Jollei kirkolla

ole järkevää selitystä perisyntiopilleen, niin sitä on pidettävä satuna, jolla kirkko kerää rahaa muka pelastamalla ihmisiä perisynnin tuomasta kadotuksesta.
Kertokaapa siis asiaa tuntevat, miten ihminen sai evoluutiossa taakakseen perisynnin.
26342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Se on keksitty, jotta perisyntiset kristityt voisivat tehdä syntiä lisää, miten paljon tahtovat

Äänestä

Ennen kuin lähden vastaamaan, kysyn sinulta, oletko valmis kuuntelemaan vastauksen. Useimmat tällaisissa asioissa kysyjät ovat valmiiksi sulkeneet silmänsä ja korvansa, eivätkä halua kuunnella mitä heille sanotaan. Lue siis ensin ajatuksella ja mieti sitten avoimesti. Ja tee johtopäätökset vasta sen jälkeen.

Kristillisessa opissa on käsitetty synti kahdella tavalla. On perisyntiä ja tekosyntiä. Tekosynnit ovat niitä pahoja tekoja, joita ihminen tekee toista ihmistä, Jumalaa ja luontoa vastaan.
Ihminen joutui perisynnin alaisuuteen langettuaan syntiin eedenin puutarhassa. Syntiinlankeemus on myytti, ei välttämättä historiallinen totuus. Se kertoo uskonnollisella kielellä siitä, mitä on ihmisyys, miksi ihminen on sellainen kuin on. Perisynti on Raamatun myyttisen kertomuksen perusteella ihmisluonnon pahuutta ja kykenemättömyyttä hyvään. Sitä kaikkea, jota jokainen ihminen kantaa mukanaan: syyllisyyttä, katkeruutta, vihaa. Siis sellaisia asioita, jotka tuhoavat. Kristinuskossa perusajatus on se, että ihminen on vapaa, Jeesuksen ristinkuoleman vuoksi armahdettu, ja siksi hyvä ja Jumalalle kelpaava.

Kysymyksesi on vaikea, sillä sekoitat siinä evoluutio-opin ja uskonnollisen kielen. Kuten huomasit ehkä, vastasin sinulle uskonnollista kieltä käyttäen. En siis vastannut,missä evoluution vaiheessa ihmiseen on perisynti tullut. Siitä tietysti voit minut naulata ristille, mutta sanaon kuitenkin, että uskonnollinen ihminen, kristitty, ymmärtää tämän asian omassa elämässään. Evoluutio-oppi ei sulje tätä uskonnollista maailmankuvaa pois, vaan on rinnakkainen, toistaan täydentävä tapa hahmottaa maailmaa. Evoluutio on todellinen ja hyvä tapa, mutta niin on uskonnollinenkin. Useilla ihmisillä nämä elävät sovussa rinnakkain.

Äänestä
  • Niinpä, Jeesus tapatutti itsensä myytin takia

    Äänestä

  • Vain evoluution luontevasti yhdistettävä vastaus kelpaa.
    Anna sellainen.
    En ole kiinnostunut uskonnollisesta kielestä, vaan reaalimaailman tapahtumista kerrottuna tavallisella suomenkielellä.
    Mitä tapahtui? Miten viattomasta simpanssien sukulaisesta tuli perisyntinen?

    Äänestä

  • totuus esiin kirjoitti:

    Vain evoluution luontevasti yhdistettävä vastaus kelpaa.
    Anna sellainen.
    En ole kiinnostunut uskonnollisesta kielestä, vaan reaalimaailman tapahtumista kerrottuna tavallisella suomenkielellä.
    Mitä tapahtui? Miten viattomasta simpanssien sukulaisesta tuli perisyntinen?

    Perisynti on näkemys ihmisluonnosta, ei jokin biologinen ominaisuus. Siksi ei voi sanoa, missä evoluution vaiheessa se on tullut ihmiseen. Perisynti on oppi.

    Sama kuin kysysisit, milloin pahuus on tullut ihmiseen. Niin, milloin? missä evoluution vaiheessa?

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    toi ihmiselämään sairaudet, kärsimykset ja kuolevaisuuden?
    Vai olivatko ne jo ennen perisynnin, tai pahuuden, tuloa?

    Simpanssitkin osaavat olla joskus pahantahtoisia, sanovat tutkijat. Ovatko nekin perisyntisiä?

    Äänestä

  • kuis se on kirjoitti:

    toi ihmiselämään sairaudet, kärsimykset ja kuolevaisuuden?
    Vai olivatko ne jo ennen perisynnin, tai pahuuden, tuloa?

    Simpanssitkin osaavat olla joskus pahantahtoisia, sanovat tutkijat. Ovatko nekin perisyntisiä?

    Ovatko simpanssit mielestäsi Aatamin ja Eevan lapsia

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    Perisynti on näkemys ihmisluonnosta, ei jokin biologinen ominaisuus. Siksi ei voi sanoa, missä evoluution vaiheessa se on tullut ihmiseen. Perisynti on oppi.

    Sama kuin kysysisit, milloin pahuus on tullut ihmiseen. Niin, milloin? missä evoluution vaiheessa?

    mielikuvituksen ja todellisuuden välillä. Perisynti on uskisten uskomusta, mutta pahuuttaa on oikeasti olemassa.

    Äänestä

  • Selityksesi eivät ole apostolin, Lutherin ja hänen kannattajiensa oppien mukaisia

    ”Opin suhteen Raamattu on arvohierarkiassa ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhakirkollista katolista tunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat”
    http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Tunnustus

    ”Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen.”

    ”Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, "luonnostamme vihan lapsia", kuten apostoli todistaa”

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/1.html

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    Ovatko simpanssit mielestäsi Aatamin ja Eevan lapsia

    tahallisesti kiusata muita simpansseja, ja myös osoittaa harkittua ystävällisyyttä, niin pakkohan niiden on olla. Alan tutkijat väittävät, että simpansseilla on moraalia sekä kykyä hyvään ja pahaan.

    Äänestä

  • kertanikki.. kirjoitti:

    tahallisesti kiusata muita simpansseja, ja myös osoittaa harkittua ystävällisyyttä, niin pakkohan niiden on olla. Alan tutkijat väittävät, että simpansseilla on moraalia sekä kykyä hyvään ja pahaan.

    Moraali ei ole uskonnon tuote

    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=4064

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    Selityksesi eivät ole apostolin, Lutherin ja hänen kannattajiensa oppien mukaisia

    ”Opin suhteen Raamattu on arvohierarkiassa ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhakirkollista katolista tunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat”
    http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Tunnustus

    ”Ennen kaikkea on todella pidettävä syntinä ja synniksi tiedettävä se kauhea, pöyristyttävä perinnöllinen sairaus, joka on turmellut koko ihmisluonnon. Se on jopa pääsynti, kaikkien tekosyntien juuri ja lähde. Tohtori Luther sanoo sitä luonnon- eli persoonansynniksi antaen ymmärtää, että ihmisen luonto ja persoona on syntinen, vaikka hän ei ajattelisi, puhuisi eikä tekisi mitään pahaa, mikä kuitenkin on ihmisluonnolle mahdotonta esivanhempiemme lankeemuksen jälkeen. Luonnon ja persoonan on perisynti hengellisenä leprana perin pohjin, läpikotaisin myrkyttänyt ja turmellut Jumalan silmissä. Siitä turmeluksesta, ensimmäisen ihmisen lankeemuksen perusteella, Jumalan laki syyttää luontoamme eli persoonaamme ja tuomitsee sen.”

    ”Tämä peritty turmelus on yhtä kuin syyllisyys, se että me kaikki olemme Aadamin ja Eevan tottelemattomuuden tähden Jumalan epäsuosiossa, "luonnostamme vihan lapsia", kuten apostoli todistaa”

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/1.html

    Voisitko ystävällisesti täsmentää, missä kohti oma selitykseni poikkeaa tuosta Raamatullisesta ja tunustuskirjojen luonnehdinnasta?
    Syntiinlankeemuskerronta perustui Raamatun kuvaan. Ja perisyntioppi on juuri tuota, eli ihmisluonnon kykenemättömyyttä hyvään. Perisynti on luterilaisen tunnustuskirjan mukaisesti pääsyy ihmisten tekemälle pahuudelle.

    Kristityllä on kuitenkin toivo ja lupaus siitä, että hänetkin on armahdettu. Ihminen itse voi olla huono ja syntinen, mutta Jumalan edessä hyvä ja kelpaava sellaisenaan, koska Jeesus kuoli ihmisten syntien vuoksi.

    millaisissa olosuhteissa ihmisestä on tullut kykenemätön hyvään.
    Mitä paratiisi tarkoittaa normaalilla suomenkielellä selitettynä?
    Onko ihminen joskus elänyt paratiisissa?

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti täsmentää, missä kohti oma selitykseni poikkeaa tuosta Raamatullisesta ja tunustuskirjojen luonnehdinnasta?
    Syntiinlankeemuskerronta perustui Raamatun kuvaan. Ja perisyntioppi on juuri tuota, eli ihmisluonnon kykenemättömyyttä hyvään. Perisynti on luterilaisen tunnustuskirjan mukaisesti pääsyy ihmisten tekemälle pahuudelle.

    Kristityllä on kuitenkin toivo ja lupaus siitä, että hänetkin on armahdettu. Ihminen itse voi olla huono ja syntinen, mutta Jumalan edessä hyvä ja kelpaava sellaisenaan, koska Jeesus kuoli ihmisten syntien vuoksi.

    En minä ole huomannut tunnustuskirjoissa kohtaa, jossa lukee, että syntiinlankeemus on myytti,jota sinä aikaisemmassa kirjoituksessasi väitit: "Perisynti on Raamatun myyttisen kertomuksen perusteella ihmisluonnon pahuutta ja kykenemättömyyttä hyvään."

    Jos syntiinlankeemus on myytti, on silloin myös Jeesuksen kuolema turha ja myytti. Kristinuskossa myyttejä, jotka perustuvat toisille myyteille.

    Kaikkivaltiaan ei tarvitse tappaa itseään antaakseen anteeksi. Jopa ihminen pystyy antamaan anteeksi ilman että sovitukseksi tappaa/tapatuttaa itsensä

    Raamatun alkukertomuksia, kuten luomista, syntiinlankeemusta, karkotusta paratiisista jne 1. Mooseksen kirjan kertomuksia, ei voida pitää historiallisina totuuksina. Ne ovat myyttejä, kertomuksia siitä, miksi jotain on tapahtunut, tai miksi jokin asia on, niin kuin se on. Jeesuksen elämää ja kuolemaa taas voidaan pitää ainakin pääpiirteissään historiallisestikin tosina. Toinen asia sitten on, minkä merkityksen ihminen näille tapahtumille antaa. kristitty näkee ne Raamatun sanaan perustuvana ilmoituksena, Jumalan pelastussuunnitelmana ihmistä varten. Joku toinen näkee ne toisin, tai ei välitä niistä.

    Paratiisi on paratiisi. Eikö se ole suomea? totuus voisi tulla esiin sieltä nimimerkin takaa :)tai käyttää pysyvää nimimerkkiä

    Kumma, että näytä myyttejä ei poisteta Raamatusta. No, et ole ensimmäinen, joka käskee poimimaan "rusinat" raamatusta.

    Tarinan kertojia ja - kirjoittajia on aina ollut. Raamattu ei ole tavallista kirjaa kummempi "muistelmateos".

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    Raamatun alkukertomuksia, kuten luomista, syntiinlankeemusta, karkotusta paratiisista jne 1. Mooseksen kirjan kertomuksia, ei voida pitää historiallisina totuuksina. Ne ovat myyttejä, kertomuksia siitä, miksi jotain on tapahtunut, tai miksi jokin asia on, niin kuin se on. Jeesuksen elämää ja kuolemaa taas voidaan pitää ainakin pääpiirteissään historiallisestikin tosina. Toinen asia sitten on, minkä merkityksen ihminen näille tapahtumille antaa. kristitty näkee ne Raamatun sanaan perustuvana ilmoituksena, Jumalan pelastussuunnitelmana ihmistä varten. Joku toinen näkee ne toisin, tai ei välitä niistä.

    Paratiisi on paratiisi. Eikö se ole suomea? totuus voisi tulla esiin sieltä nimimerkin takaa :)tai käyttää pysyvää nimimerkkiä

    ihminen ei ole koskaan elänyt paratiisissa, eikä joutunut pois paratiisin oloista syntiinlankeemuksen jälkeen.
    Kirkon opetus on satua.

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    En minä ole huomannut tunnustuskirjoissa kohtaa, jossa lukee, että syntiinlankeemus on myytti,jota sinä aikaisemmassa kirjoituksessasi väitit: "Perisynti on Raamatun myyttisen kertomuksen perusteella ihmisluonnon pahuutta ja kykenemättömyyttä hyvään."

    Jos syntiinlankeemus on myytti, on silloin myös Jeesuksen kuolema turha ja myytti. Kristinuskossa myyttejä, jotka perustuvat toisille myyteille.

    Kaikkivaltiaan ei tarvitse tappaa itseään antaakseen anteeksi. Jopa ihminen pystyy antamaan anteeksi ilman että sovitukseksi tappaa/tapatuttaa itsensä

    on tehty ennen Darwinia, ja koko kristinusko on sepitetty luomiskertomuksen kirjaimellisen tulkinnan varaan. Ihmisen ei pitänyt kuulua eläinkuntaan.
    Myyteistä puhuminen on vain kirkon keino yrittää pimittää se, että kristinuskon pohja on pettänyt.
    Ei paratiisia, ei lankeemusta, ei kuolemaa synnin palkkana, ei täydellisen luomuksen vaihtumista kuolevaksi ja kärsiväksi ihmiseksi, ei sovitusta, ei ylösnousemusta "Jumalan alkuperäisen luomistahdon toteuttamiseksi".

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    En minä ole huomannut tunnustuskirjoissa kohtaa, jossa lukee, että syntiinlankeemus on myytti,jota sinä aikaisemmassa kirjoituksessasi väitit: "Perisynti on Raamatun myyttisen kertomuksen perusteella ihmisluonnon pahuutta ja kykenemättömyyttä hyvään."

    Jos syntiinlankeemus on myytti, on silloin myös Jeesuksen kuolema turha ja myytti. Kristinuskossa myyttejä, jotka perustuvat toisille myyteille.

    Kaikkivaltiaan ei tarvitse tappaa itseään antaakseen anteeksi. Jopa ihminen pystyy antamaan anteeksi ilman että sovitukseksi tappaa/tapatuttaa itsensä

    tuli vahingossa väärin.

    Äänestä

Järkevin syy ja tieteellisin on se, että maailmasta tehdään havaintoja ihmissukukunnan aikana. Niin kauan kuin ihminen on maan päällä ollut, on ihminen aiheuttanut paitsi paljon hyvää, myös pahaa. Siksi on olemassa lait ja rajoitteet, ohjeet, määräykset, kiellot yms ihmisen toimintaa rajaavat normistot.

Ihmisen omaatuntoa ohjaavat nuo normistot, mutta aina on ohmisiä, joiden omatunto ei kerro mitään ja nämä eristetään yhteisöstä. Mutta myös muut ihmiset tekevät tahtoen ja tahtomattaan huonoja valintoja eli pahija tekoja, joilla toista vahongoitetaan. Se on sitä syntiä. Jo pieni lapsi toimii vastoin toisten parasta tiedostamattaan. Siitä alkaa ihmisen syntinen elämä, toiminta vastoin toisten parasta ja Jumalan tahdon vastaista. Sitä me kutsumme perisynniksi, jonka jokainen tajuaa maailmassa olevan, kun tarkkailee pinimpiäkin lapsia ja viisaimpia aikuisia.

Perisynti on nimike ihmisen myötäsyntyiselle omahyväisyydelle, ahneudelle, itsekkyydelle yms., jotka kaikki on empiirisesti ja faktisesti todettu jo tuhansien vuosien ajan olevan jokaisella ihmisellä jo synnyinlahjanaan. Kukaan ihminen ei ole vapaa perisynnistä eli ko. ominaisuuksista, vaikka sitten ei niitä perisynniksi nimittäisikään.

Perisynti on faktaa! Sen nimike voi olla toinenkin.

Äänestä
  • Kristittyjen mielestä jo syntyminen tähän maailmaan on syntiä; "poika perii jo kehdossa isiensä synnit".

    En todellakaan tykkää kristillisestä synnissä piehtaroimisesta.

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    Kristittyjen mielestä jo syntyminen tähän maailmaan on syntiä; "poika perii jo kehdossa isiensä synnit".

    En todellakaan tykkää kristillisestä synnissä piehtaroimisesta.

    Ei kristityn onneksi tarvitse synnissä piehtaroida, vaan armossa.

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    Ei kristityn onneksi tarvitse synnissä piehtaroida, vaan armossa.

    ovat välttämättömät, jotta voisitte piehtaroida armossa.
    Eikö niin?

    Äänestä

  • benedicera kirjoitti:

    Ei kristityn onneksi tarvitse synnissä piehtaroida, vaan armossa.

    Meinaatkos mitä suurempi synti sen suurempi armo. Synnintekeminen vie "eksyneet lampaat" lähemmäksi kristinuskon jumalpersoonia. Syntikeskeinen uskonto.
    Luulisi Luojan tietävän luoneensa vajavaisi olentoja, joilta ei voi vaatia täydellisyyttä.

    Äänestä

  • perisynnitön kirjoitti:

    Meinaatkos mitä suurempi synti sen suurempi armo. Synnintekeminen vie "eksyneet lampaat" lähemmäksi kristinuskon jumalpersoonia. Syntikeskeinen uskonto.
    Luulisi Luojan tietävän luoneensa vajavaisi olentoja, joilta ei voi vaatia täydellisyyttä.

    eipä tainnut luoja tietää;)
    aikamoinen kaikkivaltias teillä

    Äänestä

Ei kastettta tarvita minkään perisynnin sovittamiseksi, joten lapsikaste on harhaa. Synti ei periydy - taipumus syntiin ja tehdä syntiä periytyy. Synti täytyy itsekunkin tehdä valitsemalla hyvä tai paha ja synti pyyhkiytyy vain tunnustamalla asia Jeesukselle Kristukselle uskossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus esiin kirjoitti:

ole järkevää selitystä perisyntiopilleen, niin sitä on pidettävä satuna, jolla kirkko kerää rahaa muka pelastamalla ihmisiä perisynnin tuomasta kadotuksesta.
Kertokaapa siis asiaa tuntevat, miten ihminen sai evoluutiossa taakakseen perisynnin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu