Lapsellista

Nyt menee jo Aku Ankka tasolle tämä sarja (jos ei ole jo kauan sitten mennyt). Ihan taloyhtiön asukkaat voisi äänestää että saako joku pitää käärmettä vai ei (oli se sitten karannut tai ei). Aku Ankassa tällaisia kokouksia ja lapsellisia länkytyksiä olisi voinut odottaa mutta ei ihan salkkareissa. Tietysti jos nykyisin suurin osa katsojista on alle 10 vuotiaita niin ehkä sitten.. Tai käsikirjoittajat on sen ikäisiä?
2159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikä voida edes tuollaista kokousta kutsua koolle. Toisekseen yhtiökokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja. Kutsu on oltava vähintään viikkoa ennen osakkailla.

Kokouksessa ei vuokralaisilla ole puheenvuoroja.

Mutta eihän tuo enää yhtään heikennä sarjan tasoa.

Isabella juotti aiemmin alaikäisille alkoholia.

Sairaanhoitaja päättää, että umpisuoli on poistettava.

Jennistä tulee kosmetologi sillä perusteella, että hän tuntee tuotesarjan noin muuten.

Pitäisi edes jonkinmoinen totuudenjyvä olla noinkin säälittävässä ohjelmassa.

Äänestä
  • tuon ohjelman pointti vaan säännöllinen palkkatulo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joopatijaapati kirjoitti:

Nyt menee jo Aku Ankka tasolle tämä sarja (jos ei ole jo kauan sitten mennyt). Ihan taloyhtiön asukkaat voisi äänestää että saako joku pitää käärmettä vai ei (oli se sitten karannut tai ei). Aku Ankassa tällaisia kokouksia ja lapsellisia länkytyksiä olisi voinut odottaa mutta ei ihan salkkareissa. Tietysti jos nykyisin suurin osa katsojista on alle 10 vuotiaita niin ehkä sitten.. Tai käsikirjoittajat on sen ikäisiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu