Milloin on sopiva aika

leikata vanha ja huonosti kukkiva Norjanangervo, syksyllä vai keväällä.
Kuinka alas se leikataan? Jos keväällä leikkaa, niin kukkiiko se jo vuoden 2011 kesällä?
4607
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Keväällä on paras aika leikata, jos haluaa että se kukkii ensin, niin silloin vasta kukinnan jälkeen. Jos ei halua ihailla kukintoa keväällä, heti vaan poikki kun lumet ovat sulaneet.
Itse olen jättänyt vajaa 5 senttiä vanhaa vartta. Leikkauksen jälkeen juurelta rikkaruohot pois ja tilalle lannoitetta ja uutta hyvää multaa.
Meillä kasvoi hyvin koko kesän ja seuraavana vuonna kukki, aika pienihän se vielä on toisena vuonna.

Äänestä
  • Oikein kynnet syyhyää päästä leikkaamaan. Lumen täytyy vajeta metrin verran ennenkuin pensaitten lähelle pääsee kahlaamatta haarojaan myöten lumessa.

    Äänestä

Angervo kukkii edellisvuoden versoihin, siis kevätleikkuulla saa kukkia jo ens vuonna, kun tarpeeksi aikasin leikkaa. Toimeen voi ryhtyä, kun pakkaset loppuu. En odottas kukintaa, vaan säästäsin koko kasvukauden uusiutumiseen.
Toinen hoitotoimi on mullata maata juurella, lisätä jotain eloperästä ja lannottaa reilusti. Esim . nurmikon leikkuujäte katteeksi, ja hyvä tulee.
Oikein vanhan ja umpeen kasvaneen yksilön voi jakaa. Kaivaa ylös ja istuttaa vain osan takaisin muokattuun ja paranneltuun maahan. Saa komean pensaan nopeammin kuin kaupan pikku taimista ja halutessaan useammankin.

Äänestä

ongelmasi. leikkaisin sen hetimmiten, vaikka jo ihan heti, jos haluaa antaa saksille kyytiä ja (lumimonoille:)- johonkin 30 senttiin. kyllä kukkii jo heti samana kesänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön kirjoitti:

leikata vanha ja huonosti kukkiva Norjanangervo, syksyllä vai keväällä.
Kuinka alas se leikataan? Jos keväällä leikkaa, niin kukkiiko se jo vuoden 2011 kesällä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu