evoluuto vale

Evoluutioteoria on syntynyt osana Saatanan ja tiedeyhteisön 1800-luvulla solmimaa liittoa, jonka tarkoituksena on tuhota kristityt ennalta tiedetyissä lopun ajan vainoissa. Täten evoluutioteoriaa on pidettävä yhtenä vasemmistoliberaaleille tyypillisistä verisistä valheista, joita kukaan uskova ei saata tunnustaa. Onhan kirjoitettu, kuinka vain harvat ovat kyllin vahvoja pelastukseen päästäkseen. Loput myyvätkin sielunsa tiedeyhteisölle ilmaisemalla uskonsa evoluutiovalheeseen.

Evoluutioteoriaa ei voi järjellä perustella, onhan se huonosti peitelty valhe ainoana todisteenaan Lajien synty, jota ateistit puolustavat pyhänä kirjanaan vailla ainuttakaan järjellistä argumenttia. Evoluutioteorian osoittaminen vääräksi on sen sijaan helppoa; koska olet nähnyt, että koira muuttuu kissaksi? Olet varmasti joskus ostanut kaupasta banaanin. Onko kuitenkaan koskaan käynyt niin, että banaani on kotimatkasi aikana muuttunut päärynäksi? Usein darwinistisen ja materialistisen maailmankuvan omaavat kadotukseen lähtijät valehtelevat, että "evoluutiota tapahtuu, mutta ei minuuteissa". Monet väittävät, että evoluutio vaatii toteutuakseen miljoonia vuosia. Tämä on kuitenkin tyypillinen helposti paljastettava verinen valhe, sillä esimerkiksi apinat eivät elä miljoonia vuosia voidakseen kehittyä ihmisiksi.
2144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hienoa sarkasmia! :)

Äänestä
  • "Hienoa sarkasmia!"

    Sitähän se luultavasti tällä kertaa oli. Mutta täytyy sanoa että kreationistit ihan tosissaankin ollessaan yltävät kuta kuinkin saman tasoisiin suorituksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mottoska kirjoitti:

Evoluutioteoria on syntynyt osana Saatanan ja tiedeyhteisön 1800-luvulla solmimaa liittoa, jonka tarkoituksena on tuhota kristityt ennalta tiedetyissä lopun ajan vainoissa. Täten evoluutioteoriaa on pidettävä yhtenä vasemmistoliberaaleille tyypillisistä verisistä valheista, joita kukaan uskova ei saata tunnustaa. Onhan kirjoitettu, kuinka vain harvat ovat kyllin vahvoja pelastukseen päästäkseen. Loput myyvätkin sielunsa tiedeyhteisölle ilmaisemalla uskonsa evoluutiovalheeseen.

Evoluutioteoriaa ei voi järjellä perustella, onhan se huonosti peitelty valhe ainoana todisteenaan Lajien synty, jota ateistit puolustavat pyhänä kirjanaan vailla ainuttakaan järjellistä argumenttia. Evoluutioteorian osoittaminen vääräksi on sen sijaan helppoa; koska olet nähnyt, että koira muuttuu kissaksi? Olet varmasti joskus ostanut kaupasta banaanin. Onko kuitenkaan koskaan käynyt niin, että banaani on kotimatkasi aikana muuttunut päärynäksi? Usein darwinistisen ja materialistisen maailmankuvan omaavat kadotukseen lähtijät valehtelevat, että "evoluutiota tapahtuu, mutta ei minuuteissa". Monet väittävät, että evoluutio vaatii toteutuakseen miljoonia vuosia. Tämä on kuitenkin tyypillinen helposti paljastettava verinen valhe, sillä esimerkiksi apinat eivät elä miljoonia vuosia voidakseen kehittyä ihmisiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu