U Testamentti ei

ole Jeesuksen kirjoittamaa: Evankeliumeista kolmen kirjoittajan todellisia nimiä ole kenenkään tiedossa. Apostoli Johanneksen mainitaan olleen ainoa oman Evankeliuminsa kirjoittaja! Evankeliumit ovat kirjoitetut 43-45 vuotta oletettujen Apostolien nimiin. Luukas on kirjoittanut Evankeliuminsa haastattelujen perusteella. Luukas Syyrialainen lääkäri.

Tämä selittää miksi näissä Evankeliumeissa paistaa selvästi Hellenistinen astian maku. Totuus on yksinkertainen Hellenistit kirjoittajina? Tämän takia Hellenistinen ajattelu kuultaa läpi koko linjan. Paras peruste lienee tutkia vanhan Testamentin näköaloja samalta alueelta. Terveen älyn käytöön henkilöitynyt ihminen huomaa pian, etteivät uudessa Testamentissa mainitut asiat täsmää yhteen. Tässä tarvitaan vain yksi ynnä yksi täsmääkään oikean Jeesuksen ajatus maailman kanssa yhteen.

Ehkäpä Paavali on kirjoittanut eniten totuuteen vivahtavaa. Paavalin ohella on näillä Epistoilla toisiakin kirjoittajia, joita ei mainita. Barnabas oli muun muassa yksi kirjoittajista? Pietarilla mainitaan olleen kirjuri. Monet Thelogit ovat maininneet, että Paavali olisi ollut hyvin soveltuva henkilö Politiikoksi, koska hän puhuu monia asioita Kuten Politiikot puhuvat, eli soutaa ja huopaa tyylillä. Kysymys onko uusi Testamentti täysin luotettava?
588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yritätkö kylvää epäilyksen siemeniä Adventistien mieleen ?

Meille ihmisille ei muuta kirjaa ole annettu maan päälle kuin Raamattu, ja siihen meidän on uskominen, vaikka siellä olisi kuinka vaikeatajuista asiaa, ja jos joku tai jotkut on siihen vääryyttä kirjoittanut, niin nämä vääryyden tekijät saavat siitä rangaistuksen, että mikään vääryys ei jää rankaisematta, jos sitä vääryyden tekoa ei ole seurannut katuminen kokosydämisesti !
Me, jotka uskomme Raamatun Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, yritämme elää mahdollisimman paljon Raamatun Jumalan tahdon mukaisesti, ja meidän on vain pyrittävä tekemään hyviä asioita elämässämme, ja Raamatun kirjoituksista me löydämme vain hyviä asioita, että en tiedä yhtäkään asiaa sieltä, joka kehoittaisi meitä vääryyden mukaan elämään !

Äänestä

"hellenistinen" esimerkki. Mielestäni tuollainen väitös kaipaa todisteita, minä olen sitä mieltä että se riippuu enemmänkin lukijasta jos saa sellaisen sellaisen kuvan Ut:sta.

Äänestä

väittänytkään, että Uusi Testamentti olisi henkilökohtaisesti Jeesuksen kirjoittamaa tekstiä; vaan Jeesuksen sanomiset on kirjurit kirjoittaneet muistiin sen mukaan kuin heille on asiat puhuttu päivittäin. Ja noitten kirjureitten kirjoituksista UT koostuu.

Isä Jumalan Pyhä Henki on antanut kirjureille viisautta kirjoittaa vain se olennaisin sanoma, jonka Isä Jumala, maailmaan lähettämänsä Pojan kautta halusi antaa tiettäväksi sen ajan ihmisille ja heidän jälkeensä syntyville kansakunnille, jota joukkoa mekin olemme tänä armonvuonna 2010.

Äänestä
  • Edellinen kirjoittaja esitti kommenttinsa, joka on advenmtistien yleinen asenne Uuteen Testamenttiin. Asenteensa vuoksi he pitävät oikeutenaan esittää vahvasti poikkeaviakin tulkintojaan Uuden Testamentin tekstien asiasisällöistä.
    Erityisesti adventistit vihaavat Paavalin tapaa opettaa sillä kukaan muu ei ole tuottanut yhtä pajon harmaita hiuksia adventisteille kuin juuri Paavalin tekstit.

    Äänestä

  • advr kirjoitti:

    Edellinen kirjoittaja esitti kommenttinsa, joka on advenmtistien yleinen asenne Uuteen Testamenttiin. Asenteensa vuoksi he pitävät oikeutenaan esittää vahvasti poikkeaviakin tulkintojaan Uuden Testamentin tekstien asiasisällöistä.
    Erityisesti adventistit vihaavat Paavalin tapaa opettaa sillä kukaan muu ei ole tuottanut yhtä pajon harmaita hiuksia adventisteille kuin juuri Paavalin tekstit.

    Pietari kirjoituttaa kirjurillaan sanoman: Ystävämme Paavali kirjoittaa monia vaikeatajuisia asioita, Joita ymmärtämättömät kääntävät kieroon kuten muitakin kirjoituksia, vain omaksi turmiokseen.

    Paavalin kirjoituksissa pitää olla koulutettu henkilö, joka on perehtynyt hyvin tähän Paavalin aikaiseen kulttuuriin. Meidän nykykulttuuri ei täsmää Millään muotoa Paavalin aikaisen kulttuurin kanssa. Näin usein käännetään asioiden ydin sanomat päälaelleen. Esimerkiksi voimme ottaa Paavalin aikaisen käytännön illasta iltaan. Nykyään sama versio kuuluu keskiyöstä keskiyöhön. Voisiko Joku varhais -kulttuuria tunteva kertoa miksi Apostoli Barnabaan alkuperäistä Evankeliumia ole hyväksytty Canooniin? Näet olihan Barnabas näiden tietojen mukaan alkuperäinen Apostoli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäilevä Tuomas kirjoitti:

ole Jeesuksen kirjoittamaa: Evankeliumeista kolmen kirjoittajan todellisia nimiä ole kenenkään tiedossa. Apostoli Johanneksen mainitaan olleen ainoa oman Evankeliuminsa kirjoittaja! Evankeliumit ovat kirjoitetut 43-45 vuotta oletettujen Apostolien nimiin. Luukas on kirjoittanut Evankeliuminsa haastattelujen perusteella. Luukas Syyrialainen lääkäri.

Tämä selittää miksi näissä Evankeliumeissa paistaa selvästi Hellenistinen astian maku. Totuus on yksinkertainen Hellenistit kirjoittajina? Tämän takia Hellenistinen ajattelu kuultaa läpi koko linjan. Paras peruste lienee tutkia vanhan Testamentin näköaloja samalta alueelta. Terveen älyn käytöön henkilöitynyt ihminen huomaa pian, etteivät uudessa Testamentissa mainitut asiat täsmää yhteen. Tässä tarvitaan vain yksi ynnä yksi täsmääkään oikean Jeesuksen ajatus maailman kanssa yhteen.

Ehkäpä Paavali on kirjoittanut eniten totuuteen vivahtavaa. Paavalin ohella on näillä Epistoilla toisiakin kirjoittajia, joita ei mainita. Barnabas oli muun muassa yksi kirjoittajista? Pietarilla mainitaan olleen kirjuri. Monet Thelogit ovat maininneet, että Paavali olisi ollut hyvin soveltuva henkilö Politiikoksi, koska hän puhuu monia asioita Kuten Politiikot puhuvat, eli soutaa ja huopaa tyylillä. Kysymys onko uusi Testamentti täysin luotettava?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu