Alkutervehdys
1 Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista,
2 tervehdin Galatian seurakuntia, minä ja kaikki kanssani olevat veljet.
3 Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille -- Kristuksen,
4 joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.
5 Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.
Paavalin kirje galatalaisille
14
272
Vastaukset
- Maruan-ne
jatkoa galatalaiskirjeeseen:
6 Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin.
7 Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.
8 Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme -- vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli -- hän olkoon kirottu.
9 Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.
10 Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.- Maruan-ne
galataiskirje jatkuu:
11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.
13 Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen.
14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta.
15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä,
16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä
17 enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.
18 Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa.
19 Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.
20 Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä teille kirjoitan, on totta.
21 Sitten lähdin Syyriaan ja Kilikiaan.
22 Juudean kristillisissä seurakunnissa minua ei vielä tunnettu.
23 Niissä vain kerrottiin kuulopuheena: "Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää."
24 Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut. - Maruan-ne
Maruan-ne kirjoitti:

24 Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut.Jes. 55:1
Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! [Jes. 12:3, 44:3; Joh. 7:37 | Sir. 51:25; Ilm. 22:17].
Joh.4: 10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä." - Ilmestyskirja 14:6-
Maruan-ne kirjoitti:
Jes. 55:1
Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää, ottakaa maksutta viiniä ja maitoa! [Jes. 12:3, 44:3; Joh. 7:37 | Sir. 51:25; Ilm. 22:17].
Joh.4: 10 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä."Minä näin keskitaivaalla lentävän erään toisen enkelin, jolla oli ikuinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuville, kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansoille. Hän julisti kovalla äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan, maan, meren ja vesien lähteet." Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka julisti: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikkia kansoja." Heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka julisti kovalla äänellä: "Joka kumartaa petoa ja sen kuvaa sekä ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, joutuu hänkin juomaan Jumalan vihan viiniä, mikä sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan. Häntä vaivataan tulella ja tulikivellä pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iäti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvapatsasta, ja jotka ottavat sen nimen merkin. Tässä on [koetuksella] pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka tästedes kuolevat Herrassa. Henki sanoo, että he saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
Jeesus tahtoo pelastaa tämän maailman epäjumalanpalveluksesta, kun tuo kauhea epäjumalanpalvelus alkaa lähiaikoina, ennen Jeesuksen paluuta, autuaat ne, jotka lukevat Ilmestyskirjan ja ottavat siitä vaarin ja puhdistavat vaatteensa Jeesuksessa. - ****
Ilmestyskirja 14:6- kirjoitti:
Minä näin keskitaivaalla lentävän erään toisen enkelin, jolla oli ikuinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuville, kaikille kansanheimoille, sukukunnille, kielille ja kansoille. Hän julisti kovalla äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut. Kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan, maan, meren ja vesien lähteet." Hänen jäljessään tuli toinen enkeli, joka julisti: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikkia kansoja." Heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka julisti kovalla äänellä: "Joka kumartaa petoa ja sen kuvaa sekä ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä, joutuu hänkin juomaan Jumalan vihan viiniä, mikä sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan. Häntä vaivataan tulella ja tulikivellä pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä. Heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iäti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, niillä, jotka kumartavat petoa ja sen kuvapatsasta, ja jotka ottavat sen nimen merkin. Tässä on [koetuksella] pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon. Minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka tästedes kuolevat Herrassa. Henki sanoo, että he saavat levätä vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."
Jeesus tahtoo pelastaa tämän maailman epäjumalanpalveluksesta, kun tuo kauhea epäjumalanpalvelus alkaa lähiaikoina, ennen Jeesuksen paluuta, autuaat ne, jotka lukevat Ilmestyskirjan ja ottavat siitä vaarin ja puhdistavat vaatteensa Jeesuksessa.maailman lapsista. Tulee olemaan kaksi joukkoa, ne jotka palvelevat Jumalaa ja ne, jotka eivät. Tulee aika, jolloin:
Ilm. 22:11
Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
Sitten tulee se aika, jolloin kumarretaan kuviteltua Jeesusta, Jeesus ei kuitenkaan tule enää tänne maan päälle. - ei kannata eksyä
**** kirjoitti:
maailman lapsista. Tulee olemaan kaksi joukkoa, ne jotka palvelevat Jumalaa ja ne, jotka eivät. Tulee aika, jolloin:
Ilm. 22:11
Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on vanhurskas, tehköön edelleen vanhurskautta, ja joka on pyhä, pyhittyköön edelleen.
Sitten tulee se aika, jolloin kumarretaan kuviteltua Jeesusta, Jeesus ei kuitenkaan tule enää tänne maan päälle.Kun Jeesus oli sanonut tämän, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Kun he hänen mennessään tähysivät taivaalle, heidän luonaan seisoi kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katselette taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Tämän ilmoituksen lisäksi myös Herra itse puhui asiasta. - ****
ei kannata eksyä kirjoitti:
Kun Jeesus oli sanonut tämän, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Kun he hänen mennessään tähysivät taivaalle, heidän luonaan seisoi kaksi valkopukuista miestä. Nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katselette taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä taivaaseen, on tuleva samalla tavalla kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."
Tämän ilmoituksen lisäksi myös Herra itse puhui asiasta.kun Jeesus tulee noutamaan omiaan, hän tulee pilvissä. Hän ei tule asumaan tänne maan päälle.
Eläessään Jeesus varoitti valhejeesuksista, joita tulisi olemaan ennen hänen takaisintuloaan.
Matt. 24:23
"Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko." - Tutki Raamattua
**** kirjoitti:
kun Jeesus tulee noutamaan omiaan, hän tulee pilvissä. Hän ei tule asumaan tänne maan päälle.
Eläessään Jeesus varoitti valhejeesuksista, joita tulisi olemaan ennen hänen takaisintuloaan.
Matt. 24:23
"Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko."kyllä monessa kohden mainitaan että Jeesus hallitsee maan päällä, lue Sak.14, Ilm.19:11-.
- ****
Tutki Raamattua kirjoitti:
kyllä monessa kohden mainitaan että Jeesus hallitsee maan päällä, lue Sak.14, Ilm.19:11-.
mutta Jeesus ei kävele täällä maan päällä. Hän on noussut ylös taivaaseen. Jos joku sanoo, että täällä tai tuolla on Jeesus, on sellainen puhe ihan taatusti harhaoppia. Jeesus nousi taivaaseen ja lähetti tänne Pyhän Hengen. Kun Jeesus tulee takaisin pilvissä, sen kyllä sitten huomaa kaikki.
Pyhä Henki on Jeesuksen edustaja nyt täällä maan päällä. Eli "kun Jeesus meni ylös, Pyhä Henki tuli alas ja opetuslapset lähtivät ulos." Niinhän siinä käytiin. - ****
**** kirjoitti:
mutta Jeesus ei kävele täällä maan päällä. Hän on noussut ylös taivaaseen. Jos joku sanoo, että täällä tai tuolla on Jeesus, on sellainen puhe ihan taatusti harhaoppia. Jeesus nousi taivaaseen ja lähetti tänne Pyhän Hengen. Kun Jeesus tulee takaisin pilvissä, sen kyllä sitten huomaa kaikki.
Pyhä Henki on Jeesuksen edustaja nyt täällä maan päällä. Eli "kun Jeesus meni ylös, Pyhä Henki tuli alas ja opetuslapset lähtivät ulos." Niinhän siinä käytiin.kuten Paavalille kirkastettuna ja kuten Johannekselle Patmos-saarella.
Paavali aloittaa yleensä kirjeensä kiitoksella eikä unohda puhua siitä, miten paljon iloa hänellä on ollut niistä, joille hän kirjoittaa.
Galatalaisten suhteen on tilanne toisin; hänellä ei ole mitään syytä iloita.
Paavali näkee galatalaisten uskovien tilanteen vakavuuden; seurakuntiin ollaan levittämässä toisenlaista evankeliumia (j. 6).
Luopumus on leviämässä eikä aikaa ole hukattavissa. Hämmennyksen aikaansaajat kulkevat omalla asiallaan (j.7).
Paavali uhkaa kirouksella hämmennyksen aikaansaajia (8,9).
Galatian kristityt eivät ole palanneet takaisin pakanuuteen. Kysymys ei ole myöskään moraalisista rikkeistä., vaan he pitävät itseään edelleen hyvinä, jopa parempina, kristittyinä; he ovat ankarimpia itseään kohtaan ja vaativat itseltään enemmän.
Tämä on galatalaiskirjeen varsinainen sanoma. Se käsittelee ongelmaa, joka on kaikkina aikoina yhtä ajankohtainen.
Galatiaan oli tullut ankaria lainopettajia, jotka olivat tahtoneet parannella evankeliumia. Pelastukselle asetettiin uusia ehtoja, joiden ytimenä oli, että ihmisen piti tehdä jotakin.
Kyseessä on siis lakihenkinen uskonto, joka vetoaa ihmisen luontaiseen uskonnollisuuteen.Maruan-ne kirjoitti:
galataiskirje jatkuu:
11 Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukainen.
12 Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle.
13 Olettehan kuulleet, kuinka minä aikoinani, kun elin juutalaisena, vainosin kiihkeästi Jumalan seurakuntaa ja yritin tuhota sen.
14 Menin juutalaisuudessa pitemmälle kuin useimmat ikätoverini ja kiivailin isiltä perittyjen opetusten puolesta.
15 Mutta Jumala, joka jo äitini kohdusta oli valinnut minut ja armossaan kutsui minut työhönsä,
16 näki hyväksi antaa Poikansa ilmestyä minulle, jotta lähtisin julistamaan vieraille kansoille sanomaa hänestä. Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä
17 enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua. Sen sijaan menin Arabiaan ja palasin sieltä takaisin Damaskokseen.
18 Kolmen vuoden kuluttua menin sitten Jerusalemiin tutustuakseni Keefakseen ja viivyin hänen luonaan kaksi viikkoa.
19 Ketään muuta apostolia en tavannut, ainoastaan Herran veljen Jaakobin.
20 Jumalan edessä vakuutan, että tämä, mitä teille kirjoitan, on totta.
21 Sitten lähdin Syyriaan ja Kilikiaan.
22 Juudean kristillisissä seurakunnissa minua ei vielä tunnettu.
23 Niissä vain kerrottiin kuulopuheena: "Se mies, joka ennen vainosi meitä, julistaa nyt samaa uskoa, jota hän ennen yritti hävittää."
24 Ja Jumalaa ylistettiin siitä, mitä minulle oli tapahtunut.Paavali oli saanut evankeliumin Jeesukselta:
”Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut” (j. 11,12).
Apostolien Tekojen (9:1-9) laajemman kuvauksen mukaan oleellista tässä ilmoituksessa oli Ylösnousseen kohtaaminen (1. Kor. 9:1) näyssä (ilmestyksessä).
Näin Paavali haluaa kertoa galatalaisille, että hänen apostolin virkansa on saatu suoraan itse Jeesukselta Kristukselta. Ja kutsun tähän virkaan hän oli saanut jo äitinsä kohdussa (j. 15).
Jumalan valinta oli näin ollen täysin riipumaton ihmisestä itsestään, hänen kelvollisuudestaan tai teoistaan.
Näin Paavali korostaa voimakkaasti riippumattomuuttaan .
Hänen ei tarvinnut hakea Jerusalemin alkukristityiltä tietoja eikä neuvoja (j. 16).
Valheveljet väittivät taas, että Paavali ei ollut mikään todellinen ja aito apostoli. Hän ei ollut kulkenut Jeesuksen kanssa kuten Pietari (Keefas, j. 18) ja muut.
Sentähden Paavalin oppikaan ei heidän mielestään ollut pätevää eikä täysin arvovaltaista.
--
Apostolit olivat miehiä, jotka itse Kristus valitsi elämänsä tapahtumien silminnäkijöiksi.
He näkivät Jeesuksen hänen ylösnousemuksensa jälkeen.
Paavali ei ollut Jeesuksen seuraaja tämän vaeltaessa maan päällä.
Hänellä oli kuitenkin edellytykset apostoliksi, sillä hän oli nähnyt Jeesuksen tämän ylösnousemuksen jälkeen.
Damaskon tiellä Kristus ilmestyi hänelle, joten hän saattoikin sanoa; "Enkö minä ole apostoli? enkö minä ole nähnyt Jeesusta, Herraamme? (1. Kor. 9:1).
Luin juuri tänä aamuna Galatalaiskirjeen 3.luvun. Onpas vahvaa,virkistävää ja armollista tekstiä, laista,lupauksesta,armosta ja uskon vanhurskaudesta :)
Siunausta sinulle sisko :)Jakeet 1-5 sisältävät alkutervehdyksen, johon apostoli Paavali liittää evankeliumin tärkeimmän sisällön.
Ns. apostoliseen tervehdykseen (j. 3) sisältyy kristinuskon kaksi tärkeintä sanaa: Armo ja rauha.
Armo on kristinuskon keskeisimpiä käsitteitä.
Paavalille juutalaisena pelastustie oli ennen kääntymystään lain, omien tekojen ja ansion tie.
Laki paljastaa sen, kuinka luonnollinen ihminen on itsessään syntinen ja vastustaa Jumalan tahtoa. Hän tarvitsee Jumalan armoa.
Luukas kertoo kolme kertaa Apostolien Teoissa Paavalin kääntymyskokemuksesta: Apt. 9:1-19; 22:1-21; 26:1-20.
Ennen kääntymystään Paavali oli taistellut lakiin perustuvan vanhurskauden puolesta vainoten kristittyjä. Hän jopa vilpittömästi luuli palvelevansa Jumalaa tuhoamalla väkivalloin heitä. Tällaisella vainoreissulla Paavali oli silloinkin, kun Jeesus kohtasi hänet Damaskoksen tiellä.
Tämä Ylösnousseen kohtaaminen oli hänen elämänsä ratkaisevin tapahtuma.
Entisestä herjaajasta ja väkivallantekijästä tuli Jeesuksen opetuslapsi.
Jumala armahti Saulin (Paavalin) ja hän on valmis armahtamaan meitäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502124Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11843- 68839
Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut66805Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me112775Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9732Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49719Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt41719vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22693Salaisuus rakas.
Mun täytyy kertoa sulle nyt salaisuus rakas. Sä olet todella hyvä sun työssä. Pus!47670