voisiko olla että jokin sellainen suurkatastrofi on todellakin tulossa ja se olisi hyvinkin tiedossa jollakin valtiollisella tasolla.ohjelmat tehdään vaan siksi että katsotaan ihmisten reaktioita sen vuoksi että salataanko tapahtumat vai julkistetaanko ne.päättäjillehän kyllä järjestyy varmasti suojat ja selviytyminen on varmaa mutta ettei ihan hulinaksi menisi loppuaika niin ihmisiä on käsiteltävä varoen eikä suoraan täräytetä että varma tuho aalto 2012
2012
ohjelmat
8285
0Äänestä
Vastaukset 8
Vanhimmat
Norja on ainakin julkisesti sanonut rakentavansa jättimäisen "arkin" vuoren sisään ja varoittaa muuta maailmaa.Löytyy kuviakin ihan jos lähdet googlen kautta etsimään..Itelle kuitenkin ihan sama tuleeko vai ei,turha sitä on jännittää ja miettiä,sillä se ei ainakaan muutu miksikään.
On kasvien siemenpankki, näin saadaan uhanalaiset tai muuten arat kasvit säilymään jos niitä kohtaisi jokin kasvitauti tai muu kato.
Ihmisten tai eläinten pelastamiseksi sillä ei ole kerrassaan mitään tekemistä.
Mitä taas tulee suurkatastrofeihin, on varsin helppoa ennustaa sellaisia, kun ei kovin tarkkaan määrittele katastrofin maantieteellistä paikkaa.
Minä veikkaan että todella suuri katastrofi kohtaa kaliforniaa maanjäristyksen muodossa lähimmän 10 vuoden sisään.
Useita hirmumyrskyjä tulee riehumaan eri puolilla maapalloa 2 vuoden sisään.
Jne.
Siemenpankki on eri juttu.
Norjalaisilla on jo valmiina maan alle rakennettu valtava luolasto 2 000 000:lle ihmiselle. 2 600 000 jätetään oman onnensa nojaan eli kuolemaan.
http://blog.2012pro.com/2012/2012-underground-survival-bunkers-–-norwegian-politician-speaks-about-surviving-global-cata...
Miksi yksikään valtio maailmassa lähtisi näin valtavaan operaatioon jollei siihen olisi äärimmäisen hyvä syy?
Ihan oikeasti hei, täällä voi kohta olla edessä tosi kusiset paikat.
Vieras kansa. Venäjä
mitään maailmanloppua ei tule 2012. Mitään Nibirua ei ole olemassakaan. Sen sijaan maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia tulee siellä sun täällä. Samaten maailmantalouden romahdus lähimmän viiden vuoden sisällä. Valtioiden velkakupla puhkeaa. Käyttöön otetaan UMJ, joka yhtenäistää maailman rahatalouden. Katastrofin ainekset on jo ilmassa; jos Kreikkaa, Italiaa, Espanjaa, Portugalia, Islantia, Irlantia ja Iso-Britaniaa ei pelasteta konkurssilta, Euroopan talousalueen romahdus alkaa. Maapalloa ei uhkaa mikään ulkopuolinen uhka, mannerlaatat ja magma ovat ainoat, jotka voivat aiheuttaa katastrofeja. Pahimmat ongelmat tulevat ihmisen toiminnasta; ahneus, luonnonvarojen riisto, saasteet, välinpitämättömyys, eriarvoisuus.
Aurinkotuulen ja kosmisen säteilyn suhde vaikuttaa pilvisyyteen.
Muodostuva otsoni muuttaa ilmakehän lämpöä ja pystyvirtatuksia.
Tarkemmin ilmiöistä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Auringon_aktiivisuus
Vaikuttaako galaktinen kohtaaminen, aurinko ja linnunradan kekus samassa linjassa maan suhteen,
jollain tavoin aurinkotuulen suuntautumiseen tai kosmisen säteilyn taittumiseen?
Jos näiden ilmastoon vaikuttavien asioiden suhteen tulisi suurehko muutos, niin mihin suuntaan?
Muuttuuko samassa tilanteessa avaruuden voimakentät meteoriitteja suosiviksi?
Näiden suhteen televisio-ohjelma ei antanut tietoa.
11.2.2009 klo 21 Jimiltä alkanut ohjelma vaikutti epämääräiseltä vouhotukselta ja toistolta.
"11.2.2009 klo 21 Jimiltä alkanut ohjelma vaikutti epämääräiseltä vouhotukselta ja toistolta. "
Jep, aika alta lipan oli koko ohjelma, taisin odotella vähän liikoja.
Kun ohjelmaa seurasi niin alkoi mielessä pyöriä sanat, muuan, eräs,uskotaan, saattaa olla,ehkä, voi olla...jne
Taitaa olla hevon paskaa koko 2012 vouhotus niburusta galaksin ytimeen saakka.
Ihmisen elinkaari maapallon ikään verrattuna on kuin silmänräpäys. Ei elämä ja planeetta ihmistä tarvitse, mutta ihminen tarvitsee planeettaa. Jos ennustusten kaltainen tuho tulee, ei elämä lopu. Lajeja katoaa ja yksi niistä voi olla ihminen. Planeetan ja elämän kannalta se ei paha olisikaan. Loppuisi luonnonvarojen ryöstö ja saastuttaminen. Jäljellä olevat eläin- ja eliölajit pärjäisivät paremmin.
Onko ennustuksissa perää? Mistä sen tietää. Kuitenkin on mahdollista, että näitä tuhoja olisi tapahtunut ennenkin, on niistä viitteitä vanhoissa taruissa.
Kyllä tiedemiehet jotain tietää. Voi tuntua kummalliselta kun eivät julkisesti vahvista ja todista väitteitä, mutta eikö ole yhtä kummallista, että niitä ei todistuksilla kumotakaan?
Uskontohörhöt voi jättää laskuista pois.