Kenestä tulee uusi Totuuden Torvi Paarman jäädessä eläkkeelle?
"Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispanvaalissa äänestetään torstaina 18. helmikuuta. Äänestyksen tulos julkistetaan samana päivänä noin klo 15.
Odotettavissa on, että kukaan vaalin seitsemästä ehdokkaasta ei saa vaalissa yli puolta äänistä, ja kaksi eniten ääniä saanutta ehdokasta jatkaa toiselle kierrokselle. Mahdollinen toisen kierroksen vaali järjestetään 11. maaliskuuta.
Vaalissa ovat ehdolla Turun Katariinan seurakunnan kirkkoherra Martti Hirvonen, Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen, Helsingin yliopiston dogmatiikan professori Miikka Ruokanen, Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen, Suomen Lähetysseuran johtaja Seppo Rissanen sekä Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen.
Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään kesäkuun alussa 2010. Hänet vihitään virkaansa Turun tuomiokirkossa 6. päivä kesäkuuta."
http://www.pod.fi/drupal/?q=node/486

Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei! Uskispalsta on muualla!!!
Suomen ev.lut.kirkko vaikuttaa kaikkien kansalaisten elämään, myös ateistin.
Minä ateisytina toivon, että kirkko ja valtio erotetaan toisistaa ja että Suomesta tulee sekulaari. Siksi toivonkin, että arkkipiispaksi valitaan mahdollisimman änkyrä, jotta ihmiset älyävät jättää tuon taikauskoon perustuvan yhteiskunnan loisen, jota kirkoksi sanotaan.
On sen verran manipuloiva ja kiero yksilö.
Ikävä vaan, ettei Tuttis ole ehdokkaana.
Ei ole mitään hajua siitä millaista sakkia nämä äänioikeutetut ovat. Heitä ei kai ole kuin vähän toista tuhatta. Jos ovat kovin vanhoillista sakkia, niin veikkaan Häkkistä, mutta jos liberaalempia, niin Mäkinen on vahvoilla.