Mistä kirjoitit?

Ilkka, mistä kirjoitit, kun viesti heti poistettiin?
342186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Otsikko oli Onni. Olin tyytyväinen, kun entinen kaupunginjohtaja valittiin kaupunginjohtajaksi Saloon. Hänen aikana Kauhajoki köytyi pirun paljon. Lisäksi hän harrasti hyvä veli -järjestelmää mm. keskusta alueen kehitittäväksi nimitettiin Antti Niemi-Aro, joka ei saanut edes loppuraporttia aikaan vaan sen teki tarkastuslautakunnalle tekninen johtaja Harri Virtanen. Niemi-Aro valittiin hyvä veli-järjestelmän voimien tuella seutupalvelukeskuksen johtajaksi äänin 4-2. Nykyinen hallintojohtaja Vanhanen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Merja Kuusinen puoluekamraattina valitsi hänet hyvä veli-virkaan. Niemi-Aro oli ollut aikaisemmin talousjohtajana Suupohjan koulutusyhtymässä. Tiedän hyvin hänen ammattitaidon entisenä luottamushenkilönä. Jos arvostelen häntä ammattitaidolla asteikolla 4-10 ja hän saa arvosanaksi 4-. Lisäksi otin kantaa kenkien kopinaa tekniselle puolelle siivousjohtajalle Riitta Huhtaselle, j oka henkisesti "tappoi" samalla osastolla olevan pätevän, ammattitaitoisen henkilön. Kuinka kauan kaupunki sallii työpaikka kiusaukset teknisellä osastolla ja muillakin osastoilla. Olen ottanut tästä asiasta yhteyttä kaupunginjohtaja Kuja-Lipastiin, tekniseen johtaja Harri Virtaseen sekä työsuojelupäälliikkö Kari Männistöön.

Äänestä
  • On hyvä tietää mistä asiasta näillä palstoilla ei voi kirjoittaa. Siitä voi päätellä myös sen, että kuka näitä ohjaa.
    Kiitos Ilkka kun otit asia esille! Tämä on tärkeää politiikan ja kunnalliselämän kannalta seurattavaa asiaa. Me kansalaiset saadaan varsin vähän tietoa näistä merkittävistä asioista. Kiitos Ilkka!

    Äänestä

  • Nyt nyt saa kirjoitti:

    On hyvä tietää mistä asiasta näillä palstoilla ei voi kirjoittaa. Siitä voi päätellä myös sen, että kuka näitä ohjaa.

    Pistäkää aina kaikki poistetut tekstit tauluun uudelleen. Ei tästä hommasta muuten tule mitään, jos sananvapaus katoaa ja näitä palstoja hallitsee "äärivasurit" itkuineen. Kaikki vain tärkeät asia uudestaan tauluu, jos katoaa. Muuten tästä hommasta ei tule yhtään mitään?

    Äänestä

  • Mittaaja1 kirjoitti:

    poistettua ei kannata pistää takaisin tauluun.

    Kas kun on olemassa myös sellainen asia kuin laki. Ja hyvä maku. Tuossa sivussa on kohta "Ilmoita asiattomasta viestistä", johonka voi ilmoittaa silloin kun arvelee vaikkapa jonkun herjaavan jotain henkilöä kunnianloukkausta muistuttavasti.

    Ei tämä keskustelupalsta ole mikään lain ulkopuolinen vyöhyke. Muistakaapa ne muutamat älypäät, jotka saivat sakkoja Susan Ruususen kunnian loukkaamisesta keskustelupalstalla.

    Äänestä

  • Entisenä Kauhajokilaisena saan edelleen tiedotteita työsuojeluasioista. (olinhan työsuojeluvaltuutettu)
    Eniten ihmettelen tilannetta siivouspuolella.
    Työntekijät eivät voi olla syyllisiä vastoinkäymisiin tai muihinkaan ongelmiin.
    Työntekijät tekevät heille määrätyt työt, mutta vastuun kantaa esimies.
    Jos esimies laittaa alaistensa syyksi omat "käskynsä" tehdä töitä määrätyllä tavalla hän samalla todistaa
    kykenemättyytensä toimia esimiehenä.
    Esimies saattaa olla myös liiallisen paineen alla esim. liikaa töitä, tekee ehkä useamman henkilön työt joten ei ihme jos "mopo"karkaa käsistä.

    Kunnollinen esimies ei kuitenkaan koskaan syyllistä alaisiaan omista virheistään jos näin joku tekee, hän ei hallitse silloin enään virkaansa.

    Esimiehen pitää kunnioitaa alaisiaan ja arvostaa heidän työtänsä.
    Näin esimies saavuttaa itse kunnioituksen alaistensa osalta.
    Keskinäinen kunnioitus on työn ja ammatissa viihtymisen tärkeimpiä asioita.

    Äänestä

  • Ihan kaikkea kirjoitti:

    poistettua ei kannata pistää takaisin tauluun.

    Kas kun on olemassa myös sellainen asia kuin laki. Ja hyvä maku. Tuossa sivussa on kohta "Ilmoita asiattomasta viestistä", johonka voi ilmoittaa silloin kun arvelee vaikkapa jonkun herjaavan jotain henkilöä kunnianloukkausta muistuttavasti.

    Ei tämä keskustelupalsta ole mikään lain ulkopuolinen vyöhyke. Muistakaapa ne muutamat älypäät, jotka saivat sakkoja Susan Ruususen kunnian loukkaamisesta keskustelupalstalla.

    reppana vasurin on ainakaan Mittaaja1 uhkailla mitättömällä kaltaisellasi asialla. Tulen nostamaan tästähtien kaikki tärkeät kirjoitukset pintaan takaisin jotka on poistettu. Tälle asialle luodaan suuri PISTE, jos Kauhajoen kunnia kommari nyt tajuat yhtään mitään, mitä tarkoitan?

    Äänestä

  • Eija Kiviharju-Ketol kirjoitti:

    Entisenä Kauhajokilaisena saan edelleen tiedotteita työsuojeluasioista. (olinhan työsuojeluvaltuutettu)
    Eniten ihmettelen tilannetta siivouspuolella.
    Työntekijät eivät voi olla syyllisiä vastoinkäymisiin tai muihinkaan ongelmiin.
    Työntekijät tekevät heille määrätyt työt, mutta vastuun kantaa esimies.
    Jos esimies laittaa alaistensa syyksi omat "käskynsä" tehdä töitä määrätyllä tavalla hän samalla todistaa
    kykenemättyytensä toimia esimiehenä.
    Esimies saattaa olla myös liiallisen paineen alla esim. liikaa töitä, tekee ehkä useamman henkilön työt joten ei ihme jos "mopo"karkaa käsistä.

    Kunnollinen esimies ei kuitenkaan koskaan syyllistä alaisiaan omista virheistään jos näin joku tekee, hän ei hallitse silloin enään virkaansa.

    Esimiehen pitää kunnioitaa alaisiaan ja arvostaa heidän työtänsä.
    Näin esimies saavuttaa itse kunnioituksen alaistensa osalta.
    Keskinäinen kunnioitus on työn ja ammatissa viihtymisen tärkeimpiä asioita.

    Mutta millä saat tuon yksinkertaisen asian Kauhajoen kalikkapäiden mieleen juntattua? Täällä kun eletään viela Maon Punaisen kirjan ja Venäläisten miliisien sääntöjen mukaan

    Äänestä

  • Mittaaja1 kirjoitti:

    reppana vasurin on ainakaan Mittaaja1 uhkailla mitättömällä kaltaisellasi asialla. Tulen nostamaan tästähtien kaikki tärkeät kirjoitukset pintaan takaisin jotka on poistettu. Tälle asialle luodaan suuri PISTE, jos Kauhajoen kunnia kommari nyt tajuat yhtään mitään, mitä tarkoitan?

    keskellä yötä? Sananvapaus on hieno asia, mutta kaikkien näyttää olevan vaikea käsittää mitä se ja vastuu tarkoittaa.

    Mitä jos joku sattuisi kirjoittamaan Sinusta nimen mainiten, notta sinä varastelet naapurien pyykkinarulta naisten pikkuhousuja, joita sitten haistelet himokkaasti, niin tuntuisiko "sanavapaus" hyvältä, Varsinkin, jos asiassa ei olisi mitään perää?

    Äänestä

  • Eija Kiviharju-Ketol kirjoitti:

    Entisenä Kauhajokilaisena saan edelleen tiedotteita työsuojeluasioista. (olinhan työsuojeluvaltuutettu)
    Eniten ihmettelen tilannetta siivouspuolella.
    Työntekijät eivät voi olla syyllisiä vastoinkäymisiin tai muihinkaan ongelmiin.
    Työntekijät tekevät heille määrätyt työt, mutta vastuun kantaa esimies.
    Jos esimies laittaa alaistensa syyksi omat "käskynsä" tehdä töitä määrätyllä tavalla hän samalla todistaa
    kykenemättyytensä toimia esimiehenä.
    Esimies saattaa olla myös liiallisen paineen alla esim. liikaa töitä, tekee ehkä useamman henkilön työt joten ei ihme jos "mopo"karkaa käsistä.

    Kunnollinen esimies ei kuitenkaan koskaan syyllistä alaisiaan omista virheistään jos näin joku tekee, hän ei hallitse silloin enään virkaansa.

    Esimiehen pitää kunnioitaa alaisiaan ja arvostaa heidän työtänsä.
    Näin esimies saavuttaa itse kunnioituksen alaistensa osalta.
    Keskinäinen kunnioitus on työn ja ammatissa viihtymisen tärkeimpiä asioita.

    Noudata sinä vain omaa evenkeliumiasi siellä missä asut ja jätä jo Kauhajoki myös tällä henkisellä sektorilla rauhaan. Fyysisesti olet sen jo tehnyt - onneksi.

    Äänestä

  • meidät rauhaan kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=azkw_ypVUy4

    Äänestä

  • Nyt nyt saa kirjoitti:

    On hyvä tietää mistä asiasta näillä palstoilla ei voi kirjoittaa. Siitä voi päätellä myös sen, että kuka näitä ohjaa.
    Kiitos Ilkka kun otit asia esille! Tämä on tärkeää politiikan ja kunnalliselämän kannalta seurattavaa asiaa. Me kansalaiset saadaan varsin vähän tietoa näistä merkittävistä asioista. Kiitos Ilkka!

    Taitaa tämä "Kiitos! Nyt nyt saa" olla IT:n omaa tekstiä. Sillä kuka kissan hännän nostaa ellei kissa itse!

    Äänestä

  • meidät rauhaan kirjoitti:

    Noudata sinä vain omaa evenkeliumiasi siellä missä asut ja jätä jo Kauhajoki myös tällä henkisellä sektorilla rauhaan. Fyysisesti olet sen jo tehnyt - onneksi.

    Kirjoitan sinne, missä myös asun. Tuliko nyt vauvaseni asia selväksi. Asina on vain niin teräviä, että saa sinutkin hyppimään kiukusta tuolilla - et ole ahnut ja viimeinen

    Äänestä

  • uhoo humalassa, kirjoitti:

    keskellä yötä? Sananvapaus on hieno asia, mutta kaikkien näyttää olevan vaikea käsittää mitä se ja vastuu tarkoittaa.

    Mitä jos joku sattuisi kirjoittamaan Sinusta nimen mainiten, notta sinä varastelet naapurien pyykkinarulta naisten pikkuhousuja, joita sitten haistelet himokkaasti, niin tuntuisiko "sanavapaus" hyvältä, Varsinkin, jos asiassa ei olisi mitään perää?

    Oma hengkilökohtainen asia koska tänne kirjoittaa. Sinusta ei ainakaan ole asian estäjäksi vähäpätöisenä kommarina.

    Älä ole herkkäsieluinen yksilö, jos tuollaista tekstiä olet saanut luettavaksi joskus takapihan pyykkinaruista. Yleensä koira älähtää, kun kalikka kalikka kalahtaa oikeaan kohteeseen. Tais ottaa kipeääkin, kun joku heittää osuvasti.

    Äänestä

  • meidät rauhaan kirjoitti:

    Noudata sinä vain omaa evenkeliumiasi siellä missä asut ja jätä jo Kauhajoki myös tällä henkisellä sektorilla rauhaan. Fyysisesti olet sen jo tehnyt - onneksi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6842016

    Äänestä

  • Mittaata1 kirjoitti:

    Oma hengkilökohtainen asia koska tänne kirjoittaa. Sinusta ei ainakaan ole asian estäjäksi vähäpätöisenä kommarina.

    Älä ole herkkäsieluinen yksilö, jos tuollaista tekstiä olet saanut luettavaksi joskus takapihan pyykkinaruista. Yleensä koira älähtää, kun kalikka kalikka kalahtaa oikeaan kohteeseen. Tais ottaa kipeääkin, kun joku heittää osuvasti.

    ehkä ei kannattaisi.

    Jos joku ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä tai osaa itse kirjoittaa, on sellaisen kanssa aika vaikea jatkaa keskustelua.

    Oli miten oli, perättömien syytösten esittäminen on kunnianloukkuus, josta syytösten esittäjä saattaa todellakin joutua hengkilökohtaiseen (hehheh!) vastuuseen leivättömän pöydän ääressä. Jos tiedät mikä se on?

    Äänestä

  • heräsi, vaikka kirjoitti:

    Nuiva kääkkä-parka vedä vedä hernettä nenääsi, niiden tusinan jo painaessa rusinaasi kasaan. Olet peräti vielä heikkohermoinen ja pahasti vietävissä täällä kun et ymmärrä mistään, liijoitellen asiat mielipahaharmiksesi itsellesi sekaisin.

    Pitää olla todella rajua tekstiä, ennenkuin voidaan viedä oikeusasteelle esim. tappo- tai pommiuhkaus. Ota pökäpää huomioon, ettei nytkään kirjoiteta oikeilla nimillä, vaan nimimerkeillä ja näin voi aivan vapaasti vaikka keskustella sinulle miltymyksiä herättävästä ja käpylisakkeen toimintaa kiihdyttävästä "pyykkinaruongelmastasi.

    Ei kannata sinunkaa repiä itsäsi täällä hajalle, kun et ymmärrä missa raja kulkee, pikku pentuseni

    Äänestä

  • heräsi, vaikka kirjoitti:

    ehkä ei kannattaisi.

    Jos joku ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä tai osaa itse kirjoittaa, on sellaisen kanssa aika vaikea jatkaa keskustelua.

    Oli miten oli, perättömien syytösten esittäminen on kunnianloukkuus, josta syytösten esittäjä saattaa todellakin joutua hengkilökohtaiseen (hehheh!) vastuuseen leivättömän pöydän ääressä. Jos tiedät mikä se on?

    Tämä kuva sopii kuin nenä päähän kaltaisellesi huru-ukko hurskatelijalle

    http://blogit.helsinki.fi/smlappal/Koirat

    Äänestä

  • Tavallinen Virtanen kirjoitti:

    Taitaa tämä "Kiitos! Nyt nyt saa" olla IT:n omaa tekstiä. Sillä kuka kissan hännän nostaa ellei kissa itse!

    Nyt on tavallinen Virtanen erehtynyt. Ei ollut "Kiitos......" IT:n kirjoittama. Kirjoitin kiitoksen, koska teksti valaisi kunnallispoliittista ymmärrystä työyhteisötasolla kaupungin viran- ja työsuhteen haltijoiden työyhteisössä tapahtuvien kuntalaisia koskevien asioiden seuraamista ajatelle ja johtopäätöksiä varten.

    Äänestä

  • meidät rauhaan kirjoitti:

    Noudata sinä vain omaa evenkeliumiasi siellä missä asut ja jätä jo Kauhajoki myös tällä henkisellä sektorilla rauhaan. Fyysisesti olet sen jo tehnyt - onneksi.

    Huono johtaminen on usein pelkkää huonoa käytöstä, sanoo asiantuntija. Huono johtaja käyttää valtaansa väärin eikä kunnioita alaisiaan. Pahimmillaan surkea pomo voi viedä alaisensa työkyvyn, kun taas hyvä esimies saa työntekijän kukoistamaan.

    Äänestä

  • Mittaaja1 kirjoitti:

    Tämä kuva sopii kuin nenä päähän kaltaisellesi huru-ukko hurskatelijalle

    http://blogit.helsinki.fi/smlappal/Koirat

    Tänne Suomi24-palstalle on aivan liian helppo päästä kirjoittamaan sellaistenkin, jotka eivät tajua minne he kirjoittavat. Mittaaja 1 tai MitTaata lienee sama kirjoittaja, joka antaa ymmärtää olevansa hyvinkin aikuinen, suorastaan vanha.

    Kun varoittelin palauttamasta ”tauluun" Ilkka Tervonen –nimisen kirjoittajan kunnianloukkausta lähenteleviä kirjoituksia, Mittaaja 1 alkoi murrosikäisille ominaisen nimittelyn. Olin joko
    ”äärivasuri", reppana vasuri, kunnia kommari, fatipää, vähäpätöinen kommari, nuiva kääkkä-parka, pökäpää, pikku pentuseni tai huru-ukko hurskatelija. Ja tämä kaikki sen tähden, että kyseinen Mittaaja 1 ei tiedä mitään kunnianloukkausasiasta, koska kirjoittaa: ”Pitää olla todella rajua tekstiä, ennenkuin voidaan viedä oikeusasteelle esim. tappo- tai pommiuhkaus. Ota pökäpää huomioon, ettei nytkään kirjoiteta oikeilla nimillä, vaan nimimerkeillä."

    Kannattaisi ehkä lukaista kuinka kävi mm. Susan Ruususen herjaajille, jotka toimivat juuri nimimerkillä. Ruusunen teki rikosilmoituksen ja oikeus velvoitti keskustelupalstan ylläpitäjän luovuttamaan tunnistetiedot 21 viestistä. Herjaaviksi epäillyt viestit kirjoitettiin Suomi24-palstalla. Tuomio annettiin 4. marraskuuta 2008, jossa viisi keski-ikäistä suomalaista tuomittiin sakkoihin.

    MitTaatan voisi olla hyvä lukea myös tämä: ”Perättömien tietojen esittäminen kajaanilaisen paikallisradion toimitusjohtajasta internetin keskustelupalstalla kävi kalliiksi 24-vuotiaalle kajaanilaismiehelle.
    Vaikka viestit oli jätetty nimimerkin suojissa, niin poliisitutkimuksissa selvisi ip-osoite, josta kajaanilaisen paikallisradion toimitusjohtajaa halventavat viestit oli lähetetty.
    Vastaaja nimitteli jättämissään kahdessa viestissä toimitusjohtajaa rotaksi ja mustamaalasi yritystä tarpeettomasti.
    Kajaanin käräjäoikeus tuomitsi miehen maksamaan sakkoja, oikeudenkäyntikuluja sekä korvauksia henkisistä kärsimyksistä miltei 3000 euroa.”

    Niin notta poikaseni, enpä juuri palauttelisi älyttömyyksiä ”tauluun”. Palauttaja on vastuussa, vaikka IT olisikin jutut alun perin kirjoittanut!

    Äänestä

  • jäitä hattuun! kirjoitti:

    Nyt ei voi verrata mihinkään Ruurusiin, eikä myöskään muihin menneisiin kirjoituksiin. Taidat vamppi nukkua vain ruusuren unta ja taas sekoittaa pienellä järjenjuoksullasi asiayhteyksiä suurempiin juttuihin.

    Huomaan myös jälkeenjääneisyytesi kun et osaa kirjoittaa nimimerkkiänikään.

    Kaikki viittamasi tekstit on vähän kovempia juttua, eikä päde muihin keskusteluihin. Niisssähän hyökättiin suoraan nimellä kyseisiä hengkilöitä kohti rajusti ja täällä ei. Täällä puhvat vain nimemerkit, jota sinä tumpelo et ymmärrä. Olet vain katkera kommari, mitä saan tulevaisuudessakin möyhetää tahtoni mukaan. Aivan turhia sepustuksia jauhat, pikkusieluinen pikaliiman haistelija.

    Huomaan kyllä että poltit päreesi, kun poistamasi teksti nousi pinta uudestaan. Valtuuston konna, näin lievästi sanottuna:)

    Olen poliittisen ajattaleva porvari. Tule sinäkin Päntäneen Kokoomuksen jäseneksi.

    Äänestä

  • Mittaaja1 kirjoitti:

    Nyt ei voi verrata mihinkään Ruurusiin, eikä myöskään muihin menneisiin kirjoituksiin. Taidat vamppi nukkua vain ruusuren unta ja taas sekoittaa pienellä järjenjuoksullasi asiayhteyksiä suurempiin juttuihin.

    Huomaan myös jälkeenjääneisyytesi kun et osaa kirjoittaa nimimerkkiänikään.

    Kaikki viittamasi tekstit on vähän kovempia juttua, eikä päde muihin keskusteluihin. Niisssähän hyökättiin suoraan nimellä kyseisiä hengkilöitä kohti rajusti ja täällä ei. Täällä puhvat vain nimemerkit, jota sinä tumpelo et ymmärrä. Olet vain katkera kommari, mitä saan tulevaisuudessakin möyhetää tahtoni mukaan. Aivan turhia sepustuksia jauhat, pikkusieluinen pikaliiman haistelija.

    Huomaan kyllä että poltit päreesi, kun poistamasi teksti nousi pinta uudestaan. Valtuuston konna, näin lievästi sanottuna:)

    entinen Aninkoulun oppilas!
    Kyllähän Ilkka Tervonen -niminen kirjoittaja nimeltä mainiten tuossa alussa esittää totetna omia arvailujaan. Ja sinä poika komppaat niitä arvostelukyvyttömästi.

    Toivon kovasti, että loukatut, kuten upea ilmaisusi on, hengkilöt panevat pisteen Ilkan öykkäröinnille.

    Äänestä

  • Eija K-K kirjoitti:

    Huono johtaminen on usein pelkkää huonoa käytöstä, sanoo asiantuntija. Huono johtaja käyttää valtaansa väärin eikä kunnioita alaisiaan. Pahimmillaan surkea pomo voi viedä alaisensa työkyvyn, kun taas hyvä esimies saa työntekijän kukoistamaan.

    Puhut asiaa. Ikävää vain on se, että julkisella puolella huonoista johtajista on vaikea, ellei mahdoton päästä eroon. On vain kärsittävä, kestettävä ja itkettävä - tai lähdettävä. Itsensä pitäisi aina pystyä pelastamaan. Huono johtaja todella tappaa työmotivaation ja myrkyttää ympäristönsä.

    Äänestä

  • Kirimati kirjoitti:

    Totta mutta Kauhajoella ei tätä ongelmaa onneksi ole.

    http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2010/02/07/pomon-huono-kaytos-vie-voimasi/20101828/139

    Äänestä

  • 12+10= kirjoitti:

    Ongelmahan kukoostaa täysillä. Pimiös elät tai oot itte pomo. Ei työsuojeluvaltuutetut huvikseen kierrä istumas päiväänsä selevittämäs työpaikkaongelmia kaupungintalolla. Ei ne kuule turhanpäitte tuu asioita selvittämään.
    Ota ensin selevää todellisuudesta, paitti jos oot esimies oo vain hilijaa.

    Äänestä

  • 12+10= kirjoitti:

    Senlisäksi Kauhojella pääsee vaikka apukoulun oppimäärällä johtotoson tehtäviin, koska ne ovat vain suojatyöpaikkoja osaamattomalle ja välahjaiselle porukalle. Ei tarvitse kantaa vastuuta mistään ja saa matkustella vaikka Vienamissa kaupungin verorahoilla. "Kyllä me asukkaat mielihyvin maksamme osaamattomutenne ja ahkeran kuukausien matkustelunne".

    Vielä kun pääsisikin näkemään ne mahtavat matkalasku- ja päiväräväärennös anemukset.

    Äänestä

  • Työsuojeluvalteetut kirjoitti:

    Ongelmahan kukoostaa täysillä. Pimiös elät tai oot itte pomo. Ei työsuojeluvaltuutetut huvikseen kierrä istumas päiväänsä selevittämäs työpaikkaongelmia kaupungintalolla. Ei ne kuule turhanpäitte tuu asioita selvittämään.
    Ota ensin selevää todellisuudesta, paitti jos oot esimies oo vain hilijaa.

    kaupungintalon ala-aulassa kun tiedät tarkkaan ketä kaupungintalolla kulkee. Onkohan rätingit järjestyksessä? Ketähän siellä tänään käy, laittanet raporttisi tänne!

    Äänestä

  • koska se kuvaa niin hyvin tänne kirjoittavia uhoajia.

    Pohojalaiset ovat kovia poikia!

    Nyt kun Talvisodan(huom! painotetusti isolla kirjaimella) alkamisesta on
    tullut kuluneeksi 70 vuotta, niin laitetaan tällainen tarina kiertoon:

    Joukkueellinen lumipukuisia suomalaissotilaita oli metsikössä aukean
    reunalla.
    Aukean toisella puolella näkyi olevan venäläisten korsu.
    Savupiippu vain törötti pienen kummun laella. Joukkueenjohtaja
    Koikkalainen
    kysyi miehiltä, löytyisikö vapaaehtoista ryömimään aukean poikki ja
    pudottamaan savupiippuun käsikranaatin. Kaikki olivat hiljaa.
    Koikkalainen tiesi, että tehtävä oli vaarallinen.

    Eteläpohjalainen Hautala kimmerteli vaivaantuneena.
    Koikkalainen kysyi Hautalalta: "Etkö sie menisi?"
    Kun kerran kysyttiin, oli Hautalan pakko vastata: "No mä meen sitte."
    Hautala lähti ryömimään syvässä lumessa. Muu joukkue jännitti
    metsässä.
    Hautala ryömi kärsivällisesti ja hitaasti, käyttäen taitavasti
    hyväkseen
    aukean muutamia kiviä ja tuulenkaatoja, niin ettei vihollinen helposti
    nähnyt lumeen pikkuhiljaa kehittyvää uraa. Lopulta metsässä olevat
    miehet
    näkivät, miten Hautala kömpi korsun kummulle ja otti taskustaan
    kranaatin.
    Hautala kurkisti savupiippuun, mutta sitten panikin kranaatin takaisin
    taskuunsa, tuli alas korsun kummulta ja käveli sen ovelle.

    Hautala koputti, ovi avattiin, ja Hautala syöksyi sisään.
    Aukean toiselle puolelle asti kantautui tappelun ääniä, huutoa, kolinaa
    ja muutamia pistoolin laukauksia. Sitten Hautala ryntäsi ulos, kiipesi
    takaisin korsun kummulle, otti kranaatin taskusta, veti sokan irti ja pudotti
    kranaatin savupiippuun.
    Sitten Hautala lähti rynnimään takaisin aukean poikki.
    Puolivälissä korsusta kuului räjähdys, kun kranaatti teki
    tehtävänsä.
    Hautala käveli vähän rauhallisemmin omien luo, ja nämä rupesivat
    onnittelemaan ja kehumaan häntä.

    Joukkueenjohtaja Koikkalainen sanoi: "Hautala saa tästä kyllä
    ylennyksen ja
    lomaa. Mutta miksi ihmeessä te menitte sinne korsuun nujakoimaan?"

    Hautala vastasi: "No mä vaan kävin aukaasemas pellin."

    Äänestä

Kaikkeen puututaan ja kaikkea kirjoitetaan niin miksi
ei puututa kaupungin talon asiakas palveluun toisen
kerroksen erällä osastolla .

Äänestä
  • Mittajalla oli joskus hyviäkin mielipiteitä, nyt sillä on kai ryyppyputki päällä ja ala-arvoista paskaa täällä jauhaa. Pyykkinarut sitä kutsuvat. Jätetään se selviytymään ja keskustellaan järkevemmistä asioista.

    Äänestä

  • Pirkko pikkupöksy kirjoitti:

    Mittajalla oli joskus hyviäkin mielipiteitä, nyt sillä on kai ryyppyputki päällä ja ala-arvoista paskaa täällä jauhaa. Pyykkinarut sitä kutsuvat. Jätetään se selviytymään ja keskustellaan järkevemmistä asioista.

    Miten asioita SINUN mielestäsi pitäisi hoitaa? Ehkä olemalla hiljaa ja hyväksymällä kaikki vääryydet ym.
    Mittaaja ei jauha ala-arvoista paskaa täällä kuten SINÄ.
    Mittaajalla on oikea näkemys asioista, SINULLA taasen ei.

    Äänestä

  • Pirkko pikkupöksy kirjoitti:

    Mittajalla oli joskus hyviäkin mielipiteitä, nyt sillä on kai ryyppyputki päällä ja ala-arvoista paskaa täällä jauhaa. Pyykkinarut sitä kutsuvat. Jätetään se selviytymään ja keskustellaan järkevemmistä asioista.

    Tälläkertaa niin terävää ja ajankohtaista tekstiä, että monia ottaa sinunlisäksi suuresti yläkertaan kun pääsin kunnolla näpäyttämään oikeaan kohteeseen kymppipaikelle ja oikealle hengkilölle. Varmasti koskee hengkisesti ja tekee kipeää sielun solmuihin niin pahasti, että pyykkinaruun köytät itsesi poloinen pontikankittaaja

    Tapanani ei ole kaljoitella sinun tapojesi mukaan. Olen täysin raitis/tupakoimaton/huumeista vapaa ja senverran maistanut eläessäni, että tiedän minkämakuista kalja kossu ja tupakka on. Huumeiden mausta ja tuntemuksista en tiedä mitään.

    Äänestä

  • Mikä sua siä kaupungintalon toises kerrokses mättää? Jos menis käymään kattomaas minkälainen talo ja ketä asukkaita siä on. Saisin uteliaisuuksissani kans vähä perätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antipholis kirjoitti:

Ilkka, mistä kirjoitit, kun viesti heti poistettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu