Kuka tappoi dopermannin

Täytyy olla perkeleenmoinen vajakki, joka tuommoista tekee. Vai kävi koira miehen päälle. Vittu mitä selityksiä.
10351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

asuu hulluja,kun tuollaista tekee.

Äänestä

Ei kuulosta uskottavalta, että koira kävi päälle, ja minä sitten puolustuksekseni hakkasin sen kuoliaaksi.

Äänestä

Espoo näyttää jälleen mallia, kuinka ollaan fiksuja. Mikä ihme teitä Espoolaisia oikein riivaa?. Taitavat asiat olla aika huonosti siellä. Sellon murhajakin tuli sieltä, ym.

Äänestä
  • Sellon murhaaja oli Serbi, ei Espoosta kotoisin.

    Espoossa ei nähdäkseni ole mitään mikä aktivoisi väkivaltaan sen enempää kuin muuallakaan. Täällä on työttömyysprosentti alhaisempi kuin keskiverrosti Suomessa, kaupunki ei ole kauheassa rahapulassa vaikka ei nyt ylimääräistäkään ole.

    Espoon "huonoimmat" paikat, eli lähiötkin ovat suht hyvin suunniteltuja ja niiden ongelmat ovat lähinnä öisin ravintolan sulkemisajan jälkeen tappelevat ihmiset - silloin kannattaa välttää turhaa oleskelua lähiöissä ellei sitten osaa puolustaa itseään hyvin. Tiedän useammankin henkilön joka on ryöstetty tai yritetty ryöstää tai muuten vain hakattu juuri humalassa liikkuessaan näissä lähiöissä. Riski on silti pieni, itse olen asunut Espoon lähiöissä jo 25 vuotta ja hillunut humalassa ja heilunut kännissä kotiin öisin, ei ole koskaan ollut ongelmia. Niitä olen kyllä nähnyt/kuullut.

    Kahjoja asuu ihan yhtälailla maaseudulla tai kaupungeissa joissa on ihan korttelit. Espoohan on vähän tälläinen "urbaani metsätaajama" jossa tiet yhdistävät asutuskeskuksia ja välissä on metsää/peltoa sekä jokunen teollisuusalue.

    Ei yleistetä "te espoolaiset" tai "kahjot espoolaiset".. kuvastaa vain rajallista tietämystä siitä mitä Suomessa tapahtuu.

    Äänestä

Joo ensin annetaan kännipäissään koiran nuolla palleja,sit kun koira vähän hälväsee niin johan haetaan maila avuks kun muuten ei pärjää.Vittu mikä spede

Äänestä
  • Todella tonttu ihminen. Toivottavasti joutuu poseen. No, sakothan se saa, jos sitäkään. Suomen "oikeusjärjestelmä".

    Äänestä

..niin kaikkea löytyy laidastalaitaan..

Äänestä

ehkä asiaton, mutta ei maalla ennen.siinä kotieläimet lähti nopsan kun kajautti oikeaan kohti.

Äänestä

Oletteko huomanneet millainen meteli koiran tappamisesta. Jos vaimo olis hakattu kuoliaaksi ketään ei olisi kiinostanut. Tuskin olisi edes uutiskynnystä ylittänyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksityisasunnossa? kirjoitti:

Täytyy olla perkeleenmoinen vajakki, joka tuommoista tekee. Vai kävi koira miehen päälle. Vittu mitä selityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu