Asko Tynjälä on pahasti erehtynyt

Totuus esiin

Asko Tynjälä puhuu ohjelmassaan kuolemanjälkeisestä elämästä, kertoi mm. erään kuolleen serkun tulleen puhumaan eräälle henkilölle, että hänellä on hyvä olla jne.. Eikö tämä ole harhaoppia, saatanan valhetta? Raamattu sanoo kuolleet eivät tiedä mitään!

"Tunnettu suomalainen Vapaakirkon pastori Asko Tynjälä on aloittanut Tv7:ssä oman ohjelmasarjan, joka on saanut nimekseen Tie on Valmis.
Tynjälä kutsuu kanavan katsojia sarjassa valmiille tielle, Jumalan tielle, Jeesuksen seuraajiksi. Asko Tynjälä on itse tullut uskoon "ykskaks yllättäen, tuosta poikki ja tähän jengat-tavalla", kuten hän itse kokemaansa hetkeä kuvaa.
- Asuin silloin Ruotsissa, olin 21-vuotias, juuri voittanut pop-laulukilpailun ja sitten se tapahtui, mies toteaa. Omasta uskoontulostaan Asko kertoo enemmän ohjelmasarjassaan. Tällä hetkellä Tynjälä toimii Kouvolan Vapaaseurakunnan johtavana pastorina. Tie on valmis sarjan sanoma on Tynjälän mukaan tarkoitettu erityisesti heille, jotka empivät ja epäröivät ja heille, joilla on kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan, mutta ei vielä rohkeutta astua ovesta sisälle. Kutsunsa Asko esittää sekä puhuen että laulaen."

79

9055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuoleman jälkeistä elämää? Ei ole varmaan yhtään maata maailmassa, missä ei tunnettaisi noituutta, Etelä-Amerikan eteläkärjen jäätikköalueilta Pohjois Alaskan eskimoalueille asti tunnetaan henkien palvonta ja sitä myöskin harjoitetaan. Samoin on Australian alkuasukkaiden keskuudessa. Magia ja henkienpalvonta herättävät kunnioitusta ja pelkoa näiden alkuasukkaiden joukossa, ja silloin tällöin näyttää tapahtuvan uskomattomia asioita. Alkuasukkaiden maailma on täynnä henkiä, Jokaisella on oma henkensä, samoin puilla ja kivillä ja eläimillä.
      Henkilapset odottavat isiensä näkevän heistä unta, ennenkuin he voivat syntyä. Joskus kuolleiden henget näyttäytyvät, Paikat ja asiat ovat magian kyllästämät. On olemassa tabuja. On helppo olla aina joitenkin salaperäisten voimien tavoiteltavissa tai joutua noituuden uhriksi.

      Ehkä hämmästyttävin tälläisistä henkien ilmestymisistä oli piispa Jose* de Carmango Barros*in ilmestyminen. Kaikki läsnäolijat tiesivät että todellinen piispa oli joutunut haaksirikkoon ja kuollut hieman aikaisemmin. Hän oli hyvin tunnettu seudulla. Epätavallista tässä ilmestyksessä oli se, että se ei tullut läpikuultavana aavemaisena hahmona, vaan oli pukeutunut episkopaalisen piispan viittaan. Eräs lääkäri tutki ilmestystä, kuunteli sen sydäntä ja hengitystä, koputteli ruumista, tutki hampaat, hieroi sormillaan ikeniä todetakseen syljen olemassa olon, tarkasteli verisuonia, silmiä ja kynsiä.
      Muut läsnäolijat tarkastelivat sitä myöskin, ja jokainen oli vakuuttunut siitä, että lääkärin tutkimalla olennolla oli normaalin ihmisruumin elimet.( Modern Spiritualism kirjasta.)
      Kaikkina aikoina Jumalan ja ihmisen vihollinen on esittänyt saman valheen kuolemasta, Ette suinkaan te kuole, vaan Jumala tietää että, että sinä päivänä, jona siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.
      Mutta Jumala sana on pitävä kun Hän sanoo: Älkää syökö älkääkä koskeko siihen, puuhun ettette kuolisi.
      Kumpaa me haluamme uskoa, Jumalaa vai vihollista, se on meidän valinnan vapaus?

      • just, juu

        "Lääkäri tutki ilmestystä joka hengitti"... jopa oli alkeellinen testi.. jos tavataan henkilö joka hengittää, ja joka on kuollut, niin tottakait hänen kanssaan jutellaan, tarjotaan ruokaa, ja vailla kahvia.. kysellään asuminen, ja vuokran suuruus ja osoite jne...

    • Katsopa
      • anne-elina...

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

      • Roskaa
        anne-elina... kirjoitti:

        Jakavat samanlaista eksytystä mm. Wiljam Jokinen kirjassaan: "Näky,
        mitä tämän jälkeen" Ote siitä.
        "Jäimme tarkkaamaan näkyä.Näin hengessä,miten lakkaamaton ihmisvirta maan päältä liikkui kohti tummaa
        porttia..he olivat jättäneet maiset majansa ja siirtyneet tuonelaan. He saivat alkutuomionsa heti kuoltuaan,
        ja se ratkaisi mihin ilmapiiriin heidät johdettiin. "
        Sitten ilmestyy Wiljamille Suuri Henki(?) joka johdattaa häntä tuonelassa eri osastoille, niitä on monta,
        hän puhuu tuonelassa myös veljensä kanssa (?) valmistumattomien osatolla. Tuonela käsittää koko maailman(?)
        Siellä oli ihmeellisiä luolia, pettyneitten ihmisten osasto, luopioitten maailma, Wiljami keskusteli kuolleitten kanssa,Sitten oli rahamiesten tuonela, itsemurhaajien tuonela, mielenhäiriöisten (?), taiteilijoitten,alkoholistien ym. ikiomat tuonelat. Voin sanoa, että kirja oli kammottava,ja suoraa spiritismiä.
        Hämmästyin sitä pimeyttä missä ihmisen mieli onkaan silloin, kun totuus kuolleitten tilasta ei ole
        saanut jalansijaa. Terveisin Virsu, ilman kirjautumista

      • anti-kristitty
        anne-elina... kirjoitti:

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

        Amen.

        Apostolisen opetuksen mukaan (Lue 1.Kor.15) uskovan toivo ei kohdistu kuolemaan vaan ylösnousemukseen, sillä ilman ylösnousemusta ei ole elämää vaan kuolema, joka on ilman ylösnousemusta on yhtä kuin kadotus. Kuolema on elämän vastakohta, loppu ja poissaoloa eikä vain siirtymistä yhdestä elämän muodosta tai vaiheesta toiseen. En näe suurtakaan eroa todellisen kuoleman kieltämisellä ja reinkarnaatioon uskomisella... ja reinkarnaatio ajatuksena ei todellakaan ole mitenkään raamatullinen, vaikka kuinka teosofian harrastelijat ja muut niin väittäisivät.

        Paavalin mukaanhan
        1) "teidän uskonne on turha"
        2) "te olette vielä synneissänne"
        3) "Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut"
        jos ruumiin (VT:n käytännön ja kielenkäytön mukainen tapa viitata ihmiseen ... koko ihmiseen) ylösnousemusta ei ole.

        Jos pelastus saadaan kuoleman kautta taivaaseen menemällä ilman ylösnousemusta, kuten kristityt tavallisesti opettavat, niin ylösnousemuksella ja tulevalla Jumalan valtakunnalla maan päällä ei voi olla mitään ratkaisevaa merkitystä kristityn uskon ja kohtalon kannalta. Vaikka kirkkokristillisyys ei siis suoranaisesti kiellä ylösnousemusta ja valtakuntaa, niin ne vesittävät ne täydellisesti tehden sivuasioista uskon ydinasioita ja uskon pääkohdista merkityksettömiä yksityiskohtia. Paavali sanoo asian selkeästi ja yksinkertaisesti. Usko ja toivo, jos ne eivät perustu ylösnousemukseen, ovat turhuutta ja mielettömyyttä.

        Paavali sanoo tuossa kirjeessään aiemmin "usko, toivo ja rakkaus". Itse näen toivon viittauksena juuri ylösnousemukseen koko kirjeen tekstin näkökulmasta tarkasteltuna. Vai olisiko "paavalimaisempaa" lukea se ylösnousemuksenkieltäjien ja -vesittäjien tyyliin viittauksena toivoon mahdollisimman pikaisesta kuolemasta ja sen kautta pääsemisestä parempaan paikkaan? Miksi sitten Paavali myöhemmin kirjoittaa, että ilman ylösnousemusta Jeesuksen omina kuolleetkin ovat kadotetut? Ei. Kuolema ei ole elämää eikä kuolemanjälkeistä elämää ole Paavalin opetuksessa pelastuksesta vaan kuolemaa seuraa jos seuraa vain ylösnousemus, joka kumoaa kuoleman, että elämä voisi jatkua. Kuolema ei ole uskovan ystävä vaan vihollinen, jolta Jumala hänet pelastaa. Ainoa raamatullinen syy ja selitys sille, miksi Paavali ei pelännyt kuolemaa, on se, että hän toivoi ja uskoi vakaasti Jumalan pelastavan hänet siltä, sillä Jeesus oli jo voittanut kuoleman.

      • AVK
        anne-elina... kirjoitti:

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

        Luin tuon sinun kirjoitukses!
        Puppua joka sanasi!
        Sinun oppisi ei ole samaa oppia, jota Jeesus apostoleineen julistaa ; Matteuksen evankeliumi:
        7:14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
        18:8 Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.
        18:9 Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen.
        19:17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
        25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

        Markuksen evankeliumi:
        9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen,
        9:45 Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin,

        Johanneksen evankeliumi:
        11:26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

        Voimme yhteen ääneen todeta, että te adventistit olette oppinne kanssa täysin harhassa.

      • totuuden etsijä
        anne-elina... kirjoitti:

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

        Suuret tutkijat ja atomifyysikot, profesorit, sekä lääketieteen profesorit, monet monet suurmiehet uskovat, juuri varsinaisen sisäisen ihmisen kuolöemattomuuteen, vaikka ulkonainen ihminen ei kestäkkään, vaan se on rajallinen ajallisen elämän käytössä kestämätön, niin sisäinen on pysyvä, eli se vain vaihtaa aikanaan "uuteen majaan", ja näin kuljettaa uudessa majassa elävää sielua täydellisyyttä kohti, keräten ajallisen elämän vaelluksellaan "aineistoa" ikusuutta silmällä pitäen, eli aarteita taivaalliseen varastoon, niinkuin JUeesus Kristus evankeliumissaa kehoittaa.

      • .o.
        anne-elina... kirjoitti:

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

        Voiko Jeesusta uskoa paremmin kuin adventistia. Minulla on nyt adventisti ja Jeesus puntarissa päinvastaisilla tiedoilla!
        Arvatkaapa rehellisesti miltä tilanne sivullisesta näyttää? Adventisti näyttää hölmölle.

        Luukas:
        22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.
        23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
        24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
        25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
        26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
        27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
        28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
        29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
        30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
        31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."

      • Tee parannus nyt
        .o. kirjoitti:

        Jeesus kertoi vertauksen, joka taas kertoi siitä tosi asiasta, että parannus tulee tehdä nyt heti eikä vasta kuoleman jälkeen.Miksi, koska silloin se on mahdotonta. Kun kuolet, olet jo tehnyt kaiken ja noiden tässä elämäss tehtyjen päätöksiesi perrusteella sinut punnitaan viimeisellä tuomiolla.

        Ei ole olemassa mitään Aabrahamin helmaa, jonne kuolleet menevät, Raamatun mukaan he nukkuvat haudoissaan tai missä nyt lienevätkin, meressä, metsässä aavikolla jne. Lopulta kuitenkin maan tomuksi muuttuneena.

        Jumala on tallettanut heidän henkensä, jonka viimeisen tuomion jälkeen yhdistäää jälleen maan multaan ja kas! Siinä onkin tuo henkilö uudellen. Hän on joko Jeesuksen kanssa tai hänen joukoistaan poissa tuhoon tuomittuna.

      • Tee parannus nyt kirjoitti:

        Hyvä, näin se on!

      • Anonyymi
        anne-elina... kirjoitti:

        Asko Tynjälän puheen. Hän sanoi kuolemassa siirryt vain parempaan. No mitä sanoo Spritismi oppi. He julistavat Ei kuolemaa. Eräässä spritismi kirjassa sanotaan, että kuolema on yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen. Se on siirtymistä toiselle tasolle. Ja edelleen Kuolema on elämän toinen, edistyneempi vaihe.

        Silmäyskin spiritismisin julkaisuihin riittää saamaan jokaisen vakuuttuneeksi siitä, että spiritistien usko perustuu oppiin kuoleman jälkeisestä elämästä, heidän siis väittäessä, ettei kuolemaa ole.
        . Valheellisuus kuoleman suhteen on ollut kiroukseksi kaikelle kulttuurille läpi vuosisatojen. Jos kuolema on todella ystävä, ja jos olemme parempia kuolleina kuin elävinä, miksi sitten olemme valmiita mihin tahansa elämän säilyttämiseksi.
        Jos kuolema on portti rikkaampaan elämään, sitä parempi mitä nopeammin kuolemme. Tiedämme kuitenkin sisimmässämme, että kuolema ei ole ystävämme vaan vihollisemme.
        Raamattu sanoo: Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1.Kor.15:26.

        Kuolema tuli tottelemattomuuden vanavedessä. Iankaikkisuus ei Jumalan lapselle ala kuolemassa, vaan se alkaa silloin kun Herra palaa voimassa ja suuressa loistossa pyhien enkelien kanssa.
        Apostoli Paavali sanoo: Katso, minä sanon teille salaisuuden, emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme yhtäkkiä silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa, kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme.
        Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 1. Kor.15:51-53.

        Asko hyppii ja karjuu.

        Itse sanoisin, että ihmisen iankaikkinen elämä alkaa, kun siittiö tunkeutuu munasoluun ja solun jakautuminen alkaa. Olemme siis iankaikkisuusmatkalla. Kummassa sen haluamme viettää Jumalan yhteydessä vai erossa Jumalasta. Perinteisesti kysyttäisiin taivaassa, vai helvetissä?

    • "Asko Tynjälä puhuu ohjelmassaan kuolemanjälkeisestä elämästä, kertoi mm. erään kuolleen serkun tulleen puhumaan eräälle henkilölle, että hänellä on hyvä olla jne.."

      Joku toinen kertoi Aabrahamille että siellä on paha olla ja olisi tahtonut että joku
      lähetettäisiin sieltä, varoittamaan, hänen viittä veljeään, varoittamaan siitä
      puolesta tuonpuoleisessa.

      Luuk. 16:28
      Minulla on viisi veljeä -- hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.'

      Lueppa koko totuus Lk.16:19-31

      Asko sentään puhui hyvin päin. Etkö mieluummin sentään kuule häntä kuin ...

      • 34534534534

        ei opeta, että ihminen menee kuollessaan jonnekin. Se on vertauskuvallinen tarina, jonka tarkoitus on ihan muu.

      • ymmärtänyt..
        34534534534 kirjoitti:

        ei opeta, että ihminen menee kuollessaan jonnekin. Se on vertauskuvallinen tarina, jonka tarkoitus on ihan muu.

        Kuolema aivan niinkuin nimikin jo sanoo KUOLEMA, sehän on elämän vastakohta. ELÄMÄ ON JUMALAN ARMOLAHJA, vain niille jotka ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä, tuo pitäisi jokaisen ihmisen käsittää.

      • kaaleppi..
        ymmärtänyt.. kirjoitti:

        Kuolema aivan niinkuin nimikin jo sanoo KUOLEMA, sehän on elämän vastakohta. ELÄMÄ ON JUMALAN ARMOLAHJA, vain niille jotka ovat pesseet vaatteensa Karitsan veressä, tuo pitäisi jokaisen ihmisen käsittää.

        päivänä olet kuolemalla kuoleva sanottiin aatamille mutta niin vaan aatami eli vielä piiiiiiitkään eli hengellistä kuolemaa tarkoitettiin eli kuolemaa on ainaki kahdenlaista raamatun mukaan.....jehovalaisten oppia muuten tuo adventismi

      • 2342342344
        kaaleppi.. kirjoitti:

        vaan RAAMATUN oppia. Kuolleet eivät tiedä mitään, sanoo RAAMATTU.

      • kaaleppi..
        2342342344 kirjoitti:

        vaan RAAMATUN oppia. Kuolleet eivät tiedä mitään, sanoo RAAMATTU.

        saarnaajan kirja johon adventistit vetoaa sitä käyttää myös jeppulat. Jos sen kirjan lukee kokonaan niin missään ei sanota että se tuli Jumalalta vaan siinä lukee että saarnaaja sanoo ja auringon alla....lue se ei siinä tuonelasta kirjoiteta vaan maanpäällisistä olotilasta...lue se...sana seol tarkoittaa joko hautaa tai tuonelaa saarnaajan kirjassa hautaa

      • 34534534534 kirjoitti:

        ei opeta, että ihminen menee kuollessaan jonnekin. Se on vertauskuvallinen tarina, jonka tarkoitus on ihan muu.

        ## Asko Tynjälä puhuu ohjelmassaan kuolemanjälkeisestä elämästä, kertoi mm.
        erään kuolleen serkun tulleen puhumaan eräälle henkilölle, että hänellä on hyvä
        olla jne.. ##

        JO pitkäperjantaina, heti Jeesuksen kuoltua, Jumala antoi näytteen - Jerusalemin
        kaduilla voi hetken rupatella muutaman tutun poisnukkuneen hurskaan kanssa.
        Eikä se ollut sentähden, että luulisimme saduksi, vaan nimenomaan siksi, että
        epäileväisimmätkin uskoisivat!

        MATT. 27.

        50 Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
        51 Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat,
        52 haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös.

        53 He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille.
        54 Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!"

        ANTTI

      • Koko Raamattu..
        kaaleppi.. kirjoitti:

        saarnaajan kirja johon adventistit vetoaa sitä käyttää myös jeppulat. Jos sen kirjan lukee kokonaan niin missään ei sanota että se tuli Jumalalta vaan siinä lukee että saarnaaja sanoo ja auringon alla....lue se ei siinä tuonelasta kirjoiteta vaan maanpäällisistä olotilasta...lue se...sana seol tarkoittaa joko hautaa tai tuonelaa saarnaajan kirjassa hautaa

        Tällä tavalla te luette Raamattuanne - valitsette sen mikä omiin mietteisiinne sopii ja loput roskiin.. ai ai

      • Näe
        AnttiVKantola kirjoitti:

        Ja näin tulee tapahtumaan jälleen kun se aika tulee.. Etkö Antti ole lukenut että Israel on kuva tulevasta?

      • kaaleppi.. kirjoitti:

        saarnaajan kirja johon adventistit vetoaa sitä käyttää myös jeppulat. Jos sen kirjan lukee kokonaan niin missään ei sanota että se tuli Jumalalta vaan siinä lukee että saarnaaja sanoo ja auringon alla....lue se ei siinä tuonelasta kirjoiteta vaan maanpäällisistä olotilasta...lue se...sana seol tarkoittaa joko hautaa tai tuonelaa saarnaajan kirjassa hautaa

        Ei se haitaa vaikka käyttävätkin, se on hyvä kirja ja täynnä elämänviisautta. Se on yhtä hyvä kirja, kuin kaikki muutkin, jotka Raamatussa ovat. Sanoihan Martti Lutherkin, että Ilmestyskirja on olkievankeliumi, jonka voisi polttaa. Lopulta hän kuitenkin löysi sieltä Jeesuksen ja hyväksyi sen. Näin ihminen voi ajatella, mutta Jumala on johtanut kirjansa Raamattuun, ota tai jätä!

        Tekeekö Saaranaajan kirjasta huonon ja jotenkin kirjan, johon ei tarvitse uskoa, jos Vartiotorniseura sitä myös lukee. Heillä on aivan eri käsitys kuolemasta kuin meillä, jos sitä paremmin tarkastelet.

        Meille luodaan uusi maa, jossa Jumala asuu meidän kanssamme, mutta he perivät tämän maapallon, ja valitsevat talonsa näistä, jotka täällä nyt ovat. Näin olen kuullut, lieneekö tottakaan? Miten tämä maailma voisi Jumala tulelta pelastua, koska se on lopulta palava tulijärvenä.

      • Koko Raamattu.. kirjoitti:

        Tällä tavalla te luette Raamattuanne - valitsette sen mikä omiin mietteisiinne sopii ja loput roskiin.. ai ai

        Ja te valitsette joka kerta yhden vertauksen Lasaruksesta, kun haluatte omaan korvasyyhyynne kivaa tietoa. Se on aivan sama asia.

        Kuolemasta voi katsoa monesta Raamatun kohdasta ja verrata niitä toisiinsa ja miettiä kokonaisuutta. Esim. 1776 Raamatussa on 446 kuolemasta kertovaa jaetta, 1933/38 niitä on 321 jaetta ja 1992 Raamatussa 364 jaetta. Luulen, että näitä löytyy totuus, jos vain jaksaa sitä etsiä.

    • Taivastiellä oleva

      Asko Tynjälä on tv 7 parhaita julistajia. Hän käyttää paljon Jeesus sanaa ja antaa kunnian Jeesukselle. Hän on hyvä laulaja,saarnamies,ja hänellä on parantajan armolahja.Saamme kiittää Herraa näistä hänen saamistaan lahjoista. Enemmän Askolle TV 7 lähetysaikaa.

      • entäs sitte

        "Ei jokainen, joka sanoo Herra Herra..."

        Se Jeesuksen hokeminen ei ketään spiritistiä pelasta.

      • 10 käskyä

        Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta kuitenkin on kuoleman tie.

        Autuas on se mies, joka päivät ja yöt tutkii Herran lakia.

      • entäs sitte kirjoitti:

        "Ei jokainen, joka sanoo Herra Herra..."

        Se Jeesuksen hokeminen ei ketään spiritistiä pelasta.

        "entäs sitte" kirjoittajalle.

        Jos Asko Tynjälälle spiritistin leiman annat, niin pikkaisen varoittaisin, ”kuuntele sanojesi sisältöä”.

        Syy varomiseen on se, että minkä Jumala on puhdistanut, ei kannata leimata spiritismi- ajatuksella.

        Mitä oppeihin tulee, niin aikaamme kuuluu vajaamittaisuus ja ainut mikä kestää, on Kristus-kallio.

        Siihen kallioon voi ainoastaan adventisti- veli, tahi sisar tukeutua, kuin helluntailainen, Vapaakirkollinen jne.

        Jumalalla on meissä kestämistä, koskien tätä tietämättömyyden aikoja.
        Mutta verraten tässä 10.5.2012 KS.n esiintuomaan linkkiin, jossa voisi kumota oppi väitteitä,
        -jos oikein joku lähtee oikein kireälle oppirimaa asettamaan seurakuntiin, tullaan erään henkilön sielunmaiseman lähelle ja olemme silloin ”kuninkaan soturi” - otsakkeen tapaisia, joka lustetta peraten, repii hyvääkin matkassa pois. ”Norjassakin oli joku, joka ”yksin” muodosti soturimielen ja tuloksen”. Jälki oli hirvittävä.

        Mutta voisiko siinä olla Kristus-kaltaisuus, rakkaudessa, - jää pohdittavaksi.
        Mahtuuko ”tämänmuotoinen” kristillisyys siinä Herran pöytään?
        xxxxx

        Veljinä ja sisarina, jonka Jumala on Kristuksessa saanut aikaiseksi, se kantaa rakkautta, kun se rakentuu Kristukseen, hänen kaltaisuuteen, kun Pyhä Henki sen rakentaa, avaten Jeesuksen eteemme Ylkänä.

        Tällä lauseella tarkoitan meitä näkemään itseämme siinä yläsalissa, jossa Jeesus otti leivän ja viinin. Siinä pöydässä oli kavaltajakin mukana, kuka se sitten on, mutta heitä on.
        Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat, Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan, tämä malja on minun vereni. Joka syö tätä leipää ja juo tästä maljasta, hänellä on iankaikkinen elämä.
        Niin, hän herättää viimeisenä päivänä.

        Mutta onko se kadottavaa, jos henkilöillä, siis meillä, on tietomme vajavaista, kadottaako se?
        Jos kuitenkin keskuskivi, tahi nurkkakivi, lakikivi, millä nimellä rakennuksemme Kristusta perustuksissa nimitämme, on siinä kantamassa kuormaa, vajaamittaisuuksiemmekin paino, hänen harteillaan.

        Eiköhän rakkaus Herran pöydässä tee tilaa, sekä tuo mukanaan suun tunnustuksen.

        Koska Pyhä Henki avaa silmät ja antaa raamatunsanasta valonsa, niin tämänhetkisen tietämyksemme mukaan .... jne.... jne..... on suumme todistus Kristus.

        Näin aloituslinkin keskustelun Tynjälällä on se valo, jota hän ”tämänhetkisen” tietämyksen mukaan todistaa, niin tärkein todistus on Jeesus. Jeesus, joka täydellisenä sanoi, "se on täytetty".
        Se riittää iankaikkiseen elämään ja vaikka jonkun mielestä Tynjälän todistus ei täytä mittana kadotusoppia, se palaa tuhkaksi, ts. se ikuinen helvetti- oppi, mutta ei kadota Tynjälää. Siinä Tynjälällä on lyhteet kuitenkin matkassa, se on Herran työ, koska Hän on uskonut sen vajaamittaisuuden käsiin.

        Hänet on vanhurskautettu Kristuksessa, ja Jumala näkee hänet täydellisenä, kunnes hänkin muuttuu tiedossa täyteyteen.
        Uskon, että näin meidänkin on katsottava toinen toistamme. Emme ole täydellisiä, emme tiedossa, emmekä taidossa, vaikka Pyhä Henki asuu meissä. Oppimatka on vielä vajaamittainen, mutta silti pelastettuna.

      • niin se vaan on
        helluntalainen kirjoitti:

        Se on juuri sitä spiritismiä, jos uskoo kuolleitten tulevan kurkkimaan. Ei ole Jumalasta, ei.

      • niin se vaan on kirjoitti:

        Se on juuri sitä spiritismiä, jos uskoo kuolleitten tulevan kurkkimaan. Ei ole Jumalasta, ei.

        Niin, eipä niin ole, ei ole Jumalasta, .. mutta kuinka paljon muuta myös itsekussakin "meissä" on, mitä mikä ei ole Jumalasta, kuitenkin pyrimme vilpittömyyteen.

        Kyllä Jumala Pyhän Henkensä kautta opettaa ja jos nyt on roskia näössä, sen Herra poistaa.
        Mutta Tynjälä kuitenkin on pannut astiansa vaihetuspöydälle, vai mitä?

        nm. niin se vaa on... 12.5.2012 11:56 vastattu.

      • Meillä on vapaus

        Vilpittömyys ei ketään pelasta. Jeesus on antanut sanansa, Raamatun, jonka mukaan me uskomme. Ellemme usko, emme ole Jeesuksen ystäviä, joita hän tulee noutamaan.
        TV7 ohjelmat ovat paljon vartiojina. Jos sieltä tulee eksytystä, Jumala ei voi siunata näitä lähetyksiä.

        Toisaalta hän antaa väkevän eksytyksen levitä niiden keskuuteen, jotka uskovat valheen. Joten tarjolla on sekä totuus että valhe. Ota siis totuus ja tutki Jumalan sanaa, onko se niin, vai puhummeko omiamme.

    • kristitty

      Kuoleman tila: Raamatussa kuolemaa kerrotaan uneksi Joh 11: 11 samaa kerrotaan Apost 7: 60 ..Stefanus..." he fell asleep"..hän nukkui pois!! ..Jeesus kehoitti rikas mies-ja lasarus vertauksessaan, uskomaan Moosesta ja profeettoja. Profetta Job kertoo: " Niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä, eivätkä havahdu unestansa , Job 14: 12

      " Kun mies kuolee, niin VIRKOAAKO hän henkiin..jae 14 Kaikki maapallon vainotut , kuolleet kristityt nukkuvat haudoissaan! Mooses ja Elia ja 24 vanhinta, jotka nousivat ylös Kristuksen kuolemassa, osoittamaan että " Kuolema on nielty ja voitto saatu"!!

      Kaikki niin hyvät kuin pahatkin nukkuvat haudoissaa!...Kuolleet eivät ole vielä kuulleet Jumalan Pojan ääntä, joten ne nukkuvat siihen saakka Joh 5: 25...Mutta Raamattu kertoo että se hetki tulee, jolloin he kuulevat Jumalan Pojan äänen hautoihinsa! jae 28..Sitten jae 29, kertoo että: " Ja tulevat ESIIN, ne jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen...ja pahaa tehneet tuomion ylösnousemukseen!

      Näitten ylösnousemusten välillä on 1000 vuotta. Iankaikkisen elämän saamme kun Kristus tulee kaikkine pyhineen, maata kauhistuttamaan..kuten hän kertoi Ylipapeille ja lainopettajille..hänen tuomitsijoilleen! Se kerrotaan Room 2: 6, 7

      Samoin tässä " Synnin palkka on kuolema,, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme" Room 6: 23

      Harva tietää seuraavasta salaisuudesta mitää!! " Katso minä sanon teille salaisuuden : emme kaiki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yht´äkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat KATOAMATTOMINA, ja me muutumme 1 Kor 15: 51, 52....

      Kuolleet ovat katoamattomia, vasta Jeesuksen tullessa, ja kun Pasuna soi..ei hautajaiskahvilla pianon tai viulun soitto saa aikaan kuolleessa katoamattomia vilun väristyksiä..heh.....Älkää veljet eksykö...monet ovat jo eksyneet, mutta minäpä huutelen teidät tielle takaisin.

      • lukija esiin

        :o) olipa hyvä kirjoitus...

    • kristitty

      Herran sanaa: 1 Tess 4: 13- 18 Näissä teksteissä kerrotaan selkeästi..etteivät elossa olevat ehdi ennen niitä ( paratiisiin), jotka ovat nukkuneet ( siiskuolleet)

      Marssijärjestys on että ensin herätetään kuolleet, Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat YLÖS ENSIN. jae 16

      "Sitten meidät jotka olemme elossa, JOTKA OLEMME JÄÄNEET TÄNNE, temmataan YHDESSÄ HEIDÄN KANSSAAN pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin...jae 17...joten jos joku on muuta opettanut, älköön enää sitä opettako!!

    • Markku Tampio

      Samalla tavallahan Ellen G. White kerrotaan tavanneen kuolleen miehensä ja saaneen viestejä häneltä..

      Ja jos kerran kuolleen kanssa tapaaminen ja viestiminen on saatanan valhetta ja harhaoppia, niin mitä siis tällä perusteella on adventismi, joka edelleenkin pitää Ellenin kirjoituksia luotettavina lähteinä adventismin perustaksi?

      • joko taas?

        Jaha, missäs niin kerrotaan? Ja kuka? Älä kaikkiin huhuihin usko sinäkään.

        Siitä Ellen G. White kyllä on itse kirjoittanut, että hän näki unta poisnukkuneesta miehestään. Sinä et varmaan näe koskaan unta kuolleista omaisistasi?

      • kristitty

        Ensinnäkin E.G.W ei ole Jumala, jolle mikään näkymätön ei ole salaista. E.G.W itse opetti erittäin laaja-alaisesti ettei kuolleilta ihmisiltä saa mitään tietoa. " Kuolleet eivät tiedä mitään" raamattu.

        Ja tähän asiaan White kirjoitti: " Jos joku kirjoittamani ja puhumani ei kestä Raamatun todistusta, se huoleti hyljätkää! Jos hän on kertonut saaneensa viestejä mieheltään, niin hän puhuu plööberiä...mutta paljon suurempi todennäköisyys on, että hän on " usein unessa, astellut miehensä rinnalla, ja he ovat puhuneet siilloin keskenään" :)

        Unissa kävelijä ja unissa saarnaaja ei ole raamatun vastainen ilmiö!, heh

      • Anonyymi

        Ja taas tuota samaa valhetta.

        EI. Ellen White EI OLE TAVANNUT kuollutta miestään. Hän näki miehestään UNTA tämän kuoleman jälkeen ja keskustelu UNESSA hänen kanssaan. Tämäkin vain yhden ainoan kerran.

    • ## Marssijärjestys on että ensin herätetään kuolleet, Jumalan pasunan
      kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat YLÖS ENSIN., 1.Tess.4:16 ##

      Niin. Tämän marssijärjestyksen - että ensin nousevat posinukkuneet - Jumala
      todisti jo pitkäperjantaina vahvalla näytöksellä . . .

      52 ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
      53 Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylösnousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle. (Matt.ev. 27. luku)

      Tottakai Jumalan oikeudenmukaisuuden mukaan täysinpalvelleet elikkä poisnukkuneet saavat ensin kirkastetun ruumiin ja kotimatkastartin.
      Yo. tapaus todistaa sen mahdolliseksi ja todennäköiseksi.

      Lisää ... 1.Te3ss.4.
      13 Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa. [Ef. 2:12]
      14 Jos kerran Jeesus on kuollut ja noussut kuolleista, niin kuin me uskomme, silloin Jumala myös on Jeesuksen tullessa tuova poisnukkuneet elämään yhdessä hänen kanssaan.
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Tess. 4:1&rnd=1337020363718

      1.Kor.15.
      35 Mutta joku ehkä kysyy: "Millä tavoin kuolleet heräjävät, ja millaisessa ruumiissa he tulevat?"
      36 Sinä mieletön, se, minkä kylvät, ei virkoa eloon, ellei se ensin kuole!
      37 Ja kun kylvät, et kylvä sitä vartta, joka on nouseva, vaan paljaan jyvän,
      nisun jyvän tai muun minkä tahansa.
      38 Mutta Jumala antaa sille varren, sellaisen kuin tahtoo, ja kullekin siemenelle sen oman varren.
      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1. Kor. 15:1&rnd=1337020450038

      Huomatkaamme, että protestantit uskvovat ruumiin ylösnousemiseen, kuten uskovat Jeesus ja Paavalikin.

      antti

      • kristitty

        Sinäpä sen Antti sanoit.. he tulevat ylös ruumiissa, mutta ei siinä ruumiissa, jossa heidät hautaan pantiin. Kukapa jäisi itkemään, reuman, syövän, spitaalin jne runtelemaa ruumista...Jumala viisaudessaan jättää sen maahan, poltettavaksi , helvetin tulessa. Mutta ei kristityillä ole hädän päivää, he ovat turvassa uuden ruumiin kanssa uudessa Jerusalemissa, kun vanha ruumis palaa, ilman henkeä..kun tulee päivä joka palaa kuin pätsi.

        Raamattu kertoo: " Te saatte nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan"! Mistä ne katselevat tulta , kuin isä Aabraham....taivaastako? Ei, vaan maan avaruudesta käsin, uudesta Jerusalemista

    • Oppi ja ikä kaikki !

      Kannattaa lukea v. 1933 tai 1938 käännettyä raamattua edes kertaalleen läpi, mieluummin pari kertaa, niin tietää vähän mistä kirjoittaa. Vuoden 1992 kännettyn Raamattu kirkon toimesta on täysin epäonnistunut. Tuhansia jakeita muutettu , erillaiseksi ja niin että niistä saa ihan eri käsityksen. Yksi hyvä esim. on se kun lopun ajat tulee, pakanakansat tuhoaa israelin kanssan. Ei todellakaan, koska se on jumalan valittu kansa.
      Kuulopuheilla ei ole mitään virkaa. Usko tulee kuulemisesta ja usko sanan kautta.

      • Odotellessa

        Raamattu Kansalle oy:n Raamattu on aika hyvä, sujuvalukuinen ja aito. Tosin sapattikäsky sielläkin on väärin käännetty. Kysyin asia, mutta vastausta en ole saanut, joten antaa olla, kyllä Jumala päivänsä tietää. Taitaa olla jo niin vanha traditio, ettei siihen pysty kukaan puuttumaan.
        Onneksi tiedämme, että se on käännettynä "Muista sapatin päivää, että sen pyhittäisit."
        Toiseksi, Jumalalla on kansa, jonka hän yksin tietää, ja nämä ihmiset ovat kaikissa kansoissa, kielissä ja heimoissa ja maissa sekaisin. Israel nykymuodossaan ei enää ole Jumalan kansa, mutta se saattaa vielä löytää Vapahtajansa Jeesuksen Kristuksen, koska Hesekiel näki, että kuivat luut tulivat eläviksi.
        Odotellaan ihmettä...

      • Anonyymi

        Se 1933/38 käännös on täynnä virheitä.

    • Annu''''

      Ette suinkaan kuole, on kuolematon, maailman ensimmäinen voimassa yhä oleva valhe, jota täytyy paholaisen julistaa niin monen suulla, kun vain on mahdollista. Monet pastorit, maallikkosaarnaajat, kirkkoherrat, piispat ja jopa paavikin, kiirastulellaan ja helvetillään, julistavat samaa sanomaa. Se ei ole mitään uutta auringon alla. Uutta on se, että joku tulee totuuden tuntoon, jonka löytää Jumalan sanasta.
      Kyllä Jumala pitää totuudestaan huolen, joten rukoillaan asian puolesta, etteivät ketkään kuuntelijat eksy, vaan tutkivat yhä tarkemmin, mitä pastori oikein yrittää heille tyrkyttää. Jumala voi varjella, mutta nyt lopun aikana hän voi jopa lähettä "väkevän eksytyksen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen". Se on ajan merkki.
      Valhetta ei ole pakko uskoa, sillä tietoa on yllin kyllin saatavilla, mutta jotkut haluavat uskoa valheen. Valhe ja totuus ovat kaksi eri asiaa. Jomman kumman joutuu valitsemaan, sillä molemmat ovat saatavilla.

    • hah, hah haa

      Kannattaa aina kun kuolleita serkkuja tulee puhumaan meille, pyytää ojentamaan serkkua käsi, ja neulalla voi pikkaisen pistää sormeen ja valuttaa verta tältä serkulta aivan kuin muistoksi.

      Serkku joka eläessään kävi usein terveyskeskuksessa ei ole tästä moksiskaan, sillä onhan hyvä tarkistaa onko sokerit tai kolesteroli koholla!

      Serkulle voi sanoa, että: " Tämä pikkaisen pistää"

      Sen jälkeen kun verinäyte on otettu, voidaan ryhtyä juttelemaan siitä kuinka Jeesus rikkoi erään serkun pään ja tämä serkku pisti Jeesusta naulalla kantapään läpi, ja kuinka kipeää se teki....Siinähän jutellessa niitä näitä.. voit ehkä pian huomata, että puhut tyhjille seinille. terv. benkku

      • KUOLEMAN JÄLKEISTÄ ELÄMÄÄ JEESUKSEN KERTOMANA . usko tai älä
        Luuk. 16:24 :
        Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne,
        että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni.
        Näissä liekeissä on kauhea olla.' [Jes. 66:24; Judit 16:17; Mark. 9:48]

        Paavali on Jeesuksen seuraaja niin sanoissa kuin teoissakin ja teologiassa . . .
        Ap. t. 24:15 :
        ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus,
        jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.

        Ken uskoo myös profeetta ja valtiomies Danielia, voipi lukea tämänkin . . .
        Dan. 12:2 :
        Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.

        Antti

    • jetsulleen

      Rikas mies ei tullut rikkaaksi siten, että hän olisi ollut tyhmä.
      Ei kukaan rikas ole niin tyhmä, että sanoo: " hei kaveri mulla on jano, kipaisepa kastamaan sormenpääsi veteen, ja anna minun juoda janooni"

      Antti joutaisi istua tarinoineen häpeäpaalussa jonkin aikaa.

    • Huolestunut 5

      Kyllä minusta tuntuu, että A. Tynjälä on paskaa puhuva komeljanttari.

      • Myöskin hulestunut

        Oikeassa olet Huolestunut, Tynjälä on farisealainen mauton pelle, joka vain ylistää itseänsä, ei meidän Herraamme. Myllynkivi pantakoon kaulaansa.

    • Hei !

      Vastaus löytyy; Jes 8:19, 3 Moos 19:31, 20:27.

      Lainaus Ellen G Whiten kirjoituksesta:
      ”Miltei kaikki vanhan ajan taikuuden ja noituuden muodot perustuvat siihen uskomukseen että oli mahdollista päästä kosketukseen vainajahenkien kanssa. Kuolleiden esiin manaamista harjoittaneet väittivät olleensa yhteydessä vainajahenkiin ja saaneensa niiltä tietoa tulevista tapahtumista. (Jes 8:19.)” (Lähde: Ellen G White: Patriarkat ja profeetat: sivu 670.)

      ”Seurustelu vainajahenkien kanssa oli julistettu kauhistukseksi Herran edessä ja oli juhlallisesti kielletty kuolemanrangaistuksen uhalla. (3 Moos 19:31, 20:27) Spiritismi jonka kannattajia on satoja tuhansia jopa miljoonia ei ole mitään muuta kuin muinaisajan noituutta joka on herätetty uuten eloon uuteen valepukuun verhottuna. Tämä suunnattoman suuri petos on raivannut itselleen tien tieteellisiin piireihin ja tunkeutunut kikkokuntiin.” (Lähde: Ellen G White: Suuri Taistelu: Sivut 544-545)

      Koko kosmoksen väki odottaa I tai II ylösnousemusta; Ilm 20.
      Lue Ilm 20 hyvin, se on selvää selvällä suomenkielellä.
      Globaalisti elämme armon ajassa yhtä kauan- niin kauan kuin elonpäiviä itse kullakin on.

      yst. t. Siunausta
      Jari Laurila
      keskustelija

    • Totesin saman asian, ja siihen loppuivat Tynjälän aatteiden katsomiset. Vaikka kaikki muu olisi oikein, yksi valhe vesittää kaiken tiedon. Vain Jumalan sana on vahva turva ja tie elämään.

      Raamattu sanoo Saarn. 9: 5,6,10

      Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu.
      Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
      Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.

      Kumpaa uskon Tynjälää vai Raamattuani? Varmasti arvasit.

    • höyrypääthirteen

      Oletko jo vapautunut perkeleen vallasta? Olet yksi niistä monista mielenalueen sairaista jotka löytävät kaikkien sananjulistajien tekstistä harhaoppia. Mene lääkäriin jos vielä elät.

    • Anonyymi

      Asko Tynjälä on oikeassa: kuolema on portti - elämä jatkuu sen takana. Raamattu kertoo joistakin tapauksista, että tästä elämästä siirtyneet ovat näyttäytyneet portin tällä puolella oleville. Mm. kirkastusvuorella kolme opetuslasta näkivät Mooseksen ja Eliaan keskustelevan Jeesuksen kanssa. Tällainen on harvinaista, mutta ei mahdotonta. Me ihmiset emme kykene ymmärtämään Jumalan tekoja näissäkään asioissa. Mutta meille on tarjolla kaksi vaihtoehtoa: armosta Jeesuksen sovitustyön tähden meille tarjotaan elämään Hänen luonaan. Otetaan Jeesus ja Hänen armotyönsä vastaan!

      • Anonyymi

        Minkä takia toit tämän vanhan keskustelun ?

        Oletko koskaan tutkinut mitä spiritismi on ?

      • Anonyymi

        Olet pahasti väärässä. Mooses herätettiin kuolleista ja Elia ei koskaan kuollut. Tynjälä on täysin väärässä.

        MUTTA MUTTA. Tynjälän jutut eivät tänne kuulu. Hän ei ole adventisti, joten ei kuulu palstalle.

      • Anonyymi

        Tynjälä valehtelee.

    • Anonyymi

      Asko Tynjälä Suomen turhimmasta kaupungista, Kouvolasta, kuvailee kuoleman jälkeistä elämää.
      Mutta kuvailisipa elämää ennen syntymää! Siinä olisi todellinen seppä.

    • Anonyymi

      Niin, ja myös elämän jälkeistä kuolemaa olisi hyvä kuvata.
      Lautumat, vihreä piste mahan tienoilla, kieli poskella ym.
      Kuolema kuvataan kauniiksi. Sitähän se ei ole.

      • Anonyymi

        Raamatun mukaan kuolema on vihollinen, joka on voitettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatun mukaan kuolema on vihollinen, joka on voitettu.

        Vasta ylösnousemuspäivänä.

    • Anonyymi

      Monestiko olet ollut avatun arkun äärellä,vaikkapa kesähelteellä, maalaishautajaisissa?
      Kuoleman merkit tulevat useiden aistien kautta .
      Silmät ovat painuneet syvälle, keltainen, vahan kaltainen väri ja haju. Sen ovat noteeranneet jo kiiltävät raatokärpäset... elämähän jatuu kärpäsissä.
      Myös duunin puolesta muistan formaliinin tuoksun/ hajun, kun viereisellä käytävällä opetusvainajia säilöttiin.
      Dissektiopäivinä tiesi milloin oli vuorossa suoliston avajaiset... joku opiskelija oli käytävällä kalpeana ja toinen puklaamassa vuorimäntyjen juurella.
      Mutta, kuolema palvelee elämää. On äärimmäisen tärkeää tietää ihmisen anatomiasta ja siitä kaikesta mitä ihmisruumiiseen kätkeytyy. Leikkauksen kohteeksi joutuessa on jotenkin helpottava nähdä, ettei kirurgi kaiva anatomian kuvakirjaa repusta.

    • Anonyymi

      Tai kaiva repusta raamattua.

    • Anonyymi

      Tänään on ilmestynyt Youtubeen uusi video otsikolla:
      ONKO ELÄMÄÄ KUOLEMAN JÄLKEEN?
      Kannattaako katsoa?
      https://youtu.be/8MWRGFlcoKw

      Onko kuolema kuitenkin kaiken loppu?

      • Anonyymi

        Mitä elämä on?

    • Anonyymi

      Videosa on pätevä oppi.
      Kuoleman ja elämän raamatullinen määritelmä saa sen ymmärtämään.

    • Anonyymi

      Video on totta vaikka adventistit ei siihen uskoisi. Moni kyllä uskoo sen, mutta erotetaanko adventtikirkosta, jos uskoo raamatullisesti?

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Me adventistit emme usko saatanan valheisiin.

    • Anonyymi

      Videon oppi kelpaisi kirkkojen teologian opiskelijoille materiaaliksi.

      • Anonyymi

        Vain jos haluaa olla Babylonin huoruuden edustaja.

    • Anonyymi

      Kyllä aika monet ovat saaneet rakkailtaan viestin, että nyt heillä on kaikki hyvin. Se on tarkoitettu lohduttamaan surevia läheisiä ja on ihan todellista ja hyvää. Tsempit!

      • Anonyymi

        Kaikki tuollaiset "viestit" ovat valhetta suoraan saatanan suusta.

    • Anonyymi

      Ja kuka tässä saa kaiken kunnian kun uskovaiset taas julkisesti riitelevät jostain kohdasta ja tekevät siitä lähes pelastukseen liittyvän opin.
      Sielunvihollinen nauttii näistä tilanteista yli kaiken.
      Enkä yhtään ihmettele jos tavallinen, omilla aivoillaan ajatteleva ihminen ei ole kiinnostunut Kristuksesta, eikä kristinuskosta.
      Sen verran huonosti me ns. kristityt rakastamme Jumalaa ja toinen toistamme, puhumattakaan kunnioituksesta.
      Oppi on myös tärkeä, mutta siitä kiivaileminen täällä on ihan ala-arvoista käytöstä. Ihan kuin pikkukakarat riitelisivät hiekkalaatikolla.
      Herra meitä itsekutakin armahtakoon !

      • Anonyymi

        Totuus on tärkeämpi.

    • Anonyymi

      Raamattu osoittaa selvästi ettei kuolemanjälkeistä elämää tietoisena tuntevana ole olemassa. Se on mahdotonta. Saarnaajan 9:10 toteaa seuraavasti: ” Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta”. Kirkkoraamattu, 1992.
      Kuoleman jälkeen Raamatun tekstien mukaan ei voi olla elämää, joka jatkuisi koska sielu eli ihminen kuolee. Ihmiset ovat tuonelassa eli haudassa olemattomuuden ja tiedottomuuden kaltaisessa tilassa. Silloin ei enää voi tuntea kipua puhumattakaan muista tunteista. Lainatun jakeen sana ”tuonela” kuvaa ihmiskunnan yhteistä paikkaa, eli hautaa, jonne joudumme jokainen ajallamme. Jumalan tuomio Aadamille oli täysin sama ”....tomua sinä olet ja tomuun sinä palaat”. 1. Mooseksen kirja 3:19.
      Ihmettelen siis Tynjälän vääristynyttä näkemystä kuolleiden tilasta. Sielun kuolemattomuus opetuksena on vaarallinen vääristymä joka loukkaa Jumalaa.
      Jos ihmisellä on kuolematon sielu joka jatkaa toimintaa ja elämää ihmisen kuoltua, mihin siis tarvitaan ylösnousemusta josta Raamattu esittää todisteet. Jeesus herätti kuolleita Jumalan voiman avulla. Myös Pietari herätti Tabita nimisen rakkaan uskovan eloon. Missään ei sanota että heidän sielunsa olisi jotenkin irtaantunut kuoleman hetkellä.
      Kuoleman jälkeinen elämä ei ole Raamatullinen opetus. Kannattaa siksi olla hyvin varovainen mitä nyky pastorit saarnaavat hengellisissä tilaisuuksissa. Varo siis väärää hapatusta.

      • Anonyymi

        Tuonela on Itä-Suomen yliopiston lääketieteen opiskelijoiden ainejärjestön Kuolon juhlapaikka.

    • Anonyymi

      Tuota, ovatko nämä kuolleista herätetty edelleen keskuudessamme?
      Miltä tällaiset Metusalemit näyttävät ja käyttävätkö he julkisen puolen terveyspalveluja?

    • Anonyymi

      Kyllä! Asko Tynjälä erehtyi ja pahasti.

    • Anonyymi

      Jeesus sanoi ristin ryövärille tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa.
      Ei Jeesuksen omat odottavat lopullista tuomiota
      Jeesuksen omat jo hyvässä paikassa, esikartano taivaskjinkamones?
      Näillä kahdella ei mitään yhteyttä. Kuolleet eivät tule elävien joukkoon, Jeesus tulee kaikille on otettava vastaan tämän elämän aikana

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe