Ärsytyspurkaus rukouksista

Psychobilly82

Voi että kun taas riipoo. Miulla on hieman masokistinen tapa katsella tuota TV7:aa, ja siellähän oli rukousohjelma menossa. Ja ärsytys on se, että miten voi ihminen olla niin tyhmä, että ei tajua sitä, että rukous on vain ja ainoastaa ihmistä itseään varten, voi käsitellä toiveitaan? Rukoukset eivät tee yhtään mitään, niitä ei mikään Jumala kuule. Sillä jos näin olisi, niin riittäisi kun kerran rukoiltaisiin, että Jumala parantaisi kaikki ihmiset kaikista sairauksista, lopettaisi kaikki sodat, suojelisivat ihmisiä kaikilta onnettomuuksilta ja sairauksilta, saattaisi kaikki ihmiset järkiinsä. Ja NIIN ON TEHTY JO! Eli eihän enää tarvitse kenenkään rukoilla yhtään mitään. Eikös Jumala ole kaikkitietävä? Kyllähän se tietää että niin on pyydetty, ja hän kaiken toteuttaa mitä ollaan rukoiltu. Ja miksi ylipäätään on tarvittu rukousta, osaahan Jumala lukea ihmisten ajatukset, ja tietää mitä vailla ne on.
Mutta ehkä tässä onkin koukku? Raamatussahan sanotaan, että jos on uskoa sinapinsiemenenkään vertaa, niin rukouksella voi siirtää vuoria. Ja kuten tiedetään, kukaan ei ole vielä vuoria rukouksilla siirtänyt. Mutta, koska usko ei ole mitään käsinkosketeltavaa, niin eihän sitä sitten mitenkään voi olla sinapinsiemenen verran. Eli sanotaanko Raamatussa kiertoteitse, että rukous on täysin turhaa, jos olettaa, että sillä saa jotain aikaan? Mutta uskovaiset eivät vain ole tätä tajunneet, vuosituhansien testeistä huolimatta.

61

495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .....

      älä katso tuota ohjelmaa. Se on niin sekopäistä paskaa pullollaan, etten yhtään ihmettele, jos alkaa ohimosuonet pullistella.

      Joskus oln jotain juttua hetken seurannut ja olen alkanut miettiä, että ollaanko me samaa lajia edes.

      • Psychobilly82

        No mutta kun se on niin kivaa! :D
        Toki pitää osata lopettaa ajoissa, mutta se tunne siitä että ei oikeasti tiedä että pitäisikö itkeä vai nauraa, on kertakaikkisen hykerryttävä.

      • Rukouystävä
        Psychobilly82 kirjoitti:

        No mutta kun se on niin kivaa! :D
        Toki pitää osata lopettaa ajoissa, mutta se tunne siitä että ei oikeasti tiedä että pitäisikö itkeä vai nauraa, on kertakaikkisen hykerryttävä.

        Tiedätkö, ymmärrätkö nyt itsekkään. Aloituksessas valitit, että riipoo ja on pakkomielle katsoa ja sitten väität olevan kovin kivaa. Podetko kaksisuuntaista mielialahäiriötä vai oletko muuten ristiriitainen. Itse en katso tai kuuntele vastenmielisiä ohjelmia, en hukkaa aikaani joutavaan!

      • Psychobilly82
        Rukouystävä kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä. Jos sinä ymmärtäisit lukemaasi, niin ymmärtäisit paljon enemmän. Se tunne, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, on hauska johonkin rajaan asti. Vähän kuin joku vuoristorata. Aikansa hauskaa, mutta jossain vaiheessa tulee kyllä huono olo ja alkaa vituttaa. Silti monien mielestä vuoristoradassa on hauska käydä, usko pois.
        Ja en pode kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja koen loukkaukseksi kun mielenterveyttäni aletaan arvoida minua lainkaan tuntematta.

      • se siinä vielä on

        Ei pidä sitten valittaa, miksei Jumala suojellut, jos et itse pyytänyt Häneltä suojelusta. Se kannattaa tajuta juuri nyt. Ei rukous ole automaatti josta valitaan nappia painamalla mitä otetaan, vaan se menee vastaanottajalle, joka tekee päätökset.

      • r_sirkka
        se siinä vielä on kirjoitti:

        rukous on kuin pokerikone. Harvoin antaa ja voitolle ei pitemmällä juoksulla pääse.

      • Rukousystävä
        Psychobilly82 kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä. Jos sinä ymmärtäisit lukemaasi, niin ymmärtäisit paljon enemmän. Se tunne, että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, on hauska johonkin rajaan asti. Vähän kuin joku vuoristorata. Aikansa hauskaa, mutta jossain vaiheessa tulee kyllä huono olo ja alkaa vituttaa. Silti monien mielestä vuoristoradassa on hauska käydä, usko pois.
        Ja en pode kaksisuuntaista mielialahäiriötä, ja koen loukkaukseksi kun mielenterveyttäni aletaan arvoida minua lainkaan tuntematta.

        Juuri kaksisuuntaista milialahäiriötä potevat saavat nautinoa tuollaisesta viihteestä (ihan totta). Kerrot saavasi iloa, mutta lopputulos on kuitenkin alkaa vituttaa - jääkö tuosta sitten plussanpuolelle, jos alussa on iloinen ja viihteen jälkeen pakahtuu raivoon.Hulluksihan tuosta vois tulla. Eikös viihteen tarkoitus ole juuri päinvastainen, mieli maassa ja lopussa nauru ja ilo herkiä

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Eivät sinu ateistiystäväsikiään ymmärrä sinun motiivejasi. Jotakin on vialla mielenterveydessäsi!

      • .....
        se siinä vielä on kirjoitti:

        Ei pidä sitten valittaa, miksei Jumala suojellut, jos et itse pyytänyt Häneltä suojelusta. Se kannattaa tajuta juuri nyt. Ei rukous ole automaatti josta valitaan nappia painamalla mitä otetaan, vaan se menee vastaanottajalle, joka tekee päätökset.

        vaan tv-kanavasta, joka suoltaa täysin sekopäistä juttua.

      • yppsduhha
        Rukousystävä kirjoitti:

        Juuri kaksisuuntaista milialahäiriötä potevat saavat nautinoa tuollaisesta viihteestä (ihan totta). Kerrot saavasi iloa, mutta lopputulos on kuitenkin alkaa vituttaa - jääkö tuosta sitten plussanpuolelle, jos alussa on iloinen ja viihteen jälkeen pakahtuu raivoon.Hulluksihan tuosta vois tulla. Eikös viihteen tarkoitus ole juuri päinvastainen, mieli maassa ja lopussa nauru ja ilo herkiä

        Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Eivät sinu ateistiystäväsikiään ymmärrä sinun motiivejasi. Jotakin on vialla mielenterveydessäsi!

        olet niin vihainen ja katkera?

    • Rompix

      Joo TV7 on pieninä annoksina ihan hyvää komiikkaa, mutta isompi annos lisää riskiä sairastua masennukseen tai saattaa johtaa raivokohtaukseen, joka johtuu äärimmäisestä turhautumisesta.

      Itse en kestänyt katsoa tätä kreationistiä 10min kauempaa: http://www.youtube.com/watch?v=US8f1w1cYvs

      sain samoja kuvailemiasi oireita :D

      • .....

        Siinä taas oli yksi herttaisesti hymyilevä kreationisti, joka ei tajunnut kuulemastaan mitään.

      • Rukousystävä

        vahava vakaumuksellinen ateisti ja vankkumaton ateismissasi, ei TV7 milenterveyttäsi heilauta. Et ole kovinkaan vahvoilla, jos noin alan masentumaan!

      • Rompix
        Rukousystävä kirjoitti:

        vahava vakaumuksellinen ateisti ja vankkumaton ateismissasi, ei TV7 milenterveyttäsi heilauta. Et ole kovinkaan vahvoilla, jos noin alan masentumaan!

        Minua masentaa se, että jotkut ihmiset ovat niin tyhmiä, että uskovat maailman olevan 6000 vuotta vanha. Minua masentaa TV7 "mitä välii?" ohjelma missä lääkäri Reinikainen selittää innoissaan, ettei ihminen ole sukua apinoille....

        Kaikki ihmiset on eläimiä, tasalämpöisiä ja nisäkkäitä. Jos et usko, niin ota paita pois ja katso peiliin...

    • Nykyään jaksaa rajoitetusti kiukkuuntua ihmisten tyhmyydestä... Sekoilkoon keskenään siellä seiskalla, kunhan pysyisivät siellä.

      Vaan se suoraan sanoen vituttaa kun uskovainen toteaa ateistille, että "siunausta" tai "rukoilen puolestasi"... Siinä kohtaa alkaa olo muuttua aina väkivaltaiseksi.
      Notta, jos on tarve vittuilla niin miksei sitä voi tehdä suoraan ja kunnolla eikä muka naamioida sitä tuollaiseksi muka hyväksi toivotukseksi. Ihan niinkuin pitäisivät tyhminä meitä, ettemme tajua.

      • puskisuskis

        Olen uskovainen ja satuin näkemään aloittajan kiinnostavan otsikon niin tulin tälle palstalle jota olen tähän asti karttanut enkä aio nytkään häiritä teitä kuin kysymyksen verran: Miksi noin kovasti suututtaa mainitut vastaukset? Nimittäin ainakin minä ihan vilpittömästi rukoilen ateistienkin puolesta teille Jumalan siunausta siksi koska mielestäni se on parasta mitä ihminen voi saada Häneltä. En ole kyllä koskaan sanonut noin kenellekään ateistille, koska tiedän että se voi ehkä ärsyttää, mutta en ymmärrä miksi jos ette usko Hänen vastaavan? Voisithan vain nauraa päin näköä tai kieltää ettei tarvitse. Olisiko parempi kysyä saako rukoilla puolestasi? Siinä tapauksessa jos lupaa ei tule, en rukoile.
        Ystävällisesti ja ilman v..lua.

      • Erlemeyer
        puskisuskis kirjoitti:

        Minä rukoilen sinulle hyvä puskisuskis luumukiisselin siunausta siksi koska mielestäni se on parasta mitä ihminen voi saada Häneltä.

      • Ymmärrän sinua!

        >Sitä henkivaltaa, mikä sisimmpääsi orjuuttaa en kyllä siunaa, mutta sinua Jumalan luomaa ihmistä kyllä tahdon siunata. Nimimerkkisi paljastaa että et suhdautu henkimaailan juttuihin miten vain. Olet saatanan orja ja se vihaa sinnussa siunaiulua. ´Toisinaan sisimmässäsi pelkäät, olet hyvinkin ahdistunut ja janoat vapautta. Varmaan hämmästyty, kun tiedän tuntosi tarkaan. Jeeusken Kristuksen veriu voi vapauttaa sinut pahan vallasta ja orjuudesta.

      • puskisuskis kirjoitti:

        Olen uskovainen ja satuin näkemään aloittajan kiinnostavan otsikon niin tulin tälle palstalle jota olen tähän asti karttanut enkä aio nytkään häiritä teitä kuin kysymyksen verran: Miksi noin kovasti suututtaa mainitut vastaukset? Nimittäin ainakin minä ihan vilpittömästi rukoilen ateistienkin puolesta teille Jumalan siunausta siksi koska mielestäni se on parasta mitä ihminen voi saada Häneltä. En ole kyllä koskaan sanonut noin kenellekään ateistille, koska tiedän että se voi ehkä ärsyttää, mutta en ymmärrä miksi jos ette usko Hänen vastaavan? Voisithan vain nauraa päin näköä tai kieltää ettei tarvitse. Olisiko parempi kysyä saako rukoilla puolestasi? Siinä tapauksessa jos lupaa ei tule, en rukoile.
        Ystävällisesti ja ilman v..lua.

        Viitti sulle mitään tarkemmin vastata kun et ees palstalla oleile.

        Ei se mikään uutinen ole että noin 98% mielikuvitusharhaisista hihuista on ylimielisiä kusipäitä.

      • Ymmärrän sinua! kirjoitti:

        Otapas lääkkeet.

      • puskisuskis
        belial_666 kirjoitti:

        Viitti sulle mitään tarkemmin vastata kun et ees palstalla oleile.

        Ei se mikään uutinen ole että noin 98% mielikuvitusharhaisista hihuista on ylimielisiä kusipäitä.

        Toivoin että kohteliaaseen keskusteluyritykseen olisi vastattu kohteliaasti. Keskustelua siis ei synny. Ikävää että asenteesi on tuollainen meitä kohtaan. En ainakaan minä tahtoisi ärsyttää ja uskon että niiden innokkaampienkin uskistenkin tarkoitus on hyvä eikä sitä mitä luulet sen olevan. Ajatusmaailmamme ovat erilaisia mutta joskus on kyllä näkynyt ihan mielenkiintoisia keskusteluja kristinusko-palstoilla ateistien kanssa.
        Toivotan kuitenkin hyvää jatkoa keskusteluihin toisten ateistien kanssa. Minä poistun täältä häiritsemästä.

        "niin tulin tälle palstalle jota olen tähän asti karttanut enkä aio nytkään häiritä teitä kuin kysymyksen verran"

        Ensin sanot näin ja sitten oletkin jo jankuttamassa lisää.

        Kannattaisiko opetella ilmaisemaan itseään niin, että muutkin ymmärtää... Voisi jopa saada vastauksia, oli palsta mikä hyvänsä.

      • Psychobilly82
        puskisuskis kirjoitti:

        Olen uskovainen ja satuin näkemään aloittajan kiinnostavan otsikon niin tulin tälle palstalle jota olen tähän asti karttanut enkä aio nytkään häiritä teitä kuin kysymyksen verran: Miksi noin kovasti suututtaa mainitut vastaukset? Nimittäin ainakin minä ihan vilpittömästi rukoilen ateistienkin puolesta teille Jumalan siunausta siksi koska mielestäni se on parasta mitä ihminen voi saada Häneltä. En ole kyllä koskaan sanonut noin kenellekään ateistille, koska tiedän että se voi ehkä ärsyttää, mutta en ymmärrä miksi jos ette usko Hänen vastaavan? Voisithan vain nauraa päin näköä tai kieltää ettei tarvitse. Olisiko parempi kysyä saako rukoilla puolestasi? Siinä tapauksessa jos lupaa ei tule, en rukoile.
        Ystävällisesti ja ilman v..lua.

        Kokisitko loukkaavaksi sen, että rukoilisin Saatanalta sinulle siunausta, ja että sinäkin vielä löytäisit Saatanan viisauden, etkä rypisi harhaopissasi?
        Tai rukoilisin että älyäisit jättää joutavat itämaiset ristinuskot, ja vielä ymmärtäisit että maailma on syntynyt sotkan munasta, eikä kenkään luomisoikuista?
        Eiköhän ole kaikkien kannalta helpointa, että rukoilet vain niiden puolesta, jotka sitä sinulta erikseen pyytävät? Sinun ei tarvisi miettiä, että voiko henkilön puolesta rukoilla, ja henkilön ei tarvitsisi vittuuntua siitä että joku syyllistää häntä omien kuvitelmiensa johdosta.

      • Psychobilly82 kirjoitti:

        "rukoilisin Saatanalta sinulle siunausta"

        Tuossahan on muuten ideaa, kun seuraavan kerran joku siunailee jarukoilee. :D Fight fire with fire.

      • vavaav
        Ymmärrän sinua! kirjoitti:

        >Sitä henkivaltaa, mikä sisimmpääsi orjuuttaa en kyllä siunaa, mutta sinua Jumalan luomaa ihmistä kyllä tahdon siunata. Nimimerkkisi paljastaa että et suhdautu henkimaailan juttuihin miten vain. Olet saatanan orja ja se vihaa sinnussa siunaiulua. ´Toisinaan sisimmässäsi pelkäät, olet hyvinkin ahdistunut ja janoat vapautta. Varmaan hämmästyty, kun tiedän tuntosi tarkaan. Jeeusken Kristuksen veriu voi vapauttaa sinut pahan vallasta ja orjuudesta.

        JeeUs, taas tuo mystinen Jumalhahmo, Jeesusta suositumpi

      • Psychobilly82
        vavaav kirjoitti:

        JeeUs, taas tuo mystinen Jumalhahmo, Jeesusta suositumpi

        Onkohan kyseessä kokonaan eri kultti? Jumlan ja Jeeuksen kirkko? Eihän näistä ota pirukaan selvää. Pun intended.

      • Minä olen kohdallani ratkaissut sen näin: Kun joku sanoo minulle "siunausta" tai "rukoilen puolestasi" tai jotain vastaavaa, toivotan hänelle joko "uskomatonta loppuelämää" tai "jumalatonta elämää". Pari kertaa kun on toivottanut ja perustellut toivotuksensa ovat siunailut yleensä loppuneet.

      • syö terveellisesti
        belial_666 kirjoitti:

        Otapas lääkkeet.

        Tiedätkö mitä vitamiinit ovat? Ne ovat ihmiselle tärkeitä asioita, kuten rauta, eihän luotu ihminen kunnossa pysy jos vaikka rauta-arvot ovat erittäin alhaalla.

      • ajattele lapsiasikin
        vavaav kirjoitti:

        JeeUs, taas tuo mystinen Jumalhahmo, Jeesusta suositumpi

        Nukutko riittävästi? Jos olet nuorisoa, uni on sinulle erittäin tärkeää, ja monipuolinen ruoka.

      • ja sillä selvä
        v-ms kirjoitti:

        Minä olen kohdallani ratkaissut sen näin: Kun joku sanoo minulle "siunausta" tai "rukoilen puolestasi" tai jotain vastaavaa, toivotan hänelle joko "uskomatonta loppuelämää" tai "jumalatonta elämää". Pari kertaa kun on toivottanut ja perustellut toivotuksensa ovat siunailut yleensä loppuneet.

        Tarkoittaa kaikkea mahdollista hyvää, mutta jos vastaus on tuollainen, ei mikään ihme että ne siunailut loppuvat.

      • ja sillä selvä kirjoitti:

        Tarkoittaa kaikkea mahdollista hyvää, mutta jos vastaus on tuollainen, ei mikään ihme että ne siunailut loppuvat.

        Myös uskomattoman loppuelämän ja jumalattoman elämän toivotukset tarkoittavat kaikkea mahdollista hyvää ja ovat optimistinen asia.
        Kun alkaa viettämään uskomatonta ja jumalista vapaata elämää poistuvat harhat ja ajatukset selkiintyvät. Todellisen elämän vietto voi alkaa.

      • Jeeus on Heera
        belial_666 kirjoitti:

        Viitti sulle mitään tarkemmin vastata kun et ees palstalla oleile.

        Ei se mikään uutinen ole että noin 98% mielikuvitusharhaisista hihuista on ylimielisiä kusipäitä.

        vallan on alistua Jeesus-nimen alla. Ei siihen mitään ylimielisyyttä tarvita. Hävinnyt luuseri herrasi on!

      • Rukkousystävä!
        Psychobilly82 kirjoitti:

        Kokisitko loukkaavaksi sen, että rukoilisin Saatanalta sinulle siunausta, ja että sinäkin vielä löytäisit Saatanan viisauden, etkä rypisi harhaopissasi?
        Tai rukoilisin että älyäisit jättää joutavat itämaiset ristinuskot, ja vielä ymmärtäisit että maailma on syntynyt sotkan munasta, eikä kenkään luomisoikuista?
        Eiköhän ole kaikkien kannalta helpointa, että rukoilet vain niiden puolesta, jotka sitä sinulta erikseen pyytävät? Sinun ei tarvisi miettiä, että voiko henkilön puolesta rukoilla, ja henkilön ei tarvitsisi vittuuntua siitä että joku syyllistää häntä omien kuvitelmiensa johdosta.

        Et vastaa minulle, mutta ei ole mitään merkitystä saatananpalvojan loitsuiolla, kun on Jeeusken Veren voiman alla. Päin vastoin tuo lurjus saa hatkat tuon nimen kuultua. Tuolla luuserilla kun on enää vain määräaikais hallintavalta Jumlaln suun
        nitelmissa. Tälläkin hetkellä vihtahousu toteuttaa vain Herran tarkoittamaan tehtävää maan päällä!

        En pelkää vihollisen voimia, kun turvaan Jeesukseen!

      • Ymmärtäjäsi!
        belial_666 kirjoitti:

        Otapas lääkkeet.

        eikä tilata. Jeeusken Kristuksen veri on paras lääkkeeni!

      • Rukousystävä
        Psychobilly82 kirjoitti:

        Onkohan kyseessä kokonaan eri kultti? Jumlan ja Jeeuksen kirkko? Eihän näistä ota pirukaan selvää. Pun intended.

        Se sekoilee nyt täysin pasmoissaan.m Siinä sanoin viimein totuuden!

      • M@k3
        Rukkousystävä! kirjoitti:

        Et vastaa minulle, mutta ei ole mitään merkitystä saatananpalvojan loitsuiolla, kun on Jeeusken Veren voiman alla. Päin vastoin tuo lurjus saa hatkat tuon nimen kuultua. Tuolla luuserilla kun on enää vain määräaikais hallintavalta Jumlaln suun
        nitelmissa. Tälläkin hetkellä vihtahousu toteuttaa vain Herran tarkoittamaan tehtävää maan päällä!

        En pelkää vihollisen voimia, kun turvaan Jeesukseen!

        Jeesus on hyvä veren vuotamisessa.

      • Jeeus on Heera kirjoitti:

        vallan on alistua Jeesus-nimen alla. Ei siihen mitään ylimielisyyttä tarvita. Hävinnyt luuseri herrasi on!

        "Jeesus on Heera"

        Melkonen HEERA varmaan onkin kun sustakin on saanut koulittua kirjotustaidottoman mulkun jolla ei ole mitään muuta sanottavaa kun määkiä lampaana raamattu paskaa.

        BÄÄÄ BÄÄÄ BÄÄÄ... Suksi vittuun. Tai tee vielä paremmin, kuole.

        PS. Minulla ei ole isäntiä eikä herroja. Minä en kumarra kenellekään.

      • Jeeus on Heera kirjoitti:

        vallan on alistua Jeesus-nimen alla. Ei siihen mitään ylimielisyyttä tarvita. Hävinnyt luuseri herrasi on!

        Eiku sehän oli Jeeus... Sori hei, että kirjotin mielikuvituskaveris nimen väärin, arvon kusipääidiootti.

      • Mopedi tunska

        Teitä siunata tahdon, siunausta kaikille rotuun ja sukupuoleen katsomatta.

    • Rukousystävä

      Olet osittain oikeassa siinä mielessä, ettei samaa asiaa nyt niin monesti tarvitse rukoilla. Ensinnäkin ""siirtää vuoria on varmasti vertaus" rukouksen massiivisesta voimasta. Ei Jeesus tarkoittanut, että meidän nyt vain huvikseen pitää rukouksella vuoria siirtämään, koska kenelle moisesta olis hyötyä. Sadanpäämies sanoi Jeesukselle: Sano vain sana niin tyttäreni paranee. Jeeus kunnioitti miehen vahvaa uskoa ja paransi tyttären välittömästi. Monissa asioissa on kuitenkin pointina se, että rukousvastaus, jota rukoilija toivoo, ei ole Herran tahdon mukainen ja vastaus viipyy tai "rukoilijan mieletä" ei saa vastausta.
      Itselläni on paljon esimerkkejä, että olet saanut täsmävastauksia pikkutarkkoihinkin asioihin. Joskus on tuntematon rukoillija nähnyt jopa näynomaisen ilmestyksen elämäni tilanteesta tai minun on pitänyt postittaa vaistomaisesti esim, jokin kirja tai esine jollekin ja jälestäpäin kyseinen henkilö ,sanoo rukoilleensa juuri kyseistä esinettä tietämättä, mistä sen saisi.

      Olen joskus kertonut: Rukoilin vanhoja seitsemänkymmenluvun monoja, joita eienää löydä edes kirppareilta. Sitten vain eräs tuttvavarouva johtui puhumaan, että heillä olisi ullakolla sellaiset, tiedänkö sattuuko joku tarvitsemaan. Ei haitttaa vaikka jalkineet ovat pari numeroa liian isot, koska sitee ovat juuri sopivat suksissa niihin ja tyhjän tilan saa täytetyksi villasukilla. Rukousvastauksia ja johdatusta on niin paljon, ettei mitenkään voi sattumalla selittää!

      Varmaan paljon rukoillaan turhaan, monisanaisesti ja kerta toisensa perään - ikään kuin pieni lapsi, joka tivaa vanhemmilta toivomaansa asiaa.

      Ja miksi sitten rassaat hermojasi katsomalla rukousohjelmaa. Ei meitä ketään kaikki asiat miellytä. Mikä sinua kiehtoo noissa ohjelmissa?

      • Että sitten jumalasi vastasi rukoukseesi löytämään sinulle monot? Ja samalla miljoonat ihmiset lapsineen kuolee nälkään. Eiikä se jumalasi auttanut haitilaisiakaan kun piti kiirettä etsiä JUURI SINULLE MONOJA. Hyi helvetti mitä paskaa.

      • Psychobilly82

        Olen selittänyt mikä noissa ohjelmissa kiehtoo, opettele lukemaan.
        Ja vaikkapa jollekulle tieinsinöörille voisi olla kovasti hyötyä siitä että saisi vuoren siirtymään, niin ei tarvitsisi tehdä kalliita tunneleita, ja sitä myöten siitä olisi kaikille hyötyä, kun liikkuminen helpottuisi.
        Ja yhdyn edelliseen kirjoittajaan, ajatus siitä että jumalalle on tärkeämpää etsiä sinulle vanhoja monoja, kun pelastaa kuolevia ja kärsiviä ihmisiä, on todella vastenmielinen.
        Ja itsekin sanot, että asioita ei tarvitse monesti rukoilla. Silti varmaan aika usein rukoilet? Eikö se riitä, että kerran rukoilet että jumala pelastaa ja parantaa kaikki, ja etsii sinulle kaiken mitä ikinä tarvitse, ja tekee kaiken mitä ikinä toivot? Näin säästyisi paljon aikaa muuhun rukoilulta, kun sen hoitaisi kerran kunnolla alta pois.

      • Rukousystävä
        missxcessive kirjoitti:

        Että sitten jumalasi vastasi rukoukseesi löytämään sinulle monot? Ja samalla miljoonat ihmiset lapsineen kuolee nälkään. Eiikä se jumalasi auttanut haitilaisiakaan kun piti kiirettä etsiä JUURI SINULLE MONOJA. Hyi helvetti mitä paskaa.

        JEEUS ei mikään ÄPÄRÄ JeeSus

        Lue vaikka jutustani.

        Väitätkö että JeeUs olisi SATTUMAN takia tuleen typon tulos? uSKOTKO?

      • sen mitä ajatteli
        missxcessive kirjoitti:

        Että sitten jumalasi vastasi rukoukseesi löytämään sinulle monot? Ja samalla miljoonat ihmiset lapsineen kuolee nälkään. Eiikä se jumalasi auttanut haitilaisiakaan kun piti kiirettä etsiä JUURI SINULLE MONOJA. Hyi helvetti mitä paskaa.

        Jospa se rukoilija ei voi ajatella kaikkea yhtäaikaa, jos sinulla on hyvä rukousaihe, niin mene ja laita se johonkin rukousryhmään.

      • sen mitä ajatteli kirjoitti:

        Jospa se rukoilija ei voi ajatella kaikkea yhtäaikaa, jos sinulla on hyvä rukousaihe, niin mene ja laita se johonkin rukousryhmään.

        "Pitäisikö ihmisen pystyä..."

        Pitäisi.
        Jos luojajumala olisi oikeasti ollut hyväntahtoinen ja kaikkivoipa, hän olisi kertaheitolla luonut ihmisen joka kykenee ymmärtämään kaiken.

        Vaan ei, kusipää loi semityhmän apinan joka on viisaampi kuin muut eläimet mutta on itsensä kanssa hukassa.

        Varsinainen hyväntathtoinen kaikkivaltias.

      • Psychobilly82
        sen mitä ajatteli kirjoitti:

        Jospa se rukoilija ei voi ajatella kaikkea yhtäaikaa, jos sinulla on hyvä rukousaihe, niin mene ja laita se johonkin rukousryhmään.

        EIhän ihmisen tarvikaan, vaan jumalan. Johon varmaan kaikkivaltiaana pystyy. Eli rukoilet vaan: "Jumala, toetuta kaikki toivomukseni nyt ja tulevaisuudessa, paranna kaikki, pelasta kaikki, end of message".

      • Kaikissa tämän maailman kärsimysten keskellä...kaikkivaltias olento päätti antaa sinulle 70-lukulaiset monot.

        Sori, mutta sinä joko yliarvioit sattumien merkityksen tai aliarvioit meidän älyn. Veikkaan, että molemmat.

    • Kössönöm

      Minulla alkaa ikeniä koskea, jos jotain Puolimatka & Nummela-juttua katson. Ei sitä kestä.

      • Suuhygienikko

        ientulehdus!

      • Kössönöm
        Suuhygienikko kirjoitti:

        ientulehdus!

        mennä niihin seuroihisi. Miksi täällä roikut, kun ei sinulla ole mitään annettavaa keskusteluun. Haluat vain häiriköidä.

    • luin seuraavanlaisen viisauden: Jos ihminen puhuu Jumalalle, se on rukoilua mutta jos hän kuulee Jumalan vastaavan, on se skitsofreniaa.

      • Kössönöm

      • niitä sit riittää...

        Ja sellainen vielä laukoo vitsejäkin.

    • Rompix

      Kaikista kummallisinta rukoilussa on Jumalan aliarvioiminen (siis jos on uskossa). Kuvitteletteko, ettei Jumala tiedä jo valmiiksi mitä teillä on asiaa? Tai kuvitteletteko tietävänne Jumalaa paremmin, mikä on parasta ja miten asioiden pitäisi olla? Se tietää jo! Ja siksi asiat on niinkuin ne ovat, koska Jumala on ne niin laittanut. Muutoksen pyytäminen on kapinaa ja rienausta...

    • ylistys. . . ...

      aidan toisella puolella...

      Sulla on iha kaikki oikeudet uskoa mihin tykkäät , sen puolesta se uskonnonharjoittamisen vapaus on.

      Sitä samaa voit olla ihan vapaasti ilmankin.

      Jätä uskova uskomaan, rituaaleihin jne, ne ei ole sinun ongelmasi.

      Vertaa hihhulia tupakka addiktiin, ei voi elää ilman sitä ihanaa yhteisön tunnetta ikäänkuin kaikki olisi yhtäsuurta rintamaa ja perhettä, taistelemassa saatanaa vastaan. Halleluja. x)

      • Niin kauan kuin esim. kirkko on osa valtiota, uskontoa opetataan totena kouluissa lapsille, jne. uskonto on meidän jokaisen ihmisistä ja ihmisyydestä välittävän ongelma.

        Sinä voit työntää pään pensaaseen ja vedota uskonnonvapauteen mutta se ei silti oikeuta ihmisten henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä! Toivottavasti sinä vielä joudut tekemisiin näiden asioiden kanssa ja kärsit tyhmyydestäsi.

    • Rukous pitää sisällään hyvin paljon hyvia asioita. Rukous on myös kiittämistä,itsensä hoitamista,hiljentymistä,asioiden jakamista Jumalalle,Jumalan edessä olemista ja kuuntelemista. Jumala ei toimi ihmisten aivoitusten mukaan. Yksi tärkeä seikka on hyvä muistaa, Jumala nimittäin näkee sen asioiden kokonaiskuvan ja-tilanteen, jota me ihmiset emme näe. Tältä pohjalta on ymmärrettävää, että Jumalan tahto voi poiketa siitä ihmisen käsityksestä ja tahdosta asioiden suhteen.
      Itse olen saanut lukuisia rukousvastuksia, samoin tuntemani uskovaiset. Rukoukset eivät mene koskaan hukkaan, aina ne kuullaan Jumalan taholta.

      • Me siis emme vain tiedä mikä oli jumalasi suuri tarkoitus tappaessaan 200000 ihmistä Haitissa, mutta samalla piti hommata vanhat monot jollekin retrohiihtäjälle. Minun puolestani kaikkivaltias joka mielellään tappaa ihmisiä etsiessään monoja saa olla kokonaan sinun ja kaltaistesi oma. Hallet sille, sanoisi helluntaisaarnaaja.

      • pehmopappa

        Kuka on Jumalasi?

        Onko hän tälläkin forumilla paljon mainostettu JeeUs?

        Raamatun jumala salli haitinkin onnettomuuden, joten se paskakulli Jumalasi ei ainakaan ole?

    • Markus ja Riitta

      Jumala ei ole joulupukki. Onko niin, että et ole saanut vastausta? Vai tuntuuko ihmiset tyhmiltä, kun uskovat rukouksen voimaan? Monia rukous on auttanut. Toisinaan vastauksen saa heti joskus meidän on odotettava hiljaisuudessa ja joskus vastaus on selvä ei. Koskaan et tiedä heti ja moni asia näkyy selkeämpänä taaksepäin tarkasteltuna.
      Rukous ei ole keneltäkään pois. Siinä et menetä mitään. Voit vain saada.
      Jos ärsyttää, vaihda kanavaa.

      • Rompix

        "...tuntuuko ihmiset tyhmiltä, kun uskovat rukouksen voimaan?" Kyllä! Rukous on toivomuskaivo. Toivomuskaivoon menettää rahaa ja rukoiluun aikaa.

      • Toisinaan rukoukseen vastataan, toisinaan jumalasi sanoo ei, joskus taas joudut odottamaan. Ihan sama miten asiat menevät jumalasi on kuullut? kjähhh huomaatko mitään omituista? :DDD

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe