Millaisiin asioihin sinä tahtoisit saada uutta valoa?
Gallup
Bate
26408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Siis pimeyteen. Mutta yöllä saa olla pimeätä. Valoisassa on huono nukkua. Oliko muuta kysymystä?
jehovan todistajista erotetut (ja eronneet, jotka ovat nitä, jotka pakenivat tekojensa seurauksia ja erosivat itse), ovat tehneet niin tyhmän ratkaisun elämäntapavalinnassaan.
Siis, todella typerän!
>>miksikähän jehovan todistajista erotetut (ja eronneet, jotka ovat nitä, jotka pakenivat tekojensa seurauksia ja erosivat itse)>>
Minä erosin Jehovan todistajista itse. Haluaisitkohan sinä valottaa minulle, minkä tekojeni seurauksia mahdollisesti pakenin eroamalla kieroksi ja valheelliseksi havaitsemastani uskonnollisesta järjestöstä?
Kerroppa raamtunpaikalla todistaen, että minun piti kolme kertaa viikossa raahautua valtakunnansalille (nykyisin kaksi kertaa) kuulemaan vt seura oppeja. Kerroppa miksi minun pitäisi palvoa jt järjestöä ja sen tulkintoja raamatusta kun minut on lapsuudessa nahkaremmillä "käännytetty". Kerroppa mitä minä teen nyt väärin kun olen oppinut itsenäisesti ajattelemaan ja huomannut monet valheet oman jt aikana ja lisäksi mitä nyt olen oppinut jt historiasta.
>Miten voit tuomita minut eronneena jt.... Eikö se ooppus mihin perustat uskosi juuri kiellä toisten tuomitsemisen......ai sorry sinähän luetkin vartiotornia.
sanoisko, että itekttä lukea tuollaisia kannanottoja. Kun säälittää, eikä voi auttaa.
Moni onkin ihmetellyt viimeaikoina sitä samaa, miksi ihmiset juuri jehovan todistajuudessa ja siinä "merkittävässä" asemassa olevat syyllistyvät erilaisiin rikoksiin ihmisyyttä vastaan? Eikö järjestön moraalinen selkäranka olekaan sellainen, että se voisi auttaa ihmisiä toimimasta väärin?
Eriasia on tietysti sellaiset henkilöt, jotka eivät tahdo enää olla mukana sellaisessa toiminnassa, joka ei välttämättä kestä päivänvaloa, tai on yksipuolisesti sellaista, jossa omien toimintatapojen väärinkäytöksiä ja virheitä ei myönnetä (ja niistä en näin ollen myöskään koskaan ole mahdollisuutta oppia), vaan kaikki väärä nähdään yksioikoisesti kaikessa muussa kuin omissa teoissa.
Valinnat eivät ole vapaaehtoisia, kukaan ei voi päättää esim. mihin syntyy, mutta päätös ottaa itse vastuu omasta ja lähimmäistensä kohtalosta ymmärrettävissä olevaa tietoa hyödyntämällä on sensijaan vastuullisuutta.
>>piti kolme kertaa viikossa raahautua valtakunnansalille (nykyisin kaksi kertaa) kuulemaan vt seura oppeja.
Pelko siitä kun ihmiset kokoontuivat yksityis koteihin tiistaisin "kirjantutkisteluun." Vaara-tilanne syntyisi jos joku siellä äityisi valottamaan mikä tämä torni on? kaikessa rauhassa ilman tornin-valvontaa ?
Olisikohan kyse jostain tämän kaltaisesta keissistä?
>>Tuota olen funtsinut miksi torni karsi tuon tiistain eli kolmannen viikko-päivän pois "psykedelia" kurssiltaan>>
No kun alkoi "Jumalan järjestöltä" loppumaan vanhimmat, jotka johtaisivat näitä kokouksia sekä yksityiskodit, joissa näitä kirjantutkistelu-iltoja viikoittain pidettäisiin. Seurakuntalaisia ei nykyään enää kiinnosta pistää itseään ja resurssejaan likoon niin suuressa määrin organisaation hyväksi kuin tuo organisaatio haluaisi/tarvitsisi. Lisäksi eräs keskeinen ongelma (joka mainittiin seurakunnissa luetussa kirjeessä, jossa tästä muutoksesta ilmoitettiin) oli se, että seurakuntalaiset eivät yksinkertaisesti jaksaneet käydä näissä kokouksissa. Selitys kuului suunnilleen niin, että 'hallintoelin on täysin tietoinen jäsentensä kiireistä ja siitä kuinka Saatana nykyään hyökkää Jehovan todistajien kimppuun entistä kiivaammin elämän huolien ja paineiden välityksellä - elämmehän me viimeisten päivien loppua - joten hallintoelin päätti vähentää seurakuntalaisten taakkaa yhden viikoittaisen kokouksen verran'.
Sitten hiukan myöhemmin asiaa ruvettiin painottamaan siten, että syy muutokseen olisikin ollut "perheen palvontailta", että perheet saisivat siis yhden ylimääräisen illan aikaa tutkia järjestön julkaisuja ihan vaan kotona perheen kesken eikä heidän tarvitsisi raahautua valtakunnansalille.
Mutta niin se liikeyrityksissä yleensäkin menee: kun on vaikeat ajat, on annettava alennuksia asiakkaille ja etuja työntekijöille ja pyrittävä näin pitämään homma toiminnassa... vaikka sitten tinkimällä hieman liike-ideastakin. Jehovan todistajathan väittävät, että Jumala ohjaa heidän toimintaansa ja tukee seurakuntalaisia saapumaan kaikkiin kokouksiin vaikeissakin olosuhteissa. Useissa julkaisuissa on kerrottu hurjia kokemuksia iäkkäistä tai sairaista julistajista, jotka tarpovat ja ponnistelevat kymmeniäkin kilometrejä päästäkseen JOKAISEEN KOKOUKSEEN, ja kuinka Jehova antaa heille tähän voimia.
Tätä taustaa vasten onkin mielenkiintoista, miten järjestö reagoi niihin ongelmiin viikottaisten kokousten järjestämiseksi, joita se itse kutsuu "Saatanan hyökkäyksiksi". - Se vähentää viikoittaisia palvontatilaisuuksia kolmanneksella ja tällä tavalla lievittää seurakuntalaisten "taakkaa". Itse en ole koskaan mistään Jt-järjestön kirjallisuudesta löytänyt vielä tällaista logiikkaa: kun Saatana hyökkää, vähennämme kokouksia.
Koko kuvio on toki paljon helpompi ymmärtää silloin, kun tajuaa, ettei mikään Jumala ole ohjaamassa Jehovan todistajien toimintaa; kyse on puhtaasti ihmisvetoisesta organisaatiosta.
"elämmehän me viimeisten päivien loppua - joten hallintoelin päätti vähentää seurakuntalaisten taakkaa yhden viikoittaisen kokouksen verran"
Eli elin siis myöntää sen, että se antaa seurakuntalaisille taakkaa?
"Saatana nykyään hyökkää Jehovan todistajien kimppuun entistä kiivaammin elämän huolien ja paineiden välityksellä"
Eikö näitä paineita voisi juuri vähentää sillä, että entisestään vähentäisi maallisten asioiden hoitoa olemalla enemmän aikaa järjestön suojassa ja hellässä huomassa?
"Koko kuvio on toki paljon helpompi ymmärtää silloin, kun tajuaa, ettei mikään Jumala ole ohjaamassa Jehovan todistajien toimintaa; kyse on puhtaasti ihmisvetoisesta organisaatiosta. "
Kyllä tälläisessa mielenkiintoisessa järjestelyssä pikemminkin tuntuisi siltä, että ohjaksissa eivät olekaan pelkästään ihmiset!
>>Vaara-tilanne syntyisi jos joku siellä äityisi valottamaan mikä tämä torni on? kaikessa rauhassa ilman tornin-valvontaa ?>>
Kyllä tuokin on ihan todellinen vaara yksittäisten Jehovan todistajien uskolle, minkä järjestö varmasti otti tässä huomioon. Jos kirjantutkistelua johtava vanhin poikkeaisi aiheesta tai antaisi ryhmäläisten omien ajatusten esittämisen eksyä liian kauaksi järjestön ohjelmoimasta aineistosta, saattaisi järjestö lopulta menettää kerralla useammankin jäsenen, jotka havahtuisivat lahkon valheellisuuteen saadessaan keskustella "liian avoimesti" useista opillisista yksityiskohdista.
Toisaalta järjestö tietää saavansa (ainakin länsimaissa) suurimman osan uusista jäsenistään Jehovan todistaja-perheiden lapsista. Niinpä kotioloissa ja "perheen palvontaillassa" on paljon turvallisempaa rummuttaa järjestön oppia nuoren päähän kuin liian vapaassa keskustelupiirissä, jollaiseen kirjantutkistelut yksityiskodeissa avaisivat mahdollisuuden. Tässä organisaation antamaa varoitusta ja ohjausta lapsiperheidensä vanhemmille:
"Vanhempien täytyy käyttää aikaa karkottaakseen epäilykset, joita heidän lastensa mieleen väistämättä tulee koulussa ja muualla. Heidän täytyy kärsivällisesti auttaa lapsiaan löytämään vastaukset esimerkiksi kysymyksiin: Elämmekö varmasti lopun aikaa? Onko tosiaankin vain yksi oikea uskonto? Miksi joku mukavan tuntuinen koulutoveri ei ole hyvää seuraa?" (Vartiotorni 1. kesäkuuta 2000 s. 18, 19)
Hyökkääkö "Saatana the Devil" siis ihmisten kimppuun siksi, että he käyvät liikaa saleilla? Ja siksi halutaan, että yksi päivä lisää vapaata auttaisi jatkamaan?
Eli jokainen vanhempi saa siis olla kotonaan kotivanhemmiston jäsen lapsilleen? Yleensähän koukkuihin liittyy myös väkänen johon jää kiinni. Perheiden lasten osalta tämä vaikuttaa loogiselta, mutta vanhempien seurannan kannalta tulos tuskin lienee tyydyttävä, ellei sitä voida jotenkin seurata ja toisten taholta kommentoida?
>>elin siis myöntää sen, että se antaa seurakuntalaisille taakkaa?>>
Kyllä. Hallintoelimen kirjeessä käytettiin sanaa "taakka" seurakunnan kokouksista tässä yhteydessä.
>>Eikö näitä paineita voisi juuri vähentää sillä, että entisestään vähentäisi maallisten asioiden hoitoa olemalla enemmän aikaa järjestön suojassa ja hellässä huomassa?>>
Tuo olisi toki järjestön maalailemien ihanteiden mukainen toimintatapa ja ainoa tapa todistaa uskollisuutensa Jumalalle, mikäli järjestön julkaisuja on tässä asiassa uskominen. Todellisuus on kuitenkin usein toista kuin ihanteet ja opit paperilla.
>>Kyllä tälläisessa mielenkiintoisessa järjestelyssä pikemminkin tuntuisi siltä, että ohjaksissa eivät olekaan pelkästään ihmiset!>>
Mihin viittaat?
Koko Vartiotorni-seuran historia on omasta mielestäni ollut yhtä osoitusta siitä, että järjestö joutuu toimimaan juurikin samoin kuin mikä tahansa ihmisvetoinen liikeyritys. Lisäksi järjestö vieläpä valehtelee peitelläkseen sitä tosiasiaa, että kukaan/mikään Jumala/jumala/jumaluus ei ole millään havaittavalla tavalla koskaan osoittanut Vartiotorni-seuran oppeja eikä sen väittämiä tosiksi. Pelkkä ajan kuluminen on kerta toisensa jälkeen osoittanut Jehovan todistajien "totuuden" virheelliseksi.
>>Hyökkääkö "Saatana the Devil" siis ihmisten kimppuun siksi, että he käyvät liikaa saleilla? Ja siksi halutaan, että yksi päivä lisää vapaata auttaisi jatkamaan?>>
Ei, vaan Jt-opin mukaan Saatana hyökkää Jehovan todistajien kimppuun yleensä kaikilla elämänalueilla; ainoastaan järjestön toiminnassa mukana oleminen on suoja näitä hyökkäyksiä vastaan. Juuri siksi tuo kokousten vähentäminen olikin niin ristiriitainen veto Jt-opin valossa.
Jos noin on kuin kirjoitit niin kyseessä todellakin on looginen ristiriita opin ja sen sovellutuksen välillä. Mutta uusi valo kyllä selvittää senkin sitten, kun jälkeenpäin on taas nähty kuinka lopulta asiassa on käynyt.
>>mutta vanhempien seurannan kannalta tulos tuskin lienee tyydyttävä, ellei sitä voida jotenkin seurata ja toisten taholta kommentoida?>>
Onneksi aikuiset Jehovan todistajat ovat vapaita tutkimaan myös järjestön tuomitsemia tietolähteitä eikä Jt-järjestö tätä kykene ulkoupuolelta valvomaan. Tästä syystä on olemassa meitä, jotka olemme jossain vaiheessa heränneet järjestön harjoittamasta mielenhallinnasta todellisuuteen ja ymmärtäneet, mistä jehovantodistajuudessa on pohjimmiltaan kysymys. Kyse on yhdestä lahkosta monien joukossa.
Haaste aikuisille jäsenille on nimenomaan tuo mainitsemani mielenhallinta. Jt-lahko opettaa jäsenensä ajattelemaan asioista järjestön haluamalla tavalla ja varomaan kaikkea kritiikkiä. Usein Jehovan todistaja tuntee myös syyllisyyttä uskaltautuessaan kyseenalaistamaan järjestönsä oppeja tai sen asemaa Ainoana Oikeana Totuutena. Itse muistan aikoinani elävästi tunteneeni aluksi syyllisyyttä myös siitä, että lueskelin tältä palstalta kriittistä tietoa Jehovan todistajista. -Osaksi tätä on mielenhallinta, joka pitää yllä jäsenten tietämättömyyttä asioiden todellisesta luonteesta (järjestön toiveiden mukaisesti). Juuri tästä syystä moni aikuinen Jt sulkee korvansa kaikelta muulta kuin järjestönsä johtajien kannanotoilta, joita ei saa koskaan kyseenalaistaa:
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009, s. 14)
>>uusi valo kyllä selvittää senkin sitten, kun jälkeenpäin on taas nähty kuinka lopulta asiassa on käynyt.>>
Tämä onkin se piikki, johon Vartiotorni-seura on jo usean vuosikymmenen aikana laittanut kaikki opilliset keikautuksensa ja väärät maailmanlopun ennustelunsa. Joidenkin oppien kohdalla on veivattu edestakaisin ja palattu jopa useamman kerran edelliseen oppinäkemykseen. Tällaista ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua lisääntyväksi tai tarkentuvaksi valoksi tai ymmärrykseksi. Aikoinaan C.T. Russell opetti mielenkiintoisesti lisääntyvästä valosta näin:
"If we were following a man undoubtedly it would be different with us; undoubtedly one human idea would contradict another and that which was light one or two or six years ago would be regarded as darkness now; But with God there is no variableness, neither shadow of turning, and so it is with truth; any knowledge or light coming from God must be like its author. A new view of truth never can contradict a former truth. … "New Light" never extinguishes older "light" but adds to it…"
(Zion's Watch Tower 1881 February pp.3, 188)
Russell, joka onnekkaasti kuoli jo vuonna 1916, ei toki ehtinyt nähdä sitä opillisen sekoilun määrää, jota se tulisi hänen perustamassaan Vartiotorni-liikkeessä olemaan seuraavien sadan vuoden aikana. Tuskin hän muutoin olisikaan antanut tuollaista järkevää ja ymmärrettävää lausuntoa lisääntyvästä valosta.
Niinhän sitä ajattelisi, että jos tutkimaan lähtisi, niin ei se mitä on päivällä, ei ole erilaista kuin se mitä on yöllä tai kun valot sammutetaan. Mutta se edellyttää tietysti sitä, että on tietoinen siitä, että pimeässäkin asiat on samoin kuin valossa.
Aikamoista filosofiaa vaatii, että ajatellaan, että pimeässä vaikkapa materia silmänräpäyksen ajaksi antimaterialisoituisi ja vain se, että se nähdään olisi todiste siitä, että materiaa on. Tai, että materia olisi erikseen olemassa jokaiselle ihmiselle silloin kun silmät on auki ja muina hetkinä se voisi olla jotenkin toisin jokaiselle? Mutta näinhän ilmeisesti on uuden valon kysymyksessä kuitenkin menetelty eritavoin kuin vartsikassa vuonna 1881 on kirjoitettu?
Mutta kuitenkin tuo on jo aika vanha lehti, josta tuo artikkeli on leikattu, joten ehkäpä se ei enää kestä nykyisin päivänvaloa, vaan kuuluu niiden asioiden joukkoon, jotka voivat olla siinämäärin hämärässä, että sen voidaan kuvitella olevan ajateltavissa toisella tavalla kuin se on ylöskirjattu?
>>Ei, vaan Jt-opin mukaan Saatana hyökkää Jehovan todistajien kimppuun yleensä kaikilla elämänalueilla;
Tässä on jälleen eräs muistutus siitä miksi on elintärkeää olla tiiviisti salilla ja lukea kaikki mahdollinen Vt-seuran materiaali. Tuttu esimerkki voisi olla vaikka ajantasalla olo sen suhteen onko raiskaus raiskatun huorinteko jos ei kykene kirkumaan. Ilman Vt-seuran syväluotaavaa raamatunselitystä olisi vuosien varrella ollut mahdotonta tietää minä vuosina on ja minä taas ei. Aivan samoin näiden Saatanan suorahyökkäysten suhteen on tärkeää tietä minä vuosina Saatana hyökkäilee ja minä taas sitten ei hyökkäile. Esimerkiksi vuonna 2003 Saatana ei ole kyennyt hyökkäämään suoraan:
”Magogin Gogilla tarkoitetaan Saatana Panettelijaa siinä alennetussa tilassa, jossa hän on ollut vuodesta 1914 lähtien. Henkiluomuksena hän ei pysty hyökkäämään suoraan, vaan hän käyttää siinä ihmisiä.” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 2003 sivu 20)
vartiotorniseuran teologiakeskus oli tutkim uksissaan havainnut, että tasan vuotta myöhemmin Saatana jo taas hyökkäilikin suoraan:
”Olemme myös alttiina Saatanan suorille hyökkäyksille. Saatana käy sotaa niitä voideltujen jäännökseen kuuluvia vastaan, ”jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja joilla on Jeesuksesta todistamisen työ” (Ilmestys 12:17). Myös Jeesuksen ”muut lampaat” ovat maalitauluna, kun Saatana hyökkää heitä vastaan kieltojen ja vainojen välityksellä (Johannes 10:16).” (Vartiotorni 1. kesäkuuta 2004 sivu 16)
>>Niinhän sitä ajattelisi, että jos tutkimaan lähtisi, niin ei se mitä on päivällä, ei ole erilaista kuin se mitä on yöllä tai kun valot sammutetaan. Mutta se edellyttää tietysti sitä, että on tietoinen siitä, että pimeässäkin asiat on samoin kuin valossa>>
Juuri näin, ja samaa herra Russell tuossa lainaamassani artikkelissaan selosti. Lisäksi hän sanoi, että uusi valo ei voi koskaan kumota edellistä valoa, vaan se ainoastaan lisää edelliseen yksityiskohtia. Näin ollen ns. vanhaksi käynyttä ja käytöstä poistettua valoa ei pitäisi olla olemassakaan. Kyse olisi siis ikään kuin valmiina pimennossa olevan kuvan VÄHITTÄISESTÄ paljastumisesta, kuten Jehovan todistajien järjestö tänäkin päivänä väittää asian olevan:
"Se että hengellisiä totuuksia on paljastettu vähitellen valonleimahduksina sopusoinnussa Sananlaskujen 4:18:n kanssa, todistaa jumalallisesta viisaudesta." (Vartiotorni 15. toukokuuta 1995 s. 15)
"pyhä henki luo valoa Raamatun totuuksiin (Sananl. 4:18). "Uskollinen ja ymmärtäväinen orja" on pitkään käyttänyt Vartiotorni-lehteä pääkanavana lisääntyvän valon jakamisessa." (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2010 s. 10)
Lisäksi järjestö väittää, että itse Jumala on se, joka paljastaa näitä asioita luomalla "lisävaloa" opillisiin kysymyksiin. Näin ollen meillä olisi täydet oikeudet odottaa asian todellakin olevan niin, että mikään uusi tieto tai oppimuutos EI OLE RISTIRIIDASSA EDELLISEN NÄKEMYKSEN KANSSA.
Näistä pontevista väitteistä huolimatta moni Vartiotorni-seuran oppi on kääntynyt kokonaan ympäri ja useampaan kertaan edestakaisin. Esimerkiksi tämän "Jumalan viestintäkanavan" opetus siitä, saavatko muinaisten Sodoman ja Gomorran asukkaat ylösnousemuksen vai eivät on mennyt näin:
Kyllä (Watchtower 1879 July 1 p. 8)
Ei (Watchtower 1952 June 1 p.338)
Kyllä (Watchtower 1965 August 1 p.479)
Ei (Watchtower 1988 June 1 p.30-31)
Kyllä (Insight Volume 2 1988 p.984)
2000-luvulla vastaus tähän kysymykseen oli sitten taas: eivät saa. Tässä yksi ote Vartiotorni-seuran Jumalan nimissä julistamasta tietämyksestä:
"Ne joita ei katsota arvollisiksi ylösnousemukseen, heitetään ”Gehennaan” eli ”tulijärveen”. Näiden joukossa ovat - - Sodoman ja Gomorran asukkaat." (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2005)
Ja tällaisella oppihistoriallaan tämä järjestö sitten vielä pyrkii kaksinaamaisesti antamaan uusille lukijoilleen sellaisen väärän kuvan, että tällainen opillinen spekulointi voisi olla vain joidenkuiden yksittäisten jäsenten ongelma, jota tulee välttää:
"Jotkut saattavat nykyään olla taipuvaisia pohtimaan Jehovan tuleviin tuomioihin liittyviä asioita, kuten sitä, kuka selviytyy Harmagedonista tai kuka saa ylösnousemuksen. - - emme tuhlaa aikaamme ja voimavarojamme tarpeettomaan murehtimiseen, uskoa heikentäviin epäilyksiin ja hyödyttömiin väittelyihin" (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2010, s. 14).
Toisena esimerkkinä Vartiotorni-seuran "tarkentunut" näkemys Jeesuksen mainitsemasta sukupolvesta. Tuo oppi on mennyt Vartiotorni-seuralla näin:
Tottelematon sukupolvi 1897-1927
Jeesuksen voidellut seuraajat 1927-1942
Tottelematon sukupolvi 1942-2008
Jeesuksen voidellut seuraajat 2008-
Kyse on siis jostakin aivan muusta kuin opillisen tiedonvalon lisääntymisestä tai tarkentumisesta.
>>Aikamoista filosofiaa vaatii, että ajatellaan, että pimeässä vaikkapa materia silmänräpäyksen ajaksi antimaterialisoituisi ja vain se, että se nähdään olisi todiste siitä, että materiaa on. Tai, että materia olisi erikseen olemassa jokaiselle ihmiselle silloin kun silmät on auki ja muina hetkinä se voisi olla jotenkin toisin jokaiselle?>>
Kuten em. esimerkeistäkin näet, niin jotain tällaista filosofiaa se on ollut tällä "Jumalan järjestöllä" kaiken aikaa.
"Lisäksi järjestö väittää, että itse Jumala on se, joka paljastaa näitä asioita luomalla "lisävaloa" opillisiin kysymyksiin. Näin ollen meillä olisi täydet oikeudet odottaa asian todellakin olevan niin, että mikään uusi tieto tai oppimuutos EI OLE RISTIRIIDASSA EDELLISEN NÄKEMYKSEN KANSSA."
Eräs tarina kertoo vartiotorni symbolin voivan liittyvä siihen, että enkelit välittävät lisävalon opillisiin kysymyksiin. Eli ilmeisesti tornissa oltaisiin siksi, että siellä oltaisiin yhteydessä enkeleiden kautta välitettävään kirkkaampaan tietouteen? Ja myöskin tässä asiassa on ollut kuulemma eroavaisuuksia välittävätkö enkelit tätä lisävaloa ns. hallintoelimelle vai eivät?
Mutta ilmeisesti kyseessä on ollut erilaiset tilanteet eriaikoina, koska toisinaan on kuulemma kerrottu, että enkeleillä on osuutensa asiaan ja toisinaan taas on kerrottu, että ei ole? Mutta kuulemma periaate on hyvinkin samanlainen kuin esittämäsi kyllä/ei esimerkki Sodoman ja Gomorran asukkaiden kohtalosta.
"EI OLE RISTIRIIDASSA EDELLISEN NÄKEMYKSEN KANSSA."
Kyllä nämä asiat tietysti ristiriitaiselta vaikuttavat, mutta ainoa mahdollisuus voi olla se, että on olemassa joku selitys tai selittelyn kulttuurinen olemassaolon muoto sille, millä aina voidaan selittää asia siten, että se voi joko olla jotenkin, tai sitten olla olematta? Tai sitten yksinkertaisesti näkemys ristiriidattomuudesta oli alunperinkin väärää tietoa?
>>Eli ilmeisesti tornissa oltaisiin siksi, että siellä oltaisiin yhteydessä enkeleiden kautta välitettävään kirkkaampaan tietouteen?>>
Onhan tuo toki kuvaava mielikuva kaiken yläpuolella olemisesta. Ensisijaisesti Vartiotorni-seura on kuitenkin esittänyt olevansa Jumalan asettama vartija tornissa:
"Nykyään vartijaluokka, Herraa Jeesusta Kristusta täällä maan päällä edustava voideltu ”uskollinen ja ymmärtäväinen orja”, suorittaa sellaista palvelusta. Tämä vartija tarkkailee, miten tapahtumat maan päällä kehittyvät Raamatun profetioiden täyttymykseksi, kaiuttaa varoituksen uhkaavasta ”suuresta ahdistuksesta, jollaista ei ole sattunut maailman alusta”, ja julistaa ”hyvää uutista paremmasta”. Vartiotorni, jonka jokaisen numeron maailmanlaajuinen levikki on 10200000 kappaletta, on yksi niistä välineistä, joita vartija käyttää julistaessaan tätä hyvää uutista." (Vartiotorni 1. huhtikuuta 1984)
Mutta sen selityksen lisäksi, että tornista näkee kauas, on järjestö kuitenkin samaan aikaan selittänyt saavansa tietonsa taivaasta, Jumalalta. Kyse on erilaisista päällekkäisistä (ja usein toistensa kanssa ristiriidassa olevista) selityksistä, joita tämä lahko omasta asemastaan antaa.
>>Ja myöskin tässä asiassa on ollut kuulemma eroavaisuuksia välittävätkö enkelit tätä lisävaloa ns. hallintoelimelle vai eivät?>>
Erityisesti Joseph Rutherford, Seuran toinen presidentti, opetti orjaluokan saavan Jumalan lähettämät tiedot nimenomaan enkelien kautta:
“These angels are invisible to human eyes and are there to carry out the orders of the Lord. No doubt they first hear the instruction which the Lord issues to his remnant and then these invisible messengers pass such instruction on to the remnant. The facts show that the angels of the Lord with him as his temple have been thus rendering service unto the remnant since 1919.” (Vindication III, 1932, p. 250)
Nykyään Jehovan enkelien rooli viestin viejänä Jumalan ja orjaluokan välillä on häivytetty taka-alalle. Sen sijaan tästä tiedonkulusta vastaa pikemminkin pyhä henki:
"pyhä henki luo valoa Raamatun totuuksiin (Sananl. 4:18). "Uskollinen ja ymmärtäväinen orja" on pitkään käyttänyt Vartiotorni-lehteä pääkanavana lisääntyvän valon jakamisessa." (Vartiotorni 15. huhtikuuta 2010 s. 10)
Järjestön johtajien erityis-asema Jumalan tarkoitusten Ainoana Selittäjänä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa muuttunut. Aiemmin tuo nimike oli "Jumalan voideltu profeetta" ja nykyään "Jumalan viestintäkanava".
Tässä yksi hyvä linkki Vartiotorni-seuran oppien ja historian tutkimiseen:
http://www.jwfiles.com
Kaikella on tornissa aina joku "täky" ei tornissa tapahdu mitään vahingossa sen jonka luulitte käyvän summassa ja sattumalta olikin hyvin suunniteltu ja käsikirjoitettu näytelmä joka onnistui eikä kukaan tiedä siitä mitään?
Vai tietääkö sittenkin ja paljastuuko aina viimein valhe?
Kiva kysymys! Tuolla kysymyksellä ollaan leikitty monet kerran, siis mitä muutoksia ns. Totuuteen pitäisi tulla, että voisimme palata takaisin Jt-järjestöön. Aina kuitenkin päädymme siihe, että ne muutokset olisivat niin isoja ja kaikenkattavia muutoksia, ettei järjestöä sen jälkeen enää tunnistaisi samaksi.
No, listaanpa kuitenkin. Ensin oppikysymyksissä: opetuksissa pitäisi pysytellä totuudessa, siis totuudessa eikä Totuudessa, joka on kovin vaihtuvainen ja hatarasti perusteltu. Minä pitäisin siitä, että sanottaisiin 'emme tiedä' useammin kuin 'ilmeisesti, olisi hyvin sopivaa Jehovalta, kenties, mahdollisesti' jne. Ehdottomuus opetuksissa, jotka sitten kohta kumotaankin, tekevät Totuuden naurunalaiseksi. Tässäkin tapauksessa rehellisyys myöntää typeryytensä korjaisi hieman tilannetta, mutta rehellisyyttä järjestöltä on sen historian valossa turha odottaa. Yksittäisistä oppikysymyksistä odottaisin muutosta Harmagedonin ennusteluihin (häpeällisiä!), aikakausilaskelmiin kuten 607-1914 (muka raamatullinen!), verioppiin (oltava joko/tai, mutta ei niin kuin nyt sekä/että).
Oppikysymyksiä en kuitenkaan pidä niin tärkeänä, kuin seuraavia: järjestön pitäisi olla rehellinen eikä kavala, valheellinen ja kaksinaamainen. Johonkin asti kaksinaismoraali menee täydestä, mutta kun siitä jää kiinni, pitäisi ymmärtää tunnustaa ja pyytää anteeksi ja korjata tapansa. Vt-seura ja koko jt-järjestö luulevat, että tekopyhyys käy aidosta, vaikka kaikille osapuolille teeskentely on päivänselvää.
Toinen iso muutos, niin iso että se on mahdoton, koskee järjestön ihmiskäsitystä. Jt-järjestölle ihmiset ovat pelinappuloita, objekteja ilman itseisarvoa. Tätä eivät muuta ne tarkoitushakuisesti toista kuvaa luovat puheet ja kirjoitukset siitä, kuin Jehova arvostaa yksilöitä. Tokihan Jehova arvostaa, mutta järjestö ei. Järjestölle yksilöllä on vain välinearvo. Ihminen on järjestölle arvokas vain, kun on täysin sen käytettävissä. Kun käyttöarvo vähenee tai loppuu, ei jääkään enää mitään jäljelle.
Järjestön pitäisi arvostaa jäseniään, sitä suurta rivijulistajien laumaa, jota ilman koko järjestöä suurine päälliköineen ei olisi. Arvostusta se voisi osoittaa rehellisyydellä ja nöyryydellä, joista puhuin edellä. Sitä voisi osoittaa myös kokous- ja konventtiohjelmien sekä kirjallisuuden sisällön laadun parantamisella. Kokousohjelmat ja niiden kuunteleminen tai kirjallisuuden lukeminen oletetaan itsessään merkitykselliseksi, tärkeämmäksi kuin se, mitä ja miten opitaan. Järjestön käsitys opettamisesta ja oppimisesta on niin naivi, että puistattaa. Ajatteleville ihmisille ei riitä, että hoetaan, kuinka opetus tulee Jehovalta. Jos se tulisi Jehovalta, se näkyisi laadussa! Kun joku jää pois kokouksista, todetaan että se on arvostuksen puutetta. Niinhän se onkin, mutta toisinpäin kuin yleensä tarkoitetaan: järjestö ei arvosta kuulijoitaan vähääkään. Joukossa on joitakin aidosti hyviä opettajia, mutta valitettavasti heidänkin yrityksensä kariutuvat siihen pakkoaineistoon, joka tulee järjestöltä. Siinä on pysyttävä, olipa se miten päätöntä tahansa.
Tämän kaiken voisin tiivistää siihen, että järjestö lakkaisi palvomasta itseään epäjumalana. Että se ei enää panisi omaa etuaan kaiken muun edelle, jopa sen Jumalan, jota se väittää palvelevansa. Sitä on kuitenkin turha toivoa, sillä viimeisten vuosikymmenien aikana järjestön asema on vain vahvistunut ja vahvistuu edelleen - kunnes romahtaa.
Erinomaisen teräviä havaintoja, jotka lopulta ovatkin aivan selviä. Järjestö on ajanut ehdottomuudellaan itsensä umpikujaan, josta ei enää ole kunniallista poispääsyä. Toisinajattelijoiden tuomitseminen ja demonisointi saa fiksut jättämään koko puljun, ja jäljelle jäävät vain ressukat, järjestönpalvojat ja ne, jotka ovat uhranneet järjestölle liikaa voidakseen luopua siitä.