Kysymys vain että eikö ole ihan järkevää se,ettei ihmisen joka psyykkisesti/fyysisesti ei kykene suoriutumaan varusmies palveluksestaan tarvitse eikä tod voi edes armeijaa suorittaa? mutta,ihminen jolla edellä mainitut seikat ovat kunnossa ja joka vastustaa normaalia asepalvelusta vastustaa samalla myös itsenäisyyttä sekä kaikista pahin sotaveteraanekja joiden ansiosta jopa ne sivarit saavat asua varsin mukavasti ja halutessaan niissä koulutuskeskuksissa sitten suorittaa pikku askareitaan:) entäpä jos sivarit otettaisiin mukaan yhteiskunnalliseen elämään näin kriisi aikana kun tuota lunta on kauheasti kaduilla liikennettä haittaamassa njiin sivarithan voisivat ottaa armeijan lapiot käsiinsä ja ihan kaikessa rauhassa sitä lunta siirtää pois?:) se ei olisi edes heidän uskontoaan vastaista ja heidän kuntokin kohentuisi samalla he auttaisivat isänmaataan:) lapiot olisivat heidän aseensa ja lumi vihollinen
sivareille
palveluksensa tehnyt
25417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kyllä tuo on otettava heti ja välittömästi käsittelyyn että nissä sivareissa sittenkin olisi pelastus tuohon lumi ongelmaan jes!
Ideana varsin hyvä, mutta siittä tulee samanlainan mainostempaus, kun maahanmuuttajien lumen luonnista. Pitäisi palkata feikki kuvausryhmä, joka olisi pari viikkoa kuvaamassa 24 tuntia päivässä.
Suomessa on satoja vapaaehtoisia maanpuolustusjärjestöjä noihin lapiohommiin. Lisäksi poliisi/pelastus -laitos voi pyytää virka-apua armeijalta. Sivarien tärkein yhteiskunnallinen tehtävä on pitää huolta veteraanien perseiden puhtaudesta. Ei sieltä ole irroittaa resusseja mihinkään lapiohommiin. Lisäksi suuri osa sivareita on kirjastotäteinä ja se on niin tärkeä työ, ettei sieltä ketään voi siirtää pihalle hommiin.
Sinulle suosittelisin oikoluku ohjelmaa selaimeesi. Oppisit edes kirjoittamaan oikein. Rasittavaa lukea tuollaista siansaksaa.
Kyllä itse olisin hyvin voinut mennä sivarina lunta luomaan, fiksumpaa se oli kuin mikään mitä tein 160 vrk aikana Santahaminassa, aloitin palveluksen aseettomassa palveluksessa. Halusin nähdä molemmat puolet, vaihdoin puolessa välissä siviilipalvelukseen.
Oikeastaan voitaisiin käyttää myös varusmiehiä tuohon hommaan.
Etelän Vetelillä mennyt pupu pöksyyn ja peukalo keskelle kämmentä kun eivät saa itse lumiaan pois? Sinne vaan kaupunkilaiset lapio kouraan ja hihat heilumaan. Ei se ole kuin tahdosta kiinni. Pv:ltä vähän kalustoapua, niin eiköhän se siitä.
"mutta,ihminen jolla edellä mainitut seikat ovat kunnossa ja joka vastustaa normaalia asepalvelusta vastustaa samalla myös itsenäisyyttä sekä kaikista pahin sotaveteraanekja joiden ansiosta jopa ne sivarit saavat asua varsin mukavasti ja halutessaan niissä koulutuskeskuksissa sitten suorittaa pikku askareitaan:) "
Mielestäni miehellä joka suorittaa varusmiespalveluksen ei ole aivojen tilalla muuta kuin sahapurua. Sitäpaitsi mielestäni asevelvollisuus on eri kuin armeija!! Suomella siis ei ole armeijaa. Itsenäisyys ei liity mitenkään armeijaan!
"entäpä jos sivarit otettaisiin mukaan yhteiskunnalliseen elämään näin kriisi aikana kun tuota lunta on kauheasti kaduilla liikennettä haittaamassa njiin sivarithan voisivat ottaa armeijan lapiot käsiinsä ja ihan kaikessa rauhassa sitä lunta siirtää pois?:)"
Entäpä jos armeijassa lusmuilevat varusmiehet otettaisi kerrankin mukaan moiseen, kun kerrankin olisi teistäkin jotakin hyötyä? Ei se sotakaan taida syttyä moniin vuosiin tai tuskin koskaan, joten ei taida teistä siellä paljon mitään hyötyä olla! Taidat kuulua niihin ukkoihin, jotka kuvittelee että "metsäsissisota" on ainut keino puolustaa maata. Harmillista, kun esimerkiksi Helsingin keskustassa ei pahemmin tuota metsää ole, jonne nykyiset varusmiehet koulutetaan!!
"lapiot olisivat heidän aseensa ja lumi vihollinen"
Naurettavaa leikkimistä!!
"Mielestäni miehellä joka suorittaa varusmiespalveluksen ei ole aivojen tilalla muuta kuin sahapurua. Sitäpaitsi mielestäni asevelvollisuus on eri kuin armeija!! Suomella siis ei ole armeijaa. Itsenäisyys ei liity mitenkään armeijaan!"
Vai ei liity itsenäisyys armeijaan? Itsenäisillä valtioilla nyt vaan tuppaa se armeija olemaan, jos ei oma niin ennenpitkää naapurin.
"Mielestäni miehellä joka suorittaa varusmiespalveluksen ei ole aivojen tilalla muuta kuin sahapurua."
Etkös ole jo isomies ja isä? Tiedän hyvin että osa varusmiespalveluksen suorittaneista on jotain käytös, sun muita onglemia, mutta älä rupea valittamaan että kaikki velvollisuuden suorittaneet ovat täysiä paskapäitä! Taitaa siviilipalvelus miehellä joka vastustaa asevelvollisuutta olla paskaa päässä muutama kauhallinen! Kyllä sen huomaa, kun nämä mammanpojat eivät mitään tottele... Säälittävää kaiken lisäksi, mutta toki pitää hiukan olla itsepäisyyttä...
"Taidat kuulua niihin ukkoihin, jotka kuvittelee että "metsäsissisota" on ainut keino puolustaa maata. Harmillista, kun esimerkiksi Helsingin keskustassa ei pahemmin tuota metsää ole, jonne nykyiset varusmiehet koulutetaan!!"
Et ole tainnut muistaa kysyä sotilaallisilta neuvonantajiltasi (entinen värvätty ja majuri), että minkälaisia miehiä Kaartin Jääkärirykmentti kouluttaa. Kyseisessä joukko-osastossa koulutetaan miehiä pääkaupunkiseudun puolustamiseen ts. asutuskeskustaisteluun ja kaupunkisotaan. Vuosien saatossa huomattava joukko on saanut kyseisen koulutuksen.
ko joukko-osasto on koulutettu voitonparaatiin Pietarin torille.
"Itsenäisillä valtioilla nyt vaan tuppaa se armeija olemaan, jos ei oma niin ennenpitkää naapurin. "
Hei pelle!!
Osaatko muuta kuin iskulauseita toistella?
Jo 14 kk lapsi tajuaa että maailmassa asioita tavoitellessa on useita vaihtoehtoisia polkuja, joista sitten yritetään paras arpoa.
Sinä et totaalisena tollona ole osannut parasta arpoa, vaan saastutat maailmaa näillä "ainoa keino on oma armeija" -hevonpaskavitseillä.
"Jo 14 kk lapsi tajuaa että maailmassa asioita tavoitellessa on useita vaihtoehtoisia polkuja, joista sitten yritetään paras arpoa."
No, kerrohan sitten mikä on se paras polku? Jos sulla ei ole antaa järjellistä vastausta niin mieti ensi kerralla kannattaako kirjoittaa mitään.
Missäs olet piileskellyt, kun hyviä kommenttejasi ei ole kuulunut aikoihin? Onko maanmittaukset mennyt pieleen ja lunta on tullut tupaan? Tähän aikaan vuodesta sammakot ovat horroksessa, lukuunottamatta niitä, joita päästelet suustasi.
"Mielestäni miehellä joka suorittaa varusmiespalveluksen ei ole aivojen tilalla muuta kuin sahapurua. Sitäpaitsi mielestäni asevelvollisuus on eri kuin armeija!! Suomella siis ei ole armeijaa. Itsenäisyys ei liity mitenkään armeijaan"
- Suomella on yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija, joka on maantieteelis-väestöllis-syiden perusteella ainoa järkeenkäyvä järjestelmä. Se on toimiva järjestelmä maanpuolustusta silmälläpitäen, eikä sitä ole tarkoitettu ulkomailla huseeramiseen, kuten esim USA:n armeija.
"Entäpä jos armeijassa lusmuilevat varusmiehet otettaisi kerrankin mukaan moiseen, kun kerrankin olisi teistäkin jotakin hyötyä? Ei se sotakaan taida syttyä moniin vuosiin tai tuskin koskaan, joten ei taida teistä siellä paljon mitään hyötyä olla! Taidat kuulua niihin ukkoihin, jotka kuvittelee että "metsäsissisota" on ainut keino puolustaa maata. Harmillista, kun esimerkiksi Helsingin keskustassa ei pahemmin tuota metsää ole, jonne nykyiset varusmiehet koulutetaan!!"
- muutama laiska paska ei jaksa lapioida lumia pois autojen päältä ja viereiseltä kadulta, ei taida olla niin suuri ongelma, että siihen virka-apua tarvitaan. Helsinki on käytännössä saari, ja yllätys ,metsähän sitä ympäröi. Muistatko kuka kauppasi tykistöä metsäsisseille??
"lapiot olisivat heidän aseensa ja lumi vihollinen"
Hoh.
Tämä helsinkiläinen "talvisota" loppuu viimeistään huhtikuussa. Ja toisin kuin siinä enemmän siteeratussa, tästä selviämme voittajina.
yhtä perseestä kuin SE.
Puhutte täyttä paskaa asioista, joista ette ymmärrä mitään.
"Taitaa siviilipalvelus miehellä joka vastustaa asevelvollisuutta olla paskaa päässä muutama kauhallinen! "
Kenenkä asenteessa saattaisi olla hieman parannettavan varaa? Eipä ole ihme, että Suomessa on perheväkivaltaa enemmän länsimaista. Onhan se tietysti mukava olla hakaristien kannattaja ja toisipaikan tullessa selän kääntäjä!?
Ymmärsit tässä varmasti että oman armeijan voidaan saada muullakin tavalla kansaa, eikä siihen asevelvollisuus ole varmasti se kaikkein ja fiksuin tapa. Jos kuvitellaan iskukykyä mahdollisen sodan aikana niin käy joukoilla samoin mitä "Ateenalaisten marssilaulussa" kuvataan. Se kai ei ole tarkoitus, että miehet kaatuvat, mikäli se on tärkeintä niin huonosti käy!!
"Kyllä sen huomaa, kun nämä mammanpojat eivät mitään tottele... Säälittävää kaiken lisäksi, mutta toki pitää hiukan olla itsepäisyyttä... "
Siihen totteluunko sä sitten tarvitset armeijaa, eikä muulla tavalla voi kasvaa aikuiseksi vai? Onko niissä valtioissa, joissa ei ole asevelvollisuutta ollenkaan miehiä?
Itse sivarina ihmettelen, kun ala-astelaiset kiroilevat kaupungin kaduilla ja syljeskelevät. Eikö siis ennen armeijaikää tulisi kasvattaa lapsensa tavoille, miksi vasta armeijaikäisenä??
Ehkä se armeijan kuri saattaa olla sellaisille miehelle ihan hyväkin asia, mikäli ei kotona kotikasvatuksellista kurinpitoa ole ollut ja vanhemmat asuneet kaljakuppilan terassilla.
Kaartin Jääkärirykmentillä on käytössään vanhentunut asekalusto. Ajatuksena hyvä, mutta kun pitäisi niitä aseitakin osata ja voida käyttää. Mitä teet vanhalla asekalustolla???
"
- Suomella on yleiseen asevelvollisuuteen perustuva armeija, joka on maantieteelis-väestöllis-syiden perusteella ainoa järkeenkäyvä järjestelmä"
Onhan se tietenkin "järkeenkäypä", kun kenraalit ja vanhat harput niin väittävät, niin jos joku kyseenalaistaa sen niin heti haukutaan hulluksi. Sodan aikana onkin kysymys iskukyvystä, eikä mistään rauhan aikaisesta armeijapoikien tetsaamisesta "vanhalla asekalustolla". Ei ole otettu sitä sotaa tässä huomioon ja sen vuoksi meillä täällä natsien valtakunnassa on sellainen armeija, joka täyttää siinä suhteessa kaikkien vaatimuksen, joka on sama kuin "kansanmurha" tms.
Me uskomme, kun meidän tulisi tietää. Siihen perustuu asevelvollisuus...uskomukseen!!
Viime sodan ajoilta ei ole mikään muuttunut ...metsäsisseily jatkuu, koska se oli noin 70 vuotta sitten toimiva malli. Miten se sama voidaan perustella toimivaksi vielä nytkin Suomessa, koska ei ole jälkeen päin oltu sodassa!?!? Se tässä on eräs epäkohta muiden epäkohtien lisäksi. Asevelvollisuus on rapistumassa ja se on ihan hyväkin asia. Älä vaan sano, ettei armeijaa ole Suomessa, jollei ole asevelvollisuutta. Perustele ensin, miksei olisi armeijaa!?
"- muutama laiska paska ei jaksa lapioida lumia pois autojen päältä ja viereiseltä kadulta, ei taida olla niin suuri ongelma, että siihen virka-apua tarvitaan. "
Kurkkusalaateilla on siihenkin aikaa kuin lekoitella siellä varuskunnassaan. Pääsee välillä sieltä varuskunnasta pois ja järkeviin hommiin.
Jos aletaan kolamaan virka-apuna lumikasoja, niin tällöin päättäjät keksivät ettei lumiauroja tarvitse kun ihmiset kolaavat kaduilta lumet. Supistuksia edelleenkin tässä taloudellisessa tilanteessa!! Sitäkö sä toivot lisää?
Kun et kerran muuten tajua.
Paras polku ei ainakaan ole maailman ihmisten jakaminen porukoihin, heidän aseistamisensa, heidän lietsomisensa toisiaan vastaan, heidän pakottamisensa toisiaan vastaan ja kaiken tämän pyhittäminen YKn ihmisoikeussopimusten lisäyksissä.
Sellaisen polun täydellinen toimimattomuus on täysin havaittu historian kuluessa.
Parempi polku ainakin olisi nykyisin jo yhteiskuntien sisällä hyväksi havaittujen systeemien yleistäminen koko maailmaa koskeviksi. Oikeuslaitokset riitatilanteita tulkitsemaan, lait kieltämään kiihotus kansanryhmää vastaan, lait kieltämään aseelliset joukkiot, poliisi oikeuslaitoksen jatkeeksi jne.
Parempia polkuja saa esittää.
poliisivaltiota, maailmanpoliisia.
Olet natzi.
"Paras polku ei ainakaan ole maailman ihmisten jakaminen porukoihin, heidän aseistamisensa, heidän lietsomisensa toisiaan vastaan, heidän pakottamisensa toisiaan vastaan ja kaiken tämän pyhittäminen YKn ihmisoikeussopimusten lisäyksissä."
Todellinen idealisti! Poistetaanko rajat samalla kertaa? Kaunis utopiasi kompastuu heti lähdössä siihen että ihmisillä on taipumus muodostaa noita porukoita, olkoon perusteena sitten rotu, arvomaailma, uskonto, asuinalue tai vaikkapa yhteinen kieli. Lain avullako ajattelit tämän estää vai laitetaanko poliisi hajottamaan porukoita?
"Parempi polku ainakin olisi nykyisin jo yhteiskuntien sisällä hyväksi havaittujen systeemien yleistäminen koko maailmaa koskeviksi. Oikeuslaitokset riitatilanteita tulkitsemaan, lait kieltämään kiihotus kansanryhmää vastaan, lait kieltämään aseelliset joukkiot, poliisi oikeuslaitoksen jatkeeksi jne."
Juuri tuosta ihmisten ja kulttuurien erilaisuudesta johtuen jossain "hyväksi havaittu systeemi" ei olekaan niin hyvä ja toimiva jossain muualla. Hieno maailmasi ei oikesti toimi muualla kuin omassa typerässä pääkopassasi.
Mikä on sitä vanhaa asekalustoa? Näitkö jossain valokuvassa esikunnan edessä olevia tykkejä ja vedit siitä johtopäätöksen?
Kummasti tuo lumiongelma riivaa vain helsinkiä. muttei muita kaupunkeja, taitaa vaan olla etelän vetelien lyhytnäköisyyttä, kun ollaan säästetty väärässä kohdassa. Siihen kun vielä lisätään vähän uusavuttomuutta, niin soppa on valmis.
Niinpä niin, eipä sodankäynti ole muuttunut 70 vuodessa. On vain siirrytty rintamaajattelusta aluepuolustamiseen, ja sodankäynti on muuttunut liikkuvammaksi, ei siis mitään uutta auringon alla, tykitkin toimivat samalla tavalla kuin silloinkin, joten sinun ei tarvitse olla niistä huolissasi. Pitäisikö sinusta Suomen käydä sotaa tasaisin väliajoin, jottei sotataito rapistuisi?
Asevelvollisuusarmeija on järkeenkäyvä maanpuolustukseen. Jos Suomi näkee tarvette huseerata jossain ulkomailla sotimassa ´vääräuskoisia´ vastaan , niin siihen sitten sitä ammattiarmeijaa. Tätä ei ole näköpiirissä (toivottavasti).
Sivarin lapio pitäisi olla kärjestä pehmustettu, jottei se vahingottaisi herkkää ekosysteemiä...
asioista, joista et tajua mitään.
Sivarin lapioon täytyisi laittaa varsi kettingistä,muutehan se nojailee siihen koko ajan
Rasisti tulisi sitoa sillä lapion kettingillä jonnekin nurkkaan seisomaan ja ilmastointiteippiä suun eteen, jotta lopettaisi ylimääräisen paskanpuhumisen