Päätin kysyä täältäkin mielipidettänne. Eli ko koulussa puhutaan pääsiäisenä vain noidista.Siellä on pakko askarella noitia ja pakko laulaa noitalauluja. Meidän lapsi oli sanonut opettajalle ettei halua ja ope siihen sanonut et on pakko. Uskontotunneilla opetetaan väärin mm. et maapallo on syntynyt kaasuräjähdyksestä. On tylsää ko muut ulkomaalaiset saavat heidän omaa uskontoopetustaan, mutta sitten taas tämä kristittyjen touhu. Eli kristityissäkin on kaksi kuntaa =tavalliset jotka vain kuuluu kirkkoon ja ne toiset jotka uskovat. Kuitenkin näiden molempien lapset kuuntelee samaa uskontoopetusta ja tietenkin sitä väärää sanomaa. Mitä asialle voisi tehdä? Saisikohan sieltä lapseni toisenlaista opetusta? Itse olen helluntalainen.
Mitä mieltä olette koulun pääsiäisopetuksesta?
uskovainen
8345
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä minun mielestäni sinulla on oikeus pitää lapsesi pois niiltä uskonnon tunneilta.
Itse ainakikn aion opettaa lapselleni uskonnon ihan itse enkä aio pistää häntä koulun uskonnontunnille.
Paitsi jos satutaan siihen aikaan asumaan paikkakunnalla missä on kristillinen koulu.
Siu siu
kävi samaten, lapset halusivat tehdä muuta kuin noitia ja samat selvitykset tuli niinkuin uskovainen sinulta, et on tapana tehdä noitia.
Lapset kumminkin sanoivat että tekevät enekeleitä kun ne kuuluu pääsiäiseen, koulussakin ovat käsitteet pääsiäsienvietosta menneet poskelleen, kun noidat saavat olla juhlan pääaihe, vaikka Kristuksen vuoksi pääsiäistä vietetään. Rohkaisin koululaisia että tekevät juuri niinkuin sanoivat, enkeleitä ym. kuuluvia asioita Jeesuksen ylösnousemusjuhalan kunniaksi.
Mieleni kyllä teki laittaa postia oppilaan mukana kouluun, mutta ajattelin että joutuvat siten tarkempaan syyniin ja silmätikkuna oloon.
”Eli ko koulussa puhutaan pääsiäisenä vain noidista.Siellä on pakko askarella noitia ja pakko laulaa noitalauluja. Meidän lapsi oli sanonut opettajalle ettei halua ja ope siihen sanonut et on pakko. Uskontotunneilla opetetaan väärin mm. et maapallo on syntynyt kaasuräjähdyksestä.”
Tuossa ei liene mitään pahaa. Lapsillehan kerrotaan, että kyse on vain vanhoista taikauskoisista perinteistä. Luetaanhan lapsille kotona (toivottavasti) satujakin, joissa on kääpiöitä, menninkäisiä, keijuja, lohikäärmeitä jne..
Toisin on kuitenkin uskonnon opetuksen laita; siinähän lapsille kerrotaan totuuksina vanhoja myyttisiä legendoja. Uskonnolliset abstraktiot eivät ole lapsen ymmärrettävissä. Niillä on vain taipumus hämärtää faktan ja fiktion välistä rajaa. Tämä voi myöhemmin näkyä korostuneena kiinnostuksena yliluonnollisiin ilmiöihin, esim. saatananpalvontaan.
Mistä kaasuräjähdyksestä oikein kirjoitat? Maailmankaikkeus vaikuttaa olevan ”ikuinen värähtelijä”. Viimeinen laajentumisvaihe on 100% varmuudella alkanut n. 13.7 miljardia vuotta sitten, siitä käytetään nimitystä ”alkuräjähdys”. Nimitys on kuitenkin vain kuvainnollinen.
menisit kuule tuonne satujenpuolelle selittelemään etkä tänne viitsi tulla vääntämään vakavista asioista. Kyse oli Pääsiäisestä, tiedätkö ollenkaan sinäkään miksi Pääsiäistä todella vietetään, kun pidit noidat ok juttuna.
Miksi aina on niitä jotka vetävät asiat kuin asiat poskelleen ja osoittavat että Jeesuksen työllä ei ollut mitään meritystä! Sadut sopivat kyllä paikalleen siellä missä yleensä satuja luetaan, mutta näistä taikauskoista noitajutuista pääsiäisen aikaan pitää tulla loppu, koska se pidetään tärkeämpänä kuin Jeesus.
Kevätpäivän tasauksen juhlaa on vietetty kauan ennen kuin kristinusko antoi tavalle uuden merkityksen yhdistämällä sen Jeesuksen ylösnousemukseen. Muna on ollut ikivanha hedelmällisyyden vertauskuva, joka hyvin symboloi sitä. Jopa Kalelavan mukaan koko maailma syntyi munasta. Samanlaisia maailmanmunamyyttejä tunnetaan myös Intiassa, Egyptissä ja jopa Tahitilla.
Jeesus ristiinnaulittiin juutalaisten pääsiäisenä. Siksi oli luontevaa, että hänen seuraajansa jatkoivat vanhaa juhlaperinnettä antaen sille vain taas uuden sisällön. Oikeastaan uusi sisältö oli jo ihmisille vanhastaan tuttu, sillä Jumalan kuolema ja ylösnousemus oli suosittu myytin aihe varsinkin maanviljelyskulttuureissa, joissa hyvinvointi oli sidoksissa satokausiin. Oli tavallista, että kasvillisuuden jumala kuoli ja haudattiin syksyllä, mutta heräsi taas henkiin keväällä. Ja sitä sopi juhlia.
Kristinusko on siis vain ominut vanhan kevätpäivän tasauksen juhlan pääsiäisjuhlakseen. Siksi me uskonnottomat voimme Matti Kuuselan tavoin juhlia ja iloita pääsiäispäivinä kevään tulosta ja siitä, että meidän ei tarvitse pelätä Saatanaa eikä Jumalaa eikä mitään Viimeistä Tuomiota. Voimme juhlia myös sen hyväksymistä, että meille riittää yksi elämä. Eikä meidän tarvitse lotkauttaa korviamme kuiskauksille kuolemattomuudesta tai sielujen vaelluksista. Ja se on juhlan aihe se!
Teuvo Kantola
Julkaistu Aamulehdessä 25.4.2000
Olet hauskin ateisti, ketä konsaan olen kohdannut! Käytätkö kaiken aikasi noihin juttuihin? Tottahan tuo on. Ja miksei valoa voisi juhlia? Toisaalta miksei Jeesuksen ylösnousemusta?
Taas nuo myytit! Löysit hienosti yhtäläisyydet Kristuksen ylösnousemuksen ja kananmunan välillä. Sitähän ortodoksien kauniit taide-munat ovat. Mulla on muuten yksi piirongin päällä ihan ylösnousemuksen vuoksi.
Haittaako tuo, jos ne myytit on sydämessä samankaltaiset. Se nyt vaan on niin, että ihmisen sisimmässä on iankaikkisuus ja ylösnousemuksen symboliikka lyö vastaan kaikkialla. Ihmisessä on jumalkaipuu, kaiho, intohimo, jano sen täivaallisen lähteen vettä, joka voi janon sammuttaa. Se on tyhjä paikka sydämessä, jonka vain Jumala voi täyttää. SE on kuulumista jollekin, olemista osa jostakin, tietoisuutta iankaikkisuudesta, Hänestä, joka on alku ja loppu, alfa ja omega.
Minä suorastaan tunnen kuinka rutikuiva sinun sydämesi on. Kuiva kuin korppu! Kuin Saharan pölymassat. Padottu Niagara odottaisi ovella, kun raottaisit vaikka vähän postiluukkua. Jumalan virrat on vettä täynnä. Tahdon "hukuttaa" sinut näihin aaltoihin niin että värähtelet kuin alkuräjähdys.
"Olet hauskin ateisti, ketä konsaan olen kohdannut!"
Kiitos vain kehuista. Olenkin aina halunnut olla hauska.
Nimimerkistäsi "Zara" tuli mieleeni zarathustralaisuus - kristinuskon esiaste. Kristinusko nimittäin muistuttaa hyvin paljon zarathustralaisuutta, syyt ovat seuraavat;
Uskonnollisessa elämässä seuraava suuri innovaatio oli siirtyminen yhden jumalan palvontaan, monolatriaan. Ensimmäiset historiallisesti varmat todisteet monoteismin esiintymisestä ovat vuodelta 1367 eaa., jolloin faarao Amenhotep IV julisti aurinkokehrän ainoaksi jumaluudeksi. Papiston vastustuksen vuoksi tämä yritys kuitenkin epäonnistui.
Tämä onnistui kuitenkin Persiassa profeetta Zarathustran (eri tutkijoiden arvio profeetan elinajasta vaihtelee vuosien 1400-800 eaa. välillä) luodessa uuden uskonnon.
Zarathustralaisuudesta tämä Ykseyden-keksintö siirtyi myös palestiinan juutalaisten tietoon heidän yläluokan Babylonian pakkosiirtolaisuuden päätyttyä. Kun jumalia oli ollut kymmeniä, oli niiden palvominen ollut työlästä ja varsinkin uhrilahjojen tasapuolinen jakaminen käytännössä mahdotonta. Myös rukoilemisen intensiteetti ei useinkaan riittänyt pääsyyn itsesuggestiotilaan ilman rohtoja ja paastoa.
Yhteen jumalaan ajatukset keskittämällä päästiin tähän toivottuun tilaan paljon helpommin: nähtiin näkyjä, puhuttiin ”vieraita kieliä”, kaaduttiin ja oltiin ”juopuneita jumalan vaikutuksesta”. Tähän maanisen tilaan pääseminen oli erittäin toivottua, sillä se osoitti ihmisen olevan jumalalle mieleinen.
niin päin, että juutalaiset pakkosiirtolaiset vaikuttivat esimerkillään paikallisiin?
Olin kerran sellaisessa bibliodraamakolutuksessa, jossa työstettiin Danielinkirjaa juuri tuolta ajalta, josta puhut. Daniel rukoili vain yhtä Jumalaa, kuten heillä on tapana tiettyinä hetkinä. Kateelliset hovimiehet satraapit "kielivät" tästä uskonnonharjoittamisesta kuninkaalle kierolla tavalla.
Ensin juonittiin laki, jonka mukaan jokainen, joka rukoilee muuta kuin kuningasta jumalana tulee heittää leijonien luolaan. (Tsekkaa Dan. 5 ja 6 luvut) Daniel puhui Korkeimmasta Jumalasta,jolta hänen viisautensa, unen selitykset ja taidollisuus ovat peräisin. Daniel ei tietysti muuttanut tapojaan, vaan rukoili tapansa mukaan Jumalaansa kolmena hetkenä päivässä. Muistat kuinka hänet heitettiin leijonien luolaan ja enkelit sulkivat leijonien kidat (muuten olin siinä draamassa tuo enkeli. Oli kiva sitoa leijonan suu.)
Kuningas paastosi yön murheissaan. Kun Daniel saatiin ehjänä kuopastaan, käski kuningas Daarajeves kirjoittaa kaikille kansoille, kansakunnilla ja kielille, nitä koko maan päällä asuu:" Suuri olkoon teidän rauhanne! MInä olen antanut käskyn, että minun valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja peljättäköön Danielin Jumalaa. Sillä hän on elävä Jumala ja pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herrautensa lopu. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maanpäällä, hän, joka pelasti Danielin jalopeurain kynsistä."
Ja tämä Daniel oli korkeassa arvossa ja kunniassa Daarejaveksen valtakunnassa sekä persialasen Kooreksen valtakunnassa.
Eikö vaan ollutkin sillä pakkosiirtolaisuudella melkoinen levikkivaikutus monoteismiin?