Lahja pöydällä

Hyvä ystäväni kertoo minulle että on ostanut minulle mitä hienoimman lahjan. Hän sanoo että keittiöni pöydältä löytyy paketti, jossa on hienoin lahja mitä voisin ikinä kuvitella, jotain mikä on tärkeämpää kuin itse elämä. Noh, menen keittiöön ja pöytä on tietenkin tyhjä. Silmäilen hetken tilannetta ja totean että pöytä on tyhjä, ja sillä selvä. Soitan ystävälleni ja kysyn lahjasta, ja ystäväni ihmettelee puusilmäisyyttäni osittain kummastuneena ja osittain loukkaantuneena. Hän kehottaa etsimään tarkemmin ja tietenkin koska luotan ystäväni sanaan, lupaan tehdä niin.
Tyhjennän pöydän täysin, siirrän pois pientavarat ja mainokset, käyn ne tarkasti läpi ja pinoan ne lattialle. Pöydällä ei kertakaikkiaan ole mitään. Soitan uudestaan ystävälleni ja hän kuulostaa yhä loukkaantuneemmalta. Hän toteaa hiukan syyttävään sävyyn että kenties en osaa etsiä oikein, ja suosittelee että laitan kaikki keittiön valot päälle ja katson tarkasti pöydän pintaa.
Tässä vaiheessa tarkempi etsiminen tuntuu turhalta. Kaiken sen mukaan mitä ymmärrän reaalimaailmasta pöydällä ei voi olla mitään merkityksellistä, mutta en myöskään äkkiseltään usko että ystäväni valehtelisi ilman syytä. Hän vaikuttaa vilpittömältä, joten annan hänelle sen verran arvoa, että hän ainakin itse todella uskoo siihen että pöydälläni olisi lahja. Kenties hän todella jätti pöydälle lahjan mutta se on syystä tai toisesta siitä hävinnyt, omasta näkökulmastani voin todeta vain sen miten itse näen tilanteen olevan.
Päätän antaa asian olla, mutta ajan mittaan ystäväni alkaa ärtymään siitä etten kommentoi mitenkään hänen lahjaansa. Moni muu varmasti tässä vaiheessa päästäisi valkoisen valheen ja kiittäisi ystävää ja kehuisi miten hieno lahja oli ollut. Itse en kuitenkaan tähän viitsi lähteä, kunnioitan kyllä ystävääni mutta kunnioitan häntä myös siinä määrin etten valehtele lahjasta. Näin jatkuu ja aihe nousee esiin aina toisinaan. Välillä ystäväni syyttää minua umpimieliseksi ja moittii minua siitä että valitsen elää kurjuudessa, kun elämäni olisi niin paljon parempaa hänen lahjansa kanssa. Hän ei voi ymmärtää miksi en ole edes utelias hänen lahjastaan, kun kyseessä on kuitenkin niin äärimmäisen hieno asia.
Vaikka tahtoisin olla kohtelias, niin en voi sijoittaa kuin rajallisen ajan pöydän tutkimiseen. Jos ystäväni tarjoaisi jotain uutta neuvoa lahjan paikallistamiseen voisin vilkaista pöytää uudestaan, mutta nykyisten tietojeni valossa tarkempi etsiminen ei ole tarpeen. Ja miksi edes etsisin tuota lahjaa, kun ystäväni ei edes pysty kuvailemaan mitä paketti pitää sisällään? Hän ei voi kuvailla sitä, vaan sanoo että se pitää kokea itse. Hän ei voi osoittaa miten itse hyötyy siitä, vaan sanoo ettei olisi mitään ellei olisi saanut itse samaa lahjaa aikoinaan. Itse en kuitenkaan huomaa ystävässäni muuta eroa muihin, kuin että hän jaksaa aina jauhaa tästä ihmeellisestä lahjastaan ja siitä miten hieno se on...
Näin jatkuu kunnes yksi päivä puhelimeni taas soi, soittaja on toinen ystäväni joka ilmoittaa innokkalla äänellä, "Hyviä uutisia, ostin sinulle hienoimman lahjan ikinä ja jätin sen sinun olohuoneesi pöydälle!