Katselen parasta-aikaa Nokiamissiota ja Markus Korhonen kertoi että kun laittaa reilusti kolehtiin rahaa, niin sillä pääseen jo ison harppauksen uskossa eteenpäin. Eli tulikin mieleeni että rahallako sitä Nokiamissiossa pelastutaankin eikä Jeesuksen kautta? Mitäs sanotte?
Rahan voimalla uskossa eteenpäin!
17
251
Vastaukset
- Pete..
kun katselin myös, niin rahalle annetaan todella suuri arvo. Eli mitä enenmän antaa rahaa heille, sitä varmempi on pelastus. Timo Aroheiniläkin kertoi että perustus uskolle on se, että tekee suoraveloituksen kymmenyksistä että automaattisesti menee joka kk nokiamission tilille. Sen lisäksi sitten tulee antaa kolehtiin ym. menoihin. Sitten on Jumalalle kelpaava ja hekin katsovat suopein silmin iloista runsaasti antajaa, "joten voitte iloiten antaa saavikaupalla meille rahaa niin teillä on palkka taivaassa".
Elikkä raha näyttää olevan Nokiamission tärkein asia ja toiseksi vasta usko Herraan Jeesukseen. On sillä rahalla kauhia mahti, kun sen voimalla jo taivaaseenkin pääsee? Mutta miten on köyhien laita, jäävätkö he rannalle ruikuttamaan kun rikkaat menee taivaaseen?
Minä kuitenkin uskon vielä Jeesuksen sovitus työhön ristillä, enkä anna vähiä rajojani muuta kuin kauppiaille ostaessani ruokaa. Rahalla ei taivaaseen pääse ja ikuista elämää saavuteta. Se on ainastaan saavutettavissa uskomalla Herraan Jeesukseen, eikä siinä rahaa tarvita.- J.Edgar
edes taivaan lintu, vaikka Raamattu niin väittääkin.
- veivinsä
J.Edgar kirjoitti:
edes taivaan lintu, vaikka Raamattu niin väittääkin.
autiomaassa niin kylläpähän korppikotkat elää kauan Uskolla.
Ja kun Toivokin potkaisee autiomaassa tyhjää niin ne linnut elää vieläkin pitempään.
Jaa etteikö muka linnut muka voi elää Uskolla?
Ja vieläpä madotkin elää Uskossa ja Toivossa!
Näin on kuule J.Edgar marjat! - tosiaankin
veivinsä kirjoitti:
autiomaassa niin kylläpähän korppikotkat elää kauan Uskolla.
Ja kun Toivokin potkaisee autiomaassa tyhjää niin ne linnut elää vieläkin pitempään.
Jaa etteikö muka linnut muka voi elää Uskolla?
Ja vieläpä madotkin elää Uskossa ja Toivossa!
Näin on kuule J.Edgar marjat!Uskossa olevat ja elävät kehuvat useasti olevansa pelkkiä maan matosia.
- elämää.
J.Edgar kirjoitti:
edes taivaan lintu, vaikka Raamattu niin väittääkin.
Uskosta elää jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen vapahtajanaan ja Herranaan, koska mikään muu kuin Kristuksen esirukoukset omiensa puolesta Isän oikealta puolelta Isälle ei uskovia elätä.
Miehen oma juoksu on turhaa, jos ei Herra häntä siinä auta. Ja niin hyville kuin pahoille hän antaa aurinkonsa paistaa. Eikä onnettomuuksienkaan suhteen ole eroa, muutoin kuin siten, että sillä äkkihetkellä, jos aika on tullut täyteen, niin toinen otetaan ylös taivaaseen ja toinen otetaan maanpoveen tuonelaan odottamaan. Ja myös taivaan linnut Hän ruokkii ajallaan. - -PakaNainen-
tosiaankin kirjoitti:
Uskossa olevat ja elävät kehuvat useasti olevansa pelkkiä maan matosia.
tuon B. Hinnin kanssa mahtaa olla, hän näyttää hyvin syöneeltä silkkitoukalta.
- Kuka näin sanoi?
Köyhällä ei ole mistä antaa mutta rikas antaa vähästäänkin.
- Näin se on !
Ei voida palvella mammonaa ja Jumalaa. Toinen on hylättävä. Rahalla saa tässä maailmassa paljon kaikenlaista, mutta Jumalan valtakunnassa ei mitään.
Miika 3:11
Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta."
Kerran lähestytään porttia missä euroja ei tunneta.- Pete..
>>>Kerran lähestytään porttia missä euroja ei tunneta.
Huoneentaulussani ovat sanat Jeesuksen Vuorisaarnasta:
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä (ajallinen) teille annetaan" (Matt. 6:33).
Kumpa tämän aina muistaisimme.
On aina suuri vaara mielistyä ajallisiin. Tämä ilmenee tavaran ja omaisuuden (mammonan) ylenmääräisenä hamuamisena ja murheena ajallisista.
Murhetta on sekä köyhillä, että rikkailla: köyhällä toimeentulosta, rikkaalla tavaransa säilyttämisestä.
Jeesus ei kiellä omaisuuden kartuttamista, vaan sen asettamista Jumalan rinnalle.
Huoneentauluni sanoma on siis aina yhtä ajankohtainen: Hengellisesti köyhät saavat omistaa taivasten valtakunnan.
Rikkaus ja mammonan tavoittelu on monille lankeemukseksi.
Moni ajattelee usein, itsekin mukaan lukien, että kun ensin saan sitä ja tätä, sitten tulen onnelliseksi. Tämä ajattelu on pettävää. Mammonan tavoittelussa unohtuu tärkein asia; suhde Jumalaan!.
Kyllä Jumala haluaa täyttää meidän ajallisetkin tarpeemme, mutta tärkeysjärjestys tulee huomioda; ensin....sitten...!
Rippikoulussa meille opetettiin: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen on elämämme tärkein asia”.
Muistetaan tämä maailman erilaisten houkutusten keskellä.
Kaikki ulkonainen on vain tätä elämää varten ja on katoavaista.
Jaakob vertaa tätä katoavaisuutta ruohon ja kukkien lakastumiseen (Jaakob 1:9-11). Loppujen lopuksi kuitenkin koko maailma on katoava.
Mutta saamme elää TOIVOSSA; Jumala luo uudet taivaat ja maan. Miksi siis kiinnittää mielensä katoavaisiin, kun parempaakin on tarjolla!- raha ratkaisee?
Jokainen laittaa rahaa kohlehtiin sen verran, kuin itse sisimmässään tuntee parhaaksi laittaa. Taivaspaikkoja ei voi ostaa rahalla ja toivon mukaan ei toisten uskovien hyväksyntää... Onhan se hyvä että uskovat kantaa oman kortensa kekoon, mutta ei rahaa kannata sentään jalustelle nostaa.
Entäs varattomat ihmiset? Ovatko he tuon teorian mukaan uskossa ollenkaan, kun ei ole varaa laittaa kolehtiin mitään? Varmasti hekin laittaisi vapaasta tahdostaan kolehtiin rahaa, jos sitä on sattunut siunaantumaan.LESKEN ROPO
Mark.12:41-44 (Rinnakkaisteksti: Luukas 21:1-4)
---
12:41 Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
12:42 Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
12:43 Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
12:44 Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."
--
Pyhäkön tarpeita ja laupeudenharjoitusta varten kerättin temppelissä rahaa.
Monet rikkaat panivat paljon, liiastaan(41,44).
Köyhä leski pani kaksi ropoa, muutaman pennin (42).
Ropo oli pienin kreikkalainen raha. Ihmisten silmissä lesken uhraus tuntuu mitättömältä, mutta Jeesukselle arvokkaalta.
Miksi?
Siksi, että Jumala katsoo ihmisen sydämeen; enimmän antaa se, jolla on enimmän sydämen alttiutta (2.Kor. 8:12), ei se, joka suurimman rahan antaa. Liiasta pantu ei ole vielä uhrausta (44). Leski uhrasi puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä (44).
Juuri köyhässä leskessä Jeesus näkee sitä alttiutta ja uhrautuvaisuutta Jumalan asialle, mitä muualla ei näkynyt rosvojen luolaksi (11:17) tehdyssä temppelissä.
Tämän Sanan valossa voimme ajatella meidän päiviemme lahjoituksia, jotta sanomalehdissä saataisiin kiitosta.
Pornaisten kirkossa pappi kertoi tapauksen, jossa eräs henkilö halusi lahjoittaa kalliin turkin seurakunnan hyväntekeväisyyteen.
Lahjoittaja laittoi ehdon, että hänen nimensä oli julkaistava paikkakunnan lehdessä. Seurakunnan pappi ei ottanut vastaan lahjoitusta. Kristityn ei tulisi korostaa omaa erinomaisuuttaan.
”... kun annat almuja, älä soitata torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät...”(Matt.6:2).- Pete..
mutta olisit katsellut eile iltaisen Nokiamission niin kyllä siellä perustus laitettiin sen päälle jotka olivat tehneet suoraveloitus sopimuksen Nokiamissioon ja sen lisäksi vielä pitää kolehtiin antaa. Niinhän se Aroheinilän Timo saarnasi. Et sileen!
- *jukka.finland
Pete.. kirjoitti:
mutta olisit katsellut eile iltaisen Nokiamission niin kyllä siellä perustus laitettiin sen päälle jotka olivat tehneet suoraveloitus sopimuksen Nokiamissioon ja sen lisäksi vielä pitää kolehtiin antaa. Niinhän se Aroheinilän Timo saarnasi. Et sileen!
Voiko tuon ohjelman katsoa netistä jälkikäteen? Jos Sinä tai joku muu tietää ja osaa antaa linkin, niin olen kiitollinen.
Samalla tässä tunnustan, että olen pyytänyt ystäviäni, etteivät antaisi enää rahaa NM:n toimintaan.
Eräs ystävistäni on varakas ja tukenut Nokia Mission toimintaa. Reilu vuosi hän havahtui huomaamaan, että ko. liikkeen sisällä toimivat julistajat olivat antaneet hänelle katteettomia lupauksia lisävaurastumisesta ja terveydestä. Rivien välistä saattoi lukea, että siunauksiin liittyi ehto kymmenysten antamisesta. Tätä ja suoraveloitussopimusta uhraajan ja Nokia Mission välillä on suositeltu jokaisessa heidän lehdessään.
Jokainen voi itse tykönänsä pohtia, onko tähän toimintaan rahaa lahjoittavat uhraajia vai uhreja? Onko Jumalan lahja rahalla ostettavissa? - Pete..
*jukka.finland kirjoitti:
Voiko tuon ohjelman katsoa netistä jälkikäteen? Jos Sinä tai joku muu tietää ja osaa antaa linkin, niin olen kiitollinen.
Samalla tässä tunnustan, että olen pyytänyt ystäviäni, etteivät antaisi enää rahaa NM:n toimintaan.
Eräs ystävistäni on varakas ja tukenut Nokia Mission toimintaa. Reilu vuosi hän havahtui huomaamaan, että ko. liikkeen sisällä toimivat julistajat olivat antaneet hänelle katteettomia lupauksia lisävaurastumisesta ja terveydestä. Rivien välistä saattoi lukea, että siunauksiin liittyi ehto kymmenysten antamisesta. Tätä ja suoraveloitussopimusta uhraajan ja Nokia Mission välillä on suositeltu jokaisessa heidän lehdessään.
Jokainen voi itse tykönänsä pohtia, onko tähän toimintaan rahaa lahjoittavat uhraajia vai uhreja? Onko Jumalan lahja rahalla ostettavissa?voiko katsoa jälkeenpäin mutta epäilen että ei voi? Eilen katsoin sen suorana lähetyksenä Tampereelta netin kautta. Ihan mielenkiinnosta katselin alusta loppuun koko lähetyksen, Markku Koivisto ei ollut paikalla kun hän oli siellä Haitissa maanjäristys alueela viemäs apuaan sinne, kuulemma. Timo Aroheinilä oli saarnaamassa ja hän kovasti painotti sitä rahan merkitystä pelastumiseen ja piti sitä erittäin tärkeänä. Usko Jeesukseen tuntui olevan sivuseikka.
- video sinne.
*jukka.finland kirjoitti:
Voiko tuon ohjelman katsoa netistä jälkikäteen? Jos Sinä tai joku muu tietää ja osaa antaa linkin, niin olen kiitollinen.
Samalla tässä tunnustan, että olen pyytänyt ystäviäni, etteivät antaisi enää rahaa NM:n toimintaan.
Eräs ystävistäni on varakas ja tukenut Nokia Mission toimintaa. Reilu vuosi hän havahtui huomaamaan, että ko. liikkeen sisällä toimivat julistajat olivat antaneet hänelle katteettomia lupauksia lisävaurastumisesta ja terveydestä. Rivien välistä saattoi lukea, että siunauksiin liittyi ehto kymmenysten antamisesta. Tätä ja suoraveloitussopimusta uhraajan ja Nokia Mission välillä on suositeltu jokaisessa heidän lehdessään.
Jokainen voi itse tykönänsä pohtia, onko tähän toimintaan rahaa lahjoittavat uhraajia vai uhreja? Onko Jumalan lahja rahalla ostettavissa?http://www.youtube.com/watch?v=56TETJRNIvA
Pastorien pulmakulma: Palvelutyö
http://www.youtubedownloaderhd.com/download.html
Youtube Downloader HD 1.81
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423068- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271880- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871555Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401445- 391350