Tulee tapahtumaan tulevaisuudessa. Kannattaa kieltäytyä käden tai otsan alle päänahkaan istutettavasta sirusta. Olen laittanut linkkejä aihetta koskien tälle palstalle, joten halukkaat voivat käydä niitä selaamassa. Ilmeisesti ketään ei kuitenkaan kiinnosta, eikä kukaan ota tätä mitenkään vaarallisena asiana. Asia kannattaa ottaa kuitenkin vakavasti. minuun ei tulla iskemään mitään sirua, olen sen jo omalta osaltani päättänyt. Tosin ei välttämättä toteudu vielä elinaikanani, mutta tekniikka on valmiina. Sirua kokeilussa jo sitäpaitsi joillakin ihmisillä, tiedemiehillä, lapsilla, eläimillä. Tämähän ei ole mikään uusi asia, vaan tästähän on puhuttu jo 20-vuotta, mutta nyt tekniikka on valmista. Eli tervetuloa rahaton yhteiskunta, ihmisten kontrollointi ja sitä mukaa täydellinen vapauden riisto. eräs kaverini jo sanoikin, että pitää alkaa valmistautumaan pahojen paäivien varalle. Mutta kuinka todellista se kunkin kohdalla on, asiallehan voi nauraa. Jos tulevaisuuden Suomikin kuitenkin ajautuu jossain vaiheessa käteisettömään yhteiskuntaan, kysynkin, moniko tämän palstan lukijoista/ uskovista ihmisistä aikoo ottaa tämän sirun? Kysymyshän jo sinällään on toki absurdi, sillä kukapa tietää tarkoin miten toimii kun se päivä koittaa. Ja milloin koittaakin. Itse ainakin yritän kaikin tavoin välttää sirun, suostun vaikka vankilaan. Ainakin toivon, että tulen niin tekemään. PS. Oletteko katsoneet muuten lompakkonne etukortteja yms. Niissä on luku 666 joissakin, ja viivakoodit kätkevät saman. Miksi luku ei voi olla joku muu kuin 666? Siis miksi sen pitää olla juuri 666? Se on hyvin monessa paikassa juuri tämä luku, ja pohdittu onkin, miksi sitä ei voida vaihtaa. Mutta sitä ei vaihdeta. Miksi?
Ihmisen sirutus
76
4997
Vastaukset
- hyötyjä!
Kun kaikki rahaliikenne kerran tulee toimimaan ihonalaisen mikrosirun kautta, ei enää tarvita lompakkoja eikä muovikortteja. Ei enää vaivalloista lompakon esiin kaivamista perstaskusta, ei tunnuslukujen näpyttelemistä. Ei hidasta rahan nostamista seinästä. Pelkkä oikean käden käyttäminen kaupan kassalla lukijalaitteen alla, ja ostokset on sillä maksettu. Ei rahavarkauksia. Ei pankkiryöstöjä, kun käteisraha poistuu ja raha muuttuu pelkiksi tietokoneiden välillä liikkuviksi binääriluvuiiksi. Samaan siruun saadaan myös ajokortin tiedot, passin tiedot, Kela-kortin tiedot, Plussa-kortin tiedot ja ammattiliiton jäsenyystiedot, jotka nyt ovat muovikortilla. Eikä somali voi enää pysäyttää kadulla ja varastaa rahojasi. Tulevaisuus näyttää hienolta.
- rakastakaa Jumalaa
ei ole Jumalan pelkoa ihmisten sydämmissä, pahaa tekemään kaikin voimin. Avionrikkojavaimo sanoo uskottomuudesta kiinnijäädessään: "En ole mitään pahaa tehnyt" ja pyyhkii suutansa.
- höpö!
rakastakaa Jumalaa kirjoitti:
ei ole Jumalan pelkoa ihmisten sydämmissä, pahaa tekemään kaikin voimin. Avionrikkojavaimo sanoo uskottomuudesta kiinnijäädessään: "En ole mitään pahaa tehnyt" ja pyyhkii suutansa.
Eihän se mikään pedon merkki ole. Ei Raamatussa puhuta siruista. Olet vainoharhainen. Niin kuin teikäläiset jo syksyllä väittivät, että sikainfluenssarokotuksen mukana on jo annettu mikrosiru, pedon merkki. No onkos nyt sitten 2 miljoonaa suomalaista jo ottanut pedon merkin, onkos?
- Aloittaja
höpö! kirjoitti:

"Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku." (Ilmestyskirja 13:16-17)
http://www.kosmas.fi/ Schengenin sopimus
http://www.onkosetotta.net/artikkeli/38
http://samima1.tripod.com/mikrosiru.htm
http://www.suol.fi/raamattunet/ilmes666.html
http://www.jeesusonherra.se/pedon_merkki.htm - mie vua
Onko lompakon kaivaminen taskustakin jo "vaivalloista"? Näpytteleminen "hidasta"? Mihin meillä on kiire? Miksi kaiken pitää olla niin helppoa? Itse nauttisin jos saisin tehdä työtä palkatta ja silti saisin perus tarpeet. Sitä tekevät kaikki eläimet.
Aikoinaan sanottiin: tekniikka kehittyy, entä ihminen? - Realitywold
Käteinen on oikeasti ja järkevästi käytettynä se turvallisin maksutapa. Vai oletko niitä köyhiä jotka tahtovat 2kk maksutonta (vuosimaksut!!) kodinkoneen hankintaan ? Pidä tilillä aina säästöjä yllätysmenoja varten.
Tuubista löytyy linkki jossa näytetään kuinka siruun päästään käsiksi. Helppoa kuin heinän teko! Varas siinä nauraa partaansa sinulle parhaiten. Ja sinä maksat!!!
Käteiseen ei tepsi scannerit eikä kortinlukijat bensiksellä. Ja viisas tietää miten käteistä käsitellä. Muuten, entä kun ylistämääsi tekniikkaan tulee häiriö, millä maksat ? Ei ole luottoa.. Lopettakaa se hypetys, pyörää ei aina kannata keksiä uudestaan :=) - Xtian
mie vua kirjoitti:
Onko lompakon kaivaminen taskustakin jo "vaivalloista"? Näpytteleminen "hidasta"? Mihin meillä on kiire? Miksi kaiken pitää olla niin helppoa? Itse nauttisin jos saisin tehdä työtä palkatta ja silti saisin perus tarpeet. Sitä tekevät kaikki eläimet.
Aikoinaan sanottiin: tekniikka kehittyy, entä ihminen?"Onko lompakon kaivaminen taskustakin jo "vaivalloista"? Näpytteleminen "hidasta"?"
On. Miksi kuljettaa mukana mokomia oravannahkoja jos homman voi hoitaa kätevästi rfid-tunnisteella? Turhaa hömppää ja pelottelua, itse ottaisin implantin kernaasti vaikka heti. - Alistaja...........
Xtian kirjoitti:
"Onko lompakon kaivaminen taskustakin jo "vaivalloista"? Näpytteleminen "hidasta"?"
On. Miksi kuljettaa mukana mokomia oravannahkoja jos homman voi hoitaa kätevästi rfid-tunnisteella? Turhaa hömppää ja pelottelua, itse ottaisin implantin kernaasti vaikka heti.Minä käyttäisin kernaasti hyväkseni tuollaisia siruja jotka on implantoitu ihmisiin. Niillä alistaisin ihmiskunnan palvelemaan itseäni määräämäällä kaikenlaisia kieltoja ja rajoituksia joiden rikkomista sitten seuraisin noiden sirujen kautta. Aina kun rikkomus havaittaisiin, etsisin jäljittimen avulla rikkojat ja kiduttaisin heitä.
Näin tekisin pelkästään sen vuoksi että voisin sen tehdä. - (Q)munakoisonen
höpö! kirjoitti:
Eihän se mikään pedon merkki ole. Ei Raamatussa puhuta siruista. Olet vainoharhainen. Niin kuin teikäläiset jo syksyllä väittivät, että sikainfluenssarokotuksen mukana on jo annettu mikrosiru, pedon merkki. No onkos nyt sitten 2 miljoonaa suomalaista jo ottanut pedon merkin, onkos?
http://www.netmission.fi/fi/index.php?show=messages&tid=6116
Miksi tahdot ottaa sen sirun kernaasti kätöseesi ?
Uskotko sen tekevän sinut onnelliseksi ?
Meinaakko niiden kaikkien mitä raamatunkaltaista käy toteen ja käyny, on vain sattumaa ?!
Luuletko kaiken mikä menee käsityskykysi edelle, olevan huijausta ?! - Petomaista
Tulevaisuudessa, sirusi kaivetaan esiin ja käytetään edelleen...silleen
- ,mnbvxzx
Xtian kirjoitti:
"Onko lompakon kaivaminen taskustakin jo "vaivalloista"? Näpytteleminen "hidasta"?"
On. Miksi kuljettaa mukana mokomia oravannahkoja jos homman voi hoitaa kätevästi rfid-tunnisteella? Turhaa hömppää ja pelottelua, itse ottaisin implantin kernaasti vaikka heti.Kyse onkin siitä, että kun tämä siru, josta raamattu varoittaa onkin siru, joka muuttaa ihmisen dnata. ihminen pystyy sen kanssa elämään pitempään ja sairauksista vapaana. koska tämä siru on ja muuttaa muiden toimntojensa lisäksi ihmisyyden. Tämä siru on merkkinä liitosta ilmassa olevien pahojen enkelien kanssa, jotka väittävät sitä että ihmiskunta tekee liiton maailmanliiton kanssa. Tosiasiassa tämä liitto on liitto saatanan ja hänen langenneiden enkeliensä kanssa.
Siis tämä ei oo omaa päätelmääni vaan tämä ja paljon muuta löytyy Profetiat palstalta ja linkistä joka löytyy bsieltä, voit toki mennä suoraan tv7 ja kattoo video sieltä. - Unimaailma-Z
höpö! kirjoitti:
Eihän se mikään pedon merkki ole. Ei Raamatussa puhuta siruista. Olet vainoharhainen. Niin kuin teikäläiset jo syksyllä väittivät, että sikainfluenssarokotuksen mukana on jo annettu mikrosiru, pedon merkki. No onkos nyt sitten 2 miljoonaa suomalaista jo ottanut pedon merkin, onkos?
Höpö
"Eihän se mikään pedon merkki ole. Ei Raamatussa puhuta siruista. Olet vainoharhainen. Niin kuin teikäläiset jo syksyllä väittivät, että sikainfluenssarokotuksen mukana on jo annettu mikrosiru, pedon merkki. No onkos nyt sitten 2 miljoonaa suomalaista jo ottanut pedon merkin, onkos?"
Eikös osa mennyt vielä nykyistäkin syvempään unitilaan sen piikin jälkeen. - eihemmetintyhmät
Alistaja........... kirjoitti:
Minä käyttäisin kernaasti hyväkseni tuollaisia siruja jotka on implantoitu ihmisiin. Niillä alistaisin ihmiskunnan palvelemaan itseäni määräämäällä kaikenlaisia kieltoja ja rajoituksia joiden rikkomista sitten seuraisin noiden sirujen kautta. Aina kun rikkomus havaittaisiin, etsisin jäljittimen avulla rikkojat ja kiduttaisin heitä.
Näin tekisin pelkästään sen vuoksi että voisin sen tehdä.Mikä on luonteesi? Lohikäärme? Rotta? Apina? Millainen idiootti pyytää itselleen valtaa yli toisten ihmisten? Kuvittelee olevansa ainoana oikeassa?
- Rauno Heino
eihemmetintyhmät kirjoitti:
Mikä on luonteesi? Lohikäärme? Rotta? Apina? Millainen idiootti pyytää itselleen valtaa yli toisten ihmisten? Kuvittelee olevansa ainoana oikeassa?
Vapaamuurarit ovat jo niin tehneet.
- 1234567...
Unimaailma-Z kirjoitti:
Höpö
"Eihän se mikään pedon merkki ole. Ei Raamatussa puhuta siruista. Olet vainoharhainen. Niin kuin teikäläiset jo syksyllä väittivät, että sikainfluenssarokotuksen mukana on jo annettu mikrosiru, pedon merkki. No onkos nyt sitten 2 miljoonaa suomalaista jo ottanut pedon merkin, onkos?"
Eikös osa mennyt vielä nykyistäkin syvempään unitilaan sen piikin jälkeen.Pedon merkki on sunnuntai ! Miksi sunnuntai ? Ensin täytyy tunnistaa peto senjälkeen on helppo tunnistaa pedonmerkki.
Lutherikin tunnisti pedon antikristuksen paavin, josta vanhoissa 1700 luvun Luterilaisissa virsissä kerrotaan, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
Jumalan käskyä sapattia vastaan on räyskytty ! Katolinen kirkko Laodikean kirkolliskokouksessa v.364 jKr. siirsi pyhyyden lauantailta sunnuntaille. Näinollen sunnuntai on ihmiskäsky, pedonmerkki.
Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.
Voittajat pääsevät lasimerelle veisaamaan Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä Ilmestyskirjan mukaan. - Tämä-on-ennustettu
Ja sinua voidaan ohjailla sen sirun kautta. nostamalla taajuuksia. Ja tappaa. Tehdä tahdottoman orjan. Et voi ostaa etkä myydä. Joku päättää.
- Anonyymi
Somali vie koko käden
- Anonyymi
Aloittaja kirjoitti:
"Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin. Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku." (Ilmestyskirja 13:16-17)
http://www.kosmas.fi/ Schengenin sopimus
http://www.onkosetotta.net/artikkeli/38
http://samima1.tripod.com/mikrosiru.htm
http://www.suol.fi/raamattunet/ilmes666.html
http://www.jeesusonherra.se/pedon_merkki.htmKiitos puhut asiaa sirua en ole minäkään otattamassa!!
! - Anonyymi
Alistaja........... kirjoitti:
Minä käyttäisin kernaasti hyväkseni tuollaisia siruja jotka on implantoitu ihmisiin. Niillä alistaisin ihmiskunnan palvelemaan itseäni määräämäällä kaikenlaisia kieltoja ja rajoituksia joiden rikkomista sitten seuraisin noiden sirujen kautta. Aina kun rikkomus havaittaisiin, etsisin jäljittimen avulla rikkojat ja kiduttaisin heitä.
Näin tekisin pelkästään sen vuoksi että voisin sen tehdä.Toihan on ihan hullua
- -BARCODE-
Viivakoodi, englanniksi barcode, on... No, lue TOTUUS viivakoodista! KIRJASTO on kaiken tiedon lähde, niin tässäkin tapauksessa:
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Viivakoodit- justiisajuups
Niinpä niin, julkisuus ja virallisuus on aina se "totuus"...
- Jumala tuomitsee
eivätkä ota pedon merkkiä, vaan turvaavat Isään Jumalaan Herran Jeesuksen nimessä ja Pyhän Hengen voimassa, sillä jokainen Jeesuksen nimessä voimaa anova saa sitä kullekkin päivälle sen tarpeen mukaan. Lisäksi on tärkeää ymmärtää, että Jeesuksen valtakunta on taivaassa eikä täällä maan päällä, vaikka Henkensä kautta hän omissaan vaikuttaakin ja elävän veden kautta synnyttää uskoa, toivoa ja rakkautta ja kutsuu tuhatvuotiseen valtakuntaansa, mihin pääsevät ne, jotka on surmattu hänen valtakuntansa tähden täällä maan päällä, koska eivät suostu kauheaan epäjumalanpalvelukseen tässä pimeyden ruhtinaan maailmassa, missä rahan halun epäjumalanpalvelus on hapattanut kaiken rakkauden Luojaa ja myös lähimmäisiä kohtaan, koska turha on suullaan siunata, jos ei teoillaan rakasta, se on lähinnä itsensä pettämistä, mikä kyllä uskottomille ja epäuskoisille ja eksytetyille sopii, mutta ei Jumalan ja Jeesuksen pyhille.
- Skeptikko
Uteliaisuuttani, että kun puhutaan tuhatvuotisesta valtakunnasta siellä jossain taivaissa, sitten joskus ja joillekin niin mitä sitten tapahtuu kun tuhat vuotta on mennyt?
Minkä mittainen onkaan sitten se iankaikkinen elämä jota myös uskovaiset odottavat kuolemansa jälkeen?
Miksi uskovaiset rienaaavat muita uskontoja harhaopeiksi ja kuitenkin itse palvovat ammoin kuollutta kapinallista ja odottavat jopa hänen uudesti syntymistään, samalla kuitenkin tuomiten esimerkiksi tiibettiläisen jälleensyntymisteorian? - noin.
Skeptikko kirjoitti:
Uteliaisuuttani, että kun puhutaan tuhatvuotisesta valtakunnasta siellä jossain taivaissa, sitten joskus ja joillekin niin mitä sitten tapahtuu kun tuhat vuotta on mennyt?
Minkä mittainen onkaan sitten se iankaikkinen elämä jota myös uskovaiset odottavat kuolemansa jälkeen?
Miksi uskovaiset rienaaavat muita uskontoja harhaopeiksi ja kuitenkin itse palvovat ammoin kuollutta kapinallista ja odottavat jopa hänen uudesti syntymistään, samalla kuitenkin tuomiten esimerkiksi tiibettiläisen jälleensyntymisteorian?Tuhatvuotinen valtakunta perustetaan maan päälle eikä taivaaseen. Se alkaa Antikristus-diktaattorin valtakauden jälkeen, ja on onnellisuuden aikaa. Kun se on ohi, vasta sitten Jumala järjestää viimeisen tuomion, jonka jälkeen mennään taivaaseen tai helvettiin. Uskovaiset eivät usko sielunvaellukseen eivätkä luule, että Jeesus syntyy uuteen ruumiiseen, vaan että ylösnousemuksensa jälkeen hänellä jo on uusi, ylimaallinen ruumis, joka on täydellinen versio hänen entisestä maallisesta ruumiistaan. Hän siis palaa sellaisena kuin lähtikin.
- Skeptikko
noin. kirjoitti:
Tuhatvuotinen valtakunta perustetaan maan päälle eikä taivaaseen. Se alkaa Antikristus-diktaattorin valtakauden jälkeen, ja on onnellisuuden aikaa. Kun se on ohi, vasta sitten Jumala järjestää viimeisen tuomion, jonka jälkeen mennään taivaaseen tai helvettiin. Uskovaiset eivät usko sielunvaellukseen eivätkä luule, että Jeesus syntyy uuteen ruumiiseen, vaan että ylösnousemuksensa jälkeen hänellä jo on uusi, ylimaallinen ruumis, joka on täydellinen versio hänen entisestä maallisesta ruumiistaan. Hän siis palaa sellaisena kuin lähtikin.
Havaittavissa monessakin kohtaa. Mainittakoon nyt vaikka tuo tuhatvuotinen valtakunta. "Hän kutsuu tuhatvuotisen valtakuntaansa ne ihmiset jotka on surmattu täällä maan päällä", "Lisäksi on tärkeää ymmärtää että Jeesuksen valtakunta ei ole täällä maan päällä vaan taivaassa"!
Selitäppäs nyt hieman tarkemmin vaikka tämä juttu, niin pohditaan sitten myöhemmin noita muita teesejäsi ja niiden todenperäisyyttä! noin. kirjoitti:
Tuhatvuotinen valtakunta perustetaan maan päälle eikä taivaaseen. Se alkaa Antikristus-diktaattorin valtakauden jälkeen, ja on onnellisuuden aikaa. Kun se on ohi, vasta sitten Jumala järjestää viimeisen tuomion, jonka jälkeen mennään taivaaseen tai helvettiin. Uskovaiset eivät usko sielunvaellukseen eivätkä luule, että Jeesus syntyy uuteen ruumiiseen, vaan että ylösnousemuksensa jälkeen hänellä jo on uusi, ylimaallinen ruumis, joka on täydellinen versio hänen entisestä maallisesta ruumiistaan. Hän siis palaa sellaisena kuin lähtikin.
sellaisena kuin lähtikin." On siellä taivaassa sitten hemmetinmoinen määrä ryppyisiä 100-vuotiaita ryystämässä taivaallista kahvia ja puhumassa dementoituneita.
- ???
sharyn kirjoitti:
sellaisena kuin lähtikin." On siellä taivaassa sitten hemmetinmoinen määrä ryppyisiä 100-vuotiaita ryystämässä taivaallista kahvia ja puhumassa dementoituneita.
Eihän Jeesus lähtenyt maan päältä ryppyisenä 100-vuotiaana, vaan täydessä vauhdissa olevana 33-vuotiaana.
- ???
Skeptikko kirjoitti:
Havaittavissa monessakin kohtaa. Mainittakoon nyt vaikka tuo tuhatvuotinen valtakunta. "Hän kutsuu tuhatvuotisen valtakuntaansa ne ihmiset jotka on surmattu täällä maan päällä", "Lisäksi on tärkeää ymmärtää että Jeesuksen valtakunta ei ole täällä maan päällä vaan taivaassa"!
Selitäppäs nyt hieman tarkemmin vaikka tämä juttu, niin pohditaan sitten myöhemmin noita muita teesejäsi ja niiden todenperäisyyttä!Keneköhän tekstiä sinä nyt lainailet? Et ainakaan minun.
- Skeptikko
??? kirjoitti:
Keneköhän tekstiä sinä nyt lainailet? Et ainakaan minun.
koskee 7. 2. 10 klo 09:54 Kirjoitettua tekstiä. En tiedä onko sepustus sinun vai jonkun toisen, mutta minun ymmärrykseni mukaan kirjoittaja väittää Jeesuksen valtakunnan sijaitsevan ihan jossain muualla kuin maan päällä!
- muut kuolleet eivät
Skeptikko kirjoitti:
Havaittavissa monessakin kohtaa. Mainittakoon nyt vaikka tuo tuhatvuotinen valtakunta. "Hän kutsuu tuhatvuotisen valtakuntaansa ne ihmiset jotka on surmattu täällä maan päällä", "Lisäksi on tärkeää ymmärtää että Jeesuksen valtakunta ei ole täällä maan päällä vaan taivaassa"!
Selitäppäs nyt hieman tarkemmin vaikka tämä juttu, niin pohditaan sitten myöhemmin noita muita teesejäsi ja niiden todenperäisyyttä!niin hänessä kuolleet nousevat ensimmäisessä ylösnousemuksessa hänen luokseen, sitten elossa olevat kootaan enkelien toimesta Jumalan valtakuntaan, jonka Kuninkaana on Jeesus.
- Se aito Sorbus
valnistamaan 666Scanner tuotetta jolla voi jo ennen sirutusta stekata henkilön siruttomuuden. Helppo tehä.
Samaam tappankuin itse pedonmerkki, skannerissa ei muuta kuin mikrokontrollleri ja antenni, ja myös virtalähde ja jonkilainen näyttö tai ledi (punainen = saatunut ihminen, vihreä=siruton ihminen)..- ei muista
Mikä olikaan se lopun aikojen ulkomaalinen nimi? Olen unohtanut Oliko se apokalyptia, mutta oli se jokin muukin nimi. Adventistit ja helluntailaiset siitä paasaa.
- merkki.
Sikainfluenssarokote, jonka jo 2 miljoonaa suomalaista on ottanut, on pedon merkki. Kuunnelkaa, mitä totinen profeetta sanoo:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8567267- epäröivä....
en usko tuohon profetiaan. Pastori on joko erehtynyt, tai sitten on saanut näyn joltain muulta kuin Jumalata. Raamatussa sanotaan , että se joka ottaa pedon merkin ei voi ostaa eikä myydä. Läääke ei liity mitenkään ostamiseen tai myymiseen ellei kyseessä sitten ollut joku salaliitto, jossa kaikki rokotukset oikeasti sisälsivät mikrosirun. :O (Tän salaliittoteorian olen siis keksinyt ihan omasta päästäni, toivottavasti se ei pidä paikkaansa. :D ) Itse en ukso, että rokotus liittyisi jotenkin mikrosiruun, koska luultavammin muutkin uskovaiset olisivat varmasti saaneet samantapaisia profetioita tai sitten raamutussa mainittaisiin varmasti tällaisesta:)
- oxciuvix
epäröivä.... kirjoitti:

Olet, kuten useimmat uskovaiset, käsittänyt väärin sen miten tuo siru meille oikein kaupataan.
Sitä ei tehdä sillä tavalla että vain yksi kaunis päivä kaikki sirutetaan, vaan se tuodaan pikkuhiljaa, niin että sitten kun yksi kaunis päivä siitä päätetään että kaikki sirutetaan, suurin osa ihmisistä ja myös uskovaisista on aivopesty siihen että siru pitää ottaa esimerkiksi "oman turvallisuuden vuoksi". Sen jälkeen sitä vastaan ei voi enää kukaan nousta ja ne jotka nousevat sitä vastaan, hiljennetään koska ei ainoastaan hallinto ole sitä vastaan että joku kritisoi sirua, vaan myös kaikki asukkaat täällä maailmassa ovat sitä vastaan että joku sitä yrittää ottaa pois.
Niin, ovat siis siihen asti kunnes alkaa kansalaisten alistaminen ja heidän oikeudet otetaan kokonaan pois, niin että kaikki järjestelmät toimivat sen sirujärjestelmän kautta ja jos joku alkaa temppuilla sitä vastaan, häneltä suljetaan ihan kaikki palvelut nenän edestä ja hänen ihmisarvonsa otetaan pois. Silloin hän on yksinäinen joukossa, koska kaikki syrjivät häntä tahtomattaankin.
Siruteknologiaa on nyt testattu jo reilu parikymmentä vuotta ja se on ollut jo käytössä esimerkiksi lemmikeillä ja joillakin ihmisillä, sairaalan potilailla jne. Sitä testataan ympärimaailmaa erilaisissa olosuhteissa, muunmuassa vaatteiden osana arktisissa olosuhteissa että se varmasti kestää. Se tuodaan pikkuhiljaa käyttöön niin että ihmiset totutetaan siihen kuten ihmiset totutetaan vartaloskannereihin. Me olemme kuin sammakko hiljalleen lämpenevässä vedessä. Siinä vaiheessa kun vesi alkaa olla liian kuumaa, sieltä kattilasta sammakko ei enää pääsekään pois vaan keittyy hengiltä! - siruja tarvita
oxciuvix kirjoitti:
Olet, kuten useimmat uskovaiset, käsittänyt väärin sen miten tuo siru meille oikein kaupataan.
Sitä ei tehdä sillä tavalla että vain yksi kaunis päivä kaikki sirutetaan, vaan se tuodaan pikkuhiljaa, niin että sitten kun yksi kaunis päivä siitä päätetään että kaikki sirutetaan, suurin osa ihmisistä ja myös uskovaisista on aivopesty siihen että siru pitää ottaa esimerkiksi "oman turvallisuuden vuoksi". Sen jälkeen sitä vastaan ei voi enää kukaan nousta ja ne jotka nousevat sitä vastaan, hiljennetään koska ei ainoastaan hallinto ole sitä vastaan että joku kritisoi sirua, vaan myös kaikki asukkaat täällä maailmassa ovat sitä vastaan että joku sitä yrittää ottaa pois.
Niin, ovat siis siihen asti kunnes alkaa kansalaisten alistaminen ja heidän oikeudet otetaan kokonaan pois, niin että kaikki järjestelmät toimivat sen sirujärjestelmän kautta ja jos joku alkaa temppuilla sitä vastaan, häneltä suljetaan ihan kaikki palvelut nenän edestä ja hänen ihmisarvonsa otetaan pois. Silloin hän on yksinäinen joukossa, koska kaikki syrjivät häntä tahtomattaankin.
Siruteknologiaa on nyt testattu jo reilu parikymmentä vuotta ja se on ollut jo käytössä esimerkiksi lemmikeillä ja joillakin ihmisillä, sairaalan potilailla jne. Sitä testataan ympärimaailmaa erilaisissa olosuhteissa, muunmuassa vaatteiden osana arktisissa olosuhteissa että se varmasti kestää. Se tuodaan pikkuhiljaa käyttöön niin että ihmiset totutetaan siihen kuten ihmiset totutetaan vartaloskannereihin. Me olemme kuin sammakko hiljalleen lämpenevässä vedessä. Siinä vaiheessa kun vesi alkaa olla liian kuumaa, sieltä kattilasta sammakko ei enää pääsekään pois vaan keittyy hengiltä!Suomessahan on jo oltava sosiaaliturvatunnus ja pankkitilikin on käytännössä pakollinen mikäli meinaa palkkaa tai etuisuuksia saada. Joku siru ei asiaa enää paljon muuta.
- sitroen.
oxciuvix kirjoitti:
Olet, kuten useimmat uskovaiset, käsittänyt väärin sen miten tuo siru meille oikein kaupataan.
Sitä ei tehdä sillä tavalla että vain yksi kaunis päivä kaikki sirutetaan, vaan se tuodaan pikkuhiljaa, niin että sitten kun yksi kaunis päivä siitä päätetään että kaikki sirutetaan, suurin osa ihmisistä ja myös uskovaisista on aivopesty siihen että siru pitää ottaa esimerkiksi "oman turvallisuuden vuoksi". Sen jälkeen sitä vastaan ei voi enää kukaan nousta ja ne jotka nousevat sitä vastaan, hiljennetään koska ei ainoastaan hallinto ole sitä vastaan että joku kritisoi sirua, vaan myös kaikki asukkaat täällä maailmassa ovat sitä vastaan että joku sitä yrittää ottaa pois.
Niin, ovat siis siihen asti kunnes alkaa kansalaisten alistaminen ja heidän oikeudet otetaan kokonaan pois, niin että kaikki järjestelmät toimivat sen sirujärjestelmän kautta ja jos joku alkaa temppuilla sitä vastaan, häneltä suljetaan ihan kaikki palvelut nenän edestä ja hänen ihmisarvonsa otetaan pois. Silloin hän on yksinäinen joukossa, koska kaikki syrjivät häntä tahtomattaankin.
Siruteknologiaa on nyt testattu jo reilu parikymmentä vuotta ja se on ollut jo käytössä esimerkiksi lemmikeillä ja joillakin ihmisillä, sairaalan potilailla jne. Sitä testataan ympärimaailmaa erilaisissa olosuhteissa, muunmuassa vaatteiden osana arktisissa olosuhteissa että se varmasti kestää. Se tuodaan pikkuhiljaa käyttöön niin että ihmiset totutetaan siihen kuten ihmiset totutetaan vartaloskannereihin. Me olemme kuin sammakko hiljalleen lämpenevässä vedessä. Siinä vaiheessa kun vesi alkaa olla liian kuumaa, sieltä kattilasta sammakko ei enää pääsekään pois vaan keittyy hengiltä!Sirutus on jo päätetty Suomessakin: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/09/sirutus-tulee-suomeen.html Lue myös siinä olevat linkit eteenpäin.
Kun käteisestä rahasta luovutaan, kukaan ei voi ostaa eikä myydä mitään ilman sirua. Siinä sirussa on RFID -muodossa sinun oma ihmisen lukusi jossa on 18 merkkiä ja se idenditfioi sinut täysin. Kenelläkkän muulla ei ole saamaa lukua.
18 merkkiä = 6 6 6 = 16 eli ensin maatunnus FI, sitten perään asuinpaikkasi eli ns postinumero ja sitten vielä henkilötunnuksesi joka myytiin aikanaan työeläkekortin numerona. Laske, niin merkkejä on 18 kpl eli 6 6 6 eli 666.
Minä olen testannut tämän ihmisen luvun vajaa vuosi sitten ja se toimi.
Siitä ei ole kerrottu mitään, että sirussa on myös hippunen plutoniumia. Jos pullikoit Petoa vastaan, ison veljen tietokone vapauttaa plutoniumin sinuun. Saat syövän jota ei voi parantaa, kidut ja kuolet. Eikä kukaan tiedä mistään mitään, yksi väärinajattelija vain on vähemmän.
Pedon luku on myös 666. Laskepa, montako merkkiä on missä tahansa pankkitilin numerossa. Kuka tai mikä on se Peto?
"jolla ymmärrys on, se laskekoon..." Minulla se on tässä asiassa.
- .....
pari lukemisen arvoista sivustoa. Blogin kirjoittajalla on aikalailla tietoa näistä lopunajantapahtumista, vaikkei olekaan kristitty. Pitää osata vaan lukea kriittisesti!
Jeesuksen tulo on onneksi lähellä, yritetään jaksaa vielä vähän aikaa.
Siunausta veljet ja sisaret! :)
http://www.varo666siru.net/
http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/- Kriittinen seuraaja
Tuo blogin kirjoittaja on todellisuudessa tietonsa lopunajan tapahtumista ammentanut?
Samanlaisia paskanjauhajia on maailma väärällään, voit vapaasti valita kenen kelkassa aiot mäkesi laskea!
Hulluja on monia sortteja ja seinähullut päälle! - llllllllllllllllllll
Kriittinen seuraaja kirjoitti:
Tuo blogin kirjoittaja on todellisuudessa tietonsa lopunajan tapahtumista ammentanut?
Samanlaisia paskanjauhajia on maailma väärällään, voit vapaasti valita kenen kelkassa aiot mäkesi laskea!
Hulluja on monia sortteja ja seinähullut päälle!oletkos edes käynyt em. sivuilla ???
- +++
Kuinka ihmiset sitten reagoivat, kun Paholainen ilmestyy Valon enkelinä tänne maan päälle ja esiinty Kristuksena tehden suuria ihmeitä, ja saaden "tulenkin lankeamaan taivaasta alas"?
Tuo olento muistuttaa niin paljon oikeaa, että ihminen, joka ei ole tutkinut Raamattua, erehtyy ilman muuta.
Mutta on muistettava, että:
1) Jeesus EI tule enää maan päälle, vaan Hän tulee pilvissä hakemaan seurakuntansa taivaaseen
2) Seurakuntaa ei oteta taivaaseen ennen vaivan aikaa, vaan Jeesus varjelee heitä tuona kovana aikana
- dkhfjkdhfk
Näille asioille on helppo nauraa. Olen kuitenkin täysin samaa mieltä aloittajan kanssa. Yhteen siruun tätä systeemiä ollaan ajamassa.
http://epic.org/privacy/
http://www.greaterthings.com/News/Chip_Implants/#Microchips
http://www.antichips.com/default.htm
http://industry.bnet.com/pharma/10004616/microchip-implant-to-link-your-health-records-credit-history-social-security/
http://www.positiveidcorp.com/
http://www.heinola.org/~patato/lucid.html
http://myweb.cableone.net/mtilton/lucid.htm- P. Askaa kansalle
" LUKU 1
Project L.U.C.I.D. -- Pedon universaali ihmisiin kohdistuva hallintajärjestelmä
On olemassa tyrmistyttäviä ja kiistämättömiä todisteita tästä uskomattomasta, uudesta "pedon universaalista ihmisten hallintajärjestelmästä". Virallisesti nimeltään L.U.C.I.D., se on groteski universaalin orjuuden järjestelmä jota -- jopa tällä hetkellä kun sinä luet tätä -- toteutetaan Liittovaltion ja kansainvälisten tiedusteluelinten yhteistyönä. Tämä pedon järjestelmä velvoittaa että jokaiselle miehelle, naiselle ja lapselle annetaan "älykäs" ID-kortti nimeltään Universal Biometrics Card. Tämän hyytävän järjestelmän on tarkoitus olla toiminnassa vuoteen 2000 mennessä, juhlistamaan uuden ajan vuosituhannen aamunkoittoa. "
Täyttä paskaa. Paskanpuhujia on jo maailma täynnä miksi jatkaa paskanpuhumista kun tulette valheinenne ilmi??
- allengaarr
Oli miten oli, sanonhan vain, että minuun ei sirua, minkäänlaista tulla asentamaan...Ammun ennemmin sitten vaikka itseni..Olen vihannut aina ihan kaikenlaista valvontaa ja tieto siitä että nahan alla on jotain jota et voi halutessasi ottaa pois muuten kun käden irti leikkaamalla, ahdistaa suunnattomasti. Ihan vitun sama mitä te typerät aivopestyt kusipäät siellä lässytätte..Vitun kätevyyttä se on että et voi kohta tehdä yhtään mitään ilman ettei joku ole kokoajan tietoinen sijainnistasi, ruumiinlämmöstäsi, sydämmensykkeistäsi ja luoja tietää vaikka jopa ajatuksistasi...
Vittuun tollanen paska! Ettekö taukit tajua?! "kernaasti annan siruttaa itseni"... Kas kun ei remmiä perseeseen...Kaikkea muuta aina viinanjuonnin ja tupakoimisen kieltämisestä ja kypäräpakosta lähtien ymmärrän mutta en sitä että joku tietää kokoajan mitä teet ja miten paljon rahaa jossain säilytät kun tämä uusi uljas tulevaisuus ei anna myöten että voisit pitää sukanvartta kotonasi.. Ihmiset suorastaan huutavat että "viekää vapaus, mitä mä sillä".. Jokaisella on oikeus olla halutessaan kusipää ja oikeus olla, mennä ja tehdä kenenkään tietämättä mitä lystää.. Ja sillä siisti.. Painukaa te typerät tulevaisuuden ylistäjät vittuun mun puolestani.. Tulkoon meteoriitti ja pyyhkäiskööt tän saastaisen lajin vittuun maailmasta.. Kilpikonnatkin osaa hoitaa tätä hommaa paremmin.. Kun ja jos se maailmanloppu tulee niin toivottavasti te satiaiset lähdette siinä mukana.. Jätetään tää maapallo niille jotka ei sitä huvikseen tuhoa ja halua hallita kaikkea mihin silmänsä laskee.. Kyllä onneksi luonto hoitaa, joten tuskin tuota kaikkea sirutusta ja silmään kusemista tarvitsee kenenkään nähdä.. Kun se maailmanloppu toivottavasti jonain päivänä tulee niin istun tän talon katolla, aurinko tuolissa kaljaa juoden ja katselen taivaalle.. Kippis! ;D- JEESUKSEN OMA
Jokainen joka ottaa pedonmerkin tai sen luvun oikeaan käteensä tai otsaansa siis sirun. Ei voi ostaa eikä myydä mitään. Joka ottaa merkin ei pääse taivaaseen se kumartaa petoa eli paholaista. Jotka ei ota merkkiä eikä kumarra petoa ne pääsevät LUOJAN luo ne tullaan kyllä surmaamaan. Rokote ei ollu mikään siru. 1Piet.4luku 2Piet.2luku. Pedonmerkki Ilm.13luku pedonmerkistä jakeet16-18. Rakas taivaan ISÄ JEESUKSEN nimessä ja maahanvuotaneessa veressä auta meitä kaikkia väittelemästä tälläista asioista. Varjele jokaista omaasi ottamasta merkkiä tapahtui mitä tahansa. Vaikka uskon, että JEESUS on jo noutanut sitä ennen omansa pois. Mutta jää tänne niitä jotka eivät ole olleet valmiita jokin synti on estäny sala tai muu tunnustamaton anteeksiantamaton, mikään synti ei pääse taivaaseen. Ja tuleehan vielä uskoon sen jälkeen. RAKAS JEESUS varjele heidät ottamasta merkkiä tai kumartamassta petoa. Etteivät joudu ikuiseen eroon LUOJASTAAN. Luoksesi HERRA saan tulla aivan tälläisenaan. Kiitos rakas JEESUS.AMEN.
- k.i.k
asia jo tänä päivänä ainakin kokeilevat niitä ilman lupaa jotkut viran omaiset tekevät sitä älkää uskoko vaikka toivon että uskotte sillä tämä todella suuri rikos tällä hetkellä sairaisiin ihmisiin istutetaan siruja suomessa ihan kuka tahansa voi olla uhri tietämättään jos unet muuttuuneet todella aidon tuntuisiksi ja todella oudoiksi esim sama uni toistuu ja se on kuin olisit jonkin pelin sisällä tajuatte itse olkaa varovaisia ja vastustakaa sirutusta jos jollakulla valtaa suomessa tarkistakaa asiooita moni tehnyt itse murhan tämän takia pystyvät vaikkuttamaan tunteisiin ja vaikka mihin ette usko mutta joskus nämä tulevat jokaisen tietoon ja olisi hyvä jos silloin asiat tutkittaisiin en tiedä ketkä tekevät tätä ihmis mielen raiskausta mutta se on verrattavissa ntsi touhuun hitlerin puuhia ajatelkaa mitä pahaa hän teki ja nyt on teknologia edennyt todella pitkälle näistä laitteista ei tunnu tietävän kukaan mutta väitän että tätä tapahtuu koko ajan ja kun tekijät eivät joudu vastuuseen tekevät mitä huvittaa jos asiaa ruvettaisiin tutkimaan se varmasti tekisi heidän tekonsa vaikeammaksi ette usko nyt kun asia paljastuu vaatikaa ne tilille en tahdo uskoa itsekään varsinkaan että niin pahoja on olemassa jotka leikkisivät toisten aivoilla olet marionette etkä tajua sitä sirut niin pieniä nykyään ettei niitä oikein edes havaitse tutkikaa asioita sillä jos kukaan ei tee mitään olemme vain helpompia uhreja kuten minä ei kukaan usko paitsi noin20ihmistä joiden kanssa jutellut ja tehdään heille samoja asioita itse uskoin vasta kun jouduin uhriksi joka päivä helvettiä toivon että kukaan ei joutuisi kärsimään näiden hullujen takia ketkä näitä tekevät ja kun et tiedäkeitä he ovat kukaan ei usko olen täydellinen uhri naurettavalta kuulostaa niin minäkin nauroin kun ystäväni selitti minulle asiasta ei naurata enään nimimerkillä jouduin uhriksi itsekin luulen että testaavat sirujen toimintaa minulla ja saavat sadistiset mielensä täyteen jakakaa tätä kaikille jos ihmiset tajuavat voi tiede miehet varmasti kertoa että tämä täysin mahdollista on mailmassa hienompiakain keksintyjä kun joku helvetin siru!!!!!!!!!!
- joopajoo ....
Siis jos kyse on RFID sirusta niin siihen ei kyllä kukaan kuole. Kysehän on piiristä, joka saa energiansa radioaaltoina lähettimestä, ja lähettää takaisin jotakin tietoa, niin ikään radioaaltoina, hyvin pienellä energialla ja hyvin pienelle säteelle. Ei siis mihinkään kovin kummoiseen pysty, sama juttu kuin vaikka viivakoodi, tms.
Tosin, ei sellaista väkisin kehenkään tarvinne istuttaa . . .
Kertokaa jo hyvät ihmiset, mitä te niissä siruissa pelkäätte? Mitä luulette, että niillä voi tehdä?
Etsikää vaikka googlesta tietoa mikä on RFID, miten se toimii ja mitä sillä voi tehdä, niin ei tarvi höpöttää aivan järjettömiä . . .
- Tieto
Kerro enemmän mitä kaikkea sinä olet kokenut?
- Suopoliisi
Voi lapset, lapset. Luuletteko että meidät tullaan siruttamaan niin että me sen huomaisimme? Ei suinkaan, lapset. Tänäkin päivänä, joka ainoassa limonadipullossa, joka ainoassa tee- ja kahvi- ja kaakaokupillisessa, joka ainoassa mehussa, on kemiallisessa muodossa, täysin huomaamattomana, kemiallinen yhdiste joka tekee meistä orjan! Tuot kemiallista yhdistettä ei voi mitenkään välttää! Kaikessa mitä juot on tuota riippuvuutta aiheuttavaa ja samalla hengenvaarallista kemiallista yhdistettä! Tätä teille eivät halua kertoa hallitukset, poliisi, terveydenhuoltoviranomaiset, eivät ketkään! Tätä turmiollista kemiallista yhdistettä kutsutaan dihydrom-------------------
--------------------------------------------------------------------------------------------
[Huomatkaa että tämä on Suojelupoliisin laillinen sensurointi]- Suonkuokkija
Tarkoitit dihydromonoksidia eli H2O:ta eli vettä, pölvästi!
- Uusi tieto
-jarmo- sanoi, että pedon merkki kannattaa ottaa.
- käärmetyynynalla
"PS. Oletteko katsoneet muuten lompakkonne etukortteja yms. Niissä on luku 666 joissakin, ja viivakoodit kätkevät saman. Miksi luku ei voi olla joku muu kuin 666? Siis miksi sen pitää olla juuri 666? Se on hyvin monessa paikassa juuri tämä luku, ja pohdittu onkin, miksi sitä ei voida vaihtaa. Mutta sitä ei vaihdeta. Miksi?"
666 on luku siinä missä muutkin. Kyllä on tulevaisuuden ihmisillä on hyvät naurut jos esim. 13 ja 666 poistetaan taikauskon takia.
Voisin ottaa tuon sirun jos sitä ei voi käyttää jäljittämiseen. - repete777777
hei k.i.k voisitko kertoa hieman enemmän tästä "sala sirutuksesta". itse en tule ottamaan ikinä mitään sirua. vaikka aseella uhattais. enkä ole mikään kiihko uskovainen. kyllä tää nykymaailma on aika vtun sairas välillä. rikkaat vetelee naruista ja köyhät sätkii. "JOS JOKAINEN ANTAISI KAIKKENSA NIIN KENELLÄKÄÄN EI OLISI MITÄÄN" tai sit kaikki ois vtun paljon paremmin...
- mvmkfvkkfofo
Sirutus myydään terveyden ohella siru tuo terveyttä.. muun ohella... katsokaa sid rodin uusi ohjelma. Linkki nlöytyy profetiat palstalta.
- sitroen.
mvmkfvkkfofo kirjoitti:
Sirutus myydään terveyden ohella siru tuo terveyttä.. muun ohella... katsokaa sid rodin uusi ohjelma. Linkki nlöytyy profetiat palstalta.
Lue tuolta: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/09/sirutus-tulee-suomeen.html
On siitä muuallakin.
- todellista1
minuun istutettu eikä kukaan usko !!koko ajan puhuvat ja tekevät kaikkea tosi lapsellista jo monta vuotta mikään lääke ei tehoa enkä ole psykoosissa sen vain tajuaa että on uhri!!en tiedä koska laitettu ja missä mutta täyttä totta !!!olet viisas kun tulet kieltäytymään minulla ei ole ollut rauhaa noin 5vuoteen !!todella epämielyttävää kun ajatuksiasi luetaan etkä voi tehdä mitään olen täysin heidän armoillaan ketä ikinä olevatkaan menossa tänään ihmis oikeus asioille jotta saisin apua!!olisin mielummin jalaton kuin sirutettu tiedät yllättävän paljon vaikka et ole joutunut heidän uhrikseen!!kunpa minut otettaisiin vakavasti sillä haluan tämän loppuvan
- +++
Sinulle todellista 1
Älä pelkää! Ei yksin siru ole pedon merkki, vaan sunnuntai on pedon merkki!
Nämä tyypit täällä eivät ole lukeneet Raamattuaan. - +++
+++ kirjoitti:
Sinulle todellista 1
Älä pelkää! Ei yksin siru ole pedon merkki, vaan sunnuntai on pedon merkki!
Nämä tyypit täällä eivät ole lukeneet Raamattuaan.Joo, ei yhtäkkiä vaan voi keksiä, että siru on pedon merkki, asiasta pitää lukea jotain Raamatussakin. Tutkikaa Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetioita. Ensin pitää löytyä peto ja pedon kuva, jotta sitten voi löytyä pedon merkki. Siru voi sitten liittyä asiaan, mutta ei välttämättä, koska Raamatussa "merkkinä kädessä" tarkoittaa "kätten tekoja" siis sitä, mitä ihminen ylipäätään tekee, vaikka tietää sen olevan Jumalan Sanan vastaista. Ja "muistutuksena otsalla" tarkoittaa sitä, että ihminen järjellään ja ajatuksillaan on päättänyt ja on yhtä mieltä jostain asiasta esim. juuri haluaa kumartaa "petoa", vaikka tietää sen olevan Jumalan Sanan eli Raamatun vastaista.
2. Moos. 13:9
Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistutuksena sinun otsallasi, että Herran laki olisi sinun suussasi; sillä Herra vei sinut väkevällä kädellä pois Egyptistä.
2. Moos. 13:16
Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistolauseena sinun otsallasi; sillä Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä."
5. Moos. 6:8
Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi. - +++
+++ kirjoitti:
Joo, ei yhtäkkiä vaan voi keksiä, että siru on pedon merkki, asiasta pitää lukea jotain Raamatussakin. Tutkikaa Danielin kirjan ja Ilmestyskirjan profetioita. Ensin pitää löytyä peto ja pedon kuva, jotta sitten voi löytyä pedon merkki. Siru voi sitten liittyä asiaan, mutta ei välttämättä, koska Raamatussa "merkkinä kädessä" tarkoittaa "kätten tekoja" siis sitä, mitä ihminen ylipäätään tekee, vaikka tietää sen olevan Jumalan Sanan vastaista. Ja "muistutuksena otsalla" tarkoittaa sitä, että ihminen järjellään ja ajatuksillaan on päättänyt ja on yhtä mieltä jostain asiasta esim. juuri haluaa kumartaa "petoa", vaikka tietää sen olevan Jumalan Sanan eli Raamatun vastaista.
2. Moos. 13:9
Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistutuksena sinun otsallasi, että Herran laki olisi sinun suussasi; sillä Herra vei sinut väkevällä kädellä pois Egyptistä.
2. Moos. 13:16
Ja se olkoon merkkinä sinun kädessäsi ja muistolauseena sinun otsallasi; sillä Herra vei meidät väkevällä kädellä pois Egyptistä."
5. Moos. 6:8
Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.jatkoa nimimerkin kirjoitukseen
Ilm. 13:16
Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
Ilm. 14:9-10 Näiden kahden (enkelin) jäljessä tuli vielä kolmas enkeli, joka kuulutti kovalla äänellä: "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan. Häntä kidutetaan tulessa ja rikin katkussa pyhien enkelien ja Karitsan edessä. - Anonyymi
+++ kirjoitti:
Sinulle todellista 1
Älä pelkää! Ei yksin siru ole pedon merkki, vaan sunnuntai on pedon merkki!
Nämä tyypit täällä eivät ole lukeneet Raamattuaan.Mistä olet saanut ideaksesi väärentää tuon asian?
- kaivaisin ulos
Tuollaisen sirun kanssa juttu on niin, että sen sirun pystyy skannerilla löytämään ihmiskehosta. Jos saisin tietää, että sisälläni on joku mikrosiru niin vetäisin sirun kohdalta auki sveitsiläisellä linkkarilla ja kaivaisin sirun ulos. Ei se sen kummempaa vaadi.
Varmasti syntyy palveluja jotka kaivavat siruja ulos ihmisestä. Ketään ei voi siruttaa väkisin.- jjjmm,,
Jos siru on laitettu, niin ihminen muuttuu. En usko sirun pois ottamisen tekevän ihmistä taas ihmiseksi. Vaan pysyy kybordina. Joskin ohjailu ja seuranta loppuu. Ei välttämättä kyllä koske kaikkia siruja. Osa siruista on eritavalla kehittyneitä, kuin pahimmat. Mutta kaikki silti tosi vaarallisia.
Kiitos Jeesus, että asia vielä kokelu asteella. Eikä vielä tiedoissaimme ole edes virkamieskäyttöä. Sotilas käytössähän jo on mm. armeijalla. Ei Suomessa. - 1234567...
Pedon merkki on sunnuntai. . . Jumalan merkki on sapatti 2.Moos.31:13.
- hhhhhhhhhhhhhhhhh
sirun pois ottaminen ei hyödytä. Jos se kerran on asetettu. Koska..
Pyhän hengen j IHMISEN VÄLINEN liitto on näiden kahden välinen liitto.
Mikäli ihminen ottaa sirun hän ei ole enää ihminen vaan kybordi. Ja kybordiksi muuttumista ei voi peruuttaa.
Lainaten siis muiden kirjoituksia. Alkuperäisetkin jutut näiltä sivuilta löytyy.
- superhypertekniikkaa
minä uskon, että pedon merkki on jotain sellaista tekniikkaa, mitä ei ole vielä nähtykään. Kaikki luulee, että se on jo tiedossa olevan sirun kaltainen, mutta se on todennäköisesti paljon kehittyneempää tekniikkaa....kyky muuttaa ihmistä oikeasti, senvuoksi sirun ottaneilla ei ole paluuta takaisin Jumalan yhteyteen.
- nanotekniikka
Se on nanoteknologiaa, aivan kuin rokotteetkin. Molempien tarkoituksena on hävittää kansalaisten perusoikeudet (perustuslaki LUKU 1) siten, että perusoikeuksista vain ilmainen koulutus jää kaikille. Kaikki muut nykyiset perusoikeudet häviävät niiltä, jotka ovat ottaneet pedon merkin.
- ............
- no joo...
Aloituksestasi jäi minulle täysin epäselväksi; mikä on se uhka mielestäsi sirussa?
Ja mikä vika luvussa 666 on?
Maailmanloppu tulee vääjäämättä, kuten ihminen kuoleekin vääjämättä, mutta sitten? Tulee sitten kun tulee, eletään normaalisti siihen asti. :) - pedon valtakausi
kaikille ollaan jo laitettu tätä tekniikkaa ja sen avulla liitetty meidät koneisiin.eu:ssa on rakeinteilla suuri kekskustietokonejärjestelmä (ellei valmis jo) meitä voidaan sitten ohjailla miten vaan-kukaan ei voi olla enää vapaa ja valita ajatuksiaan, ei askeleitaan jne. virtuaalimaailman kautta sitten nanopölyn avulla voidaan luoda hologrammiheijastuksia ja ihminen ei enää tiedä mikä ns. on totta ja mikä virtuaalimaailmaa.meidän ajatuksia pystytään ohjelmoimaan.jo nyt kaikki ajatuksemme menevät kaikki keskutietokoneelle ja meistä kaikista tiedetään joka hetki kaikki.ainakin ne jotka ovat joutuneet terroristilistalle! pedon palvonta tulee sitten tapahtumaan älypuhelimen kautta ja tämä kaikki on jo täysin valmiina. meidät on jo skannattu koneelle ja meidän jokaista elintoimintoamme voidaan säädellä-ihan kaikkea.meitä voidaan kiduttaa, koska olemme dataverkossa-monet saavat sydänkohtauksia jne. ne ovat niitä kyberaseita joita jo käytetään. että sellainen teknologinen upea kehitys-kts. nanopöly myös g-verkkojen tehojen nosto ajaa virtuaalimaailman kasvattamisen asiaa-nykytehot ei kaikkiin riitä-esim. minä-ollut sydänpysähdyksissä puolipvä ja saanut sairaita tuskia aiheuttavia sähkökidutuksia.rukoilkaa että Jumala vapauttaa pian monia kärsiviä maailmasta-jo aivan sairasta
- hhhhhhkkkk
tahtoisin keskustella kanssasi yksityiseti. pistähän vietiä. Olen kiinnostunut samasta asiasta.
- tämätässä
hhhhhhkkkk kirjoitti:
tahtoisin keskustella kanssasi yksityiseti. pistähän vietiä. Olen kiinnostunut samasta asiasta.
Älkää vain jättäkö tätä aihetta tähän. Mutta jättäkää ne maailmanloppu jutut tähän.
- kuolema
Joo, siltä vaikuttaa että osa ihmisistä on vasten tahtoa jo implantoitu. Osa syntyessään. Olen yksi uhreista. Minua kidutetaan 24/7. Tämä on tulevaisuutta kaikille. Miettikääs miksi kaikki lapset syntyvät sairaalassa... ja joutuvat "terveystarkastukseen" pois vanhempien silmien alta. Osa saa sirun rokotuksien yhteydessä.
- säteilystä.
Nyt jo käynnissä jonkinlainen vaino. Mastojen, kännykkäasemien kautta tapahtuva ihmisten säteilytys. Esim. puhelimen ja nettitikkujen kautta saadaan tieto, missä jotkut joitain tahoja epämiellyttävät tms ihmiset asuvat. Sitten näitä säteilytetään. Jos on säteilymittari, sen pystyy todentamaan helposti. Toisaalta halvemmat mittarit eivät kaikkea taajuutta mittaa. Mutta esim näyttäis mastojen kautta lähetettyä taajuutta mittaavan. Maston läheisyydessä, jos asut ja et kannata esim sirutusta tai muuta maailman valtaa, niin voi olla että säteilytetään. Tätä voi tapahtua ympärivuorokauden, mutta etupäässä yöllä. Jotkut herkät ihmiset kuulevat korvissa tärinän tai jymähtelyn tapaista epämääräistä hurinaa, mikä menee jollain tavalla aallonpituuksina.
Tämä on luultavasti myös tulevaisuuden sodankäynnin muoto. Ja ihmisten jäljittämiseen tietenkin myös. - Ei mikrosiru
Tässä videossa on hyvä katsaus Raamatullisesti mitä pedonmerkki tarkoittaa. Eipä tuo mikrosiru enää monia eksyttäisi. Siitä on ollut "valomainoksia" jo vuosikaudet. Ja lopuksihan niin vain tulee käymään, että lähes kaikki sen ottaa, eli sen on oltava salakavalampi.
http://www.youtube.com/watch?v=hgHoVZhTkI4 - Anonyymi
"Kukaan ei pysty kätkemään itseään häneltä. Kaikki ne, jotka hän itse tappaa, ja jotka kuolevat nälästä tai janosta hänen valtansa aikana, ovat Jumalan valittuja. Ja jokaisen, joka uskoo antikristukseen, hän tulee merkitsemään otsaan yhdellä merkillä, eikä kukaan voi pyyhkiä pois tuota laitetta." -Latinalainen Johanneksen ilmestys-
Se, että ei pysty kätkemään itseään antikristukselta, viittaa elektroniseen laitteeseen. Samoin sana "laite". - Anonyymi
Pedonmerkki sunnuntai, vastaavasti Jumalan merkki on sapatti.
Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, josta 1700-luvun Luterilaiset virretkin kertovat: Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
Räyskytty on: 364 jKr. katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.
Paavi välillä muistuttaa. Kotimaa24.2.8.2014 Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä, sunnuntai on perheen aikaa.
Seuraajia riittää !
Uutinen COP27- ilmastokonferenssista, jossa maailman johtavat tahot pyrkivät löytämään ratkaisuja ilmaston lämpenemisen estämiseen. Paavi Franciscus lähetti terveisensä kokoukseen ja MUISTUTTI OSALLISTUJIA AJATUKSESTAAN SUNNUNTAIN ASETTAMISESTA KOKO MAAILMAN LEPOPÄIVÄKSI, kuten hän esitti jo vuonna 2015.
Paavi ei ottanut huomioon Jumalan antamaa sapattia.
2.Moos.31:12. Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: 13. Puhu Israelilaisille ja sano: PITÄKÄÄ MINUN SAPATTINI, SILLÄ SE ON MERKKINÄ MEIDÄN VÄLILLÄMME, MINUN JA TEIDÄN, SUKUPOLVESTA SUKUPOLVEEN, TIETÄÄKSENNE, ETTÄ MINÄ OLEN HERRA, JOKA PYHITÄN TEIDÄT.
1234567---
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211841
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1381676Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill551548Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671372Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741356- 1511326
- 521228
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761173- 591158
- 1191045