Minä rakastan vaimoani

sydämeni pohjasta. Minulla ei ole sairaita haluja tai pakkomielteitä tehdä pahaa. Toki, runkatessa ajattelen lähes aina jotakuta muuta naista, mutta mielestäni meillä kaikilla on oikeus omiin ajatuksiimme. Ajatukset on ajatuksia, teot tekoja. Toki, vaimon ystävättärellä on muodot kuin Venuksella, ja kyllähän sitä kyntäis, mutta minulle riittää rakas, ja niin kaunis vaimoni. Vaakakupissa on vakavassa suhteessa aina liikaa.

Mä myös vihaan veljeäni sydämeni pohjasta. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin 31v. "isoveli" joka käyttäytyy kuin nelivuotias. Hän on suuren konsernin erään haaran ostopäällikkö, harrastaa mukamas kehonrakennusta ja on olevinaan niin maailman kuningas. Hän ei osaa olla nöyrä. Hänen seurassaan on niin raskasta olla, koska hän vain jatkuvasti kehuu itseään, eikä osaa lainkaan antaa arvoa toisten onnistumisille. Onneksi "jumala" on säätänyt niin että vaikka itse olen lihava, ruma ja menestyin huonosti koulussa (päinvastoin kuin veljeni) osaan silti soittaa kitaraa, piirtää, maalata, ja ennen kaikkea,

Olla nöyrä.

Koskaan en kehu itseäni julkisesti. Mutta kun veljeni alkaa vaahdota hyvästä työmenestyksestään, lihaskunnostaan tai taloudellisesta tilanteestaan, minulle riittää että otan vanhan uskollisen kaatopaikalta löydetyn kitarani ja soitan sitä hetken. Veljeni suivaantuu ja yleensä lähtee pois. Häntä suunnattomasti ärsyttää että en leveile. ja että hän ei koskaan tule osaamaan soittaa kuten minä.

Vihaan lestadiolaisia. Mielestäni heidän "oikeat käsityksensä" ovat lasten mielet myrkyttävää, sairasta ja kaksinaamaista tekopyhyyttä. Siitä kertoo jo se että joka kerran kun suvisurat järjestetään, kondomit on myyty loppuun 50km säteellä tapahtumapaikasta. Lestadiolaisuus kieltää siis ehkäisyn. Jumalan valitut eivät sitä käytä jne. Menkää itseenne. Uskokaa sydämissänne. Mutta älkää hyvät ihmiset jatkako tuota itsenne, ja toistenne kusettamista. Helvettiin te joudutte, ettekö sitä näe?