Oikea usko?

Tällä(kin) palstalla tulee usein esille väite, että jonkin moraalittoman teon tehnyt ihminen ei muka olisi oikea, ns. uudesti syntynyt sydämen uskovainen. Miksi?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ns. oikea usko perustuu pääasiassa omaan, henkilökohtaiseen vahvaan kokemukseen jumalasta. Millä periaatteella juuri se oma kokemus olisi muka jollakin tavalla oikeampi tai todempi kuin jonkun toisen kokemus?

Sama pätee nähdäkseni myös siihen, ettei usko. Miksi teisti kuvittelee, että hänen oma kokemuksensa jumalan olemassaolosta olisi todempi kuin ateistin kokemus jumalan olemattomuudesta?
25243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Tällä(kin) palstalla tulee usein esille väite, että jonkin moraalittoman teon tehnyt ihminen ei muka olisi oikea, ns. uudesti syntynyt sydämen uskovainen. Miksi?"

- Koska "oikea" kristitty ei tee mitään väärää, vaikka me kaikki olemmekin syntisiä ja teemme väärin, niin jesse armahtaa, jos uskoo oikein... Ota noista selvää.

"Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ns. oikea usko perustuu pääasiassa omaan, henkilökohtaiseen vahvaan kokemukseen jumalasta. Millä periaatteella juuri se oma kokemus olisi muka jollakin tavalla oikeampi tai todempi kuin jonkun toisen kokemus?"

- Se perustuu itsepetokseen.

"Sama pätee nähdäkseni myös siihen, ettei usko. Miksi teisti kuvittelee, että hänen oma kokemuksensa jumalan olemassaolosta olisi todempi kuin ateistin kokemus jumalan olemattomuudesta?"

- kts.ed.vast.

Äänestä
  • On ylläoleva kirjoitus.

    Äänestä

  • "Se perustuu itsepetokseen."

    Niin, mahdollisesti.

    Äänestä

  • Kokemus jonkun olemassaolemattomuudesta on pelkkä tyhjyys, jossa ei ole yhtään mitään. Ymmärryksen herääminen siihen että Jumala on, tapahtuu kun tulee uskoa. Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    Äänestä

  • kokemuksen tunne kirjoitti:

    Kokemus jonkun olemassaolemattomuudesta on pelkkä tyhjyys, jossa ei ole yhtään mitään. Ymmärryksen herääminen siihen että Jumala on, tapahtuu kun tulee uskoa. Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    Miten sinä itse käsittelet tyhjyyttä joka aiheutuu siitä että koet olemassaolemattomiksi mm. Shivan, peipposten ylikamin ja Poseidonin, ja tuhannet muut aikojen kuluessa keksityt jumalat....

    Kuinka paljon tyhjyyttä kaikkien noiden jumalten olemassaolemattomuus aiheuttaakaan - mihin se tyhjyys sinussa mahtuu?

    Entäs sitten vaikkapa siniraidallinen hirnuva ja sukkia kutova molukkirapu joka asuu kuusenlatvassa - oman pikku tyhjyytensä sekin sinuun varmaan aiheuttaa. Entäpä vain ultraviolettivalossa näkyvä leivänpaahdin joka toimii vesivoimalla ja pakastaa leivät samalla kun paahtaa ne? Vieläkö sinuun mahtuu sen verran tyhjyyttä?

    Äänestä

  • kokemuksen tunne kirjoitti:

    Kokemus jonkun olemassaolemattomuudesta on pelkkä tyhjyys, jossa ei ole yhtään mitään. Ymmärryksen herääminen siihen että Jumala on, tapahtuu kun tulee uskoa. Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    sanoja joita kirjoitat? Mietitkö koskaan ihan oikeasti mitä lauseesi tarkoittavat?

    "Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    Tuota te hoette jatkuvasti. Etkö näe siinä mitään epäloogista? Ensin siis pitää haluta uskoa (!) sitten pitää pyytää että saa uskoa (!) ja sitten sen uskon saa lahjaksi, jos saa.

    Ei ihme että teitä sanotaan vajakeiksi.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Sinäkin uskot mitä tahdot, siksi et usko Jumalaan.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    sanoja joita kirjoitat? Mietitkö koskaan ihan oikeasti mitä lauseesi tarkoittavat?

    "Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    Tuota te hoette jatkuvasti. Etkö näe siinä mitään epäloogista? Ensin siis pitää haluta uskoa (!) sitten pitää pyytää että saa uskoa (!) ja sitten sen uskon saa lahjaksi, jos saa.

    Ei ihme että teitä sanotaan vajakeiksi.

    ja sitä voi pyytää,mutta koska valinta on Jumalan,
    niin valitseminenkin tapahtuu Jumalan kutsusta -
    ei sitä ihminen voi tuostavaan ottaa kuin "apteekin
    hyllyltä",vaan ensin on Jumalan kutsumus ja sitten
    valinta ja uskoontulo on Jumalan teko.

    Äänestä

  • Usko on lahja kirjoitti:

    ja sitä voi pyytää,mutta koska valinta on Jumalan,
    niin valitseminenkin tapahtuu Jumalan kutsusta -
    ei sitä ihminen voi tuostavaan ottaa kuin "apteekin
    hyllyltä",vaan ensin on Jumalan kutsumus ja sitten
    valinta ja uskoontulo on Jumalan teko.

    Mutta miksipä ihminen pyytäisi jotakin johon ei usko? Eiköhän juuri siinä ennen pyytämistä pitäisi olla sitä uskoa? On se hyvä että olen ateisti, ei tarvitse olla uskovinaan noin sekopäisiin selityksiin...

    Äänestä

  • kokemuksen tunne kirjoitti:

    Kokemus jonkun olemassaolemattomuudesta on pelkkä tyhjyys, jossa ei ole yhtään mitään. Ymmärryksen herääminen siihen että Jumala on, tapahtuu kun tulee uskoa. Usko on luvattu antaa sitä pyytävälle.

    "Kokemus jonkun olemassaolemattomuudesta on pelkkä tyhjyys, jossa ei ole yhtään mitään. Ymmärryksen herääminen siihen että Jumala on, tapahtuu kun tulee uskoa."

    Monet uskovat ovat palanneet ateisteiksi. Kun he ymmärtävät, että Jumalaa ei ole, ei ole mitään perustetta, että heidän kokemuksensa ei olisi vähintään yhtä pätevä kuin sellaisen, joka alkaa uskoa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    ateistista uskova, ennenkuin uskovasta ateisti.
    Uskoontullut on tullut tietämään,että Jumala on!

    Äänestä

>>Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ns. oikea usko perustuu pääasiassa omaan, henkilökohtaiseen vahvaan kokemukseen jumalasta. Millä periaatteella juuri se oma kokemus olisi muka jollakin tavalla oikeampi tai todempi kuin jonkun toisen kokemus?>>

Ei kai siitä olekaan kyse, että omaa kokemusta verrattaisiin jonkun toisen kokemukseen. Kyse on siitä että kokemus vahvistaa ihmisen uskon ja henkisyyden aivan uudelle tasolle. Kun itse kokee - tai näkee - niin silloin jo tietääkin jotain asiasta. Kun uskominen perustuu myös kokemusperäiseen tietoon, niin silloin usko ei ole pelkkää luulemista ja kuvittelua. Korkeampien tasojen olentoihin on mahdollista saada tietoinen yhteys ja ihmisillä kautta maailman on sellaisia kokemuksia paljon.

Äänestä
  • että kokemus "yliluonnollisesta" ei yksistään riitä,
    koska olemassa on myös muutakin,kuin vain
    Jumalan yliluonnollisuus.

    Ihmiset mieltävät helposti kaiken yliluonnollisen
    Jumalasta lähtöisin olevaksi,samoin enkeleistä..
    ja siitäsyystä on erilaisia uskomuksia/uskontoja.

    Äänestä

  • Esimerkkinä voisi mainita Fatiman "tanssivan auringon" . Tuota tapahtumaa todistaneisiin kokemuksella varmasti on ollut hyvin voimakas hengellinen vaikutus (ks. Fatiman ilmestys). Fatiman tapahtumat ovat historiallista faktatatietoa, eikä kenellläkään totuudesta ja todellisuudesta aidosti kiinnostuneella
    ole varaa sivuuttaa niitä. "Tanssivaa aurinkoa" todisti peräti 70 000 silminnäkijää, eikä Fatima ole
    ainoa paikka maailmassa jossa suuria massahavaintoja ns. aurinkoihmeistä on tehty

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    Esimerkkinä voisi mainita Fatiman "tanssivan auringon" . Tuota tapahtumaa todistaneisiin kokemuksella varmasti on ollut hyvin voimakas hengellinen vaikutus (ks. Fatiman ilmestys). Fatiman tapahtumat ovat historiallista faktatatietoa, eikä kenellläkään totuudesta ja todellisuudesta aidosti kiinnostuneella

    Suomenkielisellä haulla "Aurinko ihmeet" ei löydy aiheesta mitään, mutta hakusanoilla "Miracles of the Sun" hakutuloksia Googlella tuleekin jo 21 800 000. Ja, todellakin Fatiman tapauksessa kyseessä on hyvin perusteellisesti tutkittua historiallista faktatietoa.

    Jumala:

    Mitähän tänään tekisi? Jos vaikka vaihteeksi jonkun ihmeen... Polttaiskohan jeesuksen lärvin jonkun paahtoleipään? Vai lirauttaisko vettä patsaan naamasta..? Ne on kyllä niin käytettyjä... Enkä oikein viitsisi enää ketään haitilaistakaan pelastaa raunioista, se on jo niin vanha juttu. Ehkä vois taas heilutella vähän aurinkoa, sehän on aina tosi suosittua! Joo, siitä uskikset diggaa ja on aina ihan huuli pyöreenä! Heh heh!

    Äänestä

  • UPDATE_9083990 kirjoitti:

    Kun tutustut tarkemmin tapahtumakuvaukseen esimerkiksi Fatimasta, niin havaitset että kyseessä ei ole ollut varsinainen aurinko, vaan auringolta näyttänyt objekti. Mitä ilmeisimmin kyseessä on ollut enkeliolentojen tai muiden korkeamman tason olentojen valoalus.

    Äänestä

  • 19+11 kirjoitti:

    Tai en minä taidakaan itse viitsiä mitään tehdä, aurinkohanskatkin on hukassa. No, onneksi olen pomo, niin voin delegoida. Hei, enkeliolennot! Tulkaas tänne! Ottakaa tosta mun valoalukseni avaimet, ja käykää heittämässä vähän rundia vaikka jossain Portugalin päällä. Eiköhän se ihmeestä käy. Ettekä sitten pihassa peruuta taas siihen roskikseen! Minä kyttäilen sillä aikaa ettei vaan näy homoja missään.

    Äänestä

  • 4+2 kirjoitti:

    Suomenkielisellä haulla "Aurinko ihmeet" ei löydy aiheesta mitään, mutta hakusanoilla "Miracles of the Sun" hakutuloksia Googlella tuleekin jo 21 800 000. Ja, todellakin Fatiman tapauksessa kyseessä on hyvin perusteellisesti tutkittua historiallista faktatietoa.

    Paitsi että "Aurinko ihmeet" ei ole suomenkielinen haku. "Aurinkoihmeet" sen sijaan on, ja antaa tuloksiakin.

    Äänestä

  • 19+11 kirjoitti:

    Kun tutustut tarkemmin tapahtumakuvaukseen esimerkiksi Fatimasta, niin havaitset että kyseessä ei ole ollut varsinainen aurinko, vaan auringolta näyttänyt objekti. Mitä ilmeisimmin kyseessä on ollut enkeliolentojen tai muiden korkeamman tason olentojen valoalus.

    Enkelillä oli ilmavaivoja, ja joku sytytti tulitikun?

    Äänestä

  • UPDATE_9083990 kirjoitti:

    Jumala:

    Tai en minä taidakaan itse viitsiä mitään tehdä, aurinkohanskatkin on hukassa. No, onneksi olen pomo, niin voin delegoida. Hei, enkeliolennot! Tulkaas tänne! Ottakaa tosta mun valoalukseni avaimet, ja käykää heittämässä vähän rundia vaikka jossain Portugalin päällä. Eiköhän se ihmeestä käy. Ettekä sitten pihassa peruuta taas siihen roskikseen! Minä kyttäilen sillä aikaa ettei vaan näy homoja missään.

    Selviä burn outin (sic) oireita Jumalalla. Aatamille ja Eevalle hän vielä askarteli omin käsin nahkavaatteet, Mooseksen aikana jaksoi kantaa huolta ruoka-aineista, temppelin mitoista ja uhraussäännöksistä, mutta nyt heilauttaa jossakin hieman valopalloa tai delegoi senkin alaisilleen, ja sen pitäisi sitten riittää ihmispoloille.

    Pitäisiköhän Jumalan päästä kuntoutukseen? Kustantaisikohan Kela?

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    Esimerkkinä voisi mainita Fatiman "tanssivan auringon" . Tuota tapahtumaa todistaneisiin kokemuksella varmasti on ollut hyvin voimakas hengellinen vaikutus (ks. Fatiman ilmestys). Fatiman tapahtumat ovat historiallista faktatatietoa, eikä kenellläkään totuudesta ja todellisuudesta aidosti kiinnostuneella
    ole varaa sivuuttaa niitä. "Tanssivaa aurinkoa" todisti peräti 70 000 silminnäkijää, eikä Fatima ole
    ainoa paikka maailmassa jossa suuria massahavaintoja ns. aurinkoihmeistä on tehty

    Eikä aurinko näkynyt muille kuin noille ihmisille? Jopas on kummallista.

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    Esimerkkinä voisi mainita Fatiman "tanssivan auringon" . Tuota tapahtumaa todistaneisiin kokemuksella varmasti on ollut hyvin voimakas hengellinen vaikutus (ks. Fatiman ilmestys). Fatiman tapahtumat ovat historiallista faktatatietoa, eikä kenellläkään totuudesta ja todellisuudesta aidosti kiinnostuneella
    ole varaa sivuuttaa niitä. "Tanssivaa aurinkoa" todisti peräti 70 000 silminnäkijää, eikä Fatima ole
    ainoa paikka maailmassa jossa suuria massahavaintoja ns. aurinkoihmeistä on tehty

    mikä tarkoitus sillä oli, että 70 000 ihmistä näki jonkun näyn auringosta, mutta muut maailman miljardit ihmiset eivät sitä nähneet. Mikä siis oli sen merkitys, tarkoitus ja seuraus?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niinpä. Siis kaikkivaltias maailmankaikkeuden luoja, absoluuttisen moraalin lähde ja kaiken pomo. Ja mitä se tekee? Käy vilkuttelemassa jotain valoja taivaalla silloin tällöin, ja muun ajan on hiljaa piilossa.

    Jos tuo todella on fiksuinta mihin Jahve pystyy, niin suosittelisin alan vaihtoa.

    Äänestä

  • 7+11 kirjoitti:

    Esimerkkinä voisi mainita Fatiman "tanssivan auringon" . Tuota tapahtumaa todistaneisiin kokemuksella varmasti on ollut hyvin voimakas hengellinen vaikutus (ks. Fatiman ilmestys). Fatiman tapahtumat ovat historiallista faktatatietoa, eikä kenellläkään totuudesta ja todellisuudesta aidosti kiinnostuneella
    ole varaa sivuuttaa niitä. "Tanssivaa aurinkoa" todisti peräti 70 000 silminnäkijää, eikä Fatima ole
    ainoa paikka maailmassa jossa suuria massahavaintoja ns. aurinkoihmeistä on tehty

    Aurinko siis "tanssi". Mitä sitten tapahtui? Oliko sillä muuta vaikutusta kuin se, että ihmiset toljottivat sitä äimän käkenä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tango_Delirium kirjoitti:

Tällä(kin) palstalla tulee usein esille väite, että jonkin moraalittoman teon tehnyt ihminen ei muka olisi oikea, ns. uudesti syntynyt sydämen uskovainen. Miksi?

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, ns. oikea usko perustuu pääasiassa omaan, henkilökohtaiseen vahvaan kokemukseen jumalasta. Millä periaatteella juuri se oma kokemus olisi muka jollakin tavalla oikeampi tai todempi kuin jonkun toisen kokemus?

Sama pätee nähdäkseni myös siihen, ettei usko. Miksi teisti kuvittelee, että hänen oma kokemuksensa jumalan olemassaolosta olisi todempi kuin ateistin kokemus jumalan olemattomuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu