Nain toimii RAY:n pelit

PlusEV

http://www.pelaamo.ray.fi/hedelmapelien-historiaa

lainaus

Miten RAY:n hedelmäpelit toimivat

Hedelmäpelit ovat onnenpelejä, joskin lukitusvalinnat tai aktivoitujen voittolinjojen lukumäärä vaikuttavat voittotiheyteen ja palautusprosenttiin. Hedelmäpelissä ohjelmaan liitetty satunnaislukugeneraattori varmistaa, että jokaisen pelikierroksen arvonta on aina täysin satunnainen. RAY:n koneissa on yleensä kussakin kolmessa arvontakiekossa paikka 24 kuviolle ja jokaisen voittolinjalle pysähtyvän yhdistelmän todennäköisyys on yhtä suuri. Mahdollisia tuloksia on siis yhteensä 24 x 24 x 24 = 13824. Voittoyhdistelmien todennäköisyydet voi siten laskea kiekkojen kuvioiden määrän avulla.

Esimerkiksi Tähti-automaatin päävoittoyhdistelmässä on kolme tähteä voittolinjalla, ja näitä kuvioita on kussakin kahdessa laitimmaisessa kiekossa kaksi kappaletta ja keskimmäisessä kolme kappaletta. Tähden päävoiton kerroin on 50, joten euron panoksella voittaa 50 euroa. Todennäköisyys päävoitolle määräytyy kuvioiden määrän mukaan: (2/24) x (3/24) x (2/24) = 12/13824 = 1/1152, joten päävoitto osuu kohdalle keskimäärin 1152 kierroksen välein.

Kaikille voittaville kuvioyhdistelmille on annettu päävoiton tapaan jokin kiinteä voittokerroin, ja jokainen voittoyhdistelmä palauttaa pelaajalle tietyn osuuden pelatuista rahoista. Kun kaikkien

voittoyhdistelmien palautusosuudet lasketaan yhteen, saadaan selville konekohtainen palautusprosentti. Maksimipanoksella ja kaikkia viittä linjaa pelaten marketin Tuplapotti palauttaa keskimäärin 91,96 % pelatuista rahoista. Kannattaa kuitenkin huomata, että tuo keskimääräinen palautusprosentti toteutuu vasta pitkän ajan kuluessa, kymmenien tuhansien kierrosten jälkeen. Muutama sata kierrosta pelattuaan onnekas pelaaja on voinut jäädä mukavasti voitolle, kun taas päinvastaisessa tapauksessa automaatti on pihistellyt ja palauttanut keskiarvoa vähemmän kolikkoja.

9

721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä lie??

      voittojen suhteen on aiheuttanut sen että myös pelaajat ovat nykyään enimmäkseen satunnaispelaajia.
      RAY'n tappiot, kuitenkin plussalla miljoonia, johtuvat kai siitä että pelaajat ovat lopen kyllästyneet todella harvassa oleviin 'satunnaisvoittoihin'. Kun pelaaja aikansa häviää, hän näkee parhaaksi yrittää voittaa esim. nettikasinoilla. Tuolloin rahansa päätyvät Suomen ulkopuolelle. Se miten 'satunnaisuus' toimii on tilaustyönä tehty ohjelma, siinä se. Jos asia on toisin, ilmoita sitten miten satunnaisuus = tappio pelaajalle.

      • PlusEV

        Satunnaisuus on nimenomaan tappio pelaajalle. Tämän määräävät pelin säännöt kuten mustat seiskat ovat RAY:lle eduksi. Ray:lla on siis tuplauksessa enemmän voittavia kortteja kuin sinulla. Täten RAY voittaa varmasti sinut pitkässäjuokussa vaikka arvonta onkin satunnainen. Tai ylipäätänsä ET voi jäädä voitolle satunnaisesta pelistä jonka palautusprosentti on alle 100%

        90% on jo varsin huono nopea tempoissa automaateissa ja se on jo selkästi ray:n eduksi. Varinssi on sellaista, että väillä pelaaja voittaa, mutta ku n palataan tarpeekis pitkään RAY voittaa satunnaisella arvonalla kun varianssi katoaa. Ray voitta peljaat kuitankin vuoren varmasti SATUNNIASELLAKIN ARVONALLA kun niillä on pelaajaan nähden etu.

        20 putket oikein ja väärin ovat taas normaalia varianssia. Joka kuulluu satunnaisuuteen ja tulee harvoin,mutta varmasti jossain vaiheessa.

      • Rahis1
        PlusEV kirjoitti:

        Fiksatut pelit ne vasta ovatkin tappio pelaajalle.

        T: RAY

      • Pelinkoittaja
        Rahis1 kirjoitti:

        Fiksatut pelit ne vasta ovatkin tappio pelaajalle.

        T: RAY

        Tätä eivät tämän palstat saa*** savikukot typerykset ymmärrä. Nimen omaan fikasatut koneet ovat kaikkien pahimpia, jos et tunne viime päivien / tuntien pelihistoriaa.

        Minulla on 20v kokemus espanjan raha-automaateista ja tiedän mistä puhun.
        Mutta RAY;llä on sama tilanne. Kun kaveri ottaa automaatiruletista 150€ on turha mennä pelaamaan.
        Mutta kun kaveri häviää 200€ kannattaa mennä muutamalla kympillä kokeilemaan.

        Sanokoot kaikki hörhöt plusevnolla ja huuhaa RPO ja RAY mitä tahansasa.-!!!!!!!!!!!

      • PlusEV
        Pelinkoittaja kirjoitti:

        Espanjan pelit toimivat hieman eritavalla kuin RAY:n pelit. Olet oikeassa siinä, että espanjan pelit ei ole satunnaisia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että RAY:N pelit toimisivat samalla tavalla kuin Espanjan pelit. RAY:n pelit toimivat erillailla, eli satunnaisesti.

      • Traveller Korpela

        Miksi sä luulet tietäväs miten rayn vehkeet skujaa? Ei sul oo hajukaa. Luulo ei oo tiedon väärti.

    • Kelmi Kasinola

      tyhjennys mielessä ja vielä ylikin. Täysin tehty laitteet tuottamaan vain plussaa, ei miinusta, siis pelipissneksien pyörittäjille. Muutenko voittajat ovat hyvin harvassa.

    • up1

      up

    • up2

      up2

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      233
      1789
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1591
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1192
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      49
      917
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      750
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      741
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      715
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      692
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe