Sauli Niinistö = Kiinan keisari

Suomen politiikkaan on pesiytynyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana uusi piirre. Kaikki haluavayt olla näyriä ja vaatimattomia.
Tämän kehityksen aloitti Sauli Niinistö tultuaan valituksi eduskunnan suurella enemmistöllä valtiovarainministeriksi. Sen jälkeen hän harjoiiti vaatimatonta elelyä sekä Suomessa että Luksenburgissa. Silloisen toimipaikan nimenkin hän kirjoitti x:n sijasta ks:llä. Avioonkin meni ihan tavallisen eronneen yksinhuoltajan kanssa. Oli kaksi lasta ja vanha rattituomio taakkana huoltaja-ressukalla.
Kun Sauli Niinistö, tuttujen kesken Sauli, palasi kotimaahan, hän ei pyrkiytynyt mihinkään isompiin hommiin. Viittasi kintaalla ministeri-tarjouksille. Sanoi hyvin tyytyvänsä puhemiehen määräaikaiseen pestiin.
Kun sitten taas kerran valittiin puhemieheksi länsimaisin äänestysnumeroin, suuttui niin maan perusteelliseti. Ettäkö hän ei ole sadan prosentin arvoinen.
Ja kansa hurrasi. Eläköön meidän Sauli. Vuosikausia olet jaksanut olla vaatimaton kuin Kiinan keisari. Me muistamme Sinua ja nostamme sinut tikun nokkaan vuonna 2012.
Kansanvalta kunnioittaa sellaisia henkilöitä, jotka jaksavat olla vaatimattomia, niin vaatimattomia, vaatimattomia...
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vaatimattomuus kiina kirjoitti:

Suomen politiikkaan on pesiytynyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana uusi piirre. Kaikki haluavayt olla näyriä ja vaatimattomia.
Tämän kehityksen aloitti Sauli Niinistö tultuaan valituksi eduskunnan suurella enemmistöllä valtiovarainministeriksi. Sen jälkeen hän harjoiiti vaatimatonta elelyä sekä Suomessa että Luksenburgissa. Silloisen toimipaikan nimenkin hän kirjoitti x:n sijasta ks:llä. Avioonkin meni ihan tavallisen eronneen yksinhuoltajan kanssa. Oli kaksi lasta ja vanha rattituomio taakkana huoltaja-ressukalla.
Kun Sauli Niinistö, tuttujen kesken Sauli, palasi kotimaahan, hän ei pyrkiytynyt mihinkään isompiin hommiin. Viittasi kintaalla ministeri-tarjouksille. Sanoi hyvin tyytyvänsä puhemiehen määräaikaiseen pestiin.
Kun sitten taas kerran valittiin puhemieheksi länsimaisin äänestysnumeroin, suuttui niin maan perusteelliseti. Ettäkö hän ei ole sadan prosentin arvoinen.
Ja kansa hurrasi. Eläköön meidän Sauli. Vuosikausia olet jaksanut olla vaatimaton kuin Kiinan keisari. Me muistamme Sinua ja nostamme sinut tikun nokkaan vuonna 2012.
Kansanvalta kunnioittaa sellaisia henkilöitä, jotka jaksavat olla vaatimattomia, niin vaatimattomia, vaatimattomia...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu