Vihkiikö kirkko homopareja,kysyn vaan. Raamattu sanoon toisin.
Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Missä mennään silloin.
Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Missä mennään silloin.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Nämä samat höpinät on veivattu täällä jo 666 kertaa.
homot teillä on luonanne aina
vaikka kirkolla ei ole asiaan mitään virallista kantaa asiaan. Omavaltaiset naispapit eivät kuitenkaan saa minkäänlaisia sanktioita toiminnastaan.
Uskova pappi (siis miespappi) ei vihi avioon edes eronneita heteroita, joten homojen vihkiminen...niinpä...
Raamattu ei hyväksy homoilua, lesboilua eikä huoraamista. Tyhmäkin sen tajuaa jos vain osaa ja viitsii lukea.
Yleistä keskuudessa,kait sen mitta joskus täyttyy jumalan edessä.
Uskova pappi vai leipäpappi. Miehesi ainakin on useammankin kerran eronnut. Ja varmaan olet itsekin aika lailla seikkaillut, vai mitä? Älä vaan ala väittämään, että olet jotain jumalista elämää ikäsi viettänyt. Sitä ei usko naapurin Erkkikään.
Harhaa on se, että se olisi jotenkin yleistä, mutta pahuus yleensä saa huomiota osakseen pahennuksensa tähden.
Olen miettinyt tuota Jumalaa ( niin naurettavaa kun se onkin, ihmisen miettiä luojaansa).
Minusta tuntuu, että Jumala odottaa sen verran, että ihmiset näyttävät pahuuden ja sitten peli onkin selvä sen ihmisen osalta.
Ihmisellä oli vapaa tahto jo paratiisissa. Ihmisellä on vieläkin vapaa tahto ja ihminen valitsee; hyvän tai pahan.
Tämän mukaan ihmisiä tullaan tuomitsemaankin. Kaikki tulevat kantamaan vastuunsa. Sitä ei voi välttää.
Paljon onkin yksilötasolla kyse siitä, että kumman puolen hän itse valitsee ( sinä ja minä).
Yleisellä tasolla ( seurakunta, oikea suunta, tulevat sukupolvet jne) olemme tietenkin huolissamme ja siinä suhteessa pahuus on taisteltava pois. Sen paikka ei koskaan tule olemaan hyvä.
Jonkinlainen luonnon laki joka toteutuu aina.
Miten tuo ajatuksesi juoksu kuuluisi asioiden käsittelyyn?
Vaikka olisin tappanut jonkun, niin se ei tee huoruutta tai varkautta luvalliseksi vaan ne ovat yhä syntiä, pahuutta ja vievät tuhoon.
Mitä on väliä sillä onko joku tehnyt jotakin, sillä jokainen saa tuomionsa itselleen.
Se tuomio ei tee toisen elämää helpommaksi tai vaikeammaksi.
SInä vastaat itsestäsi ja minä itsestäni.
Ne eivät kumoa sitä, että mikä on oikein ja mikä väärin.
Tajuatkohan asiaa näin selitettynä?
Et tajunnut ainakaan aikasemmin, koska kirjoitit kirjoituksesi.
jos homoparit eivät kertoisi olevansa homopareja ja pyytäisivät siunausta vain ystävinä, olisiko se paremmin luterilaisten mieleen?
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Raamattu puhuu enemmän kuin selvästi, selvästi on sanottu, kaikki muut jutut ja suhteet ovat syntiä Jumalaa ja ihmisiä vastaan.
1.Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
Raamattu puhuu enemmän kuin selvästi, selvästi on sanottu, kaikki muut jutut ja suhteet ovat syntiä Jumalaa ja ihmisiä vastaan.
Jeesus muistutti näissä asioissa "mitä alussa oli" :
Matt. 19:4
"Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' "
UT:n itsenänsä Jeesuksen Kristuksen vahvistus on niin selkää, että koko asian tutkiminen on järkyttävää lankeamista. Kuten varastaminen on syntiä, kuinka nyt selkeää Jumalan käskyä pitäisi uudelleen tukia ja tehdä jopa mielipidekyselyjä!!!
Homous on syntiä, jopa niin pahaa sellaista, että siitä pitää ihmisiä varottaa UT:n aikaan myös:
Muita Roomalaiskatolisia harhaoppeja:
2. Piet. 2:6
"Ja hän poltti poroksi Sodoman ja Gomorran kaupungit ja tuomitsi ne häviöön, asettaen ne varoitukseksi niille, jotka vastedes jumalattomasti elävät. "
ei kukaan enää pidä ohjekirjanaan kamelintaluttajien tarukirjaa
mitä ihmettä se sulle kuuluu, miten muut elävät?
mihin mun verorahoja käytetään. Yhdenkään homo/lesbopapin palkkaa en tahdo maksaa.
Rikolliset ovat pyhimyksiä homoihin ja lesboihin verrattuina.
varmaan sitten erota kirkosta, eiks niin.
Sanan merkitys on jäänyt tyystin pois,jäänyt mekityksettömäksi,useiten kohdalla.
On hyljäneet sen täysin.
tarkkoja tämän kamelintaluttamisen kanssa. Apostoli Paavalin ammatti oli teltantekijä ja Pietari oli alunperin kalastaja.
sitten vielä. Mitä sinä (tai minä) tiedämme kameleista ja niiden taluttamisesta yms?? Ja vaikka tietäisimmekin, niin miten se liittyy puheena olevaan aiheeseen? Tarkoitatko, että kun jollakin on ammatti, mitä sinä katsot hyväksi halveksia, niin siitä seuraa, että tuon ammatinharjoittajat ovat jollakin tapaa tyhmiä? Miten ammatti vaikuttaa ihmisen älyyn ym henkisiin ominaisuuksiin?
Rikolliset ovat pyhimyksiä homoihin ja lesboihin verrattuina. "
Rikolliset sinä ainakin tunnet.
"Rikolliset ovat pyhimyksiä homoihin ja lesboihin verrattuna."
Ovat mielestäsi homoihin ja lesboihin verrattuina sellaiset rikolliset pyhimyksiä, jotka esimerkiksi tappavat kokonaisen perheen tuosta noin vain ilman pienintäkään syytä? Miksi vihaat homoja ja lesboja? Ovatko he mielestäsi itse valinneet sen, että ovat homoja ja lesboja? Ovatko heterot valinneet heteroutensa?
naisia pahoinpidellään ja tapetaan tässä maassa ilman että kukaan ulisee asiasta. Ja nimenomaan 'tavikset' ovat asialla.
Kukaan ei synny homoksi eikä lesboksi enempää kuin rikolliseksikaan, rikollisilla vain on enemmän omaatuntoa kuin homoilla ja lesboilla.
Kuinka monta homoa tulee katumukseen? Kuinka monta rikollista? Eiköhän luku taivu jälkimmäisten puoleen. Valitan jos tieto ahistaa.
"Kukaan ei synny homoksi eikä lesboksi enempää kuin rikolliseksikaan, rikollisilla vain on enemmän omaatuntoa kuin homoilla ja lesboilla."
- On siis pahempi juttu rakastaa ja olla yhdessa samaa rukupuolta olevan kanssa, kuin tappaa kokonainen perhe. Eihän sillä sinun polkupyörävaras ja murhaajaäijälläsi edes omaatuntoa ole!
Kerrankin ollaan samaa mieltä Matamin kanssa, ettei kukaan synny homoksi.
kuitenkin ole niin, että ihmiset ovat jo syntymästään lähtien joko heteroseksuaaleja tai homoseksuaaleja.
sinä heteroksi, vai valitsitko sen?
joko heteroa tai homoa, sillä jokaisen seksuaalisuus on yksilöllistä, jokaisella siinä on jokin osuus heteroa ja jokin osuus homoa, mutta näiden suhteet vaihtelevat hyvin paljon. Ei olekaan mikään ihme, että itseään heterona pitävä saattaa tuntea joskus voimakasta eroottista mieltymystä johonkin oman sukupuolen henkilöön, se ei ole syntiä, se on vain aivan luonnollista.
Raamatun tulkinnat eivät vastaa seksuaalisuuden biologista perustaa. Ilmeisesti Raamatussa ei ole edes ajateltu asioita niin fundamentalistisesti kuin sitä tulkitsevat ovat haluneet asiat käsittää. Joka tapauksessa kristinusko on paljon vanhempi asia kuin luterialaisuus ja muut protestanttiset lahkouskonnot, kahden tuhannen vuoden aikana on ollut vallalla hyvin monenlaisia käsityksiä seksuaalisuudesta, eikä nykyajan ihmsellä voi olla usein edes mitään edellytyksiä tajuta oikein antiikin aikana eläneen Raamatun tekstin kirjoittajan tarkoitusperiä -- vaikka asia nykysuomelle suomennettuna vaikuttaisikin täysin yksiselitteiseltä.
Muistakaa, että Raamatussa opetetaan myös: älkää tuomitko ettei teitä itseänne tuomittaisi. Seksuaalisuus ja sen ilmenemismuodot eivät tosiaankaan ole Raamatun tärkeintä sanomaa. Se kirjahan opettaa nimenomaan lähimmäisenrakkautta.
Seksuaalisuus on selvästi normaalia, kun se on miehen ja naisen välillä.
Kaikki sen ulkopuolelle menevät ovat sekä luonnollisesti sairaita , että uskonnollisesti eksyneitä.
Heillä ei ole edes takasin pääsyä, sillä heidät hylätään himojensa pariin.
On siis asioita joita et selvästi tunne, mutta kiitos kirjoituksestasi.
mieheksi ja naiseksi. Siihen väliin jäävät ovat epäselviä ja ehkä heidän hoitonsa on virheellinen, jos heistä tuli homoja tai lesboja.
Oletko siis hoitovirheen tulos?
sinähän viisas olet ... onko teitä yhtä viisaita paljonkin luterilaisuudessa?
...ei vihi homopareja, ei vihi myöskään maistraatit. Heidän osansa on rekisteröityminen.
Niin toistaiseksi :D Odota vain kun neutraali avioliittolaki astuu voimaan.
Onnea vaan kaikille homopareille, nykyisille ja tuleville!
ollut huolimaton lukija kun en ole Raamatusta huomannut semmoista kohtaa missä kehotetaan VIHKIMÄÄN hetopareja avioliittoon. Siis ei muta kuin esität tuon raamatunkohdan meille!
sitä luetaan, ainakin protestanteille. Jokainen tekee siitä omat tulkintansa ja löytää perusteet vaikka minkälaiselle alistamiselle ja kiusaamiselle, jos vain haluaa. Kristinuskon perussanoma ei ole läpäissyt protestanttista kansaa, sehän on hylätty niin sanotussa uskonpuhdistuksessa.
Todellisuudessa avioliittoon vihkiminen on hyvin myöhäinen kirkollinen toimitus, tosin onhan sekin tullut käyttöön paljon ennen kuin luterialaisuus keksittiin uutena protestanttisena uskontona Saksassa.
Avioliitto on ollut jo ennen kristillistä aikaa, vihkimys siihen tuli ensimmäisen kristillisen vuosituhannen loppupuolella, ja ovat luterilaisetkin sen tavan sitten omaksuneet.
koska et ymmärrä lukemaasi. Luehan ajatuksella vaikka pelkkä luomiskertomus Aadamista ja Eevasta jotka Jumala itse siunaa yhteen. Kahta miestä tai kahta naista ei yhteen ole koskaan siunattu.
Mooseksen laissakin tuomitaan niin homous kuin aviorikoskin, samoin huoraaminen joko rahasta tai ilmaiseksi. Sama periaate löytyy UT:stä. Jeesus itse oli sitä mieltä että avioero muun kuin huoruuden tähden on vastoin Jumalan tahtoa ja tarkoitusta.
Avioero on rikos, mutta sen voi saada anteeksi niinkuin muutkin rikokset. Jeesus armahti avionrikkojanaisen, mutta ei siksi, että nainen olisi saanut jatkaa samaa menoa salarakkaansa kanssa, vaan antoi uuden tilaisuuden.
kuinka järjetöntä on uskominen :)
# Avioero on rikos, mutta sen voi saada anteeksi niinkuin muutkin rikokset. #
Ei ole Suomen laissa avioero rikos, joten älä valehtele ihmisille.
taitaa olla kuitenkin aviorikos laissa jonka seurauksena on ero.Ero myönnetään siis helposti tuon rikoksen seurauksena.
Toisekseen jos puhumme uskonnollisella palstalla, puhumme uskonnollisista laeista ja näkemyksistä, emme maamme laeista.
On se vaan niin kivaa olla homo, kun saa niin paljon huomiota osakseen. Tässähän tulee pian itsekeskeiseksi, kun saa olla koko ajan huomion keskipisteenä.
homoparen vihkiminen on suoraan saatanastai
niin sanotte, ehkä tunnette Saatanan aika hyvinkin. Mitä kaikkea muuten olette juonut viime aikoina?
tuosta Saatanasta? Raamatun ilmoituksen mukaanhan Jumalalla on ainakin siivet ja tulinen kieli mutta millainen on Saatana? Onko sillä häntä? Onko karvainen? Onko vihtaantuneet housut? Ilmeisesti on ainakin luonteeltaan mukavampi kuin Jumala...
Miksi et ryömi takaisin koloosi...
Kammottavaa varmaa on se, että joku kirjoitus puhuukin asiaa. Mieluiten eläisit valheessa?
Voithan aina tarkistaa Raamatusta, että miten asiat on. Ei tarvitse totuudelle alkaa kammoilemaan.
miksi suhtaudut homoseksuaaleihin noin ahdasmielisesti, kun olet kuitenkin voinut suhtautua aviomiehesi rikolliseen taustaan hyvin avaramielisesti. Homoseksuaalit eivät ole voineet itse valita, haluavatko he olla homo- vai heteroseksuaaleja.
Onko varas valinnut varastamisen viettiään? Varas varastaa ja tekee väärin.
Se vie helvettiin.
Kuka pakottaa varkaan varastamaan?
Ei kukaan. Se on himo ja halu. Pahuuden vietti. Jokainen varas tietää pahuuden.
Jumala on selvästi Raamatussa puhunut homoista. Miksi sinä ihmisiltä kyselet asiaa, tai hyväsyntää tai mitä lie etsitkään asiassa. Lue Raamatusta totuus.
Sitä me muutkin luemme.
Paholaisen luonteeseen kuuluu kyllä ahdistella oikeamielisiä.
Eikö sinua pelota se, että olet aivan väärällä tiellä kulkemassa ja kyseenalaistamassa kirjoituksia jotka ovat oikein?
Jokainen ihminen kuolee. Niinpä sinäkin. Sen jäkeen et voi enää parantaa tapaasi, sillä aikasi on loppu.
Älä hyvä ihminen tuhoa itseäsi paholaisen mieliksi. Jätä syntisi ja seuraa Jeesusta.
Kyllä siellä on kuvauksia sekä luonteesta että fyysisistä ominaisuuksista.
Olisiko liikaa vaadittu, että tutustut lähdeteokseen , kun että ahdistelet lähdeteoksesta kertovia?
että pari tuhatta vuotta sitten yhteiskunta oli toisenlainen kuin nykyisin. Silloin naiset eivät saaneet käydä kouluja eivätkä opiskella mitään, vaan heidän piti kotona kysyä miehiltään, jos halusivat jotain tietää. Ei silloin hyväksytty homoseksuaalejakaan eikä tiedetty homoseksuallisuudesta sitä, mitä nykyisin tiedetään. Emme voi siirtää yksi yhteen pari tuhatta vuotta sitten vallinneen yhteiskunnan tapoja ja käytäntöjä nykyaikaan, kun nykyisin tiedetään asioista paljon enemmän kuin tuolloin.