Dinosaurukset

Ollessani teini-ikäinen 60 -luvun puolessa välissä jehovantodistajien opetukseba oli, ettei dinosauruksia ole koskaan ollut olemassa. Vartiotorni perusteli asiaa jotenkin, jota en muista.

Onko sen jälkeen tullut uutta valoa Brooklynista, vai pitäydytäänkö samaan tietoon, kuin 60 -luvulla?
11338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taitaa oppi olla niin, että dinosaurukset kuolivat vedenpaisumuksessa (eivät mahtuneet arkkiin) tai jo kauan ennen sitä. Luomispäiväthän määritellään epämääräisiksi ajanjaksoiksi nykyään. Kun kaikki on tarpeeksi epämääräistä, voi lahkolainen huokaista helpotuksesta ja olla ajattelematta vaikeita asioita.

Äänestä
  • Mikä sinun ongelmasi oikein on?

    Eikö se olisikin aika hönttiä pitää kiinni 7000 v luomispäivien pituudesta. Jos JT ei voi sanoa, että dinosaurukset hävisivät 70 000 000 vuotta sitten, niin parempi, ettei väitä sen tapahtuneen 4000 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Kukabah kirjoitti:

    Mikä sinun ongelmasi oikein on?

    Onhan se hassua, että itse luoja Jehova antaa Vartiotorni-seuralle tietoa sitä mukaa kun tiede edistyy :)

    vaikka kuulutkin niihin vähänkoulutettuhin uskonveljiin, niin kysyin siis tätä:

    Vieläkö jehovantodistajat opettavat, ettei dinosauruksia ole koskaan ollut olemassakaan ?

    Ymmärsitkö nyt kysymyksen.

    Äänestä

  • Hulluva kirjoitti:

    Onhan se hassua, että itse luoja Jehova antaa Vartiotorni-seuralle tietoa sitä mukaa kun tiede edistyy :)

    löytyy järjestön hallitsemattomuuselimestä,sekä haaratoimistojen komiteoista.Ne on porskuttaneet nahkatuoleissaan liian kauan.Ovat muuttuneet jo osaksi tuoliaan.Myös paikalliset komiteat ovat hyvä esimerkki dinosauruksista.Ovat olevinaan isoja ja vahvoja,mutta ensimmäisenä on vellit pöksyissä kun tiukkapaikka tulee.Karkuun juoksevat jos vastaan tulevat ja esittää muutaman kriittisen oppikysymyksen.

    Äänestä

  • brainwash kirjoitti:

    vaikka kuulutkin niihin vähänkoulutettuhin uskonveljiin, niin kysyin siis tätä:

    Vieläkö jehovantodistajat opettavat, ettei dinosauruksia ole koskaan ollut olemassakaan ?

    Ymmärsitkö nyt kysymyksen.

    Kiitos ystävällisistä sanoistasi.

    Aika rohkeasti teet asioista johtopäätökiä.

    Taitaa olla yli kymmenen vuotta kun luin ehkä Herätkää lehdestä dinosauruksista. Muistelen ettei siinä mitenkään kyseenalaistettu dinosaurusten mennyttä olemasaoloa. Taidettiin mainita että parasta oli kun hävisivät, sillä ihmisten olisi hankala elää niitten kanssa.

    Minulla ei ole tietoa, ovatko JT joskua kieltäneet dinosaurusten olemassaolon?

    Löydetty, Haplocheirus Sollers,kaksijalkainen lintujen esiäiti, eli n, -160 milj, vuotta sitten jurakaudella; ensimmäinen, josta on saatu höyhenten värin näyte. nyt tiedetään, minkä värisiä Dinot olivat;
    ..Eikä Dinot mihkään ole kadonneet, Osa niistä oli nautaeläinten esi-isiä, tai Äiteliinejä, ja hevosten, ja kavioeläinten,
    Esim , Colorado- joen muin; kahlauspaikoilta on löydetty laumoittain dinolaumojen hukkuneita yksilöitä, ja ne on käyttäytyneet juuri kuin naudat kuunaan,- Tai seeprat.

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    vartiotorni sanoo, että elämää on ollut maapalolla vain 6000 vuotta

    Äänestä

  • lue vartitornia kirjoitti:

    vartiotorni sanoo, että elämää on ollut maapalolla vain 6000 vuotta

    Vartiotornin on ollut pakko myöntää, että elämää on ollut maapallolla jo kauemmin kuin 6000 vuotta. Ihmisen se väittää kuitenkin yhä olevan vain muutaman tuhannen vuoden ikäinen. Olisi liian tuskallista myöntää, että ihminen on lajina miljoonia vuosia vanha.

    Äänestä

  • Pii on 3.0 kirjoitti:

    Löydetty, Haplocheirus Sollers,kaksijalkainen lintujen esiäiti, eli n, -160 milj, vuotta sitten jurakaudella; ensimmäinen, josta on saatu höyhenten värin näyte. nyt tiedetään, minkä värisiä Dinot olivat;
    ..Eikä Dinot mihkään ole kadonneet, Osa niistä oli nautaeläinten esi-isiä, tai Äiteliinejä, ja hevosten, ja kavioeläinten,
    Esim , Colorado- joen muin; kahlauspaikoilta on löydetty laumoittain dinolaumojen hukkuneita yksilöitä, ja ne on käyttäytyneet juuri kuin naudat kuunaan,- Tai seeprat.

    Dinojen aikaan oli jo nisäkkäitä. Naudat ja hevoset ovat varmaankin niitten jälkeläisiä. Eli eiköhän dinojen sukulinja katkennut siltä osin 60 miljoonaa vuotta sitten.

    Linnuille dinot ovat sen verran läheistä sukua, että voitaisiin sanoa että niissä dinosarukset vieläkin elävät.

    Äänestä

kuinka veljet nauroivat aikoinaan uutisille dinosauruksista. Sanoivat tiedmiehiä ja tutkijoita saatanan riivamiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Historiatietoa kirjoitti:

Ollessani teini-ikäinen 60 -luvun puolessa välissä jehovantodistajien opetukseba oli, ettei dinosauruksia ole koskaan ollut olemassa. Vartiotorni perusteli asiaa jotenkin, jota en muista.

Onko sen jälkeen tullut uutta valoa Brooklynista, vai pitäydytäänkö samaan tietoon, kuin 60 -luvulla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu