Huomasin, että kysyin liian henkilökohtaisella tasolla. En halunnut kääntää keskustelua itseeni. Yritän asettaa kysymyksen yleisemmin:
1) Kokeeko/tiedostaako anorektikko/ortorektikko/bulimikko oman kykynsä asettua toisen ihmisen asemaan, empatiansa rajoittuneeksi? Käykö sinulle esimerkiksi niin, että loukkaat tahattomasti toisia sen tähden, että suojaat yksityisyyttäsi anoreksian takia – siis suojellaksesi itseäsi?
2) Pohdin myös, että (yli)suojeleeko oma perheesi, vanhempasi sinua anoreksiasi takia?
3) Oletko tarkka siitä, miltä ystäväsi näyttävät, että he ovat trendikkäitä ja "hyväksyttyjä"? Häpeäisitkö olla ystävä (julkisesti) lihavan, vammaisen, vanhemman tai ruman kanssa?
ps.
Olen lukenut Siskonmakkarat-kirjaa ja oppinut paljon. Suosittelen.
1) Kokeeko/tiedostaako anorektikko/ortorektikko/bulimikko oman kykynsä asettua toisen ihmisen asemaan, empatiansa rajoittuneeksi? Käykö sinulle esimerkiksi niin, että loukkaat tahattomasti toisia sen tähden, että suojaat yksityisyyttäsi anoreksian takia – siis suojellaksesi itseäsi?
2) Pohdin myös, että (yli)suojeleeko oma perheesi, vanhempasi sinua anoreksiasi takia?
3) Oletko tarkka siitä, miltä ystäväsi näyttävät, että he ovat trendikkäitä ja "hyväksyttyjä"? Häpeäisitkö olla ystävä (julkisesti) lihavan, vammaisen, vanhemman tai ruman kanssa?
ps.
Olen lukenut Siskonmakkarat-kirjaa ja oppinut paljon. Suosittelen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
1. Minä en ainakaan koe itseäni empaattisesti mitenkään rajoittuneeksi. En ole mielestäni loukannut pahemmin ketään , paitsi kieltäytymällä syömästä, jos joku vartavasten koittaa auttaa patistaen syömään tms. Muut tunne-asiat ja kaverisuhteenasiat on asia erikseen taas. Ei tuo taas ole tunteettomuutta ^^
2. Ei, miksi ylisuojelisi? Miltä? No olenkin hieman ehkä eri asemassa. Olen 21-vuotias ja minulla on oma perhe. Teen mitä tahdon, eikä kukaan siihen puutu. Huolestunut tosin.
3. Omasta ulkokouresta olen tarkka, en muiden. En välitä sillä, jos toinen on erinäköinen, eihän se minun ruumiini ole. Usein anorektikot ovat tarkkoja itsestään. Mulla on huomattavasti ylipainoisia kavereita ja erilaisia persoonia. Tärkeintähän ystävyyssuhteessa on toinen ihminen persoonaltaan ja luonteeltaan, siten itse ystävät valikoin. Sama se jos on kaunis ja trendikäs, mutta tylsä persoona, silloin en jaksa pitää ystävyyssuhdetta. Iälläkään tai vammaisuudella ei ole väliä.because ^^
Eli voisi sanoa, että olet tässä suhteessa ihan tavallinen tavis?
Kiitos vastauksestasi.
1) It really did kill me, kun tiesin, miten paljon satutin läheisiäni ana-aikoinani. Halusin lopettaa, mutta ilman apua en kyennyt. Anoreksia on sairaus. Todellinen riippuvuus.
Olen aina välittänyt toisista ihmisistä. Joskus jopa liikaa. Kannan harteillani helposti ylikuormaa. Mietin ja pohdin asioita. Haluaisin olla hyvä ihminen.
2) Vanhempani ovat aina olleet jotenkin suojelevia ja vanhoillisia. Se ahdisti. Tuntui, etten voinut elää kuten muut nuoret. Varmasti oli yksi syy sairastumiseenikin... Eivät he tosin enää suojele kuten ennen. Olen jo täysi-ikäinen, ja ana-ajoistanikin on viitisen vuotta.
3) Minulla ei ole sydänystäviä - ainoastaan ns. hyvänpäiväntuttuja. Anoreksiakokemukseni jälkeen en ole pystynyt päästämään ketään lähelleni. Nämä kaikki nykyiset ystäväni ovat valikoituneet ihan muista syistä kuin ulkonäköseikoista. En arvota ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella. Toki perushygieniasta pitää pitää huoli. ;) Arvostan älykkäitä ihmisiä ts. sellaisia joidenka kanssa voi oikeasti puhua muustakin kuin miehistä ja Pradan laukuista.
Tuskin ikinä elän keskivertoihmisen elämää johtuen erikoisesta suhtautumisestani elämään. Olen hyvin kunnianhimoinen ts. en varmaankaan koskaan löydä rinnalleni ihmistä joka ymmärtäisi minua. Vaadin itseltäni todella paljon ja valitettavasti vaatisin vähintään saman myös kumppaniltani. Kannan helposti huolta asioista. Välitän muista ja haluan tehdä joskus elämässäni jotain todella merkittävää. Siksi haen keväällä kunnianhimoista opiskelupaikkaa, ja toivon hartaasti, että syksyllä voisin aloittaa yliopisto-opintojen ohessa normaalin nuoren aikuisen alämän.
Kiitos vastauksestasi.
Ehkä joku päivä uskallat vielä laskea jonkun lähellesi. Päättelen, että olet noin parinkympin korvilla, joten matkaa ja mahdollisuuksia on vielä paljon edessä.
Sanot, että sinulla on vain hyvänpäiväntuttuja. Oletko varma, että tuo suojamuurisi ei ole loukannut ketään? Onko joku yrittänyt päästä muurisi sisälle ja on tullut torjutuksi?