Heippa ateistit
Tuli mieleen, että mistä ateismin mukaan johtuu hyvä ja paha? En ole pitkään aikaan muistaakseni pohtinut tätä ateismin näkökulmasta?
Muistaakseni ateistiset mallit pahuuteen olivat:
- Ihminen on väärin asennoitunut todellisuuteen ja siksi kokee sen pahaksi
- Ei ole olemassa pahaa, asiat ovat suhteellisia ja toiselta näkökannalta ne voivat olla eriasteisia
- Ihminen voi olla sairas ja toimia vastoin yleisiä tapoja
- Ihmisen henkisessä kasvussa on jäänyt kehittymättä
- Toimimalla omien etujensa mukaisesti ihminen saa paremman mahdollisuuden jatkaa sukuaan
- Evolutionäärinen taistelu suvunjatkamisesta ja ravinnosta muodostaa erilaisia ristiriita tilanteita, jossa itsekkyydestä on hyötyä
- Erilaiset filosofiset näkemykset asiasta
Ja vastaavat mallit hyvyyteen muistaakseni olivat:
- Ihminen on evulotionaalisesti hyötynyt yhteistyöstä vaikeuksien keskellä
- Hyvyys ei ole sidottu ihmisen uskonnollisuuteen tai uskontoon, vaan sitä vaan on ihmisessä itsessään jostain ehkä erityisestä syystä, jota kuitenkaan ei ole syytä sen enempää pohtia.
- Joidenkin ihmisten aivokemian tasapaino on sellainen, että ihmisen hormonaalinen voi toiminta muodostaa empatiaa toista kohtaan
- Hyvyys on evolutionaalinen rappeuma, joka silloin tällöin muistuttaa olemassa olostaan samoin kuin häntäluu on rappeuma aiemmista ihmisapinoista.
- Erilaiset filosofiset näkemykset asiasta
Sinä joka olet jaksanut lukea tähän asti saat nyt selville sen syyn miksi tätä kysyn? Joka on se, että olen kiinnostunut tästä broblematiikasta ateismin näkökannasta lähtien.

Vastaukset 11
Vanhimmat
että Helluntailaisuudesta keskusteltavalta palstalta löytyisi ihan kunnon
aitoja ateisteja?
En tunne yhtään "puhdasveristä" ateistia, koska sellaisia ei ole.
Miksi ei voi olla?
Koska Jumala on jokaisen ihmisen sisimpään asettanut Jumalakaipuun.
Ateistiksi itseään sanova on valinnut jonkun omatekoisen jumalakseen, tyydyttääkseen kaipauksensa.
Jumalakaipuuta ei silti mikään muu voi tyydyttää kuin itse Jumala Jeesuksessa Kristuksessa.
Palstahan on täynnä ateisteja. Ei täällä muita olekaan. Jaa miksi? No siksi, että sinä kristittynä olet ateisti suhteessa islamiin, buddhalaisuuteen, taolaisuuteen, shintolaisuuteen jne...
Määritelmä:
Ateisti on ihminen, jolla on yksi jumala vähemmän kuin helluntailaisella.
on olemassa paljon ns jumalia.
Kyllähän minä uskon noiden erilaisten uskonsuuntien olemassaoloon, mutta uskon
silti yhteen ainoaan ihmissielun pelastajaan jonka Raamattu ilmoittaa.
Apt.4:11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.'
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." Eli Jeesus Kristus.
ja tähän uskon myös;
2.Kor.5:17. Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
18. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
19. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
Ja siksi koska jos ilman Kristustasi haukkuisit ja syyllistäisit ihmisiä tuohon malliin"rikkomuksista"niin ulkona olisit ennen kuin huomaisitkaan.
ulkona?
vaan. Jos olisit ilman Kristusta samanlainen - lähtökohtaisesti jokainen ihminen edessäsi on "rikkonut"ja jatkuvasti niistä rikkeistä huomauttelisit ja korostaisit omaa kärsivällistä ja anteeksiantavaa luonnetta niin saisit hankalan tyypin maineen.Ihmiset kun ei halua niistä rikkeistään jatkuvasti kuulla.
kiinnostunut hyvän ja pahan Problematiikasta vastaisin että:
Hyvä ja paha johtuupi ihka samoista asioista sekä uskovilla että ei-uskovilla. Ainoa ero on, että uskovia lapsia pelotellaan jumalilla, mutta ateistien penskoja taas ukkosella ja mustalaisilla (anteeksi romanit).
Toisaalta hyvyys ja pahuus on suhteellista ja riippuu missä viitekehyksessä liikutaan.
Katsos kun kaikki maalarit (anteeksi maalarit) ovat juoppoja, mutta kaikki juopot eivät ole maalareita.
Minun vanhempani eivät ole olleet uskovaisia.
Minua peloteltiin että Jumala tiputtaa taivaasta kuuman kiven,
kun innostuin ukonilmalla juoksemaan ympäri taloamme.
Hyvän ja pahan ongelma on kaikilla ihmisillä sama.
Sen juuret löytyvät ihmiskunnan osalta paratiisista,
kapinasta Jumalaa , Elämän antajaa kohtaan.
Tämä erottanee ateistit uskovista, mutta myös jotkut ekumenian edustajat
voivat olla eri mieltä.
Niin nythän mä vasta hokasin, että kyse täytyykin olla moraalifilosofiasta. Uskovia käsittääkseni kehotetaan rakastamaan ja kunniottamaan Jumalaansa niin, että pelkää sentähden toimivan "moraalittomasti. Tietenkin on niin, että ihmisten omat sovellutukset ponnisteluista moraalisissa kysymyksissä ovat vajavaisia, mutta niitä voidaan tarkastella myös muultakin kannalta.
Mielestäni se, että on uskossa pitäisi velvoittaa siihen, että toimii siten, että ottaa asiasta parhaan mahdollisen selvyyden jo toimii päätöksissään siten, että niiden tuloksia voidaan katsoa häpeilemättä tulevaisuudessakin. Myönnän, että käytännön sovellutuksen tästä ontuvat. Mutta kilvoittelun tulee myös olla asenne, vaikka sen avulla ei taivaspaikkaa saavutettavaakaan.
Mitenkäs ateistiperheessä suhtaudutaan hihhuleihin? Pelotellaanko heillä lapsia, itse tunnen ateisteja jotka eivät pelottele hihhuleilla, vaan sanovat, että jokaisella voi olla oma näkemyksensä asiasta, mutta meidän mielestä sellaiseen on vaikea uskoa, josta ei ole konkreettista havaintoa. Toki tunnen äärilaidan ateistejakin, jotka eivät halua, että heidän läheisyyttään häirittäisiin millään keinoilla tai tavoilla uskovien osalta. Ääripäitä varmaan on olemassa myös uskovien puolella, jossa ateismi nähdään yksioikoisti pahaksi.
Ja koska alkuperäisessä tekstissä ilmeisesti on kyse moraalifilosofisista valinnoista voidaan esittää kysymys tulisiko moraalin olla suhteellinen verrannollisesti tilanteeseen, vai olisiko hyvän moraalin toteuttamiseen hyvä olla olla jonkinlainen ulkoinen absoluuttinen totuus olemassa, joka voisi ohjata ihmisen toimintaa vaikkapa lain muodossa? Ja siitä tietysti seuraa (ehkä) kysymys tulisiko tämän lain olla demokraattinen ja ihmisten keskenään sopima, vai voisiko mitenkään olla mahdollista myös se, että jossain kenties olisikin olemassa jotain sellaista kokonaisuutta, joka olisi jo olemassa ja on hyväksi ihmisille ja luonnolle?
Toinen asia, joka suhteellisessa moraalissa herättää kysymystä on se, että kenen kohdalla hänen erillinen ratkaisu on hyväksyttävin? Voi toki olla niin, että yhteiskunnassa voidaan toimia niin, että jokainen pyrkii minimoimaan oman tappionsa mahdollisuuden ja sitä voitaisiin kutsua "hyväksi", mutta miten sillä voidaan todistaa, että näin todellakin olisi käynyt kokonaisuuden kannalta.
No toivottavasti te arvoisat ateisti jaksatte vastailla, vaikka myönnän, että moraalifilosofisilla pohdinnoilla ei ole loppua. Mutta siksi ehkä asiaa voidaankin haasteellistaa sillä rajauksella, että onko moraalin oltava ihmisen ulkopuolinen absoluutti, vai olisiko sen oltava jokaisen ihmisen oman edun löytäminen kulloisestakin tilanteesta, vai onko ihmisiin kentien mutaatioiden kautta tullut sellainen geneettinen koodisto, joka on auttanut lajia sattuman kautta selviytymään hyvyyttä tai pahuutta apuna käyttäen?
Minkä näistä sinä haluat valita? Ja miten jokin valinta olisi toistaan todempi?
Puutteesta.
Jos joku nälkäänsä varastaa leivän sitä sanotaan pahuudeksi.
Jos joku himoonsa raiskaa naisen niin sitä sanotaan pahuudeksi.
Joku mustasukkaisuudesta surmaa jonkun, koska ei kestä elää ilman tätä, niin sitä sanotaan pahuudeksi.
Jos joku typeryyttään satuttaa jotakuta, niin sitä sanotaan typeryydeksi. ja se on toimivien aivojen puutetta.
Kuten esimerkeistä voi huomata niin jonkin asian tarve saa ihmiset tekemään pahaa ja ratkaisu olisi se että kaikilla olisi kaikkea, niin heillä ei olisi syytä tehdä pahaa.
Jumala voisi koska tahansa poistaa pahuuden maailmasta antamalla ihmisille sen mitä he haluavat, eikä suinkaan tappamalla kaikkia puutteessa eläviä ihmisiä, kuten voimme ilmestyskirjasta lukea hänen suunnittelevan.
Ikävää kun ateisti on kristittyjen Jumalaa fiksumpi.
Entä mistä puute johtuu? Ja antaako kristinuskossa raamatussa ilmoitettu Jumala ohjeita siitä kuinta toimia puutetta vastaan?
Entä onko ateismin ydinkysymys puute ja pahuus, vai onko se kovin yksioikoisesti jumalattomuus? Ja siitä seuraava (Jumalasta luopumisesta) automaattisesti seuraava onnela?
Jos ihminen pitäisi hillosta, joka on tehty mansikoista, niin eräänä päivänä hän ei enää tietäisi, että se on hyvää. Siksi hillo menee pilalle ja sitä pitää tehdä lisää. Jumala kuitenkin on ilmoittanut sen mitä täällä maanpäällä on, mistä se johtuu, mitä tästä seuraa ja miten asioiden näin ollessa tulee toimia, kun täällä ollaan.