Kuolemantuomio

Kuinka moni kannattaa kuolemantuomion palauttamista Suomeen kokoaikaiseksi rangaistukseksi? Tarvitsisin hieman tietoja koulutyötäni varten. Olisi myös hienoa jos mukana olisi perusteluja vastauksellenne. kiitos :D
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oma mielipiteeni on Kyllä, mutta vain suurempiin rikoksiin. Kuten esim. lapsiinsekautujat, useamman kerran tuomitut isommista rikoksista (murhat, raiskaukset yms),..

Äänestä

Mun mielestä pitäis palauttaa. Ehkä se on väärin vallan avulla viedä toisen henki ja vaikka en ole Raamattua tarkemmin tutkinutkaan, mutta uskon että tämä maailman laajimmille levinnyt kirjakaan ei ole kuolemantuomin kannalla.
Nyky-yhteiskunnassa kuitenkin siitä olisi paljon hyötyä. Suomessa ekasta taposta saa ehkä sen 6 vuotta ja seuraaavasta pari lisää - ja vahingoksi perustellessa ja hyvällä käytöksellä se tippuu paljon. Siinä vaiheessa kun ollaan tehty kolme vahinkotappoo tai muute vaa riehutaan hullun kiilto silmissä veitsen kanssa ni porukkaa on ihan turha laittaa häkkiin kun ollaan saatu selville että se ei opeta.
Tuollaisissa tilanteissa kansakunnan parhaaksi olisi kyllä ns kuula kalloon jos ei sille elämälle oikeasti osata antaa arvoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koululainen kirjoitti:

Kuinka moni kannattaa kuolemantuomion palauttamista Suomeen kokoaikaiseksi rangaistukseksi? Tarvitsisin hieman tietoja koulutyötäni varten. Olisi myös hienoa jos mukana olisi perusteluja vastauksellenne. kiitos :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu