Kirjoitan tänne yleiselle mielenterveysosastolle, kun en oikein tarkkaan tiedä, mihin alakategoriaan tämä viesti lopulta kuuluisi.
Lähipiirissäni on n. 35-vuotias nainen, jonka elämä näyttää toisen ihmisen silmin melkoisen huolestuttavalta. Hän asuu yhä kotona, hänellä ei ole tällä hetkellä työtä eikä miestä/perhettäkään. Tuntuu, ettei hän uskalla irtautua, pelkää yksinoloa. Hän ei ole koskaan ollut mikään sosiaalinen ihminen. Mitä luultavimmin hänellä ei esimerkiksi sen paremmin naispuolisia kavereita kuin miehiäkään kylässä ole käynyt sitten lukio- ja peruskouluajan.
Nainen on ollut aina itsepäinen ja hyvin tarkka tietyissä asioissa. Joskus nähtävissä on myös hienoisia ylimielisyyden ja perfektionistin piirteitä. Jos jokin asia ei mene juuri hänen mielen mukaisesti, niin heti on herneet nenässä. Myös jos yrittää antaa jonkinlaista neuvoa, ohjetta tai kysellä asioista, niin sama on siitä seurauksena.
Opiskelut hän on vihdoin hoitanut kunnialla loppuun, vaikka alkuun olikin lukion jälkeen vaikeuksia löytää ominta alaa. Muutenkin kyllä vuosittain tuntui olevan monenlaisia ongelmaa, usein liittyen esim. kämppäkavereihin, jonka takia aina piti vaihtaa koulua ja paikkakuntaa.
Tuntuu, että lukion jälkeiset epäonnistumiset koulutuskuvioissa ovat laukaisseet hänelle jonkinlaisen mielenhäiriön, mutta se ei sovi oikein täydellisesti mihinkään yleisimpiin persoonallisuushäiriö- ym. diagnooseihin. Etenkin jonkin aikaa viimeisen työsuhteen päättymisen jälkeen hän on ollut haluton esim. etsimään uutta työtä, ottamaan elämästään kiinni ja itsenäistymään. Hän on hyvin levoton tai hermostuneen oloinen, mutta joskus myös tavallisen rauhallinen riippuen hieman mm. päivästä ja kellonajasta. Tuntuu, ettei hän osaa oikein mihinkään keskittyä. Energiaa kyllä tuntuu löytyvän, mutta se kuluu pitkälti kotioloissa kahvin juomiseen, olohuoneessa/keittiössä kävelemiseen ja yksin puhumiseen. Muuten hän ei kyllä ole kovinkaan puheliasta sorttia (ainakaan ääneen) muiden ihmisten läsnä ollessa. Lähes ainoita asia, josta hän saattaa innostua päivällä, ovat ruuanlaitto ja leipominen.
Iltaisin hänellä on tiettyjä rutiineja, jotka toistuvat lähes joka päivä. Nukkumaan käymiseen valmistautuminen vie yleensä aikaa peseytyessä yms. Energiaa vielä silloinkin riittää ja näin ollen sängyssäkin on vielä pyörittävä ja ihmeteltävä jonkin aikaa ennen nukahtamista.
Harrastuksia hänellä oli nuoruudessaan muutamia urheilullisia lajeja. Vain yksi niistä on säilynyt jossain määrin myöhemmälle iälle. Yhden aiemman harrastuksen kohdalla ongelmana oli mm. juuri kaverin saaminen. Lehtiä tai kirjoja hän ei lue, ja tv:stäkin katsoo lähes vain juuri näitä harrastamiaan lajeja sekä musiikkia.
Lähinnä olisi mukava tietää, onko kukaan koskaan törmännyt samanlaisiin piirteisiin. Olisi myös todella kiva, jos joku osaisi antaa jonkinlaista vinkkiä, mitä tälle tilanteelle voisi tehdä ja miten jatkaa elämää eteenpäin tämän asian kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tervehdys.
Kirjoitit tuntemastasi 35 vuotiaasta naisesta. Tunnet tarkkaan naisen rutiineita, joten voisi melkein olettaa sinun asuvan samassa taloudessa kanssaan.
Mainitsit naisen elämästä, ettei hänellä ole tällähetkellä; työtä, miestä/perhettäkään. Mainitsit myös naisen asuvan edelleen kotonaan.
Oletan että asut samassa kiinteistössä tai välittömässä läheisyydessä tämän 35 vuotiaan naisen kanssa,joten sinulla on ilmeisesti hyvä mahdollisuus saada jonkinasteista kontaktia häneen.
Jos naisella on taipumusta 'olla herneet nenässä', kun yrität neuvoa tai opastaa häntä, voi johtua vain siitä että hän on 35v ja asuu yhä kotona. Onko naisen lähipiirissä ihmistä, johon hän voi luottaa täydellisesti , luottohenkilöä jonka kanssa voi puhua avoimesti aivan kaikesta ? Tunteeko hän itse kärsivänsä jostain ja miten tyytyväinen hän on itse omaan elämäänsä ? Onko hänellä ystäviä, vai tunteeko hän itsensä täydellisen yksinäiseksi ?
Eri persoonallisuushäriöitä on lukuisia ja oireet ovat monesti hyvin yksilöllisiä, myös masennus lievässäkin muodossaan aiheuttaa monia oireita. (nimimerkilläni Rane-R löytyy muutamia kirjoituksia persoonallisuushäiriöistä/masennuksesta/yksinäisyydestä jne. , lue onko niistä apua)
Et maininnut siitä onko hänellä lääkityksiä mihinkään todennettuun vaivaan tai sairauteen.
Mainitsemasi 35v nainen on arviosi mukaan itsepäinen, toisaalta arka, hiljainen ja tarkka, eli voisi puhua luonteenlaadustakin.
Yleisesti sanoen on hyvä, että ihminen pitää kiinni rutiineistaan elämässään, koska rutiinit luovat säännöllisyydellään turvallisuuden tunnetta.
Mielestäni 35 vuotias on vielä nuori elämässä, hänellä on valtavasti vuosia asua omillaan ja tehdä elämässään kaikkea uutta. Mutta on hyvä tässävaiheessa myös puuttua tilanteeseen, jos katsoo että 'oireiden' takaa saattaisi löytyä jokin mielen väsymisen aiheuttanut sairaus.
Monesti yksinäisyys on mahdollistava alkutekijä monille mielensairauksille, joten yksinäisyyden poistoon pitäisi nyky-yhteiskunnassa panostaa ennaltaehkäisynä riittävästi.
Keskustelu vaikkakin sitten 'herne nenässä' on tärkeää, mutta kuuntelu on yhtä tärkeää. Jos ihminen tuntuu vajonneen yksinäisyyteen, tai alkaa ilmetä jatkuvia oireita masennuksesta, kannattaa hyvissä ajoin turvautua ammattiauttajiin.
Et maininnut henkilön alkoholin käytöstä mitään. En tiedä kuulostaako jankutukselta, mutta alkoholi on liian usein syynä moniin erinäisiin oireisiin. Alkoholi ei ole mihinkään ikävään elämäntilanteeseen tai mielenterveysongelmaan lääke, vaan se vain pahentaa murheita ja lisää oireita.
ter. R.R.