Helluntailaisuus

ja ei mikään muukaan merkitse Jumalan silmissä yhtään mitään. Ei Ev.Lut, Baptistit, vapaakirkolliset, Lestaadiolaiset, sun muut. Ne ovat vain lihallisia laitoksia, ja Jumala ei niitä luonut aikojen alussa. Ja niistä yksikään ei pelasta ihmistä tältä maailmalta kuoleman jälkeiseen elämään. Yhteiskristillisyys on ainoastaan se oikea tapa, koska se on kristittyjen yhteisö, eikä jaettu moniin kymmeniin eri lahkoihin, joita vain lihalliset "johtajat" vetävät. Kuitenkin taivaaseen menevän seurakunnan yksi ainut evankelista ja johtaja on itse ristiin naulittu Jeesus Kristus. Siksi ota suoraan rukouksessa kontakti häneen, ja pelastut, ja saat ikuisen elämän taivaan kodissa, jossa ei syntiä ole. Koska hän lähestyy niitä, jotka häntä etsivät. Hän on jo aikojen alussa isänsä kanssa luonut yhteyden ihmisen välille. Siksi on aika ottaa yhteys häneen suoraan. T.B. Barratt Norjasta 1900 luvun alussa itse varoitti seurakuntien perustamisesta. Siksi nimi seurakunnissa on lihallinen aikaansaannos. Seurakunnilla ei pitäisi olla mitään nimiä, koska raamatussa ei ole niin sanottu. On vain kristityt, ja Jeesukseen uskovat lihalliset ihmiset, jotka voivat saada ikuisen elämän taivaassa.
4104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Liian paljon on erilaisia seurakuntia ja ne ihmetyttävät ei-uskoviakin.
Jos uskomme Jeesukseen, niin sen tulisi riittää ja erilaisista käsityksistä
mielestäni Raamatun Jumala voi näyttää miten on,kunhan vain kuljemme
samaa tietä - vai miten on näiden jakeiden kohdalla Filip.3:15,16:..jos
teillä jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille
ilmoittava, kuinka asia on. Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin,
vaellamme samaa tietä!

Äänestä
  • seurakunnat ovat osoitus Jumalan armosta. Jokaiselle löytyy omanlainen koti, jossa Jumalaa palvella.

    Äänestä

  • 28 kirjoitti:

    seurakunnat ovat osoitus Jumalan armosta. Jokaiselle löytyy omanlainen koti, jossa Jumalaa palvella.

    Totta on, ettei Raamattu tunne mitään lahkoseurakuntia, vaan ainoastaan yhden ainoan paikallisseurakunnan paikkakunnallaan. Se koostuu paikkakunnalla olevista uudestisyntyneistä uskovista. Lahkot eivät ole Jumalasta vaan ihmisten tekemiä kuppikuntia ja raja-aitoja!

    Äänestä

ei olla kuten sie kirjotta.
Oli eri paikkakunnilla Jeesuksen opetuslapsia, oli fariseuksia,
oli saddukeuksia, ym uskonnollisia
sen lisäksi et oli Jeesuksen seuraajat.
Sie ei lukea hyvin sun Raamattu.
Eri paikkakunnille aina syntyä uusia seurakuntia ku ihmiset tuli uskoon,
kastettiin ja täytty Pyhällä Hengel.
Jumalan seurakuntaan synnytään ja se olla Kristukse ruumis kullaki paikkakunnalla ja
ne tunnustaa Jeesuksen Herrakseen.
Ne on tehny parannuksen, eikä elä synnis kuten muut,
ne tietää Jeesuksen ansion olevan ainua tie turvaan perkeleestä
ja helvetistä,,,mieti sä mitä kirjotat....
On Raamatus eri seurakuntia nimiltä ja uskovat kastetut niitten jäseniä ja ne
tunsi toisesa ja piti huolta toisistaan.
Sulleki on pelastus Jeesuksessa oottamassa.
Usko Häneen ja tunnusta syntis ja hylkää, niin säki pelastut
uskon kautta Jeesukse veren voimaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DeadbyJesus kirjoitti:

ja ei mikään muukaan merkitse Jumalan silmissä yhtään mitään. Ei Ev.Lut, Baptistit, vapaakirkolliset, Lestaadiolaiset, sun muut. Ne ovat vain lihallisia laitoksia, ja Jumala ei niitä luonut aikojen alussa. Ja niistä yksikään ei pelasta ihmistä tältä maailmalta kuoleman jälkeiseen elämään. Yhteiskristillisyys on ainoastaan se oikea tapa, koska se on kristittyjen yhteisö, eikä jaettu moniin kymmeniin eri lahkoihin, joita vain lihalliset "johtajat" vetävät. Kuitenkin taivaaseen menevän seurakunnan yksi ainut evankelista ja johtaja on itse ristiin naulittu Jeesus Kristus. Siksi ota suoraan rukouksessa kontakti häneen, ja pelastut, ja saat ikuisen elämän taivaan kodissa, jossa ei syntiä ole. Koska hän lähestyy niitä, jotka häntä etsivät. Hän on jo aikojen alussa isänsä kanssa luonut yhteyden ihmisen välille. Siksi on aika ottaa yhteys häneen suoraan. T.B. Barratt Norjasta 1900 luvun alussa itse varoitti seurakuntien perustamisesta. Siksi nimi seurakunnissa on lihallinen aikaansaannos. Seurakunnilla ei pitäisi olla mitään nimiä, koska raamatussa ei ole niin sanottu. On vain kristityt, ja Jeesukseen uskovat lihalliset ihmiset, jotka voivat saada ikuisen elämän taivaassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu