Miksi erityisesti helluntailaiset kieltävät nykymaailman asiatiedon mm. seksuaalisuudesta? Oletteko tavallista tyhmempiä? Eikö koulussa ole kuunneltu, kun on asiaa opetettu? Oletteko edes koulussa olleet? Miten se tukee seurakuntienne toimintaa, että selittelette höpöjä, kuinka seksi särkee ihmisen jne.?
Miksi te?
eivät muut lahkot
6125
0Äänestä
Vastaukset 6
Vanhimmat
toimiessaan toistensa moraalinvartioina, että heidän uskottavuutensa kärsii mikäli he julkisesti puhuvat ihmisen seksuaalisuudesta ja sen seurauksena he pidättäytyvät käsittelemästä aihetta laisinkaan, vaikka aihetta keskusteluun olisikin.
Kumpi ongelma sulla on: kärsitkö puutteesta vai onko liikatarjontaa? Muuten en osaa katkeruuttasi selittää.
Aatamia ja Eevaa yhtymään toisiinsa, joten se on yksinkertainen seksivalistus, joka toimii tavattoman hyvin.
Seksi ei särje ketään, sillä minäkin olen aivan ehjä niin ruumiillisesti kuin henkisestikin, vaikka "sitäkin" on tullut harrastettua jo vuosikymmenet, ja harrastan vieläkin.
Ja síis tuohon kansainväliseen myyttitarinaanko muka nykyihmisen seksuaalisuus perustuu? Miksi ette vastusta ehkäisyä vankemmin, kun sitä nyt ei luomiskertomus tunne? Miksi kuitenkin mm. homoja ajatte itsemurhiin?
niin tai näin, niin jonkinlaista sukupuolielämää on ihmisillä täytynyt olla, koska mekin kirjoittelemme täällä netissä. Ehkäisy on sallittua, eikä homoja ajeta itsemurhiin. Jokainen päättää ehkäisystään ja elämästään itse.
... kun helluntailaisperheesen syntyy lapsi ja joka jossain elämänvaiheessa tunnustaa olevansa homo tai lesbo?
Jos helluntaijärjestöön tavataan päässeen homo/lesbon, erotetaanko hänet järjestöstä?
Olisko tietoa? Todellista eikä huhupuheita.