Mannerheim oli

venäjämielinen ja halusi palauttaa ensisijaisesti venäjän laillisen vallan ja se koski myös suomea.
699
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oliko avaus loppuun mietitty?. Mannerheim eli ja työskenteli Pietarissa. Hän oli lähellä valtaapitäviä. Mannerheimin tulevaisuudenkuva jos oli, että pysyy Suomi edelleen Venäjän yhteydessä, mutta vallankumouksesta kiitoksena Venäjän olisi sitten tulla osoittaa voimakkaampaa itsehallintoa ja sijoituksia lisää Suomen kehittämiseen.

Sitäpaitsi: Valkokaartilaiset hyökkäsivät maassa olevan venäläisen sotaväen kimppuun. Se oli täysin laiton terroriteko. Mannerheim käänsi kelkkansa, vaikka rakkaus Pietaria kohtaan oli niin luja ettei se pala tulessakaan. Hän kävi koko lopun ikäänsä alkaen Suomen sisällissodasta sisäistä tuskaista kaksinkamppailua kahden välillä. Vain kuolema toi helpotuksen lopulta.

Äänestä
  • täällä on vain puutteellisia Murha-Marski mielipiteitä???

    Äänestä

Moni muu -kuten myös allekirjoittanut- pitää marsalkka Mannerheimia maamme pelastajana.

Ilmankos marski voitti mielipidetiedustelun, kun kysyttiin, kuka on kaikkien aikojen suurin suomalainen.

Takkini rinnuksessa on Marskin merkki, ja tässä koneeni viereisellä seinällä on koko vuodelle riittävä Marski-aiheinen kalenteri.

Hän oli myös ylevä presidenttimme, jollaista ei ainakaan naispresidenttien joukoista hevillä löydy...

Äänestä
  • Mannerheim oli palauttamassa tsaarin valtaa ja kun se epäonnistui, hän käänsi kelkkansa ja ryhtyi suomen 'pelastajaksi' kunnes sitten jatkosodan päätyttyä pakeni maasta, jota rintamiesten osalta kutsuttiin petturuudeksi ja siitä joutui teloitettavaksi.

    A. F. Airo ja monet muut _upseerit_ eivät paenneet.

    Äänestä

mannerheimhan sanoi että vietti elämänsä parhaan ajan Pietarissa. En ihmettele. Sivistynyt ja tsaarin upseeri. mahtoi olla tylsää joutua Suomeen vallankumouksen melskeissä, eihän hän muuten tänne olisi tullut.

Äänestä

Voihan sen noinkin nähdä. Viimeiseen saakka Mannerheim piti Keisari Nikolai II:n kuvaa muurinottalla. Elikkä hän oli viimeiseen saakka uskollinen tsaarille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Venäjä on Kotimme kirjoitti:

venäjämielinen ja halusi palauttaa ensisijaisesti venäjän laillisen vallan ja se koski myös suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu