ja naurattaa nämä nykytieteilijät tällä palstalla. " Ei ole olemassa mitään sielua koska nykytieteen avulla ei pysty todistamaan sitä"
Ja valotunneli-ilmiöstä jokainen nykytieteilijä on nyrkkipostistaan lukenut sen olevan happivajausta ja endorfiinihyökyjä aivoihin.
Hei, tiede on apuväline jolla haetaan todistettavuutta asioihin, se ettei jotain pysty todistamaan tieteen keinoin ei todellakaan tarkoita sitä, että se ei ole totta. Se todistaa vain sen, että tieteemme taso ei ole sellainen, että sen avulla siihen pystyisimme.
Maapallo oli varmaan pannukakku, kuu juustoa ja aurinko hyrräsi maapallomme ympäri siihen päivään saakka kun "nykytieteemme" kehittyi tarpeeksi, sitten maailmanjärjestys muuttui äkisti. Pallomme paisui, aurinko pysähtyi ja kuun juusto muuttui kiveksi.
Nykyiset lentokoneet eivät olisi 1700-luvun happirikkaassa ilmassa ääntä nopeammin lentäneet, koska "nykytiede" ei lentokykyä pystynyt tuolloin käsittämään. Ihminen vasta on kehittynyt huimasti koska parisataa vuotta sitten "nykytiede" vakuutti ihmiskehon hajoavan yli sadan kilometrin tuntinopeudella paikasta toiseen siirryttäessä.
Nykytiede on ihan tasan yhtä pitkällä kuin sitä harjoittavat ihmiset. Jos tieteilijät palstalla ovat ihan tosissaan sitä mieltä että ihminen on ratkaissut KAIKEN, koko maailmankaikkeuden arvoituksen niin sitten tietysti.
Muuten voidaan jättää kyllä tiede ihan omaan arvoonsa. On todellisuudesta ja totuudesta kauempana kuin harhaisimmat uskomukset ja luulot
Ja valotunneli-ilmiöstä jokainen nykytieteilijä on nyrkkipostistaan lukenut sen olevan happivajausta ja endorfiinihyökyjä aivoihin.
Hei, tiede on apuväline jolla haetaan todistettavuutta asioihin, se ettei jotain pysty todistamaan tieteen keinoin ei todellakaan tarkoita sitä, että se ei ole totta. Se todistaa vain sen, että tieteemme taso ei ole sellainen, että sen avulla siihen pystyisimme.
Maapallo oli varmaan pannukakku, kuu juustoa ja aurinko hyrräsi maapallomme ympäri siihen päivään saakka kun "nykytieteemme" kehittyi tarpeeksi, sitten maailmanjärjestys muuttui äkisti. Pallomme paisui, aurinko pysähtyi ja kuun juusto muuttui kiveksi.
Nykyiset lentokoneet eivät olisi 1700-luvun happirikkaassa ilmassa ääntä nopeammin lentäneet, koska "nykytiede" ei lentokykyä pystynyt tuolloin käsittämään. Ihminen vasta on kehittynyt huimasti koska parisataa vuotta sitten "nykytiede" vakuutti ihmiskehon hajoavan yli sadan kilometrin tuntinopeudella paikasta toiseen siirryttäessä.
Nykytiede on ihan tasan yhtä pitkällä kuin sitä harjoittavat ihmiset. Jos tieteilijät palstalla ovat ihan tosissaan sitä mieltä että ihminen on ratkaissut KAIKEN, koko maailmankaikkeuden arvoituksen niin sitten tietysti.
Muuten voidaan jättää kyllä tiede ihan omaan arvoonsa. On todellisuudesta ja totuudesta kauempana kuin harhaisimmat uskomukset ja luulot
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sä ja mä ehdimme kuolla ja monet miljardit ihmiset, ennenkuin pystytään todistamaan enemmän tuonpuoleisesta sielumaailmasta! Vie useita satoja sukupolvia kehittyä ja edetä tutkimuksissa. Koeta kestää ja uskoa! Itse olen jo kahdesti ajellut punaisella Ferrarilla ja mahtava kokemus, harmi kun uni koettu vain kaksi kertaa noin 3 vuoden aikana. Sielumme vierailee toisessa, osittain mielikuvitusmaailmassa, siellä temmelletään tutuissa ympäristöissä, joita ei aina enää edes olemassa. Mutta ystävät ovat siellä aitoja ja sieltä voi kommunikoida maahan muille ihmisille menetelmällä sielusta sieluun, eli voit kokea "unenomaisen" tapaamisen ajatustenvaihtona, ei unena. Ajatuksesi keskustelee ja vastapuoli lukee ajatuksesi, sellaista siellä on! Myös kontrolli pelaa siellä "tuntemattomassa", mutta ei pahuus. Hyvin organisoitu systeemi ja meidän hahmoja, kyse vain eri materiaalista, jota maanpäällä ollessamme emme koskaan opi tunnistamaan.
Tieteen pitäisi kyllä tunnustaa se tosiasia, että se on vain sen hetkistä tietoa. Nykytieteen toimivuus voidaan kyllä todistaa sen kiistattomalla käytännön toimivuudella. Mitään Jumalan sanaa tiede ei kai tietääkseni ole koskaan väittänyt olevansa? Totta kai tieteeseenkin liittyy lieveilmiöitä ja taloudellisia eturistiriitojakin. Raha ratkaisee välillä senkin miten tiedettä hyödynnetään. Tieteen läpimurrothan tapahtuvat usein ensin sota- ja avaruusteknologian saralla. Vasta sen jälkeen niitä aletaan hyödyntää siviiliteknologiassa. Toki poikkeuksiakin aina löytyy.
"Henkimaailman juttuja" tieteen keinoin on vaikeaa todentaa, mutta tiede on murtautumassa vähitellen sillekin alueelle. On esim kvanttifysiikka ja nanoteknologiaa, jotka alkavat olla jo enemmänkin "henkimaailman juttuja".
Toivotaan vaan, että näissä uusissa tieteen saavutuksissa pysyy kuitenkin mopo käsissä. Ettei ihmiskunta ala orjuuttaa osaa sen jäsenistä uuden teknologian avulla. Aika pelottava visio tulevaisuuden iso-veliyhteiskunnasta, jossa ihmisiä voidaan kontroilla yötä päivää. Yhteiskuntaa, jossa naapuri voi vakoilla naapuria ja "raportoida poikkeavuuksista", tai ihan vaan huvikseen kiusata lähimmäistään. Toisaalta se voi lisätä turvallisuutta, mutta samalla viedä yksityisyydensuojamme kokonaan.
Tarvitaan kyllä jonkinlaista uutta tietoisuudenkin nousua, tai muuten olemme kusessa! :/
jep
Ja "sielusta" sen verran, että mulle on ihan niinku päivänselvää ettei tietoisuus ole pelkkä (jos ollenkaan) aivojen tuote. Siis, uskomatonta että länsimainen tiede edes tuputtaa tollasta meille. Siis ihan oma substanssissa tietoisuus on. En pidä sielu -sanan käytöstä niinkään, koska pari uskontoa on luoneet sillä tyhmän merkityksen. Minä kutsun sitä tietoisuudeksi.
Lähellä kuolemaa -kokemukset on suurin osa hyvin samankaltaisia, ja yleensä positiivisia kokemuksia. Kaveri meinas lapsena hukkua kun ajoi pyörällä uima-altaaseen. Sanoi ajatelleensa siskoa ja yhtäkkiä oli nähnyt siskonsa lukemassa kirjaa, ja lähtenyt ulos etsimään kaveria. Oli löytänyt hänet altaasta ja kutsunut apua. Myöhemmin kaveri oli kysynyt siskolta oliko hän lukemassa kirjaa ennen sitä, ja olihan hän.
Täti on sairaalassa töissä ja eräs potilas kun oli saatu elvytettyä hän sanoi: "Hei!, miksi toitte minut takaisin tänne, siellä oli niin ihanaa." Jotkut tällaisen kokemuksen kokeneet sanovat: "Sitten kun "kuolee", huomaa miten sokea on ollut täällä eläessään."
I totally agree. :) Kyllä kaikkien silmät vielä jossain vaiheessa aukenee. Mutta on sitten eri juttu tapahtuuko se ajoissa. Paras paketti olisi jos osattaisiin hyödyntää tiedettä ja tietoisuutta yhdessä. Miksi ne ylipäätänsä on pitänyt erottaa toisistaan?
Yhdyn edellisiin , ja toteaisin, että miksi ihminen on teknisesti kehittynyt, ja sillä alueella kehitys edennyt huimaa vauhtia, mutta henkisesti ihminen elää vielä aatamin ajassa, toisinsanoen, ihmisen henkinen kehitys pyörii kehää.
Nyt kuitenkin se on ihmisen hekinen puoli joka käyttää tuota tekniikkaa, niin on olemassa, että ihminen henkisesti kehittymättömänä, saattaa, aiheuttaa koko elämän tuhoutumisen koko maapallolta.
Mistä sitten johtuu se, että ihmisen henkinen kehitys on taantunut,todennäköisesti siitä, ihminen on takertunut,
tuhansia vuosia vanhoihin, uskontoihin ja aatteisiin, joissa ihmismieltä pidetään hallinnassa, pelottelun avulla.
Sen takia ihminen elää menneisyydessä, kohtaamatta nykyhetkeä.
Kun reagoimme nykyhetkessä niin , ajattelija,ego, sielu muuttaa sen menneisyyden kaavojen mukaiseksi, emmekä näinollen kohtaa nykyhetkeä, joka on ajaton, vaan vaan muutamme sen menneitten käsitystemme mukaisiksi,, ja
pelko, tusta, ahdistus, kärsimys jatkuu.
Mutta kun tämä menneisyys tulee nykyhetkeen ja päättyy, niin elät nykyhetkessä, joka on ajaton, niin kaikki
psykologiset traumat päättyvät, ja syntyy uusi elämä jossa ei ole enään pelkoa, ei tuskaa eikä ahdistusta
Miten muuten määrittelet itsesi? Elätkö "henkisesti Aatamin ajassa" kuin muutkin? Vai oletko jo korkeammalla tasolla? Onko kaltaisiasi muitakin?
Mitens on?
Tiede on vain yksi tapa mitata, tarkkailla ja tutkia. Tiede pystyy vain mittaamaan ja tutkimaan sitä, mikä on tieteen tavoin mitattavissa, kokeellisesti toistettavissa ja ymmärrettävissä.
Tiedeyhteisöissä on kuitenkin tutkittu ns. parapsykologisia ilmiöitä ja nykytieteellisesti selittämättömiä objekteja jo pitkään. Ala on vain ollut hyvin suljettua tavallisen tieteentekijän osalta. Tutkimusta on suoritettu ja suoritetaan lähinnä sotilas- ja tiedusteluyhteisöjen voimin ja on tarkkaan salassapitovelvoitteiden alaista.
Alan tutkijoiden sisällä on tapahtunut voimakasta ns. "uskoontuloa". Ei välttämättä Kristin- tai johonkin määrättyyn ja määriteltyyn uskontoon, mutta voimakasta henkistymistä ja uskoa siihen, että on muutakin kuin materialistinen todellisuus. Tiedeyhteisöjen ja tieteenharjoittajien joukon sisällä kasvaa myös vahva perinteinen uskonnollisuus.
Maaailmantunnettuja eri alojen huippututkijoita tunnustaa jonkinlaista uskoa "johonkin suurempaan" julkisesti enenevissä määrin, vielä kaksikymmentä vuotta sitten julkinen esiintulo näissä asioissa oli ammatillinen itsemurha ja suurempi synti kuin homouden tunnustaminen. Maailma muuttuu ja henkistyy ja tieteeseen uskovat alkavat ymmärtää sen, että maailma on niin ihmeellinen, ettei ihmisten tiede sitä pysty koskaan selittämään.
Ja tiedekin pystyy selittämään tänä päivänä enemmän kuin me "tavalliset ihmiset ja tavalliset tieteenharjoittajat" uskommekaan.
Juu, näistä jenkkejen "PSI-joukoistahan" on ollut joskus jossain juttua. Muistaakseni Vietnamin sodan aikaan jenkkisolttuja ohjeistettiin jotenkin niin, että jos taistelutoverinne ei enää kuule ääntänne, olette kuolleita.
Maailmassa taitaa muutenkin olla vain hyvin, hyvin pieni joukko ihmisiä, jotka ovat vakaasti sitä mieltä, että kuoleman jälkeen ei ole mitään. Suurin osa uskookin jonkinlaiseen jatkumoon.
Se voi muutenkin olla aika pienestä kiinni, että koko ihmiskunta ei ala uskoa samalla tavalla. Joku tutkimusryhmä saa vakuuttavan oloista, uutta tietoa siitä, että elämä ei todellakaan lopu fyysisen kehon kuolemaan. Silloin jengin on pakko alkaa funtsata sitä, että kannattaako sitä elää elämänsä itsekkäästi? Fiksu ja viisas ihminen on aina tietenkin funtsannut tätä kysymystä ja todennut, että se ei todellakaan kannata. Kaikkein järkevin tapa elää onkin "elää ja antaa elää". Maailmankaikkeus sotii aina itseään vastaan ja siksi kaikki sodatkin ovat todellisuudessa sisällissotia. Sielullamme ei ole rotua, uskontoa eikä sukupuoltakaan. Sen kun ihmiskunta hiffaa, niin kaikki muuttuu!
Olet oikeassa. Kaikki uskovat, oikeastaan tietävät jonkinlaisen "jatkon" olevan tiedossa. Osa taistelee sitä vastaan koko elämänsä. Onneksi vain pieni osa.
Emme me mihinkään häviä, vain tämä biologinen koneistomme katoaa. Se on annettu meille täksi käyttökerraksi. On apuvälineemme tämän maailman fyysisyyden kokemiseen.
on se, että vasta kuollessamme tiedämme varmasti. Ja jos ihan järjellä ajattelee niin täysin turhaahan tämä ihmisen syntymä ja elämä olisi ellei tässä olisi jotain suurempaa merkitystä takana.
Eläin- ja kasvikunnallakin on määrätty tehtävä luonnon kiertokulussa. Vain meiltä elämää ylläpitävä näennäinen tarkoitus puuttuu.
Jos vain syntyisimme tänne kuollaksemme ei siitä olisi mitään hyötyä maapallollemme tai maailmankaikkeudellemme. Lähinnä vain pahuksenmoista haittaa ainakin tälle pallolle.
Tämä kaikki on niin hyvin järjestetty, että ellemme me ole syntyneet tänne vain siksi että tuhoamme tämän pallon niin meidän elämillämme on oltava suurempi tarkoitus. Minä uskon että tämä on yksi osa "koulutustamme#
Niinpä niin!
Kuollessa sitä varmaan nauraa räkäsesti näille maallisille murheilleen. Kuin heräis painajaisesta.
Ja koulutus tosiaankin jatkuu, jatkuu ja jatkuu...
Ehkä ikuisuuksista ikuisuuksiin?
osin 'vääristelevä' mielikuva annetaan kirkossa, ns. kuolleen ihmisen siunaustilaisuudessa.
Todellisuudessa tänne jää vain 'päällysvaate', itse minän jatkaessa suoraan elämäänsä korkeammassa värähtelytasossa.
Kokemus 'kuolemasta' on syntymä suurempaan todellisuuteen, jossa lukuisten kokemuksien lisäksi puidaan mm. seuraavan maallisen elämän puitteita.
Kirkkohan on kaavoihinsa kangistunut instituutio, joka toki tarjoaa ihmisille kauniita rituaaleja ja muita palveluksia. Se yrittää kyllä pysyä ajan mukana ja siinä onkin sen vahvuus sekä heikkous.
Elämme varsin jänniä aikoja...
täysin. Ei Newtonkaan painovoimaa keksinyt, kyllä se oli olemassa ja täyttä totta ennen Newtonin syntymääkin. Vasta hänen aikanaan tiede osasi selittää sen. Tiede kun ei tiedä enempää kuin mihin saakka se on päässyt, se ei sulje minkään ilmiön oloa olemattomaksi. Uskon että sadan vuoden kuluttua paratieteet ovat paljon kehittyneet ja että ne ovat nykyisten "virallisten tieteenalojen" rinnalla tunnustettuja.
Sitä en tiedä mitä tieto tuo tullessaan. Hyvää vaiko pahaa. Tällä hetkellä iso osa ihmiskuntaa on niin materialismiin, egoonsa ja omaan haluamiseensa kiinnittyneitä, että järkytys kohtaa monia.
Meidän elämämme on todellisuudessa jotain paljon muuta kuin vain tämä elämä.
Kaikella luodulla on funktionsa jaluonnossa. Jos ei ole muuta kuin tämä, on ihmisen funktio toimia maapallon aika-ajoin tuhoavana syöpäsoluna. Se vasta olisi surullinen tehtävä. Uskon ja haluan uskoa ettei se ole ainoa ja perimmäinen tehtävämme
jeees