Rusi-teoria

En tiedä, joko tällä palstalla on esitetty Rusi-teorioita, mutta esitänpä nyt sitten yhden lisää. Pohjana on vast'ikään esitetty dokumenttielokuva Alpo Rusin Stasi-oikeudenkäynnistä.

Alkuunsa (kun Alpo Rusia alettiin syyttämään) näytti, että Alpo Rusi oli joutunut ikävän väärinkäsityksen uhriksi: hänen veljensä oli jossain määrin vehkeillyt Itä-Saksan Stasin kanssa jne.

Mutta otetaanpas muutama nimi esille: Ahtisaari, Lipponen ja Aho. Ahtisaari oli ohittanut SDP:n valtakeskuksen tullessaan presidentiksi. Voipi olla jotain kaunaa jäänyt sinne suunnalle. Rusi taas oli miltei puoluepetturi Ahon kannalta, kun oli mennyt Ahtisaaren joukkoihin. Lipposen oma nimi esiintynee Stasi-listoilla. Ilman kampittamista Rusi olisi voinut olla pitkään hankala poliittinen vastustaja oman puolueensa sisällä ja erityisesti SDP:tä vastaan.

Niinpä se, että Suojelupoliisi aloitti syyttämään ensin Alpo Rusia ja vasta toisessa vaiheessa "veljekset Rusia" ei ehkä ollutkaan poliisin huolimattoman esityön merkki, vaan tarkoituksellinen toimi Alpo Rusin maineen tahraamiseksi ja poliittisen uran tuhoamiseksi. Samalla saattoi taka-ajatuksena olla saada yksi "Stasi-epäilty" julkisesti tuomituksi, jolloin ehkä olisi voitu uskotella äänestävälle yleisölle, että "päävakoilija" saatiin kiinni: kaikki hyvin valtakunnassa. Tässä voi olla kyse myös eräiden muiden kuin tässä mainittujen edusta.

Siis Rusi-teoriani mukaan SuPon johto suostui tietoisesti poliittisen puhdistuksen välikappaleeksi. Tämän puhdistuksen suunnittelukuntaan olisi kuulunut mm. Lipponen ja Aho. Tämä antaa huonon kuvan moraalista, muttei välttämättä viittaa huonoon SuPon ammattitaitoon muutoin. Pahempi vaihtoehto valtakunnan kannalta tietenkin olisi se, että SuPo edustaa poliisikunnan tyhmistöä, jonka uhriksi voi miltei satunnaisesti joutua kuka tahansa kunnon kansalainen. Toivon, ettei näin huonosti sentään asiat ole.
3197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Pahempi vaihtoehto valtakunnan kannalta tietenkin olisi se, että SuPo edustaa poliisikunnan tyhmistöä, jonka uhriksi voi miltei satunnaisesti joutua kuka tahansa kunnon kansalainen. Toivon, ettei näin huonosti sentään asiat ole. "

... mutta aina voi myös epäillä, sillä minulle on muodostunut ajatus, että jospa sitä mainitsemaasi ei ole KUNNOLLA OSANNUT/ VIITSINYT VALVOA KETÄÄN, jälkeen Mauno Koiviston, Martti Ahtisaari ei ole osannut ja nykyinen ei riittävästi välitä mitä maassa tapahtuu? Vähän tulisempaa otetta, joka tulisi välittyä myös kansalle. Liian kiltin Presidentin imago on virheelinen ja muutenkin levottomuutta aiheuttava, sitten virkamiehet ja muut politiikot tekee mitä ne lystää... Toivottavasti nämä ovat täysin vääriä ajatuksia, en minä vaan tiedä?

Meidän demokratiamme voi muutenkin huonosti, se on liiaksi politiikojen Brandaamisen varassa, eli äänestäjät eivät ota selvää mitä asiaa kukin ehdokas todella ajaa, kun ei ehdokkaat oikein itsekkään sitä haluaisi kunnolla kertoa.... ja mitään takuita ei ehdokas lupauksilleen anna.

Jos otettaisiin käyttöön se Ludvig XVI - protokola. Kaikki menee päin persettä niin ei kun vapaaehtoisesti "leikkurin" alle vaan - näin sarkastisesti vitsaillen.

Äänestä

Mahtisaaren avustajana tms kun Mara oli YK:ssa.

Niiltä ajoilta Rusin tehdyt vehkeilyt lienevät jo vanhentuneet. Taisi tulla muutama "muuttoauto" Suomeen jotka oli todellisuudessa vain veronkiertoa ja voitontavoittelua. Ja mitenköhän ne luksuskämpät ja vuokratkaan meni, kuka veti välistä.

No, Suomen valtio maksoi...

Äänestä

Oli miten oli, niin kaikki oli suunniteltua teatteria, sirkushuveja kansalle, uskon näin myös Ruritapauksen kohdalla. Sama pätee kaikkiin politiikan naiseikkailuihin, Vanhas Kanervat, vain tyhmä luulee että Kanervan tekstivieteillä oli oikeesti tarkoitus saada pilluu, hhheheh,, ulkoministeri ja Eu intergraatio on politiikassa tosi paljon märempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_3668 kirjoitti:

En tiedä, joko tällä palstalla on esitetty Rusi-teorioita, mutta esitänpä nyt sitten yhden lisää. Pohjana on vast'ikään esitetty dokumenttielokuva Alpo Rusin Stasi-oikeudenkäynnistä.

Alkuunsa (kun Alpo Rusia alettiin syyttämään) näytti, että Alpo Rusi oli joutunut ikävän väärinkäsityksen uhriksi: hänen veljensä oli jossain määrin vehkeillyt Itä-Saksan Stasin kanssa jne.

Mutta otetaanpas muutama nimi esille: Ahtisaari, Lipponen ja Aho. Ahtisaari oli ohittanut SDP:n valtakeskuksen tullessaan presidentiksi. Voipi olla jotain kaunaa jäänyt sinne suunnalle. Rusi taas oli miltei puoluepetturi Ahon kannalta, kun oli mennyt Ahtisaaren joukkoihin. Lipposen oma nimi esiintynee Stasi-listoilla. Ilman kampittamista Rusi olisi voinut olla pitkään hankala poliittinen vastustaja oman puolueensa sisällä ja erityisesti SDP:tä vastaan.

Niinpä se, että Suojelupoliisi aloitti syyttämään ensin Alpo Rusia ja vasta toisessa vaiheessa "veljekset Rusia" ei ehkä ollutkaan poliisin huolimattoman esityön merkki, vaan tarkoituksellinen toimi Alpo Rusin maineen tahraamiseksi ja poliittisen uran tuhoamiseksi. Samalla saattoi taka-ajatuksena olla saada yksi "Stasi-epäilty" julkisesti tuomituksi, jolloin ehkä olisi voitu uskotella äänestävälle yleisölle, että "päävakoilija" saatiin kiinni: kaikki hyvin valtakunnassa. Tässä voi olla kyse myös eräiden muiden kuin tässä mainittujen edusta.

Siis Rusi-teoriani mukaan SuPon johto suostui tietoisesti poliittisen puhdistuksen välikappaleeksi. Tämän puhdistuksen suunnittelukuntaan olisi kuulunut mm. Lipponen ja Aho. Tämä antaa huonon kuvan moraalista, muttei välttämättä viittaa huonoon SuPon ammattitaitoon muutoin. Pahempi vaihtoehto valtakunnan kannalta tietenkin olisi se, että SuPo edustaa poliisikunnan tyhmistöä, jonka uhriksi voi miltei satunnaisesti joutua kuka tahansa kunnon kansalainen. Toivon, ettei näin huonosti sentään asiat ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu