Ruuassa paljon syöpää aiheuttavaa asetaldehydiä

mitävoisyödä

Suomalaisprofessorin tutkimuksissa on ilmennyt, että vauvojen soseissa ja tavallisessa jogurtissa on paljon asetaldehydiä.

Lapset saattavat saada painoon suhteutettuna asetaldehydia jopa 70-kertaisesti yli sallitun määrän, kertoo Turun Sanomien haastattelema professori Mikko Salaspuro.

Asetaldehydiä on useissa tavallisissa elintarvikkeissa. Omenoihin, päärynöihin ja marjoihin sitä syntyy sisäsyntyisesti. Asetaldehydiä käytetään myös aromina ja säilöntäaineena.Käymisen myötä sitä muodostuu esimerkiksi maitovalmisteisiin ja säilöttyihin vihanneksiin. Simassa ja kotikaljassa pitoisuudet ylittävät Turun Sanomien mukaan 60-kertaisesti riskirajan.

Professori Salaspuron mukaan asetaldehydialtistus liittyy maailmanlaajuisesti 40 prosenttiin syövistä. Salaspuro ehdottaa, että elintarvikkeiden asetaldehydipitoisuudet olisi pakko ilmoittaa.

WHO:n alainen kansainvälinen syöväntutkimuslaitos luokitteli syksyllä, että asetaldehydi on alkoholin yhteydessä nautittuna syöpää aiheuttava aine. Se nousi tupakan ja asbestin rinnalle ylimpään riskiluokkaan.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on käynnistämässä tutkimusta asetaldehydin merkityksen arvioimiseksi. Asetaldehydin esiintymistä elintarvikkeissa ja sen imeytymistä on tarkoitus tutkia Suomen lisäksi viidessä muussa EU-maassa.
STT

28

1136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aa

      ole sama aine kuin asperiini tai ainakin asperiini sisältää sitä.
      pitääkö ymmärtää, että sen esiintyminen ruoka-aineissa pieninä pitoisuuksina estää sellaisia sairauksia, joihin asperiinia käytetään läääkkeenä sitten isompia määriä??

    • Kakka on hyvää.

      Tutkimuksissa se on todettu kaikkein puhtaimmaksi ja myrkyttömämmäksi aines-osaksi, jäänteeksi, koska sitä ennen kaikki muu myrkkyineen on jäänyt elimistöön.

      • yxäxä

        Asetaldehydi on etikkahapon aldehydi. Siitä käytetään myös nimiä etanaali, etikkahappoaldehydi ja etyylialdehydi. Aine on etanolin aineenvaihduntatuote.


      • Kakka on hyvää.

        Syökäämme ulkomaailasta ruokaa, koska sehän on myös paskaa.


      • Anonyymi
        yxäxä kirjoitti:

        Asetaldehydi on etikkahapon aldehydi. Siitä käytetään myös nimiä etanaali, etikkahappoaldehydi ja etyylialdehydi. Aine on etanolin aineenvaihduntatuote.

        Eli sitä muodostuu mahassa kun juo viinaa?


    • ottokustaa

      iaalle.. sitten vasta on henki kirvonnut ruumiista,, ja lennelyt jeesuksen luo.. ja Sossu saanut vapautuksen kymmenientuhansien Fazzerin Reissumies-leivän maksamisesta.. toivonpa, että nykyisin toimittaisiin, kuin lemminkäisen äiskä.. hän leipoi kiven leipään... niin tää loisten 100 vuotiaiksi elättäminen loppuis niilä 10 viimestä vuotta kuset/paska housuissa... en haluaisi olla yksi heistä..--- harva täällä enää hymyilee, mä lähden kuusamoon---

    • lähdevettä vaan

      kun on vaikka minkälaista laittia ja laihduttavaa ruokaa .
      mutta miten kansan on käynyt LIHOO JA PULSKISTUU kahta kauheammin.
      sairauksia aiheutaa ruoka kaikkineen myrkkyineen LISÄAINEITA KAIKKI TÄYNNÄ.
      ei yksin tiivis pakkaus kestäis monien vuosien säilytys aikaa jos ne ei ole myrkytetty homeen estolla ym.
      kestoainella.
      kuluttaja alkaa vaatimaan ruokaa tarjolla tarttee olla vaan kahtalaatua .
      1 EI SÄILÖNTÄ EIKÄ LISÄAINEIT
      2 kestotuotteet .
      niistä vois valita kuinka haluaa.

      • turvallista

        Luomuelintarvikkeissa ei ole lisäaineita. Kuluttajan kannattaa valita luomu, jos haluaa säästyä karsinogeenisiltä elintarvikkeilta. EU heikensi tuoteturvallisuuttamme tuomalla vaarallisia lisäaineita.


      • Anonyymi
        turvallista kirjoitti:

        Luomuelintarvikkeissa ei ole lisäaineita. Kuluttajan kannattaa valita luomu, jos haluaa säästyä karsinogeenisiltä elintarvikkeilta. EU heikensi tuoteturvallisuuttamme tuomalla vaarallisia lisäaineita.

        Esimerkiksi suomessa ei ole yhtään tilaa, jossa maaperä olisi puhdistettu Luomuksi hyväksyttävällä tavalla. Kukaan se sitä valvo ja sanaa voi käyttää jokainen. Yksinkertaisimmat maksavat nimestä, minua se ei haittaa.


    • Ei elämästä selviä..

      Tsernobylissä kun posahti,niin Venäjällä (vai oliko se Neuvostoliitto)ajattelu kulki sitä rataa,että nälkään kuolee pikemmin kuin säteilyyn.Söivät sieniä ym.kuten ennenkin.Järki käteen täälläkin.

      • jotain on syötävä

        Hedelmiä on syöty vuosisatoja ja esim Kreikkalaiset syövät niitä todella paljon ja ovat hyvävointisia ja terveitä. Olisi kohtuullista laittaa niiden elintarvikkeiden nimet julki joissa niitä on todella suuria määriä näin ihmiset säästyisivät turhalta hysterisoinnilta, kun jotain tosiaan on pakko syödä. tulee ilkeästi mieleen että miksi näitä merkkejä joita on tutkittu ei julkaista ajatellaanko tässä että ihmiset lakkaavat ostamasta niitä eikä tule tarpeeksi fyffeä.


    • siististi cool

      Vieläkö sanotaan tai myönnetään että asetaldehydi on herkästi hapettuvaa ja reagoivaa solussa tapahtuvan aineenvaihdunnan kanssa niin saadaa hullunmylly aikaiseksi :D

      ja luonnossa reagoi päinvastoin ;)

      Touch my body

    • muumari

      On se hienoa olla ravintoketjun yläpäässä ... välillä se paska voi valua ylöskin päin :P

    • varokaa ruokaa......

      Mun Äiti eli vääksy-city.ssä ja viimeaikoina ei Itse leiponut eikä kokanut ruokaansa.. kävi kauppakeskuksessa ostoksilla.. Ja näiden kauppojen myytänä olevat leivät tehty täysin ulkomailta tulleista jauhoista.... hänet se ruisleipä Tappoi viime Joulukuussa. mun äiti oli syntynyt, Tsaarin Venäjällä. vuonna 1912 että kyylä syytteet myrkky leivästä venäjän Tsarille vaiko Nyky hallitukselle??

    • Raakkuna.

      Olen, tietoinen, "Asetaide,hydian, synty,mekanismista" Salut. Ja, "Laakari,liitto" koittaa, jo, selityksillaan, olla, selittelemassa, "Suomalaisten, pitka,kestoista, kansan,murhaa" Salut. Jota, toteutetaan, "Laakari,liiton, ohjeiden, mukaan" Salut. "SYOPA, ON TEHOKKAIN, TAPPAJA, SUOMESSA" Salut.

      Ja, "Syovan,synty,mekanismia" on tutkittu, todella, kansain,valisella, tutkimus,kentalla. "Salut" Ja, ollaan todettu, etta, "Ase,taide,hydia" Ja. "Hydia" sana, kreikkaa, ja, tarkoittaa, todella, "Poikkeus" Salut. "Poikkeus,ase,taide" on todella, "Tappava, ase. Suomessa" Salut. Ja, vaitatte, etta, "Ase,taide, syntyy, muka, luonnollisesti" Joop. Vaan, samalla, "Paljastitte" etta, kemian,teollisuutenne, "Aromi,aineet, ja, sailytys,aineet" yhdessa, ruuan,valmistus,prosessissa. "Salut" Saa, aikaan, "Syopaa, aiheuttavia, tekijoita" jopa, lapsissamme" Salut. Kylla, "Ase,taide,hydia" tarkoittaa, nimensa,mukaisesti, hyvin ovelaa, tapaa, toteuttaa, "Kansan,murhaa" Suomessa. "Salut"

      Ja, taman, ilmoituksen, lopuksi, annan, hyvat ohjeet, kansalle. "Salut" Tutkikaa, "Suomen, ennatykselliset, syopa,tilastot" Salut. Ja, uskokaa, etta, "Olemme, seltyksen, velkaa, ainoastaan, "Laakari,liiton" Johtajalta Mikko, Ylipotilta. Salut. Joka, on todella, "Suomen, sairain, ja vaarallisin, vaikutus,valtaisin" henkilo. "Salut" Ja, hanen, kauttaan, ollaan, Suomen, "Laakari,liiton" kautta, johdettu, "Hidasta, kansan,murhaa" Salut. Kun, "Piltti,purkkeihinkin, lisataan, teidan valmistamaa, kemiaa, aromi,aineina, ja, sailytys,aineina" Salut. Niin, tallaista, "Ruoka,teollisuutta, kutsutaan, edes,vastuuttomaksi, kansan,myrkyttamiseksi" Suomessa. Salut. Joop. Alkaa, selviamaan, "Suomen, suuret, syopa,tilastot" Salut. Silla, "Tilastojen, mukaan" Joka, 4,s kansalainen, kuolee, syopaan, Suomessa. "Salut" Ja, sita, toteutetaan, maara,tietoisesti, Suomen, Laakari,liiton, Johtaja, Mikko, Ylipotin, toimesta.

    • naru-kaulaanne..

      malla ja hakkaa alle 2 vuoiaita vauvoja yli 300 kpl ikusesti Fyysisesti vammaiseksi Isän ja äidin toimesta.. ja 2000000 vauvaa hakataan joka vuosi. Äiti tai Isä eivät jää kiinne... Viikon nuori Tutkimus... niin jos ruoka vammauttaa tai tappaa niin pieni murhe tähän verrattuna... Hyvät Hymyilevät Äidit Rattaineen -SWIDDU-emakot tappakaa itsenne.. --halmeet rehellistä itsekritiikkiä---

      • ei lisäaineita

        kaikille luomuruokaa.


      • Kickeli

        sitten käynyt peruskoulun missä?
        Suomen peruskoulussa tuskin opetetaan noin huonoa matematiikkaa tai äidinkieltä...


    • säillötty pystyyn

      mutta sitten teollisuus sotki ruuat säilöntäaineilla.kaikki on niin vahvasti kemiallisia-ainei tummbattu täyteen.
      että elintarvikkeet säilyy monta vuotta.

      JA IHMISET LIHOO JA SAIRASTUU VAKAVASTI
      KUKA PÄÄTTÄÄ TEHTAASSA MYRKKYJEN LAITON ?
      KYSYN?
      EIKÖ HIRVITÄ KUN TIETÄÄ NIIDEN VAIKUTUKSEN IHMISEEN ETTÄ SE ON VÄÄRI RIKOLLISTA VAIKKAKIN LAEN SIUNAAMAA .

      PALATKAA 40v TAAKSEPÄIN TEHKÄÄ PUHTAITA ELINTARVIKKEITA .
      KANSA LAIHTUIS JA VOIS PAREMMIN .

      • minäkin.

        Tuotteiden säilyvyys on tärkeämpi kuin tuoteturvallisuus. Globalisaatio toi lihottavat ja karsinogeeniset lisäaineet. Elintarviketeollisuus päättää ja Evira hyväksyy karsinogeeniset myrkyt.

        Kansan pitäisi todella laihtua, vaikka tosin painoindeksin normaalilukema (kg) on nykyään sama kuin 100 vuotta sitten.


    • tai ostakaa

      jostain kirja: Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella.

      aika karua luettavaa siitä, mitä meille syötetään.

    • yksisoluisia palloja

      noukkivat ruokansa maasta. Sitten tulee joku joka pakkaa ruuan ja laittaa sen kaupan hyllylle mätänemään ja pyytää siitä rahaa.

      • että laittaa, en hal

        uaisi noukkia maasta ruokaani nyt kun olen koko elämäni tottunut kaupasta hakemaan mutta ajatusleikkinä siis ruuan keräily milloin mistäkin oli osanamme kun elimme metsissä ja pelloilla joskus kauan sitten. Eikä se ruoka ole mätää kaupassa mutta monen aineen kohdalla se johtuu säilytysaineista jotka saattavat aiheuttaa ongelmia ja sitten on tietysti nwo joka haluaa meidän kuolevan, tai ainakin suurimman osan.


    • jukra sentään

      Evira määrittää että kaneli on vaarallista liiallisesti nautittuna. Kuka sitä kanelia nyt vaaraksi asti syö,mutta
      kun kyse on oikeasta vaarasta kuten asetaldehydi, niin siitä ei ole kieltoa vaan sitä vasta tutkitaan.

      Et sellanen laitos se näpertelee...

      • alkuperäistä.

        sitä ruokaa mitä ei koko ajan mainosteta tai mitä ei pidetä "trendiruokana".
        Esim.näättekö paljon lanttumainoksia?Entä sipuli,tai paljon parjattu kananmuna?
        Tai voi?Eli hyllyjen reunoilla olevat ruuat on syömäkelpoisia.


      • Kotikokkimies
        alkuperäistä. kirjoitti:

        sitä ruokaa mitä ei koko ajan mainosteta tai mitä ei pidetä "trendiruokana".
        Esim.näättekö paljon lanttumainoksia?Entä sipuli,tai paljon parjattu kananmuna?
        Tai voi?Eli hyllyjen reunoilla olevat ruuat on syömäkelpoisia.

        kuten kirjoitit on se perusruoka jota ei niinkään suuresti mainosteta:
        peruna,riisi,kala,liha(näkemyseroja),porkkana,lanttu,punajuuri,voi,
        kauraryynit,lähileipomon leipä,kerma,piimä,juusto,maito,
        kotimainen kurkku,sipuli jne. Ja kaikista edellisistä se tavallinen versio eikä
        mikään 0%rasvainen versio.

        Kaikkea kun syö tasapuolisesti eikä vedä överiksi minkään suhteen, niin elimistö pelittää.

        Hyvin yksinkertaista,mutta vaatii tietenkin alkeelliset ruoanlaittotaidot:)


    • Tuotteistettu "ruoka

      Miksi hyväsyt ja ostat "tuotteita" ruokaa ostaessasi???
      "Ruoka" on tuotteistettu. On sen ja sen makuisia esim. jugurtteja hyllyt notkuen niin, ettei "naturel"-tuotetta tahdo hyllystä erottaa. Pitäisi lisäksi tietää miten se eroaa "originel"-tuotteesta jen. Esanssit tuotteisiin sekoitettuna aiheuttaa huonoa oloa; hengitys vaikeutuu, silmät kirvelevät vaikka joku toinen niitä syö samassa huoneessa. Lapsille näitä syötetään "terveelisenä" ja sitten ihmetellään, pohditaan miksi lasten allergiat ovat lisääntyneet. Lapsi kärsii, ei pelkästään iho, vaan koko elimistö taistelee näitä "tuotteita" vastaan.
      Vaikea on elää kemikaalien hajuissa.
      haju-, maku-, väriaineita on lisätty limpsoihin, mehuihin, kakkeihin, teehen jen. Pesuaineet; tiskiaineet, pyykinpesuaineet, tuulilasinpesunesteet on hajustettu. Niitä ei voi jokainen käyttää. Niille herkistyneen on vaikea hyllyistä löytää hajustamattomia tuotteita. Tällaiset "tuotteet" ovat hyvinvoinnin este; työpikalla, julkisissa tiloissa ja liikenteessä jopa vaarallista.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      2490
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      200
      1181
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      298
      911
    6. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      868
    7. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      91
      867
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      56
      803
    Aihe