Laittaa miettimään

Olen vuosia mielenkiinnolla ja epäilyllä seurannut keskustelua Torinon kääriinliinasta. Nyt on ensimmäistä kertaa esillä suomalainen tunnettu ja pätevä tutkija, joka pitää käärinliinaa aitona valokuvana Jeesuksesta:

http://www.kirkkojakaupunki.fi/kulttuuri-ja-media/onko-tassa-jeesuksen-kuva
8137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat
  • Ei puhuttu mistään suklaasta tälläkertaa.

    Äänestä

  • tässä paikassa ja ny kirjoitti:

    Ei puhuttu mistään suklaasta tälläkertaa.

    suklaasi oli jotenkin järkyttävä.

    Äänestä

Mielestäni tuosta huomaa, miten pahoinpidelty Hän oli, hyvä ja kaunis ulkonäöltään kuolee sellaisen kuoleman ilman omaa syytänsä, vain meidän syntiemme edestä.

Äänestä

Tuosta se kuvan, kuvien, palvominen varmaankin käynnistyy, siis tuostakin. Mitähän seuraavaksi saamme hämmästellä täällä hengellisessä takapajulassa, jossa jopa ihmisen henkilökohtaiselle uskolle on asetettu käypä markkina-arvo juuri uskottomien toimesta, jotka kuitenkin uskottelevat julkisesti itselleen olevansa jonkinlaisessa ja jonkin sortin uskossa johonkin jota eivät itse osaa kuitenkaan selittää itselleenkään edes välttävällä tavalla.

Äänestä

//Se löydettiin sunnuntai-aamuna 9. huhtikuuta vuonna 30 Jerusalemin vanhan kaupunginmuurin takana sijaitsevalta ylimysten hautausmaalta. Paikalla oli Joosef Arimatialaisen omistama kalliohauta.//

- Tuo kohta on jutussa mielenkiintoinen, sillä ehkä juuri yläluokkaisen Ari Mathian omistamaan suku-kallio-haudan viileyteen jeesus[tehtävänimike/pelastaja] tuo Ari Mathian poika vietiin paranemaan haavoistaan. Pilatus tiesi Arimatilaisen Jeesuksen isäksi ja Suuren Neuvoston jäseneksi, Pilatus kysyikin ihmeissään Jeesuksen oltua paalussa v a i n 6 tuntia [normaalisti siellä kiduttiin 1-3 päivää], että oliko tämä JO kuollut? Kuoleman vahvisti sadanpäämies, mutta kuka hän olikaan--> 1 pakanakristitty! Ettei vain samainen sadanpäämies, joka Nikodeemuksen evankeliumin mukaan oli juuri Kornelius; myöhemin Pietarin ja Luukaksen ystävä. Sadanpäämies saattoi siis aivan hyvin valehdella Pilatukselle tai Pilatus saattoi saada lahjuksia, joita roomalaisten virkamiesten tiedetään halusta ottaneen ja siksi luonnollinen ratkaisu olisi se, että jeesus[tehtävänimike/pelastaja] pelastettiin Pilatuksen myötämielisyydellä paalusta ja hän heräsi haudassa, jossa hänet suurella määrällä palo-vamma-voidetta ja tuska-lääkettä [30 kiloa mirhaa aja aloeta!] apuna käyttäen hoidettiin kuntoon. Jeesus oli kiedottu tiukasti kääriinliinoihin, jotta hypotermia ei olisi uhkana, haudassa oli kaksi essealaista therapeuttia [valkopukuista angelosta/ "enkeliä" ] häntä hoitamassa ja antamassa lisähuopia ja ravintoa.

Äänestä
  • Todella uskottava salaliittoteoria. Juha Hiltunen on tasta kirjoittanut blogissaan:
    Jeesus – kuoleman voittaja ”huumausteorian” näkökulmasta

    (lyhennetty, vapaa käännös websivustosta A Lawyer Examines The Swoon Theory)

    1. Jeesus ei kuollut ristillä. Hän oli vankkarakenteinen nuori puuseppä, joka kykeni kestämään niin roomalaisen ankaran ruoskinnan, ristin kantamisen, piikkikruunun, mukiloinnin sekä käsien ja jalkojen lävistykset nauloin. Lisäksi hän oli syömättä ja juomatta yli puoli vuorokautta ja lopulta keihäskin tuikattiin hänen oikeaan kylkeensä. Kaikesta tästä hän lopulta pyörtyi, joutui shokkiin ja vaipui jonkinlaiseen koomaan.

    2. Roomalainen teloitusvartiosto harhautui kuvittelemaan hänet kuolleeksi ja antoi sukulaisten vapaasti nostaa hänet alas ristiltä ja viedä haudattavaksi. Lähellä oli uusi kalliohauta, jonka tunnettu ja varakas jerusalemilainen neuvosmies, Joosef Arimatialainen, omisti. Oli perjantai-ilta ja pääsiäissapatti. Jeesus asetettiin hautalavitsalle tässä puolikuolleessa tilassa käärinliinoihin kiedottuna. Sitten hautakammio suljettiin ja sinetöitiin. Sen edustalle määrättiin sotilasvartiosto, koska epäiltiin, että opetuslapset saattaisivat varastaa rabbinsa ruumiin.

    3. Tähän aikaan vuodesta yöllä oli vielä kylmää. Ja vielä kalseampaa oli hautakammiossa. Ja tästä kylmyydestä johtuen Jeesus meni yhä syvemmälle koomaan. Merkillistä kylläkin, hän oli yhä jotenkuten hengissä. Kului koko seuraavakin päivä, lauantai, ja yhä kehossa oli kipinäinen elämää. Siitäkin huolimatta, että pienen hautakammion happi oli käytännöllisesti katsoen kulutettu loppuun ja ilma oli täynnä hiilidioksidia.

    4. Varhain kolmantena päivänä aamuyöllä tapahtui ihme: elintoiminnot alkoivat vähitellen palata ja voimistua. Pilkkopimeässä ja lähes hapettomassa kolossa Jeesus nousi istumaan laverilleen ja alkoi hitaasti riisua kääreitä yltään. Joka paikkaa särki aivan jumalattomasti. Hän oli kuitenkin säntillinen juutalainen ja jaksoi viikata käärinliinat siistisi laverille ennen kuin alkoi valmistautua poistumaan tästä ahdistavasta paikasta. Eikä auttanut muu kun lähteä sieltä ihmisten ilmoille aivan alastomana. Se olikin pahinta, koska juutalaiset jos ketkä häpeävät silmittömästi alastomuutta.

    5. Ensin piti kuitenkin vierittää hautakammion sulkeva kivi pois tieltä. Siihen tuhrautuikin aikaa, koska kivi oli monta tonnia painava, eikä sisäpuolella ollut kerrassaan mitään ripaa tai uloketta mistä kierittää sitä sivuun. Eikä siinä kaikki, hautakammioiden sulkevat kivet oli tehty vieritysuraan, joka vietti alaspäin oviaukon eteen. Vaikka joka paikkaa särki aivan jumalattomasti, onnistui Jeesus lopulta parin tunnin ähellyksen jälkeen ja aivan epäinhimillisin ponnistuksin vierittämään kiveä sivuun sen verran, että pääsi kierittämään kehonsa oviaukosta ulos. Hän puuskutti vimmatusti ja lysähti haudan edessä olevaan portaikkoon.

    6. Kun Jeesus hirvittävästi särkevin jaloin nousi ylös, hän näki, että vartijat nukkuivat. Mikä tuuri. Riemuiten hän lähti klenkkaamaan eteenpäin, vain kaatuakseen vähän väliä. Pari vartijaa kuuli jotakin kun hän kaatui ulvahtaen. Silmäluomiaan raottaen he näkivät ruhjoutuneen ja alastoman hahmon liikkuvan nytkähdellen eteenpäin. Näyn täytyi olla unta ja he jatkoivat kuorsaamistaan.

    7. Alaston Jeesus lähti harhailemaan jonnekin Emmauksen tielle päin. Hän oli yhä alasti, verinen ja äärimmäisen heikossa kunnossa muutenkin. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin käveleminen, koska molemmat jalkapöydät olivat naulojen lävistämät. Lopulta hänen ei auttanutkaan muu kuin ottaa tien pielestä pitkät kepakot kainalosauvoiksi ja lähteä niillä eteenpäin. Jonkin matkaa edettyään hän tavoitti kaksi matkamiestä, jotka keskustelivat hänestä, mutta eivät kuitenkaan tunnistaneet HÄNTÄ. Ilmeisesti haavoittuneet ja alastomat kainalosauvoilla eteenpäin klenkkaavat kulkurit eivät olleet mikään järin epätavallinen näky, koska hänet hyväksyttiin muina miehinä näiden matkamiesten seuraan aina Emmaukseen saakka. Siellä he kävivät yhdessä aterialle ja siellä, aivan yks’ kaks nuo matkalaiset tajusivat, että hei, ei voi olla TOTTA, sinähän olet Jeesus! Tuossa kunnossa ja yhä hengissä! Niin he kirmasivat saman tien kertomaan tämän ilosanoman Jerusalemiin opetuslapsille.

    http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?id=4029&bid=252

    Äänestä

  • Timbbo kirjoitti:

    Todella uskottava salaliittoteoria. Juha Hiltunen on tasta kirjoittanut blogissaan:

    Olemme evankeliuminen todistuksen varassa. Koko kärsimys'näytelmähän on aikataulullisesti jo mahdoton, ei kerkiä, niin ei kerkiä.
    Eli Ut;n Jeesus sellaisenaan saattaa olla täysi fiktio, jolla voi olla toki esikuva joka esiintyy historiassa ja jota on dokumentoitu, mutta hänen nimensä[jeesus ei erisnimi, vaan yleis-tehtävänimike "pelastaja" nimenomaan myös maallisen ikeen alta] on jokin muu, jota ei osata samaistaa Ut:n Jeesukseen.

    Mistä hän muuten voi aivan varmuudella päätellä sen, että Jeesus oli puuseppä ja varsinkaan köyhä?
    Narraatio Jeesuksesta köyhänä puuseppänä voidaan todistella vääräksi. Luultavasti hän oli rikas, mutta nasiirilupauksen tehtyään väliaikaiseen köyhyyten sitoutunut "grynderi"/Tecton/'tekijä'. Ei pidä unohtaa narraatiossa sitä kohtaa, jossa hänen vaatteistaan heitetään arpaa, joka on omituista, mikäli Jeesus oli, kuten opetetaan köyhä puuseppä, hänellä vangitsemisen ja ruoskinnan jälkeen tuskin olisi ollut vaatteita, joista oli kannattanut heittää arpaa.
    Nöf, tuokin lienee kai metafora Jeesuksen ylipappeuden ja kuninkuuden perimisestä. Sillä juutaisen tavan mukaan ko. henkilöiden kuollessa ilman jälkeläisiä heitetiin heidän virastaan eli virkaa edustavasta virkapuvusta arpaa. On olemassa perimätieto, että Pilatuksen hallussa oli juutalaisen ylipapin varustus, hänellä oli sen kaapin, missä varusteita säilytettiin, avain. Kun Jeesus oli - kuten l u u l t i i n-telotettu, tästä ylimmäisen papin virasta heitettiin arpaa, koska nimityksen olivat tuolloin Rooman näpeissä, myös arvanheittäjät olivat roomalaisia.
    Myös Maria Magdaleena[vaimo?] oli todennäköisesti jalo-sukuinen ja varakas, voitelihan hän Jeesuksen jalat Nardus'voiteella joka maksoi tolkuttomasti ja muutakin viitettä kyseiseen puoleen liittyy.
    Herodes Antipaan rahaministeri Kuusaan vaimo Johanna oli Jeesus'liikkeen kannattaja jne. Myös Josef Arimatilainen - Jeesuksen maallinen isä ja kehosta huolehtija - oli hyvin rikas mies.
    Kyse on siis selvästi Jeesuksen omasta rikkaasta hovista, eli Daavidin huoneesta, joka pyrki päästä Jerusalemin valtaistuimelle. Jeesuksen opetuslapsissa oli monta zeloottia ja noin puolet 12:sta oli hänen sukulaisiaan.
    Kyse oli luultavasti aidon daavidilaisen kuningashuoneen ja oikeassa järjestyksessä valitun ylipapin puolesta käydyn taistelun seuraamuksesta, joka leimahti uudellen Bar Kobhkan eli 'tähden pojan' kapinana.

    Rikas Joosef.A oli ostanut tosiaankin uuden suku-kallio-haudan, ehkä edellinen oli sortunut, täynnä, tai hän halusi sellaisen yksinkertaisesti koska tarvitsi rauhallista hautaa poikansa pelastamis-suunnitelman toteuttamista varten. Myös kapinan jälkeiseksi kuvitellun kuningkuutensa kunniaksi Jeesus tarvitsi oman haudan.
    Jeesuksen veljet [James, Joses, Simon, ja Judas] olivat pääkallopaikalla, mutta koska he eivät ottaneet Jeesusta alas [he olivat kaikki jeesus'liikkeessä/kapinassa mukana, heillä oli siis syytä olla varovaisia roomalaisten kanssa], sen teki Jeesuksen isä eli Joosef A:aa, jonka etuniminen Jeesuksen isäksi evankeliumeissa myös mainitaan.
    On huomattava että uudesta haudasta ja sen sijainnista oli valmiiksi kerrottu 'medikeille', eli essealaisille parantajille, eli valkopukuisille mirhan ja aloen parantavan vaikutuksen tunteneille nuorille riskeille miehille 'enkeleille'.
    Kallionhaudan viileys oli yksi tulehdusta estävä tekijä, suuren määrän haavavoide aloen ja mirhan lisäksi. Kuollutta varten 100/naulaa/30 kiloa aloeta on järjettömän suuri pläjäys. Elävän ihmisen pahasti ruoskitun selän toistuvaan voitelemiseen tarkoitettuna määränä se tulee kohdilleen. Mirha oli sitten ruoskapalovammojen tuomiin tuskiin. Eikä sitä tiedetä, tai kerrota k o s k a hän nimenomaan haudassa h e r ä s i tajuttomuudesta, ja juuri tuo sana "heräsi" on se merkitys jota kertomuksessa käytetään, tajuttomuudesta herätään, ei kuolleista.

    Jeesuksen ylösnousemusruumiiseen sai koskettaa, Jeesushan käskee Tuomaan pistää kätensä tämän 'ylösnousemusruumiin' haavoihin. Luonnollinen ratkaisu viittaa siihen että toinen kapinajohtajista, eli Jeesus "isän poika" Barabbas, uhrasi itsensä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan.
    Rooma oli kyllästynyt kansan jatkuvaan kapinointiin, jota oli jatkunut menetetystä itsenäisyydestä johtuen montakymmentä vuotta ja siksi ylipapit lepyttivät Roomaa uhraten kapinan johtajat["yksi mies ennemmin kuin koko kansa"]. Mutta,,mutta, suunnitelmaan kului myös ristille tuomittujen pelastaminen hengissä ja vaihdokkaidenkin käyttö. Nasiiri Jeesus rikkaan J.Arametialaisen poika pelastettiin ja tokeni hyvissä käsissä vaeltelemaan salanimellä "seiniäpitkin" vielä 11/vuoden ajaksi, mennen jopa kahdesti naimisiinkin ja saaden liitosta jälkeläisen/Graalin maljan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yllättynyt kirjoitti:

Olen vuosia mielenkiinnolla ja epäilyllä seurannut keskustelua Torinon kääriinliinasta. Nyt on ensimmäistä kertaa esillä suomalainen tunnettu ja pätevä tutkija, joka pitää käärinliinaa aitona valokuvana Jeesuksesta:

http://www.kirkkojakaupunki.fi/kulttuuri-ja-media/onko-tassa-jeesuksen-kuva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu