Eli siis halusin kirjoittaa tänne mielipiteeni tämän kauden tepsistä ja viime kauden loppupuolelta alkaneesta noususta.
Itse en ollut seurannut jääkiekkoa moniin vuosiin, vaikka tepsiä olenkin aina kannattanut. Useat kaudet oli menneet niin etten ollut yhtään seurannut tepsin pelejä saatikka käynyt paikan päällä niitä katsomassa.
Kuitenkin viime keväänä, kun uutisista kuulin että tepsi oli voittanut hifkin sääleissä tuli sellainen olo että voisi pitkästä aikaa mennä hallille katsomaan peliä jypiä vastaan. Ja ne JYP pelit joissa olin mukana ovat elämäni parhaat jääkiekkomusistot. Tunnelma turkuhallissa oli aivan loistava, ihmiset tekivät aaltoja ja kannustivat tepsiä loppuun saakka. Itse pääsin viimeisessä pelissä vain seisomapaikoille koska halli oli siinä vaiheessa kun mentiin ostamaan lippuja, jo täynnä. Itse seisoin erään katsomon takana ja vielä minunkin takana oli kaksi riviä ihmisiä! Välillä ei nähnyt mitään, sillä edessä istuvat ihmiset nousivat seisomaan pelin tunnelmissa. Mutta ei se mitään, minusta se kertoo tepsin ja tepsin kannattajien heräämisestä. Vielä vaikka tepsi hävisi viimeisen kamppailun jypille 2-4, kuului hallissa "kiitos tepsi" -huudot ja ihmiset osoittivat seisaaltaan kiitostaan joukkueen taistelusta! Muöhemminhän vielä selvisi että tps oli se kovin este jypin tiellä mestaruuteen, sillä finaalissahan se löi kärpät suoraan 4-0 voitoin!
Kukapa olisi uskonut, että alkukaudesta rämpineellä ja uuden valmentajan saaneella joukkueella noustaisiin lopulta kahdeksan joukkoon ja jopa taistelemaan neljän parhaan joukkoon pääsemisestä mestari jypiä vastaan? Enpä minä ainakaan.. :)
No se viime kaudesta. Luonnollisesti viime kauden siivittämänä olin kiinnostunut myös nykyisen kauden alkamisesta, joten menin paikan päälle katsomaan tepsin avauskotipeliä, jossa näimme saman taistelevan tepsin! Voitto 4-1 ja tunnelma oli jälleen hyvä! Sittemmin olen käynyt katsomassa yli kymmenen peliä paikan päälle ja tuntuu jälleen hyvältä nähdä hiukan enemmän katsojia hallilla kannustamassa tepsiä voittoon! Sokerina pohjalla voisi mainita lokakuussa pelatun tepsi-hifk, jossa oli paikan päällä yli 9000 katsojaa ja aallot kiersivät jälleen hallia! :)
Pointtina tässä kirjoituksessa minulle oli sanoa että kiitos Tepsi ja taistelu jatkukoon :) Vielä on täysi mahdollisuus paikkaan kuuden joukkoon ja suoraan playoffeihin ja siitä tepsi varmasti taisteleekin kynsin hampain! Vaikka tulokset ja taso on hiukan heitellyt kauden mittaan, niin minulla ei ainakaan ole usko loppunut missään vaiheessa. Mutta muistakaamme myös tärkeän seikan, ilman meitä kannattajia ja ns. KUUDETTA kenttäpelaajaa tuskin olisimme nähneet näin hyviä otteita viime kauden lopulla ja tällä kaudella :) Tepsi tarvitsee meitä joten nyt kaikki hallille kannustamaan tepsi mahdollisimman hyvään tulokseen! :) Ja muistakaamme: peli ei ole ohi ennenkuin loppusummeri soi! Nähkäämme siihen saakka taistelevan tepsin, joka ei ainakaan kannustuksen puutteesta häviä! :) :)
Tähän loppuun voisi vielä kysyä: Mitä tunteita teissä muissa tepsin faneissa nykyinen pelaaminen ja viime kausi on tuonut tullessaan? :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pakko muistuttaa, että juuri tuossa on se ero - Kärppien tasoinen joukkue häviää ja pelaa välillä huonosti, mutta ei tee sitä viikkoja putkeen, kuten tekee Tepsin tasoinen joukkue. Katsotaan, mutta pahoin pelkään, että vastaan tulee tänään todella ärsytetty Kärpät. 1. erä on tärkeä, heti ei saa revetä. Kärppien tuska kasvaa jos Tepsi pystyy roikkumaan mukana mahdollisimman pitkään.
ei kasva taivaaseen. Kärpät nyt ei kohtalaisesta menestyksestä huolimatta ole voittanut triploja niinkuin Tepsi ja Tappara.
Veikkaan Kärpille tulevaisuudessa laihempia vuosia. Joukkueilla on aikansa ja Kärppien juna meni jo.
Turussa on räpiköinnin jälkeen palattu perusasioihin. Juniorivalmennuksen taso alkaa vähitellen nousta ja omia kasvatteja on ajettu menestyksellä sisälle. Kyllä tästä hyvä tulee.
Paluumuuttajia saisi vaan tulla lisää. Lassilat, Makkoset, Seikolat, Ahtolat pelaavat ihan turhaan noissa muissa seuroissa.
Lisäyksenä aloitusviestiin: takoituksena ei ollut millään lailla mollata viime kauden Kärppiä, vaikka heidän mainitsinkin hävinneen finaaleissa jypille 4-0 voitoin. Olivathan he lopulta parempia kuin tepsi ja ylsivät aina hienosti finaaliin saakka! :)
Vertasin kärppien finaalisarjaa tepsin puolivälieräsarjaan vain sen takia, kuinka suurena suosikkina jypiä pidettiin ennen noita pelejä ja kuitenkin tepsi pystyi kahteen voittoon. Tuskin kukaan uskalsi edes haaveilla tepsin taistelevan jatkopaikasta tai voittavan ainuttakaan peliä? :)
Toivottavasti tänään nähdään jälleen hyvä kamppailu kärpät-tps. :)
Tietääkö joku muuten, että voiko matsin maksaa netin kautta (ja myös katsoa) vasta kun se alkaa 18.20 ? Kirjauduin Urhoon ja yritin ostaa ja maksaa sen etukäteen mutta kun painaa sitä "Osta livematsi" niin siihen tulee vain musta ruutu? Osaako joku auttaa?
"Pakko muistuttaa, että juuri tuossa on se ero - Kärppien tasoinen joukkue häviää ja pelaa välillä huonosti, mutta ei tee sitä viikkoja putkeen, kuten tekee Tepsin tasoinen joukkue" - suora lainaus toisesta viestistä.
Juuh, huomenna se sitten ratkeaa, että onko tämä mainitsemasi "Kärppien tasoinen joukkue" mukana edes sääleissä sm-liigan suurimmalla pelaajabudjetilla?
Ja mitä taas tulee tepsiin (liigan toiseksi huonoimmalla pelaajabudjetilla) niin enpä sano muuta kuin KIITOS! Huomenna mahdollisuus päästä suoraan pleijareihin sitten kauden 2004-2005. Eikä se seitsemäs sijakaan mikään häpeä olisi näiden heikkojen vuosien jälkeen.
Varsinkin kun suurin osa "asiantuntijoista" veikkaili tepsiä sijoille 10-14, niin pakko sanoa että kyllä tuntuu hyvälle! Kaikki tästä kaudesta tästä lähtien on pelkkää plussaa , mutta se on ainakin selvä ettei kukaan vastustaja helpolla pääse! :)
Ja eiköhän tästä lähde taas uudenlainen luku tepsissä: iloista tekemisen meininkiä ja katsojille mukavaa seurattavaa! Ja eikun sitten huomenna Hifk nurin :)