiheuttavat tiettyjen hormonien erittyminen aivoissa (mm. oksitosiini, vasopressiini). Tämän jakson on katsottu pitäneen esivanhempamme yhdessä, kunnes jälkeläinen oli pystynyt liikkumaan omin jaloin ja naaras saattoi jälleen helpommin keräillä ja metsästää syötävää. Luonnonmukaisesti elävä ihminen pyrkii kaikin keinoin saamaan niin monta jälkeläistä kuin mahdollista.

     Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? 1 Kor 11:14-15

    Luulosi; ”Koska paavali sanoo "Eikö itse luontokin opeta...", niin todennäköisesti vastaus löytyy silloisen hellenistisen kulttuurin parista. En tunne silloista kulttuuria hyvin, mutta ehkä miehin pitkiä hiuksia pidettiin "akkamaisina". Joka tapauksessa ne eivät olleet silloin luonnolliset.”

    - Luonto ei missään tapauksessa tarkoita samaa kuin kulttuuri; ne ovat lähes toistensa vastakohtia.

     Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Luukas 6:27-28

    Luulosi; ”Meillä tulisi olla lähimmäisenrakkautta myös vihollisiamme kohtaan, sillä myös he ovat Jumalan luomia ja Jumalalle rakkaita ihmisiä.”

    Totuus: Ihmisen tunne-elämä on miljoonien vuosien evoluution tulos. Ne kädellisten kehityshaarat, jotka eivät tunteneet riittävän voimakasta vihaa kilpailevaa haaraa vastaan tulivat tapetuiksi. Ne, joilla oli laimeampi rakkauden tunne lapsiaan kohtaan, saattoivat menettää liian usein jälkeläisensä ja ovat kuolleet sukupuuttoon.

     Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Lk 14:26

    Luulosi; ”Jälleen asetammeko jotain tärkeämmäksi, kuin Jumala, perhe, rikkaudet? Ei meidän tarvi perheitämme vihata, mutta ne tulevat vasta Jumalan jälkeen.”

    - ”Ei tarvi vihata” Miksi Raamattu siihen kuitenkin kehottaa?

     Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Jeremia 10:2-4

    Luulosi: ”Meidän ei tarvitse viettää kiitosjuhlia hyvästä marjasadosta "metsän jumalille", tai lapsista "hedelmällisyyden jumalalle". Koska kaikki on saatu yhdeltä ainoalta Jumalalta, maan ja taivaan luojalta. Niin kuin "pakanoilla" oli tapana.”

    Totuus: Esim. ikivihreät puut ovat olleet ikuisen elämän symboleita myös egyptiläisten, kiinalaisten ja juutalaisten muinaisissa perinteissä. Puunpalvonta, joka oli yleistä eurooppalaisten pakanoiden keskuudessa, säilyi kristinuskon valloituksen jälkeenkin esimerkiksi Skandinaviassa, jossa talo ja lato koristeltiin uutena vuotena ikivihreillä paholaisen poispelottamiseksi. Jouluateriaan kuuluu Pohjoismaissa erottamattomana osana Joulukinkku, joka alunperin oli luultavimmin Odinin porsas (Odin oli viikinkien kuoleman, sodan ja soturien jumala), joka syötiin hänen kuolleille sankareille järjestämissään pidoissa.
    Odinin pyhän juoman, siman, juominen on nykyään tavallista ainoastaan Vappuna, mutta ruotsalaisperäinen glögi kyllä korvaa sen talven kylmyydessä hyvin. Monet joulutavoistamme ovat peräisin roomalaisten saturnaliajuhlista, joita vietettiin 17.-24.12. Sieltä ovat peräisin niin leivonnaiset, kynttilöiden käyttö kuin myös lahjojen antaminen. Kinkku kuului myös roomalaisten herkkuihin. Kristityiltä meni melko pitkään asettaa Jeesuksen syntymäpäiväksi juuri Joulu. Heillä oli ollut perinne, jonka mukaan Maria synnytti lapsen 25. päivänä, mutta kuukaudesta ei päästy yksimielisyyteen ennen, kuin vasta vuonna 320 jaa. Katoliset kirkkoisät valitsivat tuolloin kuukaudeksi joulukuun, mitä ilmeisimmin korvatakseen roomalaisten pakanallisen ``voittamattoman auringon syntymäpäivän'' (dies natalis solis invicti) ja kelttien ja saksien joulun. Katolisen kirkon valinta Jeesuksen syntymäpäiväksi oli vähintään yhtä tuulesta temmattu kuin hänen syntymävuotensakin, jonka historiallisten lähteiden mukaan oli pakko ajoittua vuosille 4-8 eaa. ollakseen edes jotenkin yhdenpitävä Raamatun kanssa. Yleensä Jeesuksen syntymäpäiväksi arvioidaan loppukesä tai syksy. Pääsyynä joulukuun 25. päivän valitsemiselle oli kuitenkin vanhojen pakanallisten juhlien korvaaminen "oikeaoppisella" juhlalla. Kristilliset siis muokkasivat vanhasta valon jumalan jälleensyntymäjuhlasta oman valon jumalansa syntymäjuhlan.

     Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

    Luulosi: ”Meidän tulisi pitää käskyt, joita edellä olevissa jakeissa selitettiin. Mutta koska olemme vain ihmisiä, emmekä jumalia, niin se on meille mahdotonta. Siksi meille riittää, että me todella yritämme parhaamme. ”

    - Miksi Raamattu siihen kuitenkin kehottaa olemaan täydellinen, jos se kerran on mahdotonta?

    Ilmeisesti juutuimme väittelemään, koska kummankaan "vakuuttelut" eivät vakuuta toistaan, mutta tutki vilpittömästi, ilman ennakkoasenteita Raamattua. Ehkä sieltä aukeaa sinulle jotkin asiat uudella tavalla, ja ehkä löydät sieltä joitain vastauksia näihin kysymyksiin mitä olet esittänyt. Sen jälkeen keskustellaan asioista uudelleen ilman ennakkoasenteita.

    Ehkä Jumala valmistaa sinusta todellisen Herran sota-aseen itselleen, jos vain antaudut hänelle, kuten Saul teki. Oikein Jumalan totuuden torven, mutta Jumala antoi meille myös tässä asiassa oman valinnan vapauden.
    Rukoilen Pyhää Henkeä avaamaan sinulle asioita joihin etsit kysymyksiä, ja pyytäisin myös muita kristittyjä yhtymään rukoukseen puolestasi.

    Äänestä

  • Janne kirjoitti:

    tulen rukouskimppaan totuuden torven puolesta. Pyhä Henki on jo vaikuttanut sen. Hän ei turhaan tullut tälle palstalle tutkimaan Jumalan salaisuuksia. Rukoillaan että Jeesus Kristus saisi koskettaa häntä, tehdä eläväksi kiveksi seurakuntaruumiseen ja todellisen Totuuden Torveksi. Hän on jo nyt valtavan rakas Jumalalle, joka kateuteen asti halajaa tulla hänen ystäväkseen ja lunastajakseen.

    Luukas 18:41-43

    Ja hänen tultuaan lähelle Jeesus kysyi häneltä: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Hän sanoi: "Herra, että minä saisin näköni jälleen." Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saat näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut."

    Mitä sinä tahdot että Hän tekisi?

    Äänestä

  • Zara, Dina, Ville.... kirjoitti:

    "Ajat muuttuu, niin minäkin"
    Who needs yesterdays papers?

    Äänestä

  • huu kirjoitti:

    "Ajat muuttuu, niin minäkin"
    Who needs yesterdays papers?

    Kiva, kun tulit. Nice to meet you. Sinäpä sen sanot, että voit muuttua ajan myötä. Niin me kaikki. Ihminen ei ole suvanto, seisova vesi.
    Virtaava vesi on raikasta ja kehittyvä, kasvava ihminen elämää täynnä.

    Täällä on ankeaa, kun sinun kulmikas persoonasi ei ole piikittelemässä. Sinuun alkaa kiintyä kuin lahjetta repivään puppeen. Eihän sinun ajatuksesi ole este sille, ettet ihmisenä olisi rakastettava, suloinen ja kaiken kiintymisen arvoinen. Raamattu on elävää sanaa, eikä kuollutta paperia. Kalistellaan taas! (sarvia tai peitsiä)

    Äänestä

  • huulle kirjoitti:

    Kaikki mitä tarvitset on rakkaus!
    Tulkoon voima ja valo!
    Älä estä sitä tulemasta vaikka miltä suunnalta(ennaltaodottamattomasta)hyvänsä!
    Vitsi: Totuus voi olla vaikka rotta syömässä itsensä läpi raamatun.
    Intialaisessa tarustossa ganesh(norsu)omaisuuksineen on hyvinvoinnin "enkeli", mitä rotta(luonnollinen "ajan hammas") nakertaa(hyvinvointia).
    Tai jotain sinnepäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Totuuden torvi kirjoitti:

Uskovaisia pidetään keskivertoa parempina ihmisinä, jotka rakastavat lähimmäisiään ja toivovat kaikille hyvää. Heidän oletetaan edustavan pehmeitä arvoja. Tämä ei kuitenkaan ole totta. Esim. Suomen Gallupin 1973 tekemä tutkimus osoitti, että ateistit ovat selvästi helläluonteisimpia kuin uskovaiset.

Olettaisi uskovaisten myös selvästi erottuvan esim. käytöksellään tavallisista kadun tallaajista. Minkälainen uskovaisen ihmisen pitäisi sitten olla Raamatun perusteella? Tässä muutama esimerkki uskovaisen ominaispiirteistä, joiden pitäisi olla selvästi kaikkien havaittavissa.

 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Markus 16:17
 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Lk 10:19
 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. (Jeesuksen ohjeet seuraajilleen) Mt 10:8
 Totisesti minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Kohoa ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Mk 11:23
 Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa. Jh 8:51
 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua. Markus 10:21
 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa. Lk 6:30
 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen. Gal 5:24
 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niin kuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne… 1 Ts 4:3-5
 Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; ja että jos vaimolla on pitkät hiukset, se on hänelle kunniaksi? 1 Kor 11:14-15
 Mutta teille, jotka kuulette, minä sanon: rakastakaa vihollisianne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat. Luukas 6:27-28
 Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Lk 14:26
 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään. Johannes 12:25
 Oppikoon nainen hiljaisuudessa, kaikin puolin alistuvaisena; mutta minä en salli, että vaimo opettaa, enkä että hän vallitsee miestänsä, vaan eläköön hän hiljaisuudessa. Tim2:11-12
 Näin sanoo Herra: "Älkää totutelko itseänne pakanain menoon älkääkä kauhistuko taivaan merkkejä, sillä pakanat niitä kauhistuvat. Sillä kansat noudattavat turhia jumalia; sillä ne ovat puuta, joka hakataan metsästä, puusepän kätten tekemiä, työaseella tehtyjä. Ne koristetaan hopealla ja kullalla sekä kiinnitetään nauloilla ja vasaroilla, niin etteivät ne horju. Jeremia 10:2-4
 Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." Matteus 5:48

Uskovaisten pitäisi siis olla kykeneviä parantamaan kaikki sairaudet, he eivät omista mitään, eikä heillä ole seksuaalisia tarpeita. Ja jos vähän sattuisi olemaankin , niin uskovainen mies pystyy samaan erektion ja orgasmin pyhyyden ja kunnian avulla ilman kiihkoa. Todennäköisesti he olisivat vapaat kaikista mahdollisista taudeista, koska uskova sisar tai veli olisi heidät parantanut. Edes allergiaa ei heillä olisi.

Lisäksi kuolleista herättämisiä pitäisi tapahtua jatkuvasti. Ilmeisesti nämä herätettävät olisivat syntisinä kuolleita, koska uskovaiset eivät ikinä näe kuolemaa, ei edes tässä maailmassa. Uskovaisella miehellä on oltava lyhyet ja naisella pitkät hiukset. Poikkeuksena oli Jeesus, jolla oli pitkät hiukset. Mutta hänhän ei ollutkaan kristitty. Lisäksi heidän kuuluu rakastaa vihamiehiään, mikä on absurdi ajatus. Eihän vihamies ole enää vihamies, jos häntä rakastaa. Se kuulostaa samalta kuin; ”Vihatkaa rakastamianne ihmisiä”. Koska edellinen ei ole ihmiselle mahdollista, ei se ole sitä myöskään käännettynä.

Kaikkein uskomattominta on, että vihamiestään tulee siis rakastaa, mutta vanhempiaan, lapsiaan ja sisaruksiaan pitää vihata. Uskovaiset myös vihaavat elämäänsä tässä maailmassa. Tämä viha välittyy varmasti myös lähimmäisiin vihana. Heidän on oltava täydellisiä. Voiko ihminen, olla koskaan täydellinen missään mielessä? Uskovaiset naiset eivät voi toimia opettajina, eivätkä he muutoinkaan saa osallistua aktiivisesti mihinkään yhteiskunnalliseen toimintaan. Naispapit ovat varmasti Jumalalle suuri kauhistus.

He eivät saa käyttää sanaa ”isä”, puhuessaan jonkun ihmisen biologisesta- tai kasvatti-isästä. Sehän on Raamatussa jyrkästi kielletty, aivan kuten Jumalan nimen turhaan lausuminenkin (vrt. Matteus 23:9: Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on taivaissa). Jos joku on uskossaan täydellinen, eikö se juuri tarkoita sitä, että hän täyttää ainakin kaikki edellä mainitut kriteerit?

Uskovaiset ei voi myöskään viettää Joulua, sillä sehän täynnä pakanoilta perittyjä tapoja, joista Raamatussa varotetaan.

Ei ole varmasti montakaan uskovaista, joka täyttäisi kaikki edellä mainitut luonnottomat vaatimukset. Ainakaan kukaan heistä ei ole täydellinen ja siten vapaudu sielunvaelluksesta. Tämähän oli muinoin täydellisyyden tavoite.

Jääneekö taivas siis tyhjäksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu