Nuoret!

Katsokaa minne Suomi on menossa! jos sitä menoa ei voi enää pysäyttää, niin jättäkää se uppoava maa nimeltään Suomi!
Ei sinne kannata tosiaan jäädä opiskelujen jälkeen elättämään jotaki eliittiä, joka on oikeasti kohta tyhjentänyt koko maan, ja on nyt sitte täyttämässä sitä kaiken maailman "huippuosaajilla" ja afrikkalaisilla!
Pois vain ennenkuin rajat suljetaan, meinaan siis ulospäin menevä liikenne.
Teitä odottaa semmonen 8-9€ päiväkorvaus koko loppuelämäksenne työstänne oikeistolle ja suomenrååtsalaisille.

Ja armeijaan ei kannata mennä! Mitä tollaista maata puolustaa, jota hallitsee jotkin rååtsalaisten jäänteet, jotka oikeasti inhoavat meitä Suomalaisia, ja maa kohta niin täynnä kaikenlaisia vinkuintiaaneja, ettei sekaan sovi. Siis ainakaan Suomalainen.
Olkaamme Suomalaisia muualla. Teilläkin on kiva sitten muistella, minkälaista meillä vanhemmalla väellä oli muutamaman kymmennen vuotta, kunnes se systeemi romutettiin.
7165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että nuoriso haluaa mihinkään lähteä, tällä hetkellä peruskoulua/lukiota käyvä sukupolvi on niin aivopesty mamutuksen ihanuuteen ja kaikkeen muuhun paskaan, että tuskin ymmärtävät lähteä maasta.

Äänestä

Serkkuni piirtelee ASIAA! Kyllä kai täältä on lähdettävä ennen kuin mussulmannit saavat vallan !
Olenkin jo aikaisemmin suunnitellut jotta myyn koko omaisuuteni, koplaan höpömökkini Mersuni perään ja kaahaan vaikka Espanjan lämpimiin !

Late Lapista. STOP mamu liikenteelle Ry !

Äänestä
  • Mutta jos espanjalaiset ei halua sinne tommosta mamua? Oisko heillä vaikka oikeus aina sinut kohdatessa vähän pahoinpidellä sinua? Varsinkin jos siellä joku suomalainen on kuukausi sitten töppäillyt?

    Äänestä

  • Minä olen Late tehnyt sen jo, enkä kadu hetkeäkään! ;)

    Äänestä

Muualla maailmassa saa 8 eurolla tehdä hiki hatussa töitä. Onko helppoon elämään tottuneista suomalaista tekemään fyysistä ja rankkaa työtä melkein kellon ympäri. Tiedän muutaman suomalaisen jotka lähtivat ulkomaille töihin, mutta tulivat äkkiä takaisin, koska töitä tehtiin lihasvoimilla kun samaan aikaan Suomessa tehdää samaisia töitä koneiden ja tekniikan avulla.

Äänestä
  • Minä tein ulkomailla TÖITÄ parikymmentä vuotta, nyt lähtisinkin sinne vain huppailemaan, ja nauttimaan työni tuloksista !


    Late Lapista. Työtä nuoremmille Ry !

    Äänestä

Pikku vinkki teille Suomalaisille, jotka "sikailette" ulkomailla:
Laittakaa sinikeltainen paita päälle, ja sitten vaikkapa kuseskellessanne jollekin nurkille, huutakaa:
HEJA SWERIGE!!!!

Niin minä teen aina!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Laten serkku kirjoitti:

Katsokaa minne Suomi on menossa! jos sitä menoa ei voi enää pysäyttää, niin jättäkää se uppoava maa nimeltään Suomi!
Ei sinne kannata tosiaan jäädä opiskelujen jälkeen elättämään jotaki eliittiä, joka on oikeasti kohta tyhjentänyt koko maan, ja on nyt sitte täyttämässä sitä kaiken maailman "huippuosaajilla" ja afrikkalaisilla!
Pois vain ennenkuin rajat suljetaan, meinaan siis ulospäin menevä liikenne.
Teitä odottaa semmonen 8-9€ päiväkorvaus koko loppuelämäksenne työstänne oikeistolle ja suomenrååtsalaisille.

Ja armeijaan ei kannata mennä! Mitä tollaista maata puolustaa, jota hallitsee jotkin rååtsalaisten jäänteet, jotka oikeasti inhoavat meitä Suomalaisia, ja maa kohta niin täynnä kaikenlaisia vinkuintiaaneja, ettei sekaan sovi. Siis ainakaan Suomalainen.
Olkaamme Suomalaisia muualla. Teilläkin on kiva sitten muistella, minkälaista meillä vanhemmalla väellä oli muutamaman kymmennen vuotta, kunnes se systeemi romutettiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu