Joulukuussa tuli kuukautiset, itse asiassa kahdet.. Viikko oli välissä ja alkoivat uudestaan.
Nyt ei tullut tammikuussa kuukautisia ollenkaan.
Jo pari kuukautta on ollut pieniä raskausoireita ilmassa.
Noiden toisten kuukautisten aikana alkoi todella kovat alapääkivut, ei meinannut pystyä kävellä. Noh, ne menivät sitten ohi.
Sen jälkeen alkoi muut alamaha/maha kivut. Nippailua, nappailua, venytystä, pistoa jne.. Kuin kohtu kasvaisi jne.
Alapäätäkin aika ajoin särkee. Ja näitä kipuja tulee varsinkin jos on töissä pitänyt nostella paljon.
Nyt sitten viikko sitten rinnat tulivat todella aroiksi. Siis TODELLA.
Seuraavaksi oireiksi tuli pahoinvointia ja huippausta.
Mielialan vaihteluja ollut ilmassa jo sen pari kuukautta, ainakin.
Kolme raskaustestiä olen tehnyt, mutta sama tulos Negatiivinen. Voisinko silti olla raskaana, vai mitä tämä on ?!
Onko kellään testit näyttänyt negaa ja vasta sitten verikokeessa tai ultrassa selvinyt että on raskaana?
Nyt viikon verran olen jo luullut tuntevani liikkeitä, sellaisia pieniä kuplia ja sivalluksia mahassa. Maha on turvonnut todella paljon, mutta paino ei ole noussut yhtään.
Kuvittelenko nyt vain tämän kaiken vai mitä tämä on ?! Maanantaina on onneks lääkäri aika, että saan mielen rauhaa..
negatiivinen testi, mutta silti raskaana ?
14
8634
Vastaukset
- .......
Voi olla ihan kuule gynekologinen tulehdus kyseessä. Kohtutulehduskin oireilee joskus noin.
- lääkärisi
et ole tolla perusteella raskaana. Varsinkaan viimestä 2kk ollut. Etkä tunne varsinkaan niitä liikkeitä. Mene sinne lääkäriin.
- Kerttuli83
Itelläkin menkat nyt myöhässä reilut 2-ja puoli viikkoa(Aiemmin olleet säännölliset),ja oon tehnyt 2negatiivista raskaustestiä...Ihan samoja juttuja mietin myös kun sinä aloittaja!Ensi viikolla aion soitella lääkärille aikaa,josko sais varmistuksen asiaan...Kysysin vaan että MINKÄ IHMEEN takia tänne ei saisi laittaa kyseisiä viestejä ja näin jutella saman asian kokeneitten kans?????!Lukeeko se täälä jossain palstan säännöissä vai?En oo ainakaan minä huomannut.Kun kerran näit otsikon "Negatiivinen testi,mutta silti raskaana" niin älä herran jestas mene lukemaan jos noin ärsyttää!Muakin vallan ärsyttää tollaset ihmiset jotka turhasta lässyttää.Yhtälailla varmaan kaikki vois mennä suoraan lääkäriltä kysymään vastauksia ongelmiinsa,mutta kun näitten palstojen tarkotus onkin toimia ns.Vertaistukena.Ei siis suinkaan lääkärin korvikkeena.Itse ainakin etsin tältä palstalta juurikin muita ihmisiä joilla on epäilys raskaudesta mutta testit on näyttäneet negatiivista,eli siis meitä on muitakin.Kerrohan Sofku sitten mitä lääkäri sanoi,mua se ainakin kiinnostaa! :)
- 22222222222222222222
Kerttuli83 kirjoitti:

vertaistukea, JO RASKAANA OLEVILLE, palstan nimi on Odotus. Tuolla on Vauvakuumepalstakin...
- Kerttuli83
22222222222222222222 kirjoitti:
vertaistukea, JO RASKAANA OLEVILLE, palstan nimi on Odotus. Tuolla on Vauvakuumepalstakin...
Löytyyköhän vauvakuumepalstalta moniakin jotka on raskaana,vaikka raskaustestit näyttivätkin negatiivista??!
"Onko kellään testit näyttänyt negaa ja vasta sitten verikokeessa tai ultrassa selvinyt että on raskaana?"
Tuossahan se keyword on kopioitunu alottajan tekstistä.... Kerttuli83 kirjoitti:
Löytyyköhän vauvakuumepalstalta moniakin jotka on raskaana,vaikka raskaustestit näyttivätkin negatiivista??!
"Onko kellään testit näyttänyt negaa ja vasta sitten verikokeessa tai ultrassa selvinyt että on raskaana?"
Tuossahan se keyword on kopioitunu alottajan tekstistä....Kiitos Kerttuli, että olet täällä pitänyt puoliani ;)
Kysymyshän ei tosiaankaan ollut nyt siitä, että olisin arvuutellut olenkohan raskaana vai ei tai pitänyt teitä lääkärinä taikka raskaustestinä.. Tarkoituksena oli kysyä, että onkohan täällä mahdollisesti ketään, jolla testi olisi näyttänyt negaa ja sitten vahvistunut lääkärissä positiiviksi. Ei muuta. Ihan kuin Kerttuli kopio omasta tekstistäni ylhäältä.
Noita juttuhan aina kuulee, kuinka jollakin ei testi ollut raskautta näyttänyt jne. Omakohtaisia kokemuksia asiasta olisin vain joltakin toivonut, en muuta arvuuttelua..
Kirjoitin ehkä ensimmäisen viestini hiukan epäselvästi, sen verta epäselvä on koko asia päässäni...
Huono olo ja huippaukset vieläkin jatkuu eikä kuukautisia näy. Mahakipuja esiintyy silloin tällöin tuolla nivuksissa ja alamahassa, varsinkin jos pitää nostella paljon raskaita juttuja. Onneksi enää pari päivää ja pääsee sinne lääkäriin...- Kerttuli83
sofku kirjoitti:
Kiitos Kerttuli, että olet täällä pitänyt puoliani ;)
Kysymyshän ei tosiaankaan ollut nyt siitä, että olisin arvuutellut olenkohan raskaana vai ei tai pitänyt teitä lääkärinä taikka raskaustestinä.. Tarkoituksena oli kysyä, että onkohan täällä mahdollisesti ketään, jolla testi olisi näyttänyt negaa ja sitten vahvistunut lääkärissä positiiviksi. Ei muuta. Ihan kuin Kerttuli kopio omasta tekstistäni ylhäältä.
Noita juttuhan aina kuulee, kuinka jollakin ei testi ollut raskautta näyttänyt jne. Omakohtaisia kokemuksia asiasta olisin vain joltakin toivonut, en muuta arvuuttelua..
Kirjoitin ehkä ensimmäisen viestini hiukan epäselvästi, sen verta epäselvä on koko asia päässäni...
Huono olo ja huippaukset vieläkin jatkuu eikä kuukautisia näy. Mahakipuja esiintyy silloin tällöin tuolla nivuksissa ja alamahassa, varsinkin jos pitää nostella paljon raskaita juttuja. Onneksi enää pari päivää ja pääsee sinne lääkäriin...Juu mahdollistahan toi on että on raskaana mutta se ei näy testeissä...Hurjin juttu minkä minä tiedän on että tuttavallani oli testit näyttäny negaa ilm. koko raskauden kun kätilöki oli vitsaillu synnytyssalis että "Et sä nyt voi synnyttää ku et sä oo edes raskaana" että näin =D Mäkin odottelisin täs muuten ihan levollisin mielin menkkojen saapumista,jos en tietäs että tuo tosiaan voi olla mahdollista...Päätin etten enää tuhlaa rahaa testeihin vaan tilaan kans ens viikolla ajan lääkärille,sitteppä se selviää...
- ¤ellu¤
Kerttuli83 kirjoitti:
Juu mahdollistahan toi on että on raskaana mutta se ei näy testeissä...Hurjin juttu minkä minä tiedän on että tuttavallani oli testit näyttäny negaa ilm. koko raskauden kun kätilöki oli vitsaillu synnytyssalis että "Et sä nyt voi synnyttää ku et sä oo edes raskaana" että näin =D Mäkin odottelisin täs muuten ihan levollisin mielin menkkojen saapumista,jos en tietäs että tuo tosiaan voi olla mahdollista...Päätin etten enää tuhlaa rahaa testeihin vaan tilaan kans ens viikolla ajan lääkärille,sitteppä se selviää...
Viimeiset menkat on ollu mullakin joulukuulla ja pari negatiivista testiä oon tehnyt. Mietin vaan et mitähän muuta tää vois merkitä kuin raskautta? Ne testithän on näyttää 99% varmuudella, jos kuulutaankin siihen yhteen prosenttiin? Kerrothan sitten mitä lääkäri sanoo!!
- ¤ellu¤
sofku kirjoitti:
Kiitos Kerttuli, että olet täällä pitänyt puoliani ;)
Kysymyshän ei tosiaankaan ollut nyt siitä, että olisin arvuutellut olenkohan raskaana vai ei tai pitänyt teitä lääkärinä taikka raskaustestinä.. Tarkoituksena oli kysyä, että onkohan täällä mahdollisesti ketään, jolla testi olisi näyttänyt negaa ja sitten vahvistunut lääkärissä positiiviksi. Ei muuta. Ihan kuin Kerttuli kopio omasta tekstistäni ylhäältä.
Noita juttuhan aina kuulee, kuinka jollakin ei testi ollut raskautta näyttänyt jne. Omakohtaisia kokemuksia asiasta olisin vain joltakin toivonut, en muuta arvuuttelua..
Kirjoitin ehkä ensimmäisen viestini hiukan epäselvästi, sen verta epäselvä on koko asia päässäni...
Huono olo ja huippaukset vieläkin jatkuu eikä kuukautisia näy. Mahakipuja esiintyy silloin tällöin tuolla nivuksissa ja alamahassa, varsinkin jos pitää nostella paljon raskaita juttuja. Onneksi enää pari päivää ja pääsee sinne lääkäriin...Kävitkö jo lääkärissä? Mitä sanottiin? Itse tein positiivisen testin eilen ja soitin neuvolaan. Sain ajan ultraan ens viikolle, jossa määritettään raskauden kesto.
- .......
Kerttuli83 kirjoitti:
Löytyyköhän vauvakuumepalstalta moniakin jotka on raskaana,vaikka raskaustestit näyttivätkin negatiivista??!
"Onko kellään testit näyttänyt negaa ja vasta sitten verikokeessa tai ultrassa selvinyt että on raskaana?"
Tuossahan se keyword on kopioitunu alottajan tekstistä....Vaikka joillakin testi näyttäisi plussaa vasta monen viikon kuluttua, se ei tapahdu läheskään kaikille.. Sitä on täällä aivan turhaa arvuutella voisiko joku olla raskaana vai ei.. Lääkäri sen tietää ei kukaan täällä..! Siksi se ärsyttää, sillä tämä todellakin on RASKAANA oleville.. Ja arvuuttelu ei auta mitään!
- omnia hio hio
Kuvittelet.Et ole raskaana.
- Joumääävaa
Ite tein kerran viikossa testin ja vasta viikolla 6 näytti plussaa ja raskausoireet alko viikko sen jälkeen.
- plussaa kolmasti
Mulla näytti ekassa raskaudessa plussaa reilu 2 viikkoa menkkojen myöhästymisestä. Ovulaatio oli tapahtunut normaalia myöhemmin. Mulla taipumus ovuloida kierron loppuvaiheessa.
Oon kans joltain palstalta lukenut et jollain olisi näyttänyt testit plussaa vasta viikkokausien jälkeen. Eiköhän asia selkiä lääkärissä. Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643225Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433087- 422447
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa992180- 311903
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271800- 481616
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851405- 391290
- 811132