HS, iso,

koko sivun juttu VR:n talven ongelmista. Vitsejä pukkaa kuulemma, lehdessä paras oli: Odotamme edellä kulkevaa junaa. - hahahahaaa, kun nauratti, tosin miten sitä nyt odotetaan edellä kulkevaa - ehkä konnarin pääsyvaatimuksiin ei kuulu suomen kielen taito. Ei kerrottu kumpaa sukupuolta oli kuuluttaja - nainen varmaan punasteli ja laitteli kättä naamansa eteen ja tirskui siellä, mies edes huomasi. Eh eheheee.

Ja Nyt-liite jatkoi samoilla linjoilla: Miltä on tuntunut olla VR:n palveluksessa näinä vaikeina aikoina. Noo, kuulemma ajattelee joku että on ikään kuin ukkosenjohdatin: kun myöhästymisestä kiukustunut väki purkaa häneen ärtymystään, niin asiakkaan kotiväki pääsee sitten helpommalla, näin kertoi se VR:n ansiokas työntekijä. Jaa, jotenkin ei ihan uppoa toi, miksi asiakas vr:n ärtyneenä huutaisi kotiväelleen? Ja toisesta tuntui niin pahalta kun ollaan junia vaihtamaan jouduttu, itseäkin harmittaa. Joo, joo.

Vähän niin kuin annetaan se kuva, että juu, ollaan niin leikkisää ja osataan pistää huumoriksi ihan omista ansioista (ansioista - juu). No, ei pidä paikkaansa!

No, ihmettelevät, kun on 150 vuoden harjoitteluaika ollut Suomen talvessa, niin miksei siltikään mikään pelaa. Jaa-a, tuhannen taalan kysymys varmaan.

VR - aina uutisissa - miksi?
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koska ostetaan "etelän pakkasiin" tottunut teknologiaa.

Viat tulivat kyllä ilmi testeissä mutta
kun halvalla saa ...

Äänestä
  • edellä kulkevaa junaa" - jos kyseessä oli pikajuna, jota lähijuna odotti, todennäköisesti silloin pikajunan piti aikataulun mukaan olla edeltävä juna, vaan jostain syystä oli siis jäljessä tuleva, ja jotta matkustajien vaihto-oikeus lähijunaan säilyisi, piti lähijunan jäädä odottamaan. Ilmeisesti siis pikajuna sitten erkani eri raiteille ja jatkoi siten aikataulustaan jäljessä olemista ja kiri siinä sitten kaiketi vielä aikataulun mukaan jäljessänsä kulkevia edellä olevia junia kiinni.......

    Kaikki on mahdollista kun vr on kyseessä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


heheheeee kirjoitti:

koko sivun juttu VR:n talven ongelmista. Vitsejä pukkaa kuulemma, lehdessä paras oli: Odotamme edellä kulkevaa junaa. - hahahahaaa, kun nauratti, tosin miten sitä nyt odotetaan edellä kulkevaa - ehkä konnarin pääsyvaatimuksiin ei kuulu suomen kielen taito. Ei kerrottu kumpaa sukupuolta oli kuuluttaja - nainen varmaan punasteli ja laitteli kättä naamansa eteen ja tirskui siellä, mies edes huomasi. Eh eheheee.

Ja Nyt-liite jatkoi samoilla linjoilla: Miltä on tuntunut olla VR:n palveluksessa näinä vaikeina aikoina. Noo, kuulemma ajattelee joku että on ikään kuin ukkosenjohdatin: kun myöhästymisestä kiukustunut väki purkaa häneen ärtymystään, niin asiakkaan kotiväki pääsee sitten helpommalla, näin kertoi se VR:n ansiokas työntekijä. Jaa, jotenkin ei ihan uppoa toi, miksi asiakas vr:n ärtyneenä huutaisi kotiväelleen? Ja toisesta tuntui niin pahalta kun ollaan junia vaihtamaan jouduttu, itseäkin harmittaa. Joo, joo.

Vähän niin kuin annetaan se kuva, että juu, ollaan niin leikkisää ja osataan pistää huumoriksi ihan omista ansioista (ansioista - juu). No, ei pidä paikkaansa!

No, ihmettelevät, kun on 150 vuoden harjoitteluaika ollut Suomen talvessa, niin miksei siltikään mikään pelaa. Jaa-a, tuhannen taalan kysymys varmaan.

VR - aina uutisissa - miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu