heitti aika hyvin:
"Jos X sai viime vuoden alussa 5 % palkankorotuksen ja tämän vuoden alussa 4 % palkankorotuksen, niin hihhulilaskuopin mukaan se tarkoittaa sitä, että X:n tulot pienenivät tämän vuoden alussa.
Sitä se teettää, kun perustaa kaikki mielipiteensä kirjaan, jonka mukaan 3=1. "
"Jos X sai viime vuoden alussa 5 % palkankorotuksen ja tämän vuoden alussa 4 % palkankorotuksen, niin hihhulilaskuopin mukaan se tarkoittaa sitä, että X:n tulot pienenivät tämän vuoden alussa.
Sitä se teettää, kun perustaa kaikki mielipiteensä kirjaan, jonka mukaan 3=1. "
Vastaukset 5
Vanhimmat
Raamatussa ei numerot ja laskuopit olikein ole hallussa. Esim. pii on raamatun mukaan tasan kolme.
Tokko vanhan testamentin juutalaisilla oli edes koko piin käsitettä.
Piin arvo on Raamatussa virheellinen
Raamattu (1. Kun 7:23) ei tiedä piin arvoa, vaikka egyptiläiset olivat osanneet laskea piin arvon
desimaalien tarkkuudella melkein 5000 vuotta sitten – ilman mitään ”yliluonnollista ilmoitusta”. 1
Kun.7:23 mukaan
”Hiram valoi myös pyöreän altaan, jota kutsuttiin mereksi. Se oli reunasta reunaan
kymmenen kyynärän levyinen, korkeutta sillä oli viisi kyynärää, ja vasta
kolmenkymmenen kyynärän pituinen mittanuora ulottui sen ympäri.”
Pii on ympyrän kehän pituuden ja halkaisijan suhde. Piin arvo on kyseisen Raamatun kohdan
mukaan tasan 3,0, vaikka todellisuudessa piin arvo on noin 3,1415.
http://www.argumentti.fi/kristinuskon_kritiikki/raamattu_kristinusko_uskontokritiikki.pdf
"Jos X sai viime vuoden alussa 5 % palkankorotuksen ja tämän vuoden alussa 4 % palkankorotuksen, niin hihhulilaskuopin mukaan se tarkoittaa sitä, että X:n tulot pienenivät tämän vuoden alussa."
Vain ateistin mielestä oleellista on summan suuruus. Todellisuudessa kannattaa huomioida myös rahan arvo http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/23.tammikuu/INF398.HTM
"
Vain ateistin mielestä oleellista on summan suuruus. Todellisuudessa kannattaa huomioida myös rahan arvo "
että eri "sieluiset" ovat eriarvoisia?
Se on kyllä ihan linjassa Raamatun kanssa missä orjia saa piekseä, barbaareja tappaa ja naisia alistaa.