SILMÄLEIKKAUKSEN 1.KOHDE
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 3.4.2004 klo 12.45
Kun tämä silmäleikkaus tuli, oltuani viisivuotias, oltiin kaupungin puolelta jo sillä tasolla, että "me pistetään sut helvettiin, jotta päästään tästä asiasta eroon." Näin tärkeästä asiasta täytyi päästä päättämään niiden, joilla on poliittinen valta - siitäkin huolimatta, että helvettiin pistämistä ei löydy Suomen laista. Siten niillä, joilla on poliittinen valta, on valta tulkita lakia mielensä mukaan.
Olin siis vuonna 1976 Jyväskylän keskussairaalan ylimmässä kerroksessa ja nämä minun kanssani väitelleet kaksi miestä sanoivat, että "nyt se olet sinä, siis Herra, ja nyt se sitten alkaa." Aloin ihmetellä, että mikä täällä sitten alkaa. Kaikki, jotka liikkuivat käytävällä hokivat tuota samaa, että nyt se sitten alkaa. Kysyin tältä toiselta mieheltä, että mikä täällä sitten alkaa ja tämä sanoi, että kohta se selviää. Pian tämä mies sanoi, että nyt se sitten alkaa ja lähdimme hissillä alaspäin ja menimme alimpaan mahdolliseen kerrokseen, mistä mennään keskussairaalan alla olevaan luolaverkostaan. Kun astuin ulos hissistä mies sanoi, että "nyt sinä jäät sinne, etkä pois pääse."
Huomasin olevani paikassa, missä kaikki seinät olivat maalatut helvetin rekvisiitaksi. Aloin tutkia seiniä, että olisiko tästä paikasta mitään ulospääsyä, mutta lopulta huomasin etsimisen turhaksi ja aloin itkeä. Ennen silmäleikkausta tiedettiin, että Herra puhui suoraan kanssani ja kuulin yläpuoleltani äänen:
-Muistatko minut?
-Muistan! Olet Herra.
-Minä voin auttaa sinut ulos tästä paikasta, sillä minä sinut tähän paikkaan toinkin ja muista, että olen Herra! Minä eksytin nämä kaikki, että he lopulta tekisivät tämän ja tämän jälkeen minä jätän sinut ja muista, että maailma on iso paikka ja sinun on itse löydettävä minut tästä paikasta. Ellet sinä sitten itse löydä minua niin minä haen sinut sitten pois tästä paikasta.
-Miksi sinä sitten jätät minut ja mihin sinä sitten menet?
-En minä mene mihinkään, mutta sinun on nyt löydettävä minut tästä paikasta.
Tähän viimeinen keskustelu Herran kanssa päättyi ja pian helvetin rekvisiitaksi verhoiltu seinä alkoi liikkumaan ja toinen näistä ylimmän kerroksen miehistä astui esiin ja sanoi, että "minä itse ensimmäisenä tulen tähän paikkaan perässäsi, mutta sinä olit väärässä paikassa. Sinulla on vielä yksi pieni mahdollisuus päästä tästä paikasta pois, kun tulet kanssani seuraavaan huoneeseen."
Menimme pieneen huoneeseen ja asetuin makaamaan lavitsalle ja mies sanoi, että "minulla on pieni yllätys tässä pöydän laatikossa sinulle." Ihmettelin, että miksi täällä on kaikki niin likaista, sillä ei tätä lääkärin työhuoneeksi uskoisi. Mies tuli luokseni lääkärin veitsi kädessänsä ja ihmettelin, mitä tämä meinaa sillä tehdä. Lääkäri asetti terän vasemman silmäni eteen ja lopulta iski veitsen kunnolla vasempaan silmääni ja vielä pyöräytti. Aloin huutamaan, että "miksi noin teit." Lääkäri sanoi, että "nyt sinun on mentävä seuraavaan kohteeseen, sillä minun takanani ei ole mitään." Lopulta vastahakoisesti menin seuraavaan kohteeseen, sillä taaksepäin ei ollut menemistä ja seuraavassa kohteessa oli sähkökäyttöinen vetokone.
Tapasin tämän silmäleikkauksen pääjehun lukiossa ollessani ja tämä vahvisti asian, että en itkenyt, kun hän täräytti veitsen vasempaan silmääni ilman nukutusaineita. Siitäkin huolimatta, että hänkin oli karaistunut mies, hän piti näkyä kammottavana, kun vasen silmä oli lyöty riekaleiksi ja naamani ja vaatteet olivat valtoimenansa veressä. Hän ihmetteli sitä, että näistä muista silmäleikkauksen kohteista ei jäänyt minuun paljoakaan jälkiä. Tämä toinen pääjehu, joka toi minut hissillä tuonne luolaverkostoon, oli hänen sanojensa mukaan jo tuolloin kuollut keuhkosyöpään. Keski-Suomi on vanhastaan julkijumalatonta korpiseutua, joten parempaa kohtelua täällä ei sopinut odottaakaan.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Kirjoittanut: Mannerkorpi, 3.4.2004 klo 12.45
Kun tämä silmäleikkaus tuli, oltuani viisivuotias, oltiin kaupungin puolelta jo sillä tasolla, että "me pistetään sut helvettiin, jotta päästään tästä asiasta eroon." Näin tärkeästä asiasta täytyi päästä päättämään niiden, joilla on poliittinen valta - siitäkin huolimatta, että helvettiin pistämistä ei löydy Suomen laista. Siten niillä, joilla on poliittinen valta, on valta tulkita lakia mielensä mukaan.
Olin siis vuonna 1976 Jyväskylän keskussairaalan ylimmässä kerroksessa ja nämä minun kanssani väitelleet kaksi miestä sanoivat, että "nyt se olet sinä, siis Herra, ja nyt se sitten alkaa." Aloin ihmetellä, että mikä täällä sitten alkaa. Kaikki, jotka liikkuivat käytävällä hokivat tuota samaa, että nyt se sitten alkaa. Kysyin tältä toiselta mieheltä, että mikä täällä sitten alkaa ja tämä sanoi, että kohta se selviää. Pian tämä mies sanoi, että nyt se sitten alkaa ja lähdimme hissillä alaspäin ja menimme alimpaan mahdolliseen kerrokseen, mistä mennään keskussairaalan alla olevaan luolaverkostaan. Kun astuin ulos hissistä mies sanoi, että "nyt sinä jäät sinne, etkä pois pääse."
Huomasin olevani paikassa, missä kaikki seinät olivat maalatut helvetin rekvisiitaksi. Aloin tutkia seiniä, että olisiko tästä paikasta mitään ulospääsyä, mutta lopulta huomasin etsimisen turhaksi ja aloin itkeä. Ennen silmäleikkausta tiedettiin, että Herra puhui suoraan kanssani ja kuulin yläpuoleltani äänen:
-Muistatko minut?
-Muistan! Olet Herra.
-Minä voin auttaa sinut ulos tästä paikasta, sillä minä sinut tähän paikkaan toinkin ja muista, että olen Herra! Minä eksytin nämä kaikki, että he lopulta tekisivät tämän ja tämän jälkeen minä jätän sinut ja muista, että maailma on iso paikka ja sinun on itse löydettävä minut tästä paikasta. Ellet sinä sitten itse löydä minua niin minä haen sinut sitten pois tästä paikasta.
-Miksi sinä sitten jätät minut ja mihin sinä sitten menet?
-En minä mene mihinkään, mutta sinun on nyt löydettävä minut tästä paikasta.
Tähän viimeinen keskustelu Herran kanssa päättyi ja pian helvetin rekvisiitaksi verhoiltu seinä alkoi liikkumaan ja toinen näistä ylimmän kerroksen miehistä astui esiin ja sanoi, että "minä itse ensimmäisenä tulen tähän paikkaan perässäsi, mutta sinä olit väärässä paikassa. Sinulla on vielä yksi pieni mahdollisuus päästä tästä paikasta pois, kun tulet kanssani seuraavaan huoneeseen."
Menimme pieneen huoneeseen ja asetuin makaamaan lavitsalle ja mies sanoi, että "minulla on pieni yllätys tässä pöydän laatikossa sinulle." Ihmettelin, että miksi täällä on kaikki niin likaista, sillä ei tätä lääkärin työhuoneeksi uskoisi. Mies tuli luokseni lääkärin veitsi kädessänsä ja ihmettelin, mitä tämä meinaa sillä tehdä. Lääkäri asetti terän vasemman silmäni eteen ja lopulta iski veitsen kunnolla vasempaan silmääni ja vielä pyöräytti. Aloin huutamaan, että "miksi noin teit." Lääkäri sanoi, että "nyt sinun on mentävä seuraavaan kohteeseen, sillä minun takanani ei ole mitään." Lopulta vastahakoisesti menin seuraavaan kohteeseen, sillä taaksepäin ei ollut menemistä ja seuraavassa kohteessa oli sähkökäyttöinen vetokone.
Tapasin tämän silmäleikkauksen pääjehun lukiossa ollessani ja tämä vahvisti asian, että en itkenyt, kun hän täräytti veitsen vasempaan silmääni ilman nukutusaineita. Siitäkin huolimatta, että hänkin oli karaistunut mies, hän piti näkyä kammottavana, kun vasen silmä oli lyöty riekaleiksi ja naamani ja vaatteet olivat valtoimenansa veressä. Hän ihmetteli sitä, että näistä muista silmäleikkauksen kohteista ei jäänyt minuun paljoakaan jälkiä. Tämä toinen pääjehu, joka toi minut hissillä tuonne luolaverkostoon, oli hänen sanojensa mukaan jo tuolloin kuollut keuhkosyöpään. Keski-Suomi on vanhastaan julkijumalatonta korpiseutua, joten parempaa kohtelua täällä ei sopinut odottaakaan.
M.S.
Nuoren maan kreationisti, Jyväskylä
[email protected]
Vastaukset 1
Vanhimmat
KORVALEIKKAUKSEN 1. KOHDE
Kohdallani lääketiede kohtasi haasteen; usein tutkimuksienkaan jälkeen ei voitu näyttää toteen leikkauksen tarpeellisuutta. Läkkäreiden mielipiteet kallistuivat puoleen ja toiseen; ja ratkaisu jätettiin minulle itselleni.
Työtäni alkoi kuitenkin häiritsemään kuulemani äänet; ja n. seitsemän vuotta sitten päätin astua sairaalan ovesta sisään. Leikkauksen suorittava lääkäri, henkilökunta olivat päätökseni kannalla ja myös huoneessani olevat toiset potilaat.
Jouduin olemaan yhden yön sairaalassa ennen leikkausta. Olin pelännyt paniikkia mutta huomasinkin viettäväni mukavia hetkiä antoisan keskustelun parissa; potilaskaveri toivat iloisuuden, rauhallisuuden, luottavaisuuden ja iloinen hymy kasvoillani heräsin suureen päivään: korvaleikkaus :)
Herään; kuulenko ääniä? En. Leikkaus onnistui? Ja siinä lääkäri tulikin jo aamukierrokselleen. Aurinkoisena ja iloisuutta täynnä. Mukana seuraavat valkotakkiset lääkäriopiskelija, sairaanhoitajat; kaikki hymyilivät ja tunsin kuinka iloisuus tarttui myös minuun.
Leikkaus oli onnistunut ja pääsin kotiin. Tein oikein ja luotin vaistooni; leikkaus paransi minut! Siviilivaatteet päälle ja kotiin; ovaan taksin oven, ja kuulen "jahas, ja matka jatkuu"...Ei siis kun kotiin olen menossa, vastaan. "Niin..." Katson taksikuskia ja hän kysyy hyvin kysyvästi:" Niin, että mihinkäs mennään" ja hymyilee. Kotiin...matka jatkuu ;)