Katsoin tässä pari päivää sitten MOT:in telkkarista ja vaikken ole rasisti, niin kyllä näin pitkäaikais työttömänä otti todella hermoon kun ohjelmassa kerrottiin miten paljon valtio tukee maahanmuuttajia,- etenkin yksinhuoltaja naisia. Yksi kyseisistä naisista oli tullut Suomeen vielä väärennetyllä avioliitto sopimuksella,- jonka tosin myöhemmin kävi Somaliassa ajanmukaistamassa,- ja tietenkin kaiken kustansi Suomen hyvinvoipa valtio. Oikeudessa nainen todettiin syylliseksi petokseen ja väärennökseen, mutta kun kerran ollaan niin suvaitsevaisessa valtiossa(maahan muuttajiakohtaan) niin naista ei tuomittu teostaan eikä näin olllen ollut korvaus velvollinen yli 50.000€ petoksella saatuun hyötyyn. Teeppäs suomalaisena sama temppu niin häkki heilahtaa ja korvaukset maksat sentilleen,-korkojen kera.Tuntuu että pitäis tehdä jotain,muuta kuin potkia kaikkia vastaan tulevia maahanmuuttajia. Tiedän että heitä on prosentuaalisesti hyvin vähän verrattuna esim. työttömiin, mutta jonnekin heidänkin hyysäämisellekin on asetettava raja. Suomi on maailman ykkösmaa jos kriteerinä käytetään maahanmuuttajille suunnatun rahallisen tuen määrää mutta minä ainakaan en nosta sille suoritukselle hattua,- saatikaan että sitä hyväksyisin. Otetaan oppia esim. Italiasta jossa kyseiset vähemmistö ryhmät ei saa muuta tukea kuin asunnon ja ruuan, jasekin on mielestäni hyvin kun ottaa huomioon minkälaisista oloista pakolaiset lähtevät maastaan. Laitetaan esim. vuosi rajaksi jonka aikana on etsittävä työ tai ainakin osallistua pakollisille kursseille niinkuin työttömienkin on tehtävä. Vuoden jälkeen tulos tai ulos. Tuntuu kohtuuttomalle, mutta niin tekee Suomen hallitus meille työttömillekin. Tai antakaa niille sama reilu 400€ tuki niinkuin meillekin.
MOT
reijoensio
398
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin on mutta Suomi näyttää maailmalle kuinka rikas maa on Suomi. Maine on tärkein näkyy lähes joka päivä TV:ssä. Joku aika sitten oli Suomella oma astronautti. Halonen yritti lahjoittaa saunaa... ei onnistunut venäjän tyylin lahjominen.
Mot-- samat edut ovat myös suomenkansalaisilla ministerin puheen mukaan.
ne samat edut on suomalaisella lapsiperheellä, oli yh tai muu perhe. Mitä enemmän on lapsia sitä suuremmat tuet. Soppakattilasta syö edullisemmin 5 lasta kuin yksi lapsi ja koko suomalainen sos.turva ja perhe-etuudet suosivat suurperheitä. Lapsilisääkin maksetaan aina viidenteen lapseen saakka korotuksin. Pitäisi olla että ensimmäisestä saa suurimman tuen ja sitten alenee....Myös tukilaskureilla voi laskea kuinka paljon lapsiperhe saa tukea - kaikki lapsiperheet. MOT -ohjelmassa oli esimerkki tukien väärinkäyttäjästä -epäilystä, mutta ilmeisesti ko nainen asui jossain erittäin kalliissa asumismuodossa jonkin aikaa jostain syystä ( ehkä hotellinomainen, sitä ei suoraan sanottu) ja siksi tukien määrä oli korkea ja vääristynyt.
olen samaa mieltä kanssasi ja samoja ajatuksia olen pohdiskellut. Nosti kyllä melkoisesti verenpainetta tämäkin ohjelma, hyvä silti että asia nostettiin esiin.
Mutta,mutta......jos oikein piruillaan, niin nythän KKO on tavallaan antanut ennakkopäätöksen johon
suomalainen voisi vedota.....ensin huijaat ja sitten et maksa kun kiinni jäät. Tosin veikkaan että siinäkin käy kuten jo nyt että verottaja tai Kela pitää kyllä huolen viimeistä centtiä myöten jotta saa rahat takaisin tai sitten tulee häkkiä. Näin kohdellaan kantaväestöä.
Helvetti sentään kun otti päähän Astridin änkytykset ohjelmassa, kovin oli ontuvat vastaukset.
Sossun nainen ohjelmassa olisi varmasti vastannut aivan erilailla,mutta ei ehkä uskaltanut työpaikkansa menettämisen vuoksi.