uutisia. Vuonna 2015 ei jää työllisellekään enää mitään käteen, jos mediaa on uskominen. Kun arvonlisävero nostetaan 35 % ja tuloverotus melkein 50%, ei naurata varmaan ketään. Pelottelu on alkanut, uskotteko, että tämä on totta jo viiden vuoden kuluttua. Jos on niin yksikään meistä vähävaraisista ei ole silloin enää ihmisten kirjoissa. Jossakin kuusen alla istutaan laavussa ja paistetaan männyn käpyjä.
Lukekaapa
Madonluvut
3148
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos tuohon mennään, meidän perhe muuttaa pois Suomesta matalamman verotuksen maahan. Sori.
SDP,Kokoomus ja kepu...niiden avulla tuo varmasti saadaan onnistumaan!Muistakkin äänestää!
T: Bildenberg
oikeassa ""tuloverotus melkein 50%, ei naurata varmaan ketään"" minulla oli liki 10 vuotta 44-49% ja kerran 52% (lyhyen aikaa) se verotus. Eipä juuri naurattanut kun loppuunpalannut kun olin. Nooh, nykyään lukee verokortissani maltilliset 25% mutta enpä kanna verojakaan valtiolle entiseen tapaan. Viihdyn oikeastaan aika hyvin stressittömässä työssäni. Takaisin paluu kun ei kannata. Siitä kertakaikkiaan ei palkittu vaikka palkka oli korkea......