Ihmettelen sitä että miksi aina pitää rueta arvostelemaan yleensä naisen ulkonäköä silloin jos se ei tyydytä. Suurin osa haukkuu Lindan huulia, leikeltyä naamaa ja rintoja. Mitä sitten?
Eikö teillä ole mitään muuta kirjoitettavaa tai tekemistä kuin puhua jonkun lindan naamasta. Miten ihminen ei enää saa tehdä itselleen mitä haluaa. Minusta on okei jos käy leikkauksissa ja siitä tulee itselleen parempi olo niin käykööt. Ei siitä tarvitse tehdä numeroa.
Oletteko jollain tavalla kateellisia vai miksi tänne pitää purkaa jonkun toisen ihmisen naaman muotoja tai ilmeitä. Luultavasti aika moni muukin teistä kävisi edes jossain leikkauksessa jos olisi varaa. Ja tuohan Lindan julkinen työ lisäpaineita. Eihän kukaan katsoisi sellaista rumaa rupistunutta eukkoa.
Ymmärrän kyllä että joillakin leikkaukset menevät yli mutta en jaksa lukea sitä että mitä sillä on huulissa tai mitä se on tehnyt naamalleen. Antakaa ihmisten elää omaa elämäänsä sillä ette itsestännekään haluaisi puhuttavan tuolla tavalla. Linda on tehnyt oman päätöksensä ja that's it!!!!
Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
ymmärrystä
2
299
Vastaukset 2
- Typeryys seis
Täällä kovasti arvostellaan sitä, että tuomarit kiinnittää huomiota kilpailijoiden ulkonäköön. Nämä samat tyypit sitten ovat itse mollaamassa milloin Lindan huulia ja milloin Rennen tatskoja jne. jne. Tämä aika on helvetin ulkonäkökeskeistä aikaa ja that´s it. Nämä edellä mainitut seikat sen jo todistavat.
- ..
Ime munaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on271435Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1821141Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051107- 65795
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57792Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51771Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28741Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47724- 51679
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee632666Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30627Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32612- 84598
- 9585
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20583kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14565- 31561
- 43543
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56534- 32514